MAYDAY MAYDAY!

30/04/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa MAYDAY MAYDAY!

Olen tässä viime päivinä miettinyt (etenkin parin munkin jälkeen), että herranjestas, minkälainen sirkus tästä tulee, kun noita on pian yksi lisää.

Ps. Hyvää vappua!

Poikien Wildkind Kids-vaatteet saatu


HUHTIKUUSSA

30/04/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa HUHTIKUUSSA

Huhtikuussa

– yllätin itseni ja ostin ainaisten mustien vaatteiden sijaan vaaleita ja hempeitä juttuja
– kävin päiväleffassa
– olin tosi väsynyt ja nukuin paljon
– pahoinvointi ja oksentelu palasi vähän
– iloitsin silti keväästä ja sulavista lumista
– kävin kampaajalla
– juhlittiin Oskun mummon 95-vuotis synttäreitä ja haudattiin toinen mummo 102 vuoden iässä
– tunnettiin ekan kerran vauvan liikkeet mahan päältä
– olin yötä niin Långvikissa, Hilton Strandissa että Turun saaristossakin
– siemailin mohitoa porealtaassa
– sisustin parveketta
– saatiin vihdoin Oskun levyt kannettua kotiin
– kävin vesijuoksemassa
– tilasin uudet aurinkolasit
– kävin ekaa kertaa Kaaren Prismassa
– skippasin aika paljon menoja ja surin sitä kun kukaan ei enää pyydä minua minnekään
– kulutin ihan liikaa rahaa eräässä lastenvaateliikkeessä, kun kuulin sen päivän erikoisalennuksen olevan 50%, vaikka se olikin vain 15% (enkä kehdannut enää kassalla perua)
– tapasin parhaan ystäväni vastasyntyneen vauvan
– metsästin kivoja housuja, en löytänyt mutta ostin bikinit
– tein simaa ja leivoin keksejä
– avasin pyöräilykauden
– pyöräilin samalla kun oksensin
– löysin uuden lempparismoothien (tyrni-mango)
– valmistin itse luonnonkosmetiikkaa
– eksyin vahingossa hulluille päiville, kiireessä ja sunnuntaina
– möin juuri ostamani ruokapöydän
– sain sisäisiä raivareita ihmisille jotka eivät anna ratikassa paikkaa
– tapasin tulevan vauvamme koirakaiman
– talutin neljää vappupalloa ympäri kaupunkia


IKÄVÄ VANHAAN

29/04/2018

Olen aina ollut vähän sellainen, että muutos pelottaa ja pysyisin mielummin vaan vanhassa tutussa ja turvallisessa. Oli kyse sitten ratikkalinjojen muuttumisesta tai siitä kun elämä menee eteenpäin. Jo teini-ikäisenä katselin koulun jälkeen valokuva-albumeita ja kyynelehdin ikävää siihen kun olimme veljeni kanssa pieniä ja sekä vanhan kotimme keittön tapettia. Samaan aikaan on kuitenkin ihanaa, että elämä menee eteenpäin. Vaikka onkin haikeaa kun omat lapset kasvavat, kuitenkin yksi elämän hienoimmista asioista on nähdä kuinka he oppivat uutta ja menestyvät elmässsä. Enkä itsekään oikeasti jaksaisi kokoajan junnata vaan samassa.

Kun alkuvuodesta muutimme perheen kasvamisen vuoksi isompaan asuntoon, aloin jo monta viikkoa etukäteen tekemään luopumistyötä. Jos vain olisin voinut, olisin halunut pitää myös vanhan asunnon – vaikkei meillä edes olisi sille mitään käyttöä kun korkeitaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kuitenkin siihen asuntoon liittyi niin paljon suuria tunteita. Olin rempannut sitä yksinänäni tuntikaupalla ja kaikinpuolin se vain oli aivan ihana koti.

Kun muuttopäivä oli koittanut ja kävimme viimeisen kerran tyhjässä asunnossa, ei se enää tuntunut kodilta. Pystyin huokaista helpotuksesta sen puolesta, etten jäisi ikävöimään vanhaa vaan hyvillä mielisin saisin tehdä uuden kodin uuteen yhteiseen paikkaamme.

Pitkään kuitenkin puhuin minun tai meidän kodistamme, kun tarkoitin vanhaa. Tunsin vanhaan asuntoomme muuttaneen uuden perheen ja kun näin instagramissa kuvia MINUN kodistani, sisällälläni myllersi aikamoinen tunteiden kirjo. Nopasti sain kuitenkin tunteeni kasattua, mutta onhan se outoa nähdä jonkun muun tekevän kodin paikkaan jossa vielä muutama kuukaisi aiemmin kuvittelin itse asuvani vuosikaudet.

Ja vaikka muutos välillä pelottaakin, onhan juurikin vaikka muuttaminen myös aika ihanaa. Saa aloittaa kaiken ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Me tosin odottelemme vieläkin uuteen kotiimme kaappeja ja muita uusia säilytysrakaisuja, mikä tarkoittaa sitä, ettei kaikille tavaroille ole paikkoja siksi vielä 5kk muuton jälkeen osa niistä seisoo täällä pahvilaatikoissa. Ehkä juuri sen takia näinkin yksi yö unta vanhasta kodistamme ja aloin ikävöimään. Pian kuitenkin tajusin etten enää ikävöi vanhaa, vaan vanhan kodin selkeyttä. Vaaleita pintoja ja minimalistisuutta. Sitä kun kaikille tavaroille oli paikkansa.

Onneksi sellaiseen on mahdollissuus myös uudessa kodissamme, sitten aikanaan. Tiedän että jokus tätäkin, jopa näitä laatikoita, tulee ikävä.