HELMIKUUSSA

28/02/2018

– kerroin julkisesti olevani raskaana
– kävin allas sea poolilla poikien kanssa uimassa
– joku varasti uimapukuni allas sea poolin suihkusta
– join kupin kahvia ekaa kertaa sitten joulun ja se oli todella huono idea
– pahin raskauspahoinvointi/oksentelu alkoi silti helpottamaan
– olin mielenosoituksessa
– katsoin grace & frankien loppuun ja sekös harmitti (loistava sarja)
– katsoimme sillan loppuun ja se harmittaa vielä enemmän
– alotin uuden sarjan, seitsemän sekuntia, joka vaikuttaa hyvältä
– himoitsin viikkokaupalla laskiaispullaa ja kun vihdoin sellaisen söin yksin kahvilassa ei se vastannut yhtään odotuksia ja joku vastapäisessä pöydässä istunut tyttökin tuijotti koko syömisen ajan tosi häiritsevästi
– näin pitkästä aikaa kavereita
– join ihanan alkoholittoman drinkin brondassa
– käytiin poikien kanssa mainoksen koekuvauksissa
– googlasin kolme päivää kivoja vedenkeittimiä ja paahtimia enkä tiedä vieläkään mitkä olisivat hyvät
– kävin elämäni ekaa kertaa tahkolla
– söin elämäni ekaa kertaa abc:llä
– söin kouvolassa muikkuja
– unohdin ainakin kolme tapaamista
– teetätin ihan karmean hienon paidan ystävänpäivälahjaksi
– ostin vahingossa 90 euron kuvankäsittelyohjelman jota ei voi perua ja jota en käytä
– käytiin ultraäänessä
– käytiin uudessa neuvolassa
– sain kolme ja puoli kiloa lisää painoa
– ostin ekat äitiysvaatteet
– stressasin ihan hirveästi edelleen ihan keskeneräistä kotiamme ja sitä ettei täällä voi kuvata blogiin mitään
– ostin vauvalle kivan vaatteen jota hän voi käyttää noin reilun vuoden päästä jos hän on tyttö
– alotin sokerilakon koska huomasin että makeasta tulee pahempi olo (okei aloitin tämän vasta eilen ja tämä on tosi vaikeaa koska meidän kaappi on hiihtolomalta jääneitä karkkeja ja suklaita täysi ja mitä enemmän nyt kirjoittaessa mietin niitä, sitä vaikeampi on pysyä niistä erossa)

ps. Inspiration Blog Awardsien ennakkoäänestys on käynnissä, blogiani voi käydä ehdottamassa sinne vaikkapa Arjen Sankari-kategoriaan 😀


MISTÄ VAUVAT TULEVAT?
– KIRJASUOSITUS

28/02/2018

Kun sain lapsia huomasin että minulla on heikkous – lastenkirjoihin! Monet niistä ovat kiinnostavia jopa aikuselle ja kuvitukset vielä sitäkin hienompia. Tykkään lukea lapsilleni paljon, mutta silloin kirjan on oltava oikeasti hyvin kirjoitettu. Kirjat ovat mielestäni myös kiva sistustuselementti lastenhuoneessa, niinpä niitä on tässä vuosien varrella kerääntynyt meille varsinkin kirppiksiltä aikamoiset pinot.

Kirjainnostukseni on myös tarttunut lapsiin, jo ennen kun he osasivat itse lukea. Nyt Elviksin oppi hiljattain lukemaan ja kirjojen lisäksi he ovat kovin innostuneita myös sarjakuvista. Lisäksi kirjastoon pitäisi päästä myös usein, koska eihän meillä satu justiinsa olemaan sitä suomen historista kertovaa kirjaa, joka sillä hetkellä kiinnostaisi ihan hirveästi. Koulun ja eskarin kanssa pojat pääsvätkin lähes joka viikko lainailemaan myös siltä kirjoja.

Tästä syystä kirjoja on siis paljon! Vanhassa kodissamme meillä oli ihan hauskan näköinen, mutta ei niin käytännöllinen ratkaisu kirjojen säilytykseen. Ne olivat nimittäin kahdessa pinossa piippuhormien syvennyksessä. Tällöin niitä ihan alimmaisia kirjoja oli tosi hankala ottaa ja siksi niistä moni jäikin lukematta.

Nyt muuton yhteydessä karsin yli puolet kirjoista pois jolloin jokosta paljastui paljon sellaisia kirjoija, noidenka olemassaolon olon olin jo melkein unohtanut. Yksi niistä kirjoista on tämä Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Pikkurillin Käsikirja.

Tämä hauska lasten tietokirja kertoo kaiken oleellisen lapsista. Miten ne syntyvät, kasvavat ja kehuttyvät. Millaista lasten elämä on ollut aikoja sitten ja miten maailman lapset eroavat toisistaan vaikkapa aamupalamieltymysten mukaan.

Kirja tukee hienosti sitä, mitä minäkin olen kasvatuksessa omien lasten kanssa pyrkinyt tekemään – eli kertomaan asiat niinkuin ne ovat. Lapsen ikätasoon suhteutettuna toki. Meillä on, joskus ehkä vähän kiusallisiin, ”mistä vauvat tulevat?”-tyyppisiin kysymyksiin vastattu aina rehellisesti. Emme ole satuilleet haikaroista tai muista, vaan perhmeän laskun kautta selvitetty asiaa aina vähän tarkemmin lasten kasvaessa. Myös tässä kirjassa asiat kerrotaan ihanan rehellisesti, selkeästi ja yksinkertaisesti. Mutta niin, ettei se ole järkytys lapselle.

Etenkin juuri tuo vauvan kehitys soluista alkioksi ja sikiöksi, vauvan aika vatsassa ja syntymä sekä sen jälkeinen pikkuvauva-aika on meidän perheessämme hyvin ajankohtaisia asioita. Pojista on ollut tosi mielenkiintoista katsoa kuvien kautta mitä on jo tapahtunut ja mitä on vielä tulossa. Ja samaan aikaan ”muistella” omaa aikaansa vastassa ja vauvana.

Yhteisten lukuhetkien lisäksi tämä kirja antaakin myös paljon aiheita yhteiseen pohdiskeluun ja menneiden muisteluun. Iloisten kuvitusten avulla lasten on lisäksi helpompi käsittä ehkä vähän oudolta tai jopa pelottavilta tuntuvia asioita turvallisesti ja hauskalla tavalla. Ainoastan kutituksessa minua jäi vähän kaivelemaan, että miksi tässä ei ole ruskeita lapsia, vaan tummat hahmot on piirretty sinisiksi. Se on hölmö juttu muuten ihanasti kuvitetuun ja värikkääseen kirjassa. Mutta muuten, kaikinpuolin ihan tosi ihana kirja, suosittelen kaikille!


TYTTÖ VAI POIKA – SAAKO TÄSTÄ EDES PUHUA?

26/02/2018

Tämä on mielestäni vähän vaikea aihe kirjoittaa niin, etten vahingossakaan loukkaa ketään tai ettei minua väärinymmärretä. Aion kuitenkin nyt yrittää, haluan nimittäin puhua sukupuolesta ja sukupuolista. En muiden, koska niillä ei ole minulle oikeastaan väliä, vaan oman tulevan lapseni.

Sukupuoli ei ole ikinä määrittänyt minulle sitä minkälainen joku ihminen on. Olen itse pienenä ollut prinssessa -ja barbileikkien vastapainoksi myös ns. poikatyttö. Olen aivan täysi cis-hetero, mutten siltikään tykkää vaikkapa korostaa naisellisuuttani, vaan mielummin pukeudun vaikka treenivaatteisiin kun kukkamekkoon ja korviksiin. Jo pelkästä omasta olemisestani ymmärrän sen, että sukupuoli on hyvin moninainen ominaisuus ihmisissä. Että jokainen meistä kokee sukupuolensa eri tavalla, oli kokemuksessa sitten kyse naiseudesta, mieheydestä tai jostain muusta.

Tuttavapiiriini kuuluu tyttöjen, poikien, miesten ja naisten lisäksi myös muunsukupuolisia, ihmisiä jotka eivät tunne olevansa mitään sukupuollta sekä sukupuolensa korjanneita tai siinä prosessissa olevia. Itse, kuten varmasti moni muukin, meistä näemme ihmisen persoonan, emmekä sukupuolen kautta. Tämän vuoksi tuttavapiirini on myös hyvin valveutunutta ja arvuutellessani instagramissa, että onko tuleva lapsemme tyttö vai poika, sain nopeasti noottia siitä että lapsi voi olla myös jotain muuta kun jompikumpi näistä kahdesta. Ja niinhän se tottakai voi myös olla.

Kun lapsi syntyy hänet todetaan heti silmämääräisesti joko tytöksi tai pojaksi, mutta aina ei voida näin tehdä. Suomessa syntyy vuodessa noin 2-8 lasta, joiden sukupuolta ei voida sukupuolielimen perusteella määritellä. Eikä toki voida varmasti kaikkien näiden muidenkaan, sillä myöhemmin lapsi voi tottakai tuntea itsensä joksikin muuksi. Ja tästä tässä on varmasti suurilta osin kyse. Emme tietenkään voi ennustaa tulevaisuutta ja tietää, että vastaako lapsen sosiaaliturvatunnukseen merkitty sukupuoli sitä miksi hän myöhemmin itsensä kokee. Mutta pitäisikö minun varautua sellaiseen tilanteeseen varmuudeksi jo tässä vaiheessa?

Olen kasvattanut omat lapseni melkoisen sukupuolisensitiivisesti, mutta silti kutsun heitä myös pojiksi, koska niin he kutsuvat itsekin. Molemmat lapset ovat ottaneet omakseen ihan pienestä, noin yksivuotiaasta lähtien, melko perinteiset poikalapsen roolit. Heille on ollut tarjolla paljon erilaisia leluja nukeista, eläinhahmoista, soittimista, pehmoleluista ja palikoista autoihin. On ollut nukenvaunuja ja mopoja, pikät hiukset ja täysin sukupuolineutraalit vaatteet. Leikkikavereina on ollut selkeitä tyttöjä ja poikia, mutta myös sellaisia lapsia joiden sukupuolesta ei ole ollut tietoa. Kaikki yhtä kivoja ja arvokkaita kavereita. Emme siis kasvatuksessamme ole vieneet heitä kumpaakaan suuntaan, vaan olemme anteet heidän touteuttaa itseään niin kun haluavat. Lapsillani, niin nykyisillä kun tulevallakin, on oikeus olla juuri se kuka hän haluaa.

Ymmärrän tavallaan sen tuohtumuksen, mitä jollekin aiheuttaa se kun kerrotaan perheeseeseen syntyneen joko tyttö tai poika. Ja sitten toisaalta en ymmärrä. Facebookissa syntyi pieni haloo siitä, kun Niinistö-Haukion perheeseen kerrottiin syntyneen poika. Joidenkin mielestä sukupuolen olisi voinut jättää kokonaan kertomatta. Tästä syntyi kiinnostava, mutta itselleni myös hyvin vieraalta tuntuva keskustelu siitä, miten sukupuolta korostetaan liikaa ja miten kaikista ihmisistä pitäisi puhua täysin sukupuolineutraalisti.

Kun vauva syntyy, hän ei ymmärrä olevansa minkään sukupuolinen – hän ei edes ymmärrä itse olevansa fyysisesti olemassa. Pitäisikö siis lasta kustua vain lapseksi niin kauan kunnes hän itse osaa ja haluaa määrittää oman sukupuolensa tai mahdollisesti sukupuolettomattomuutensa? Minä en tiedä, enkä halua tehdä niin. Haluan kutsua lastani tytöksi tai pojaksi jos hän selvästi fyysisesti jompikumpi on.

Meidän perheessä ei kasvateta lapsia mihinkään tiettyyn sukupuoliseen muottiin, vaan lasta tuetaan kehittymään hänen oman identiteettinsä, eikä sukupuolen mukaan. Kuten meidän lapsia ei myöskään opeteta mihinkään uskontoon, vaan nämä ovat täysin vapaaehtoisia asioita. Me pyrimme antamaan runsaasti erilaisia tapoja toteuttaa ja ilmaista itseään, harrastamaan sitä mikä tuntuu mieluisalta, pukeutumaan haluamallaan tavalla. Myöskään koulussa ja päiväkodissa ei ole enää samanlaista jakoa tyttöihin ja poikiin mitä ennen. Mutta kumoanko ja pilaanko tämän kaiken kutsumalla lasta tämän fyysisten ominaisuuksien takia pojaksi tai tytöksi? En usko. Mutta jonkun mielestä ehkä.

Sukupuolen moninaisuutta ymmärretään nykyään paljon enemmän kun ennen, mikä on hienoa. Asiasta täytyy varmasti puhua kuitenkin vielä paljon, ja mielestäni myös jokin muu kolmas sukupuoli pitäisi virallistaa. Kuitenkaan samalla ei mielestäni saisi viedä oikeutta olla ihan vaan tyttö tai poika jos näin kerta on. Vastavuoroisesti toivon,  ettei oikeuteni kutsua lastani sukupuolittavalla termillä vie kenenkään muun oikeutta kutsua itseään siksi mikä hän on. Saako kukaan nyt kiinni tästä ajatuksenjuoksustani?

Jos odottamani lapsi on kehittynyt normaalisti, hänen ulkoiset sukupuolielimensä ovat nyt kehittyneet ja nähtävissä pian ultraääneessä. Aiemmissa raskauksissa emme ole selvittäneet lasten sukupuolta etukäteen, mutta tällä kertaa aiomme sen tehdä. Meillä on jopa mahdollisuus ylimääräiseen ultraan, jossa vain tämä asia yritetään selvittää.

Haluan tietää tulevan lapseni sukupuolen ennalta ja kertoa syntymän jälkeen että mitä sukupuolta lapsemme oletetusti fyyisisiltä ominaisuuksiltaan on. Samaan aikaan minusta tuntuu hämmentävältä, että tämä haluni on joidenkin mielestä väärin ja aivan liian vanhanaikainen. Saatika että tämä saattaa loukata jotakuta. Tietenkääan en halua loukata ketään, varsinkaan omaa lastani ”leimaamalla häntä tiettyyn sukupuoleen”.

Sillä leimaamista tai tiettyyn muottiin kasvattamista ei meidän perheessä tule tapahtumaan. Ei vaikka mahdolliselle tytölle ostaisin mekon tai pojalle traktorin, ennen kun hän itse osaisi sellaisia pyytää. Jos lapseni myöhemmin kokee olevansa jotakin muuta sukupuolta olen pahoillani, en hänen puolestaan vaan siksi, ettei se varmasti ole helppoa. Ja tuen häntä mahdollisimman paljon hänen ratkaisuissaan. En myöskään usko, että hän olisi meille vanhemmille kovin vihainen siitä, että olemme olettaneet hänen sukupuolensa hänen ulkoisten tekijöidensä mukaan, sillä mistä me olisimme voineet tietää. Kun sukupuoli ei kuitenkaan ole se the juttu, vaan se millainen persoona ihminen on.

Vaikka haluan tietää kumpaa sukupuolta vauvani on, ei sillä ole minulle sillätavalla väliä. Tiedän jo etukäteen että hänestä tulee ihan huipputyyppi, ja se on tärkeintä. Myös tulevia isoveljiä asia kiinnostaa kovasti. Luulenkin että lapsien on helpompi kiintyä tulevaan vauvaan jo ennalta, kun he saavat tehtyä hänestä mielessään jonkinlaisen kuvan. Sukupuolen määritteleminen auttaa siinä. Voisi olla aika hämmentävää jos tekisimme nyt numeron sukupuolesta niin, ettei siitä saisi puhua, kun emme ole tehneet siitä mitään numeroa kenenkään kohdalla aiemminkaan.

Olen itse samaa siis mieltä siitä, että liika sukupuoleen katsominen, sen korostaminen tai sen perusteella lokerointi on turhaa ja jopa typerää. Kuitenkin pahastuminen siitä, miten meidän tai jonkun muun perheessä toimitaan on vielä turhempaa. Minä haluan selvittää lapseni sukupuolen ja toimia sitten sen mukaan parhaimmaksi näkemälläni tavalla. Eikä sen pitäisi loukata ketään joka ei tahdo niin tehdä, tai jolle sukupuoleen liittyvät asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Ymmärrän että edustan enemmistöä, jolloin asettuminen vähemmistöryhmän asemaan ei ole helppoa. Mikään ei kuitenkaan vie pois sitä, että kannatan kaikkien sukupuolisten oikeuksia. Asioita pitäisi mielstäni muunsukupuolisten sekä trans-sukupuolisten osalta edelleen parantaa, mutta en usko että asiat paranevat sillä ettemme enää paljastaisi syntyvien lapsiemme sukupuolta tai hyssyttelisimme kaikesta siihen liittyvästä.

Joten, muutaman viikon sisään ehkä jo selviää että kumpi meille on tulossa. Itse en osaa yhtään sanoa, omat veikkaukset menee aina väärin. Mitä te luulette, tyttö vai poika?

ps. Etsiessäni tietoa siitä, kuinka moni Suomalaislapsi syntyy vuodessa niin ettei sukupuolta voida määrittää, törmäsin kylläkin vähän tämän postauksen aihetta sivuuttavaan, mutta hyvin kiinnostavaan artikkeliin intersukupuolisista lapsista. Suosittelen lukemaan!


KYMPIN REISSU

25/02/2018

Kuten kuvistakin voi päätellä, vietimme hiihtolomamme Tahkolla aivan mahtavassa säässä. Ainoastaan yhtenä päivänä alkoi aurinkoisen aamun jälkeen tupruttamaan vähän lunta, mutta muuten aurinko paistoi koko viikon siniseltä taivaalta (ja pakkanen sen myötä tuntui kunnolla luissa ja ytimissä).

Pojat olivat ihan ekaa kertaa laskettemassa, mutta he innostuivat lajista heti ensikokeilun jälkeen ja myöskin kehitys oli sen mukaista. He olisivat voineet olla mäessä aamusta iltaan ja eilen, vikana laskupäivänä, he vetelivät jo isoja mäkiä, hyppyreitä, reilejä ja metsäreittejä lähes itsenäisesti. Itse en suksille uskaltanut, joten tyydyin vaan ihmettelemään menoa lähinnä rinteiden juurelta.

Kelin lisäksi myös maisemat Tahkovuoren huipulta olivat hienot. Metsää oli silmänkantamattomiin ja taisin nähdä myös elämäni ensimmäiset tykkylumipuut livenä. Rinteestä toiselle piti välillä siityä autolla, sillä minä en voinut luonnolliseti mennä myöskään hissillä ilman laskettelukamppeita. Tuolla olikin paljon tunnelmallisia ja mielettömän kauniita metsäteitä, joiden läpi kurvailtiin musat täysillä.

Pakkasta koko viikon oli parisenkymmentä astetta ja minä aivan totaalisen jäässä. Luulen että hytiseminen johtuu osittain raskaudesta, mutta toki myös siitä etten liikkunut yhtä paljon kuin muut. Lisäksi minulla oli niin monta kerrosta vaatetta ja vaatteet olivat niin kireät, että jopa käveleminen tuntui hankalalta. Olinkin suurimmaksi osaksi aikaa sellainen punanenäinen, jäykkä ja jäinen michelin-ukko.

Vastapainoksi kylmettymiselle pojat jättivät yhden laskupäivän välistä ja suuntasimme kaikki Tahko Spa-kylpylään, jonne saimme heiltä vastineeksi some-näkyyvyydestä pääsyliput. Vaikka olinkin lähdes joka päivä edes osittain mukana rinteessä, oli se kivaa yhdessä tekemistä. Ja varmasti teki noille sinnikkäille laskijoille vähintään yhtä hyvää kun itselleni. Oltaisiin Erkin kanssa voitu jäädä asumaan sinne höyrysaunaan.

Koko reissu oli onnistunut ja mökkielämää oli hauska viettää myös talvella. Joka päivä saunottiin, poltettiin takkaa ja mentiin raukeina aikasin nukkumaan. Kaikista parasta lomassa ehkä oli kuitenkin nähdä poikien kehitys suksien päällä. Eikä niin että heitä oltaisiin painostettu tai tuputettu, enemmänkin päinvastoin – heidät piti joka päivä enneminkin pakottaa lopettamaan. Mahtavaa miten kaikista kaatumisista huolimatta molemmat nousivat joka kerta ihan yhtä iloisina ylös ja jatkoivat laskujaan.

Miten teidän muiden hiihtoloma meni vai onko jollain vielä loma vasta edessä?


RASKAUSAJAN KOSMETIIKKA

23/02/2018

Saatuani tietää olevani raskaana sain viimein myös aikaiseksi toteuuttaa sen mitä olin jo suunnitellut pitkään, eli vaihtaa ihan kaiken kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan. Siirtymä oli siinä mielessä helppo, että iso osa käyttämästi kosmetiikasta oli jo luonnonmukaista, mutta esimerkisi meikkipussista ja hiustenhoitotuotteista löytyi enemmän synteettisiä kun luonnollisia puteleita. Sainkin teiltä tosi paljon vinkkejä hyviin ja toimiviin tuotteisiin, ne löytyvät tämän postauksen kommenteista.

Myöskin kolmatta lastaan odottava, Kotitalouskriisi-blogin Maria, kirjoittikin myös tästä samasta aiheesta, jota itsekin olen tässä alkuraskauden aikana ihmetellyt. Nimittäin siitä, että neuvolassa kyllä annetaan paksut nivaskat ohjeita ja kieltoja rakausaikana vältettävistä ruoka-aineista, mutta vältettäväistä kemikaaleista siellä ei puhuta mitään. Oman kuulemani perusteella myös neuvoloiden tietämyksessä vaikkapa raskaudenaikaisesta hiusten värjämisestä tai aurinkovoiteiden olisi parantamisen varaa.

Iholle levitettävät synteettiset aineet voivat imeytyä verenkierron kautta sikiöön saakka ja imetytyvien aineiden määrähän riippuu levitettävän iho-alueen suurudesta ja esimerkiksi siitä, onko ihossa haavoja. Isoja alueita esimerkiksi rasvatessa, imetyvien kemikaalien määrä on jo huomattava. Lisäksi raskauden aikana ihon pintaverenkierto usein lisääntyy, jolloin iholta voi imeytyä vielä entistä tehokkaammin aineita verenkiertoon. Toki kemikaalit voivat siirtyä kehoon myös hengitettynä vaikkapa hajuvesistä. Synteettisessä kosmetiikassa olevat haitalliset aineet voivat vaikuttaa negatiivisesti esimerkisi lapsen kehitykseen sekä hormonitoimintaan. Aika hurjaa ettei tästä puhuta neuvolassa mitään!

HUSin sivuilla kuitenkin aiheesta löytyy teksti, jossa kehoitetaan välttämään liikaa tai turhaa kemikaalikuormaa raskaana ollessa. Erikseen tekstissä suositellaan käyttämään aurinkovoiteta sekä itseruskettavia tarvittaessa ainoastaan pienille iho-alueille, kuten kasvoille. Itse en silti käyttäisi muita kun fysikaalisia voiteta ja välttäisin näitä (ihan myös muutenkin) kokonaan. Lisäksi rakennekynsien laittoa ei suositella raskausaikana ollenkaan.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että välttäviä kemikaaleja on myös muissakin tuotteissa. Haitallisesti hormonitasapainoon vaikuttavia meikkiaineita ovat esimerkiksi ftalaatit, parabeenit ja bisfenoliyhdisteet. Nämä kemialliset aineet, jotka toimivat kuten estrogeenihormoni, voivat aiheuttaa poikalapsille sukuelinten epämuodostumia, heikentynyttä hedelmällisyyttä ja kiveskasvaimia.

Turvallisinta onkin käyttää ainoastaan tarpeellista kosmetiikkaa ja tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän ainesosia ja ylimääräisiä kemikaaleja. Myös turvalliselta tuntuva tuoksuton apteekkikosmetiikka voi sisältää haitallisia, mm syöpään yhdistettyjä, parabeeneja, joten siityminen täysin luonnonkosmetiikkaan tuntuu ainakin itselleni turvallisimmalta vaihtoehdolta.

Omassa kaveripiirissä on jo muutaman vuoden näkynyt trendi, ettei hiuksia myöskään värjätä raskausaikana. Ja esimerkiksi Tanskassa hiusten värjäämistä raskaus -ja imetysaikana suositellaan välttämään kokonaan (samalla kun siellä annetaan lista kaikesta vältettävästä kosmetiikasta). HUSin siuvuilta löytyy myös osio hiusten värjäämisestä. Tekstistä ilmenee, että myös hiusten värjäämistä kannaattaa varmuudeksi välttää, mutta että esimerkisi hiusten raidoittaminen niin ettei väriaine kosketa päänahkaa on ok. Kemikaalit eivät voi imetytyä pelkän hiuksen kautta. Itse sain tästä kuitenkin entistä enemmän varmuutta jatkaa oman värini kasvattamista. Eli elokuun puolestavälistä jatkunyt värjäättömyys jatkuu vielä ainakin imetyksen loppuun saakka.

Niin ja tosiaan on hyvä muistaa rajoittaa kosmetiikan käyttöä myös vielä imettäessä, sillä yhtälailla kemikaalit voivat siityä lapseen maidon kautta. Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta siirtymällä kokonaan luonnonkosmetiikkaan ei tarvitse näitä miettiä. Samoin käytän myös lapsille turvallisia luonnonkosmetiikkatuotteita. Ja kaikkea kohtuudella.

Luonnonkosmetiikan puhutaan aina välillä olevan synteettistä kosmetiikkaa allergisoivempaa. Itse hyvin herkkähipiäisenä olen saanut yliherkkyyksiä ainoastaan esimerkiksi synteettisistä hajusteista, mutta en koskaan luonnonkosmetiikasta – vaikka paljon erilaisia tuotteita olenkin testaillut. Kannattaa ehkä etenkin raskaana ollessa kuitenkin aloittaa varoivaisesti, käyttää tunnettuja merkkejä ja testailla niitä aluksi vain pienelle alueelle.

Itse toivoisin että mahdollisiman moni kyselisi myös näistä asioista neuvolassa. Ehkä sitä kautta myös turhista kemikaaleista varoittaminen neuvoloissa yleistyisi ja ennenkaikkea asia tulisi parempaan tietoisuuteen.