VIIMEISEN KERRAN

8/01/2018

Eilen suljettiin vanhan kodin ovi perässä viimeisen kerran. Vielä viime viikolla pakkaillessa tunsin suurta haikeutta tulevaa muuttoa koskien, mutta pestessäni eilen viimeisen kerran lattioita tunsin miten jokaisella pyykäisyllä etäännyin enemmän ja enemmän asunnosta. Lopulta lähteminen sieltä oli itseasiassa hyvinkin helppoa.

Ehdimme asua edellisessä kodissamme kaksi vuotta ja yksitoista kuukautta. Silloin sitä edeltävään asuntoomme oli tulossa putkiremppa, enkä kuumeisesta etsinnöistä huolimatta tahtonut löytää meille sopivaa asuntoa. Olin tuolloin kulkenut vuoden kyseisen talon ohi poikien silloiselle päiväkodille, kun yksi aamu jäin katselemaan taloa ja aloin miettimään, että millaistakohan siellä olisi asua. Talo ei ollut yhtään sillä alueella josta olin aiemmin uutta kotia etsinyt, mutta koska olin jo seuraavana päivänä avain kourassa katsomassa asuntoa, ajattelin että sen oli vain tarkoitus mennä niin.

Kolmeen vuoteen mahtuu niin paljon. Ihan aluksihan remppasin asunnon maalaamalla sen vitivalkoiseksi lattioineen. Asunnossa oli kolme isoa huonetta, joista yksi oli keittiö. Nukuimme aluksi aika pitkään kaikki samassa huoneessa, kunnes jossain vaiheessa tajusin ettemme tarvitse erikseen olohuonetta. Jokaisessa huoneessa meillä oli myös valtavat, yli kaksi metriä korkeat ikkunat, joista kolmen ikkunan yläpuolella räystään alla oli vuodesta toiseen linnunpesät. Ikkunoista tulvi ihanasti valoa sisään ja ohiajavista junista heijastui kauniita liikkuvia valopilkkuja pitkin seiniä.

Poikien kasvun seuraamisen lisäksi asuntoon liittyy paljon hauskoja muistoja myös kavereiden kesken. Illanistujaisia, brunsseja, festarihotelleja ja parit jatkotkin. Silloin kun vielä snäppäsin aktiivisesti, tuli aika monta kertaa myös heiluteltua varpaita auringonsäteissä, kuvailtua aamukahvia ikkunalaudalla ja istuttuttua usein myös illan päätteeksi joku rappukäytävässä tai keittiön loisteputkilampun valossa höpöttämässä.

Muistelin juuri ig-storyssä sitä, kun muutama vuosi takaperin Flown aikaan istuin rapussa 1,5 tuntia snäppäämässä. Kaverini oli meillä yötä ja lähtenyt aiemmin deittinsä kanssa, joten luulin heidän olevan meillä. Olin nimittäin yllättänyt samaisen kaverin meiltä kerran aiemminkin, joten en tällä kertaa halunnut kokea samaa. Siellä minä sitten avauduin rappusilla istuen, tehdessä ehkä samalla snäppihistorian pisimmän storyn. Lopulta uskallauduin kotiin, vain huomatakseni ettei siellä ollutkaan ketään.

Myös naapureista ja pihapiiristä ylipäätään on myös hyvät muistot. Samoin huoltomiehestä, joka kolmannen kerran parin kuukauden sisään tullessaan avaamaan minulle ovea, kun avaimeni olivat jääneet kotiin, alkoi antamaan minulle kanta-asiakas alennusta ja jopa yhden kerran ihan ilmaiseksi.

Toki kaikkien ihanien juttujen lisäksi muistissa on myös ikävempiä juttuja, kuten koiranpennun tulo ja siitä luopuminen, alakerran hippikommuuni ja trancen kuuntelu täysillä, sydänsurut  ja toimimaton lämmitys. Mutta kuka nyt sellaisia jaksaa muistella.

On jännä ja ihanan kutkuttava tunne kun kaikki tämä on vasta edessä. Kolme yötä takana uudessa kodissa ja kaikki muistot vielä edessä. Sen voin kuitenkin jo varmaksi sanoa, että täällä on hyvä olla. Meidän kodissa. Heippa vaan ja hyvästi vanha!


2 Responses to “VIIMEISEN KERRAN”

  1. Sarianna sanoo:

    Trancen täysillä huudattajat, voi että mulla ei ole yhtään ikävä heitä!! :D kauanko jouduit siitä kärsimään? Usemamman kerran kävin ovellakin yöllä pyytämässä hieman hiljaisempaa menoa.. kauaa ei siellä ehditty asua, mutta ihanaa oli. Ja olit mukava naapuri paljon onnea ja kaikkea hyvää uuteen kotiin! Terv. Entinen alakerran naapuri.

  2. Tami sanoo:

    Ooh tuo oli kyllä tosi kiva kämppä! Toivottavasti uudesta kodista ja sen sisustuksesta on tulossa kuvia :) Onnea uuteen kotiin!