Olipa kerran pieni mäkkäristä saatu pehmolelu, joka katosi joskus viime syksynä. Olipa myös lapsi joka itki kuukausitolkulla sen perään. Hänen äitinsä luuli jo hiljattain Suklaa nimimisen pienen hirven katoamisen unohtuneen, kunnes keran eräänä yönä tämä samainen lapsi alkoi taas lohduttomasti itkeä sen perään. Äiti ei keksinyt muuta rauhoittaaksen lapsen, paitsi ehdottamista uuden pehmolelun tilaamista ebaystä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, että saako niitä edes sieltä. Missään kaupoissa sitä ei ollut.

Seuraavana aamuna lapsi kysyi äidiltään, että tilasihan tämän sen lelun yöllä kuten oli luvannut. Öööh, joo kyllä kyllä. Samalla äiti vannotti mielessään tilaavansa sen heti pikinmiten. Viikon päästä lapsi taas kyseli pehmolelun perään. Äiti oli unohtanut koko jutun. Äiti selitti miten paketti tulisi kaukaa Ameriikasta saakka, ja miten sillä kestäisi tulla joko laivalla tai monella eri lentokoneella eri postin lajittelupisteiden kautta. Ja samalla hän taas mielessään vanotti itseään tilaamaan sen pehmolelun asap.

Meni taas viikko. Sama juttu, äiti selitti että matka on vain niin kauhean pitkä. Mutta että viikon päästä, kun lapsi tulisi taas isältään, olisi se paketti täällä. Samalla hän mielessään kirjoitti kissan kokoisilla kirjaimilla itselleen muistutuksen NYT TILAA SE LELU, mistä vaan, ihan sama mitä maksaa.

Päivää ennen kun lapsi oli tulossa taas äidilleen, äiti muisti sen pehmolelun. Siis sen, jota ei oltu etsitty netistä saatika oikeasti tilattu mistään. Äiti huuteli nettikirppikset läpi ja seuraavana aamuna löysi kun löysikin erään toisen äidin, jonka lapsi oli valmis myymään oman pehmolelunsa. Sitten tämä äiti matkusti tunnin pehmolelua ostamaan, maksoi siitä kaksi euroa ja pisti lapsen sängylle odottamaan.

Lapsi saapui kotiin ja näki rakkaan pehmolelunsa, Suklaan aka. Chocolatin. Hän oli onnellinen. Tällä hänen äitinsä sai myös vähän lisää aikaa ”nallesairaalassa” olevalle pehmokoiralle. Joka on siis mukamas viety sinne korjaukseen jo viikkoja sitten, mutta on oikeasti käärittynä äidin villapaidan sisälle vaatekkaappiin. Jos vaikka huomenna hän sitten muistaisi sen viedä sinne oikeasti!