VUODESSA EHTII AIKA PALJON

14/03/2018

Facebook muistutteli muutama päivä sitten, että olemme olleet mieheni kanssa siellä kavereita nyt tasan vuoden. Noin vuosi sitten tapasimme pikaisesti siis ekaa kertaa, mutta juttumme ei ihan vielä sielloin lähtenyt käyntiin, vaan vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Voisi siis oikeastaan sanoa, että ALLE vuodessa ehtii aika paljon.

Nyt olemme nimittäin naimisissa, sisustamme yhteistä kotia ja loppukesästä meille syntyy lapsi. Mitäs sitä aikailemaan kun tietää mitä tahtoo ja etenkin sen, että kenen kanssa.

Välillä tuntuu ihan järjettömältä olla tässä pisteessä. Ihan hullun rakastuneena ja onnellisena. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. Kumpikaan meistä ei olisi. Molemmat olimme olleet useamman vuoden sinkkuina ja päässet jo siihen pisteeseen, että yksin oli hyvä olla. Hyvin onnellisia niinkin, mutta onhan tämä ihan eri maailma verrattuna siihen.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, kimalteleva sormus nimettömässä, maha pystyssä, molempien astiat sulassa kaaoksessa keskenään keittiön kaapeissa ja keskellä olohuoneen lattiaa seisovat eilen ostetut vaunut. Joka toinen viikko vietämme suuruusperheen elämää ja joka toinen viikko olemme kahdestaan. Vielä hetken.

On käsittämättömän ihanaa herätä joka aamu rakkaimpansa vierestä, kun lähes viisi vuotta heräsin yksin. No toki lapset olivat usein kömpineet väliin, mutta heiltä saatava huomio ja läheisyys on toki erilaista. Mutta ehhkä myös siksi minulla oli niin hyvä yksin, ilman puolisoa. Sillä minulla oli kuitenkin rakkautta jaettavana yllinkyllin lapsilleni. Nyt rakkautta on vaan kaksin verroin enemmän.

Olen iloinen että uskalsin hypätä tähän kaikkeen, tuntea täysillä ja antaa vain sen viedä. Tuskin olisin voinut muutakaan. Olisi hirveä vanhana katua sitä, ettei uskaltanut elää täysillä ja katsoa mihin se kaikki vie. Olemme kokeneet yhdessä jo vaikka minkälaista. On ollut iloja, suruja ja meidän omat vaikeutemme. Kaikki se kuitenkin hitsaa meitä yhä enemmän kiinni toisiimme.

En kyllä ikimaailmassa olisi kuvitellut päätyväni tähän tilanteeseen vuoden päästä. Ihan naurattaakin pelkkä ajatus. Siellä tanssilattian reunalla kun juttelin tämän tyypin kanssa, jonka yhteinen kaverimme oli minulle hetkeä aiemmin esitellyt, ei olisi juolahtunut millään mieleeni, että juhlisin naimisiinmenoamme samassa paikassa vielä samana kesänä, vaikka mukavalta hän vaikuttikin.

Mutta eihän sitä totisesti voi ikinä tietää että mihin elämä vie, silti aika hullua että se vei vuodessa tähän. Ihanan hullua.


5 Responses to “VUODESSA EHTII AIKA PALJON”

  1. Tia sanoo:

    <3

  2. nadjastrange sanoo:

    Rakkaus on best! Paljon kaikkea hyvää koko perheelle <3

  3. S sanoo:

    ♥ Samaistun sussa niin paljon kaikkeen, vaikka ollaankin ihan täysin eri elämäntilanteissa. Sä vaikutat blogin perusteella niin Super aidolta (nautin erityisesti niistä tässä kuussa olen -listauspostauksista) tyypiltä etten kestä, ja toivon että vielä joskus uskallan heittäytyä elämään samanlaisella innolla ja pelottomuudella kun sä. Ihan vilpittömästi onnea ja kaikkea ihanaa koko teidän perheelle!

    Ps. mulla on korvatulehdus niin ehkä siksi olen näin herkällä tuulella:D:D

Kommentoi