IHONPUHDISTUKSEN IHMESIENI

28/03/2018

Ostin hiljattain paljon puhutun Konjac-sienen ja käyttänyt sitä lähes päivittäin kasvoille aamuin illoin. Itseasiassa minulla on aiemmin ollut jonkun suihkusaippuan mukana tullut, vartalolle tarkoitettu, sieni. Mutta en vielä sillon tiennyt että se oli sellainen, litteä muoto ja värittömyys hämäsivät. Nyt jälkeen päin ajateltuna, iho tuli sillä ihanan pehmeäski. Ja niin tulee tällä kasvosienelläkin!

Konjac-sieni on täysin luonnollinen ja siksi tietysti myös biohajoava. Se on peräisin korkeilla troopisilla alueilla kasvavan Konjac-kasvin juuresta. Juuresta suurin osa on vettä, mutta loput sen kasvikuidut sisältävät runsaasti ihonhoidolle välttämättömiä mineraaleja kuten sinkkiä, kaliumia, fosforia ja kuparia. Sieni on rakenteeltaan huokoinen ja ennen kastelua todella kova ja karhea, mutta sienen kuidut imevät itseensä runsaasti vettä, jonka jälkeen siitä tulee pehmeä käyttää kasvojen herkälle iholle. Sen verkkomainen rakenne kuorii ihoa, poistaa kuollutta ihosolukkoa sekä epäpuhtauksia ja jättää sen sileäksi ja kauniiksi.

Ensimmäinen käyttökerta sienen kanssa oli hieman hämmentävä – se nimittäin haisi aika voimakkaasti, ikäänkuin palaneelle. Haju tarttui myös kasvoihin ja leijali kylpyhuoneessa seuraavaan aamuun saakka. Nyt haju on mielestäni kadonnut kokonaan, vaikka Elvis kyllä muutama päivä sitten ihmetteli miksi poskeni haisee oudolle..

Sieniä on vähän erililaisia, erilaisille ihotyypeille. Sieniä näkyy yleensä muutamissa eri väreissä, mutta huomasin että eri valmistajien värit meinaavat myös eri asioita. Eli jos olet havainut ihollesi vaikka yhdeltä merkiltä hyväksi vihreän sienen, voi toisen merkin vihreä ollakin tarkoitettu erilaiselle ihotyypille.

Itse ostin oman sieneni messuilta, enkä enää muista sen merkkiä, mutta muistaakseni se oli tarkoiettu herkälle iholle. Myös rasvoittuvalle ja pintakuivalle iholle on usiemmin omat sienensä. Jos iho on kovin epäpuhdas, saattaa ihosta aluksi puskea kaikkea lika pois. Tätä ei kannata säkähtää, vaan jatkaa käyttöä – se vain kertoo että sieni toimii.

Kuiva sieni pitää siis kastella aina hyvin. Sen voi joko kastaa muutamaksi minuutiksi vesikulhoon, tai kuten minä, painella kevyesti vesihanan alla, kunnes sieni on kauttaaltaan pehmeä. Sientä voi käyttää ihan sellaisenaan tai meikinpuhdistusaineen kanssa. Itse pesen yleensä iltaisin aineella ja aamuisin ilman. Sieni on märkänä vähän limaisen tuntuinen ja se jättääkin iholle kolloidisen kalvon neutraloiden ihon pinnalla olevien epäpuhtauksien happamuutta. Kosteutta sitova kalvon ansiosta iho ei myöskään pääse kuivumaan, tai jo esiintyvä pintakuivuus helpottaa ja voiteetkin imeytyvät paremmin. 

Käytön jälkeen sieni on myös tärkeä huudella hyvin, mutta kiertävää liikettä kannattaa välttää, sillä muuten sieni hajoaa ennen aikojaan. Tarvittaessa pudistukseen voi käyttää saippuaa. Sieni kannattaa ripustaa kuivumaan ilmavaan paikkaan, näin se kestää pidempään ja pysyy hygieenisenä. Sienen käyttöikää voi myös pidentää keittämällä sitä muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jolloin siitä tulee steriili. Sientä voi kuulemma myös säilyttää jääkaapissa, jolloin siihen ei pääse kasvamaan mikrobeja. Sieni kannattaa vaihtaa uuteen kahden, vähintään kolmen kuukauden välein ja se hävitetään biojätteen mukana.

Itselläni on ollut aina aika hyvä iho, nenän pieliin kerääntyy helpoiten epäpuhtauksia, mutta esimerkisi finnejä tai muita näppyjä minulla on tosi harvoin. Ihoni ei myöskään ole erityisen kuiva tai rasvoittuva, ainoastaan joskus vähän hekähkö voimakkaille hajusteille. Silti olen jo näin lyhyen käytön jälkeen huomanut, että sieni tekee iholleni hyvää. Iho tuntuu entistä sileämmältä, tasaiselta ja jotenkin ihanan raikkaalta.

Ehkä vähän hassua että olen löytänyt sienen vasta nyt, mutta pahempi myöhään kun…. Onko Konjac-sieni jo muille tuttu?


6 Responses to “IHONPUHDISTUKSEN IHMESIENI”

  1. Heli Heinonen sanoo:

    On tuttu, ja tykkään kovasti.
    Tuskin raaskin enää sen käytöstä luopua!

  2. Maisa sanoo:

    Postausaiheesta poikkeava kysymys, mutta bongasin ig-päivityksen että ootte olleet 8kk naimisissa! Siis oikeasti näin kauan!? Tuntuu että vasta kirjoittelit häistä, että ne olisi ollut paljon myöhempään kun viime vuoden heinäkuussa!

  3. Eveliina sanoo:

    Konjac-sieni kuuluu ihonhoidon lemppareihin! Mutta mistä on tuo ihana sienen alla oleva ”ritilä”?

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Se on muistaakseni aikaa sitten ostettu Lagerhausista 🙂

Kommentoi