KIVIÄ JA KEPPEJÄ

2/05/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa KIVIÄ JA KEPPEJÄ

Äitinä olemisessa, tai ylipäätään lasten seurassa olemisessa, yksi parhaista jutuista on se ilon tarttuminen. Miten jostain itselleen niin tavalliset ja arkipäiväiset jutut voivat olla lapsen mielestä ihan hurjan ihmeellisiä ja kiehtovia. Kuinka vaikka roskien -tai kellariin talvivaatteiden vienti voi olla suuri ja jännittävä seikkailu, jota mietitään vielä pitkään sen jälkeen.

Myös lasten mielikuvitus on asia joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa – ja ihmetyttää. Mieletöntä miten pienestä maasta löytyneestä tikustakin saa tuntikausien intensiiviset leikit pystyyn. Tiedän että vanhemmista on välillä jopa raivostuttavaa, kun lapsi vaalii tärkeimpänä aarteena jotain kiveä tai muuta, jota me aikuiset pidämme ihan roskana. Itsekin olen välillä sortunut komentamaan maasta kerätyt kastanjat pois taskuista, kunnes olen tajunnut että nämä ovat oikeasti todella tärkeitä juttuja.

Nyt muuton ja uusien hankintojen myötä meillä on pyörinyt aika paljon pahvilaatikoita, ja jos jotain, niin niitä ainakin meidän pojat rakastavat. Erikoikoisista pahvilaatikoista on syntynyt niin taikalaivaa kun ihan mielettömän hieno kiskakin. Näissä jättimäisissä pahvirakennelmissa on tosin (näin aikuisen näkökulmasta) se ongelma, että ne vievät ihan hirveästi tilaa. Eivätkä esteettisesti ole ihan kauneimmasta päästä, vaikka hyvin sympaattisia kaikkine tarrakoristeluine ovatkin. Niitähän ei TODELLAKAAN saa myöskään heittää pois. Toisaalta, jos lapsi saa noinkin hyvät leikit yhden pahvilaatikon ymärille niin antaa palaa.

Useasti kuulee sanottavan että lapsilla on nykypäivinä liian hienot pelit ja vehkeet. Ovathan toki monet asiat muuttuneet meidän tai varsinkin vanhempiemme lapsuudesta, mutta ihan yhtälailla lapset edelleen osaavat kehittää leikin vaikkapa käpyjen ympärille. Annetaan vaan heille siihen mahdollisuus, mahdollisuus tonkia ja tutkia ulkona ja kerätä niitä kallisarvoisia aarteita taskut täyteen.


Comments are closed.