HALVALLA HAMMASLÄÄKÄRIIN

22/04/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – OFFERILLA

Kuinka monelle on tuttu Offerilla, jonka kautta voi ostaa poikkeuksellisen edullisia lahjakortteja erilaisiin palveluihin? Itselleni sivusto on tuttu jo vuosien takaa, mutta muistin sen olemassaolon vasta hiljattain uudestaan, kun samalle kuukaudelle piti varata aikaa sokerointiin, ripsien -ja kulmien värjäykseen sekä hammaslääkäriin. Näistä nimittän kerääntyy yhdessä aika iso potti, mutta Offerillan kautta voi ostaa lahjakorttjea muunmuassa kaikkiin näihin palveluihin 50-90 % alennuksella.

Hammaslääkärissä käynti säännöllisesti on muutenkin toki tärkeää, mutta erityisesti raskauden aikana olisi tärkeää käydä tarkistuttamassa suu. Ientulehdukset ovat yleinen vaiva raskaana ollessa, ja sitä voi välttää suun huolellisella puhdistamisella.

Niinpä ostin itselleni lahakortin hammaslääkäriin. Tarkistuksen lisäksi minulta poistettiin hammaskiveä sekä tehtiin niin ultraääni -että soodapohdistuskin. Suu oli, ja on oikeastaan edelleen, tämän jälkeen todella ihanan tuntuinen. Soodapuhdistus myös poisti värjäytymiä luonnollisesti, joten hymykin kirkastui samalla. Lahjakotin ostin 80 % alennuksella, eli maksettavaksi jäi vain muutama kymppi, yli satasen sijaan.

Edullisilla lahjakorteilla on myös se kiva puoli, että näin kynnys mennä tutustumaan uuteen paikkaan alenee. Toki kannattaa aina tarkistaa vaikka paikan suositukset netistä. Näin saattaa löytää ihan uusia lempipaikkoja, joissa haluaa sitten jatkossakin käydä.

Erilaisten hammaslääkäripalveluiden lisäksi Offerillalta löytyy paljon kauneudenhoitoon liittyviä lahjakortteja, kuten kosmetologille tai kampaajalle. Muita ihan arjessa käteviä diilejä ovat erilaiset ravintola -tai vaikkapa kuntosalilahjakorit. Yhteensä vaihtuvia diilejä on myynnissä yli 13000 ja niitä löytyy Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Oulun alueelta.

Palvelulahjakorttien lisäksi Offerialta voi tilata myös paljon erilaisia tuotteita suoraan kotiin. Etenkin kauneudenhoitoon liittyviä pikkutarvikkeita tuolla oli paljon. Aina kuorivista sukista nenätrimmereihin sekä sheat maskeihin. Ja samoilla isoilla alennuksilla.

Koodilla mamigogo10 saatte lisäksi vielä 10 % alennuksen kakista diileistä! Minulla on teille myös ARVONTA!

Kommentoi alle, että minkä diilin sinä ostaisit ja osallistut 70 euron lahjakortin arvontaan! Tuolla pääsee jo pari kertaa samaan hammaslääkärihoitoon kun minä, tai vaikkapa johonkin ihanaan hemmottelevaan hierontaan. Arvonta päättyy 29.4.

Kannattaa myös tilata Offerillan uutiskirje, näin saat heti ensimmäisenä tiedon uusista sinua kiinnostavista diileistä.


61 Responses to “HALVALLA HAMMASLÄÄKÄRIIN”

  1. Helen sanoo:

    Olen kuullut puhuttavan Offerista ja yksi tuttu monesti kertoo, että Offerilla sitä ja tätä hyvään hintaan
    Itseltäni on jäänyt kuitenkin tutustumatta ko asiaan. Hammashoito on kuitenkin aika hintavaa, joten miksei…

  2. Maiju sanoo:

    Kyllää itsekin menisin mielelläni hammaslääkäriin.

  3. Maiju sanoo:

    Veisin äidin kasvohoito on 🙂

  4. minna sanoo:

    Oulun päästä jokin ihana juminiskat avaava hoito.

  5. Anna sanoo:

    Menisin kampaajalle, koska äitiyslomalaisella ei ole sellaiseen ylellisyyteen varaa.

  6. Heidi sanoo:

    Hierontaan! Oon ihan jumissa koko ajan, johtuen vauvan imetyksestä huonoissa asennoissa

  7. K sanoo:

    Ostaisin hieronnan! Raskaus on tehnyt tehtävänsä 🙂

  8. Elina sanoo:

    Menisin ehdottomasti kampaajalle! Tukka kaipaisi kipeästi pelastusta, mutta tuollaiseen ammattilaisen hemmotteluun ei ole varaa ja viime kerrasta on jo useampi vuosi.

  9. Elise H. sanoo:

    Löysin tuolta sivustolta kivan meikkitelineen, luultavasti hankkisin sellaisen 🙂

  10. Tanja sanoo:

    Hieronta tekisi hyvää jumiutuneelle niska-hartiaseudulleni.

  11. Malla sanoo:

    Olipas tuolla vaikka mitä rentouttavaa houkutusta! Ehkäpä repäisisin ja hankkisin lopultakin kortin tanssitunneille, joille menoa olen vetkuttanut aivan liian pitkään. Meikattavaksi päätyminen olisi sekin erittäin houkuttelevaa.

  12. Maria sanoo:

    Kosmetologille olisi kiva mennä

  13. Annak sanoo:

    Ottaisin 2x pt tunti ja henkilökohtainen ruokavalio 🙂 harmi vaan kun oulussa on niin vähän diilejä

  14. Rose sanoo:

    Jokin uusi liikunnallinen aktiviteetti olisi kiva käydä kokeilemassa!

  15. Lisbet sanoo:

    Kampaajalle olisi ihana mennä. Vuosia sitten käynyt viimeksi. 🙂

  16. Jenjen sanoo:

    Ehdottomasti hammaslääkäriin menisin ja ottaisin myös hammaskiven poiston ja kunnon puhdistuksen.

  17. PäiviR sanoo:

    Ystävien kanssa pakopelihuoneeseen

  18. Miude sanoo:

    Kasvohoitoon, hierontaan tai hammaslääkäriin. 🙂

  19. Synonyymi sanoo:

    Hammaslääkäri / suuhygienisti olis just nyt kiva.
    Olen käyttänyt Offerillaa, ja just laitoinkin yhteen hammaslääkäriin kysymyksen (en tosin koskaan saanut vastausta…) että edellyttääkö tuo alennus hammaskiven poistossa sitä, että pitää itse muistaa milloin on käynyt viimeksi? Eli tuo alennus perustunee – ainakin hammaskiven poistossa – pitkälti siihen, että hoitola saa Kelalta jonkun korvauksen. Jos asiakas on käynyt jo kerran samanva vuonna tai viime vuonna (sitä juuri olisin kysynyt) niin voiko käydä niin että joutuukin maksamaan enemmän? Eli voikohan noita tarjouksia ostella eri paikoista niin, että käy vaikka kolme kertaa vuoden aikana suuhygienistilla tuolla noin 30-50 euron hinnalla?

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hmm, nyt en valitettavasti osaa antaa tarkkaa vastausta, mutta ainakin paikassa missä itse kävin niin sitä Kelan osuutta ei tarvinnut itse maksaa (senhän saa sitten haettua takaisin jos jossain paikassa näin on), vaan kuului myös itse hintaan. Toki jos hammaskiveä tulee useasti niin pitäisihän sitä saada myös poistaa sitä mukaan – ainakin näin itse järkeilen. Eli jos hammaskiveä kertyy niin pitäisihän sitä päästä myös poistamaan vaikka tarvittessa sen kolme kertaa vuodessa 🙂

  20. Jasmiina sanoo:

    Hierontaan menisin!

  21. Henna sanoo:

    Offerillan kirje tulee jo, syömään mennään jos voitan.

  22. Airi sanoo:

    Kyllä on paljon tarjontaa ja täytyy sitten katsoa mikä tarjous on paras.

  23. Petri sanoo:

    Mukana, hammaslääkäriin menisin ja heti.

  24. Annikka sanoo:

    Hierontaan 🙂

  25. Marine sanoo:

    Kyllä joku hemmotteleva hieronta tekisi hyvää.

  26. Laura sanoo:

    Menisin hierontaan, olen juuri pääsyt kepeistä eroon käveltyäni niillä puoli vuotta. Paikat on todella jumissa 😀

  27. Minttu-Maaria sanoo:

    Kasvohoito ois ihana 🙂

  28. Nannil sanoo:

    Ostaisin ehdottomasti hammashuollon. Puhdas ja terve suu on terveyden, mielen ja hymyn yksi kulmakivistä. Suun terveys kuulemma vaikuttaa suolistonkin terveyteen 🙂

  29. Johanna sanoo:

    Varmasti ostettaisiin perheelle joku kiva toiminnallinen lahjakortti esim. Flamingon kylpylään ja siitä vaikka herkuttelemaan jonnekin. 🙂

  30. Mia sanoo:

    Ehdottomasti hietontaan, olen niin sen tarpeessa.

  31. Katja sanoo:

    Hammaslääkäriin!!!

  32. avaruuskenguru sanoo:

    Hammaslääkäriin tulisi varmasti mentyä. 🙂 Joku hemmotteluhoito kelpaisi myös.

  33. NIna sanoo:

    Siis miten tämä on voinut mennä täysin ohi, en ole kuullutkaan kyseistä sivustosta! Varmaankin hampaidenvalkaisu ensimmäisenä kiinnostaisi.

  34. Sofia sanoo:

    Varaisin ajan urheiluhierojalle.

  35. Anna sanoo:

    Ostaisin jonkun ihanan hemmotteluhoidon itselleni 🙂

  36. Salla sanoo:

    Hieronta <3

  37. Lotta sanoo:

    Pakohuonepeleihin koukkuun jääneenä lahjakortti menisi varmaan sellaiseen! 😀

  38. mummo sanoo:

    mummo hemmottelisi itseään käsi ja jalkahoidolla 😉

  39. tiina sanoo:

    Volyymiripset ois kivat!

  40. Soili sanoo:

    Kyllä ainaki hammaslääkärikäynnille olis tarvetta.

  41. Kati K. sanoo:

    Joku kauneudenhoitoon liittyvä juttu olisi ihana, esim. kasvohoito, ripsienpidennykset kesäksi, hampaiden valkaisu, kampaamokäynti… Tarvetta olisi siis talven jälkeen vähän omaakin ulkonäköä freesata 😀

  42. Siru sanoo:

    Joku ihana kasvohoito

  43. Laine sanoo:

    Käytän Offeria aika paljon, se on ihan huippu!
    Lahjakortilla ostaisin itselleni kampaamokäynnin.

  44. Mari sanoo:

    Jokin hieronta olisi ihana <3

  45. Eeva sanoo:

    Menisin ehdottomasti ravintolaan.

  46. Ellee sanoo:

    Oih! Hammaslääkärikäynnille olisi kyllä iso tarve!

  47. eija sanoo:

    Hammaslääkärikäynnille olisi tarvetta.

  48. Niko sanoo:

    Ostaisin hieronnan :).

  49. Sanni sanoo:

    Kiitos tästä tärkeästä muistutuksesta mennä pian hammaslääkäriin! Näin ollen käyttäisin lahjakortin juuri tähän tarkoitukseen

  50. pinka sanoo:

    No matkisin ja lähtisin hammaslääkärin tykö heti!
    Asia kun tuntuu olevan vähän turhankin ajankohtainen… :/

  51. sara sanoo:

    Menisin myös hammaslääkäriin. Hammaslääkäripelkoisena en saa aikaiseksi varata aikaa, joten tulisi enemmän kun tarpeeseen tämä kun viime kerrasta on taas hetki vierähtänyt…!:-)

  52. Mini sanoo:

    Sain juuri käytyä hammaslääkärillä, joten voiton sattuessa kohdalleni menisin pitkästä aikaa hierontaan tai kasvohoitoon.

  53. Myy sanoo:

    Kasvohoitoon ❤️

  54. Lena sanoo:

    Ravintolaan tai hierojalle!

  55. Henna sanoo:

    Ehdottomasti pitkästä aikaa kosmetologille ja kasvohoitoon

  56. Päivi sanoo:

    Harvoin tulee käytyä hieronnassa, joten sellaisen varaisin itselleni!

  57. SAMP sanoo:

    Hemmottelisin itseäni kasvohoidolla tai ravintolaillallisella ☺️

  58. Primrose sanoo:

    Kampaajalle menisin.

  59. Tuula sanoo:

    Kiitos postauksesta. Oli mukavaa, että jaoit asiaa aiheesta. En tiennytkään, että hammaslääkärissä käynti on niin tärkeää varsinkin raskauden aikana. Varaan heti ajan, jotta kaikki tarkistetaan.

Kommentoi