IKÄVÄ VANHAAN

29/04/2018

Olen aina ollut vähän sellainen, että muutos pelottaa ja pysyisin mielummin vaan vanhassa tutussa ja turvallisessa. Oli kyse sitten ratikkalinjojen muuttumisesta tai siitä kun elämä menee eteenpäin. Jo teini-ikäisenä katselin koulun jälkeen valokuva-albumeita ja kyynelehdin ikävää siihen kun olimme veljeni kanssa pieniä ja sekä vanhan kotimme keittön tapettia. Samaan aikaan on kuitenkin ihanaa, että elämä menee eteenpäin. Vaikka onkin haikeaa kun omat lapset kasvavat, kuitenkin yksi elämän hienoimmista asioista on nähdä kuinka he oppivat uutta ja menestyvät elmässsä. Enkä itsekään oikeasti jaksaisi kokoajan junnata vaan samassa.

Kun alkuvuodesta muutimme perheen kasvamisen vuoksi isompaan asuntoon, aloin jo monta viikkoa etukäteen tekemään luopumistyötä. Jos vain olisin voinut, olisin halunut pitää myös vanhan asunnon – vaikkei meillä edes olisi sille mitään käyttöä kun korkeitaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kuitenkin siihen asuntoon liittyi niin paljon suuria tunteita. Olin rempannut sitä yksinänäni tuntikaupalla ja kaikinpuolin se vain oli aivan ihana koti.

Kun muuttopäivä oli koittanut ja kävimme viimeisen kerran tyhjässä asunnossa, ei se enää tuntunut kodilta. Pystyin huokaista helpotuksesta sen puolesta, etten jäisi ikävöimään vanhaa vaan hyvillä mielisin saisin tehdä uuden kodin uuteen yhteiseen paikkaamme.

Pitkään kuitenkin puhuin minun tai meidän kodistamme, kun tarkoitin vanhaa. Tunsin vanhaan asuntoomme muuttaneen uuden perheen ja kun näin instagramissa kuvia MINUN kodistani, sisällälläni myllersi aikamoinen tunteiden kirjo. Nopasti sain kuitenkin tunteeni kasattua, mutta onhan se outoa nähdä jonkun muun tekevän kodin paikkaan jossa vielä muutama kuukaisi aiemmin kuvittelin itse asuvani vuosikaudet.

Ja vaikka muutos välillä pelottaakin, onhan juurikin vaikka muuttaminen myös aika ihanaa. Saa aloittaa kaiken ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Me tosin odottelemme vieläkin uuteen kotiimme kaappeja ja muita uusia säilytysrakaisuja, mikä tarkoittaa sitä, ettei kaikille tavaroille ole paikkoja siksi vielä 5kk muuton jälkeen osa niistä seisoo täällä pahvilaatikoissa. Ehkä juuri sen takia näinkin yksi yö unta vanhasta kodistamme ja aloin ikävöimään. Pian kuitenkin tajusin etten enää ikävöi vanhaa, vaan vanhan kodin selkeyttä. Vaaleita pintoja ja minimalistisuutta. Sitä kun kaikille tavaroille oli paikkansa.

Onneksi sellaiseen on mahdollissuus myös uudessa kodissamme, sitten aikanaan. Tiedän että jokus tätäkin, jopa näitä laatikoita, tulee ikävä.


3 Responses to “IKÄVÄ VANHAAN”

  1. Wendy sanoo:

    Mä pystyn samaistumaan sun tekstiin . Tein myös itse luopumistyötä vanhasta asunnostamme melkein vuoden. Vaikka tiesin ettei se koti olisi riittänyt lapsiperheelle, hyvä jos kaksi aikuista mahtui sinne, oli luopuminen silti vaikeaa. Asuntoa ostettaessa olin niin onnellinen, olin saanut palasen Helsingin keskustaa itselleni eikä siitä tarvitsisi koskaan luopua ellei itse halua. Toiveena oli säilyttää koti ja vuokrata eteenpäin. Muuttuimme kuitenkin lapsiperheeksi vain parin vuoden päästä ostamisesta eikä se ollut mahdollista. Edelleen asuinalue on minun ”happy place” ja toivon vielä joskus asuvani siellä

  2. Erika sanoo:

    Näyttää aivan ihanalta tämäkin, runsaasti valoa ja kodin tunnetta mielestäni jo nyt. Tästä tulee varmasti ihana koti teidän kasvavalle perheelle!
    Toisaalta tuttu tunne tuo ikävöinti. Muutettiin vajaa vuosi sitten rakastamastani Helsingistä ja ihanalta alueelta – Espooseen. Asunto on ihana ja juuri tarpeisiimme sopiva, mutta toisaalta kodilta se ei vielä tunnu kuten ei vieras kaupunkikaan. Haaveilen vielä joskus palaavani kotikulmille ja ehkä meillekin löytyy se kotikoti. Uskon kyllä että tässä kodissanne on paljon potentiaalia, ja varsinkin jos aluekin tuntuu omalta. Haluaisitko vähän valottaa missä päin uusi asuntonne sijaitsee?
    Minua kiinnostaa myös kotinne pohja ihan hurjan paljon, toivottavasti jakaisit jotain suuntaa antavaa pohjakuvaakin joskus ☺️
    Joka tapauksessa onnea uuteen kotiin, toivottavasti se alkaa pian tuntumaan siltä enemmän!!

  3. ElinaM sanoo:

    Voi pystyn niin samaistumaan tähän… Rakensimme oman kodin 7 vuotta sitten. Siellä ovat lapsemme syntyneet ja kasvaneet ja siltä alueelta ovat löytyneet ekat kaverit lapsille. Nyt olemme alkamassa rakentaa uutta kotia vähän kauemmas ja fiilikset ovat tosi ristiriitaiset… Teen jo nyt haikeaa eroa tästä kodista samalla, kun mietin uutta. Mietin, että tämä on viimeinen kesä tässä jne. Ja mietin, kuinka vaikeaa on varmaan nähdä vieraat ihmiset asumassa ja tekemässä kodin meidän kotiimme… Vaikka kaikki on aivan vapaaehtoista! Mutta silti…