ERKKI ESKARILAINEN

7/03/2018

Se on varmaan joku nuorimman lapsen syndrooma, että sitä kuopusta pitää aina ihan vauvana. Elvis täyttää tänä vuonna seitsemän ja menee syksyllä kouluun ja silti hän on perheemme vauva. Se että hän on hurjan taitava ja itsenäinen, heittää ihan hulvatonta läppää ja haluaa jäädä kauppareissun ajaksi yksin kotiin, ei vaan vie sitä tunnetta itseltäni pois. Yllätyn joka kerta kun nostan hänet syliini siitä, miten iso hän jo onkin. Silti sisimpäni ei jotenkin sisäistä sitä, ettei hän ole enää se pienen pieni pötkylä joka makoili olkkarin lattialla taljalla ja opetteli kääntymään.

Luulen että tämä kaikki muuttuu kun uusi vauva syntyy. Että molemmat lapset venähtävät yhdessä yössä ja alkavat näyttämään silmissäni oikeasti sen ikäisiltä kun ovat. Ehkä uskon vihdoin sen, etten noin vain jaksa nostaa heitä syliini, ja että tottatosissaan heillä on myös ihan oma elämänsä, omat juttunsa eivätkä he enää elä täysin symbioosissa kanssani. Kaapon kohdalla tämän jo osittain ymmärränkin, mutta edelleen minun on vaikea käsittää että Erkki-vauva viettää nyt viimeisiä kuukausiaan esikoulussa.

Tuleva koulun aloitus tuntuu minusta ihan hirveän haikealta. Tuntuu vaikealta niinsanotusti päästää lapsi pesästä. Kun ei tiedä mitä hän tarkalleen päivisin puuhaa ja miten hänelle siellä koulussa ja välitunneilla menee. Eskarista koulumaailmaan hyppääminen on oikeasti tosi iso harppaus, kaikki muuttuu.

Molemmat pojat ovat olleet samassa eskarissa, jota ei siis järjestetty samassa päiväkodissa missä he olivat olleet aikaisemmin, vaan he vaihtoivat esikoulun alkaessa paikkaa. En tiennyt että joku niin ihana paikka voi edes olla olemassa. Se postitiivisuuden, aidon kiinnostuksen ja työstään tykkäämisen määrä aluksi ihan ällistytti. Edelleen joka päivä minusta tuntuu että HALUAN viedä lapseni siihen ympäristöön, että se tekee hänelle aidosti hyvää niin monella eri tavalla.

Missään muualla en ole kokenut samaa, ja ehkä sekin tuo tähän oman haikeutensa. Kun koulu alkaa tämäkin loppuu. Koulu ei tunnu minusta samalla tavalla turvalliselta ympäristöltä. Lapsia ei voida valvoa ja huomioida siellä samalla tavalla. Koulu toki opettaa omalla tavallaan, ja ehkä se olen vain minä josta tämä tuntuu näin vaikelta. Eiväthän lapset voi ikuisesti elää pumpulissa, vaikka tahtoisinkin. On kuitenkin suuri onni, että lapsemme ovat saaneet viettää yhden tärkeimmistä vuosistaan noin ihanassa ympäristössä mitä eskari on heille antanut.

Tai siis mitä sen henkilökunta on antanut. Heistähän tämä kaikki on kiinni. Olen jopa aika vihaisena lukenut viime päivien uutisia lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien palkkauksesta. Tuosta työstä mitä he tekevät pitäisi maksaa vähintään tuplamäärä. Tässä sitä todellaan punnitaan todellinen kutsumus ja kiinnostus lapsia ja heidän laadukasta varhaiskasvatustaan kohtaan.

Tänä aamuna Erkki-eskarilainen lähti esikouluun yhtä iloisena kun joka ikinen aamu. Siellä häntä odotti ovella tuttu hymyileväinen aikuinen, hyvän huomenen toivotus sekä halaus. Osa kavereista oli jo paikalla, osa vielä aamupalapöydässä ja osa tuli eteiseen moikkaamaan. Tavaroiden naulakkoon ripustamisen jälkeen hän juoksi, kuten joka muukin aamu, pesemään kätensä jolloin minun tehtävänäni on odottaa vielä ulko-ovella ja vasta käsienpesun jälkeen sanotaan heipat. tai siis moikka, noin kymmenen kertaa.

Kun iltapäivällä menen hakemaan hänet, saan yleensä käsiini nipun sinä päivänä tehtyjä piirroksia ja sarjakuvia, yksityiskohtaisen selvityksen jostain hauskasta leikistä ja siitä, miten hyvää kastiketta ja salaattia tänään oli lounaalla. Yleensä hän on hyvällä tuulella, mutta toisinaan harmittaa jos olen tullut hakemaan liian aikaisin. Sitten taas halitaan ja toivotetaan heipat ja huomiset. Vitsit meille tulee ikävä tuota paikkaa.


4 Responses to “ERKKI ESKARILAINEN”

  1. Lotta sanoo:

    Jep samoja ajatuksia itsellänikin tuosta lastenhoitajien ja -opettajien palkasta. Että on se nyt hemmetti kun näille ihanille jotka mun lasta joka päivä ammattitaidolla ja iloisesti hoitaa ei voida edes sitä 200 euroa enemmän maksaa. Ansaitsisivat minusta enemmän palkkaa ja tietysti myös enemmän resursseja hoitotyöhönsä.

  2. Annu sanoo:

    Meidän eskarilainen on kouluneskarissa ja koulumatkat n.0,5km ja yksin tai naapurin kanssa matkaa kulkee. Eniten huolestuttaa se että matkalla ei ole jalkakäytävää ja tie on mutkainen ja talvisin pimeä. Siksi aiommekin muuttaa katuvalojen ja turvallisemman koulutien toivossa. Tokihan samaa tietä kulkee moni muukin ja vielä kauempaa.
    Olen hurjan ylpeä rohkeasta eskarilaisesta! Itseäni kyllä hirvittää katsoa sitä loittonevaa selkää aamuisin ja kovasti odotan häntä koulusta tulevan….mitenhän teini-iässä pärjään :D

  3. Kylläpä yhdyn ihan joka sanaan!
    Meillä kuopus myös eskarissa, jo 7 vuotta täyttänyt taitava pieni mes, mutta aivan vauva minulle.❤️ Tähän elämänvaiheeseen kuuluu miljoona tunnetta, joista haikeus ei ehkä ole se vähäisin.
    Ps. Onpa teillä hurmaava Erkki-eskarilainen!

  4. Micaela sanoo:

    Meillä asiaa ei auta se, että poika itse hokee että ”jatkuisipa eskari ikuisesti”. Tuntuu, että olipa se tuleva ekan luokan opettaja kuinka ihana tahansa, niin tulee olemaan vaikeaa täyttää eskarin henkilökunnan saappaita. Mutta mistä sitä tietää miten mahtava ensi vuodesta vielä tulee meidän lapsukaisille. ❤