10 – JOLIE

10/12/2017

Suomen suurin luonnonkosmetiikkatalo Jolie on kauneuden ja hyvinvoinnin edelläkävijä, joka tunnetaan erityisen hyvästä ja tinkimättömästä ekosertifioidusta luksusluonnonkosmetiikasta. Jolie toimii edelläkävijänä, jonka tärkein arvo on luonnonmukainen kauneus – niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tuotevalikoima, hyvinvointi-ideologia ja toiminta on aidosti puhdasta ja luonnonmukaista. Niin Jolien kivijalkaliikkeestä, kauneushoitolassaan kuten verkkokaupastakin löytyy vain ja ainoastaan laadukkaimpia luonnonkosmetiikan brändejä. Toimitaa viitoittavat ilo, rehellisyys, valistuneisuus ja asiakkaan ja ympäristön kunnioittaminen. Jolie pyrkii toimimaan sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisesti ja etsimään tuotteita, jotka tuottavat todellista arvoa käyttäjilleen. 

Kivajalkaliikkeen, Span sekä verkkokaupan lisäksi Jolie toimii maailman parhaan luonnonkosmetiikan maahantuojana Suomeen ja muualle Skandinaviaan. Jolien valikoima tarjoaa ainoastaan tehokasta, esteettistä ja ensiluokkaista luonnonkosmetiikkaa. Yksi näistä on luksusmerkki Patyka, jonka filosofian ytimestä löytyvät parhaat luomulaatuiset, Reilun kaupan periaatteita kunnioittavat raaka-aineet sekä taidokas tekninen osaaminen. Näissä tuotteissa kaikki on hiottu viimeisen päälle: pakkausten ulkoasu, tuoksut, tuotteiden ylellinen koostumus, pehmeät sävyt. Patyka yhdistää naisellisen kauneuden, nautinnon, tehokkuuden sekä vastuullisuuden yhdeksi harmoniseksi kokonaisuudeksi, ainutlaatuiseksi kauneuden kokemukseksi.

Kymmenennestä luukusta minulla on ilo arpoa teille Jolien tarjoama Patyka-tuotepaketti. Pakettiin kuuluu suojaava kasvosuihkeantioksidanttivoideantioksidanttiseerumi sekä kirkastava silmänympärysgeeli. Kaikki paketin tuotteet ovat Patykan uudesta syksyllä lanseeratusta 1st Signs of Ageing -antioksidanttilinjasta, joka on kehitetty erityisesti ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin. Tuotteet ovat täydellisiä kolmenkympin molemmin puolin seikkaileville. Paketin arvo on noin 170 eur. 

Osallistu arvontaan kertomalla omasta suhteestasi luonnonkosmetiikkaan, oletko alkanut pikkuhiljaa kiinnostumaan siitä enemmän vai onko kenties jo kylppärisi kaappi täynnä pelkästään luonnonmukaisia purnukoita?

Jokaisen joulukalenterin luukun arvontaan voi osallistua yhden kerran ja kaikkien luukkujen arvonta-aika päättyy la 23.12. Iloista joulunodotusta!


467 Responses to “10 – JOLIE”

  1. Elli sanoo:

    Itse käytän paljon luononkosmetiikkaa, olen huomannut että se tekee erityisen hyvää iholleni. 🙂

  2. -Hannis-- sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa enemmän sen jälkeen,kun olen löytänyt muutamia hyviä ja oikeasti toimivia tuotteita;käytössä on tällä hetkellä kuivaöljy,seerumi ja hiusnaamio.

  3. Heidi sanoo:

    Pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan. Useampi tuote jo löytyy! Osallistun arvontaan

  4. MinnaN sanoo:

    Parempi vaihtoehto iholle. Minulla on moni luonnon kosmetiikka merkki jo Käytössä.

  5. Essi sanoo:

    Olen kokeillut muutamaa tuotetta. Osasta on tullut lemppareita mutta kaikki eivät ole ihan natsanneet – niinkuin kaikessa kosmetiikassa, täytyy löytää ne omat aarteet.
    Olen utelias!

  6. Heidi sanoo:

    Luonnonkosmee menee. Pelkästään.

  7. Kaarina sanoo:

    Minulla on jo lähes kaikki kosmetiikka luonnonkosmetiikkaa. Joistakin tuotteista etsin vielä sitä minulle parasta.

  8. Tuuli sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on ruvennut pikkuhiljaa kiinnostamaan enemmän kun on tullut hieman ikää.

  9. Venla sanoo:

    Olen kokeillut ja pikkuhiljaa siirtymässä.

  10. Hanna sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja olen siihen jo osittain siirtynytkin. Juuri ostin kummitytölle luonnonkosmetiikkaa joululahjaksi. Nuoret vaikuttavat olevan asiasta hyvin tietoisia ja haluavat siihen tutustua ja panostaa.

  11. Simba sanoo:

    Yhä enemmän ostan luonnonkosmetiikkaa ja suosin myös kotimaista. En huomaa suurta eroa mitä omalle iholle käy, jo käytän luonnonkosmetiikkaa tai sitten niitä tuotteita, jossa on pahoja lisäaineita. Enemmänkin mietin sitä minne se aine joutuu lavuaaristani ja tämän takia suosin luonnonkosmetiikkaa.

  12. Sandi64 sanoo:

    tilasin aikoinaan Jolien ihastuttavan Jolieboxin, ja sitä kautta nyt tutustumassa luonnonkosmetiikkaan, aivan ihastuttavia tuotteita no. luonnonmukaisesti valmistettuja, olen etsimässä itselleni sopivaia tuotelinjoja. Tämä paketti kiinnostaa erityisesti:)

  13. Mari sanoo:

    Pikkuhiljaa siirtymässä:)

  14. Tiina H. sanoo:

    Ennen käytin paljon luonnonkosmetiikan meikkejä. Vuosia oli taukoa kaikesta kosmetiikkahörhöilystä! Nyt yritän petrata ihonhoitorutiineja 🙂

  15. Minna sanoo:

    Koko ajan yritän lisätä luonnonkosmetiikan käyttöä. Muutamia olen kokeillut 🙂

  16. Matilde sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa yhä enemmän.

  17. Napsu sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaan vuoden aikana hullaantunut <3

  18. Mar3ngi sanoo:

    Vuosi sitten vaihdoin kaikki meikit ja kasvojen tuotteet luonnonkosmetiikkaan mutta sain ihan kauheat ihottumat. Vaihdoin kaikki pois entisiin ja nyt olen pikku hiljaa taas uskaltanut kokeilla kasvojen ihonhoitotuotteita luonnonkosmetiikan puolelta.

  19. lilliputti sanoo:

    Hei, kiinnostaa mutta ei ole tullut kokeiltua. Nyt olisi oiva tilaisuus.

  20. Janina sanoo:

    Kuukausittain saapuvan Jolie boxin kautta sain hyvän kosketuksen luonnonkosmetiikkaan. Kaikki ihonhoitotuotteeni ovat luonnonkosmetiikkaa, meikkejä olen saanut pikkuhiljaa vaihdettua.

  21. Linda sanoo:

    Yläasteella alkoi suhteeni meikkiin. Alussa hankin kaikkea mitä pystyin ja oli ihan kauheat pakkelit naamassa. Lukiossa iho meni tosi surkeaan kuntoon ja rupesin olemaan ilman meikkejä. 10vuotta myöhemmin olen sinut itseni kanssa ja valitsen meikkini harkiten. Eläinrakkaana ja ihostaan välittävänä käytän vain luonnonkosmetiikkaa. Ihoni hehkuu!

  22. Salla sanoo:

    Olen kokeillut joitain tuotteita ja kiinnostukseni on herännyt.

  23. Janina sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, mutta vielä sitä ei ole omaan kaappiin kauheasti päätynyt

  24. Essi! sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan

  25. Kia sanoo:

    Itse olen käyttänyt luonnonkosmetikkaa vasta hiustuotteissa. Shampoo, hoitoaine ja naamio löytyy jo kaapista ja hiukset ovat hyvässä kunnossa vaikka värjäänkin niitä suhteellisen usein. Olen piikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan muidenkin kosmetiikkatuotteiden osalta, kunhan oikeat tuotteet löytyvät. Tämä olisi hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan myös Jolien tuotteita!

  26. Saana sanoo:

    Luonnonkosmetiikka alkoi kiinnostamaan jo pari vuotta sitten, ja olenkin muuttanut käytössäni olevia tuotteita luonnollisempaan suuntaan. Parantamisen varaa ja kiinnostusta olisi, rahaa ei opiskelijana niinkään. Joten, tämä olisi oivallinen setti 🙂

  27. ANNIKA sanoo:

    Muutamia luonnonkosmetiikan tuotteita on jokapäiväisessä käytössä, ja innostun aina testaamaan kaikkia uusia juttuja. Kokonaan en kuitenkaan ole luonnonkosmetiikan käyttäjä, valitettavasti.

  28. JonnaNu sanoo:

    Suurin osa on luonnonkosmetiikkaa , mutta tämä merkki om vielä tuntematon, olisi ihana päästä testaamaan:)

  29. Ppp sanoo:

    On alkanut kiinnostaa. Tarkoitus on päivittää nyt käytössä olevat tuotteet luonnonkosmetiikkaan.

  30. Noora sanoo:

    Olen kokeillut monia luonnonkosmetiikan tuotteita ja osa jäänyt päivittäiseen käyttöön. Käytän niitä erityisesti ihonhoidossa. Meikkaamisessa lähinnä tavallista kosmetiikkaa, vaikka siinäkin on tullut tehtyä luonnonkosmetiikan kokeiluja.

  31. Primrose sanoo:

    Itse olen luonnonkosmetiikan saralla aika vasta-alkaja. Omasta kaapista löytyy pari tuotetta, mutta mielelläni tutustuisin kyseiseen kosmetiikan alaan enemmänkin, sen verran hyviä kokemuksia on ollut.

  32. Karoliina sanoo:

    En ole vielä kokeillut

  33. Miukku sanoo:

    Kiinnostaisi, ei vain ole tullut hankittua.
    Joskus jotain lahjaksi saatua, mutta tänä kuullostaa erittäin kiinnostavalle!

  34. noora sanoo:

    Kiinnostus luonnonkosmetiikkaan heräsi muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olenkin pyrkinyt korvaamaan ”normituotteen” luonnonkosmetiikkaversiolla sen loppuessa

  35. Elisa sanoo:

    Olen käyttänyt nyt muutaman vuoden pelkkää luonnonkosmetiikkaa. Paluuta muuhun ei enää ole, koska iho on nyt huomattavasti paremmassa kunnossa.

  36. Kirsi sanoo:

    Hei!Olen kokeillut joitakin luonnonkosmetiikka tuotteita ja mielelläni käyttäisin enemmänkin mutta en ole vielä löytänyt iholleni oikein sopivia tuotteita!:)

  37. Ilona sanoo:

    Jonkin verran on tullut tutuksi, mutta enemmänkin voisin hankkia.

  38. Elina sanoo:

    Olen parin vuoden aikana alkanut ostaa yhä enemmän luonnonkosmetiikkaa

  39. Maria sanoo:

    Olen testaillut luonnonkosmetikkaa vähäsen, mutta haluaisin ehdottomasti kokeilla enemmän ja löytää omat luottotuotteet 🙂

  40. Tuuli sanoo:

    Mulla on yksi luonnonkosmetiikan luomiväri, muuten en ole vielä aiheeseen tarkemmin perehtynyt. Blogeista kyllä paljon lukenut.

  41. Britt sanoo:

    Siirryin kuutisen vuotta sitten käyttämään luonnonkosmetiikkaa ja tyytyväinen olen ollut. ❤️

  42. Oili sanoo:

    En juuri ole käyttänyt. Nyt kiinnostaa seerumit ym.
    o.korpi@gmail.com

  43. SannaK sanoo:

    Muutamia tuotteita olen jo kokeillut ja hyväksi havainnut.

  44. T.T. sanoo:

    Käytän noin 95 % luonnonkosmetiikkaa. Muutamalle tuotteelle en ole vielä löytänyt hyvää vaihtoehtoa luonnonkosmetiikkapuolelta ja jotkut tuotteet tulen korvaamaan luonnonkosmetiikalla edellisten loppumisen jälkeen.

  45. Marianne sanoo:

    Siirryin luonnonkosmetiikkaan noin vuosi sitten ja olen todella tyytyväinen päätökseeni. En halua kuormittaa ympäristöä turhilla ainesosilla, esimerkiksi muovilla, enkä myöskään halua niitä iholleni ✨ Patykan tuotteet vaikuttavat ihanilta ja niitä olisi mukava päästä testaamaan!

  46. minna sanoo:

    Nämä tulisivat tarpeeseen. Kosmetiikkaa menee vähän ja luonnollista.

  47. Riikka sanoo:

    Ihonhoitotuotteiden kohdalla olen siirtynyt käyttämään vain luonnonkosmetiikkaa, mutta hiustenhoitotuotteiden ja meikkien kohdalla tuntuu vielä vaikealta löytää mulle sopivia tuotteita.

  48. tiiu sanoo:

    Olen ollut kiinnostunut luonnonkosmetiikasta jo ainakin 10 vuotta.

  49. Hanna sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut jo jonkin aikaa, ja aina vain enemmän ja enemmän.

  50. Matilda sanoo:

    Olen alkanut kiinnostumaan, nämä voisi olla hyvä vaihtoehto meidän koko perheelle.

  51. Pia sanoo:

    Voitin kymmenisen vuotta sitten jostain arvonnasta luonnonkosmetiikkapaketin ja olin innoissani. En muista enää merkkiä (eivät kyllä olleet suomalaisia), mutta tuotteet olivat kuitenkin täysi floppi. Tuoksu (tai siis haju) oli jo itsessään niin järkyttävä, etten sen takia pystynyt niitä käyttämään. Eivät ne muutenkaan oikein toimineet ja jostain kasvovoiteesta tuli allerginen reaktiokin. Tämän myötä jotenkin etäännyin luonnonkosmetiikasta moneksi vuodeksi. Pari vuotta sitten kuitenkin päätin testata luonnonkosmetiikkaa uudelleen ja nyt on säännöllisessä käytössä muutamia tuotteita mm. päivä- ja yövoide ja joitain puhdistustuotteita.

  52. Ronya sanoo:

    Sanotaan, että pyrin nykyään ostamaan mahd paljon luonnonkosmetiikkaa opiskelijabudjetin nimissä!

  53. Janniina sanoo:

    Lapsesta asti meillä on kotona käytetty luonnonmukaista kosmetiikkaa, elintarvikkeita ja oikeastaan kaikessa on kiinnitetty huomiota kestäviin valintoihin. Teininä kapinoin eikä luonnonmukaisuus ja terveellisesti eläminen enää kiinostanut. Nyt aikuisena oma terveys ja koko maapallon hyvinvointi kiinostaa todella paljon, enkä voisi kuvitellakaan käyttäväni muita tuotteita kuin luonnonkosmetiikkaa. Patyka on yksi parhaista.

  54. AnnaMm sanoo:

    Ei löydy omasta kaapista. Olisi kiva testata.

  55. Sofia sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanu erityisesti viimesen vuoden aikana kiinnostamaan!

  56. Rose sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa löytyy kaapista jo aika hyvin, mutta uudet tuotteet kiinnostavat aina!

  57. Heli-keiju sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa. Ja olen tuijotellut tarkemmin mitä kasvoihini tätänykyään laitan.

  58. Soffe sanoo:

    Pääsin eroon lievästä aknesta luonnonkosmetiikan avulla. Ainoat tuotteet, joille en ole löytänyt luonnollista korvaajaa vielä ovat ripsiväri, shampoo ja hoitoaine. Opiskelijalle tämä valinta on tottakai hieman tyyris, mutta iho kiittää!

  59. Anna sanoo:

    käytän jonkin verran luonnonkosmetiikkaa 🙂

  60. Kaisa sanoo:

    Olen alkanut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta siirtyessäni pikkuhiljaa mm. Ekologisempiin siivousaineisiin!

  61. Miia sanoo:

    Suurin osa tuotteista alkaa olemaan luonnonkosmetiikkaa, enää muutama meikkituote odottaa vaihtoa luonnollisempaan 🙂

  62. Maiju sanoo:

    Kosmetiikkakaappini sisältö on paria harvakseltaan käyttämääni tuotetta lukuun ottamatta kokonaan luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikkaan siirryin pari vuotta sitten.

  63. Janni sanoo:

    Tällä hetkellä olen pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan, ja tarkoitus olisikin jossain vaiheessa saada vaihdettua kaikki kosmetiikkani luonnonmukaisiksi.

  64. Suvilii sanoo:

    Itse käytän luonnonkosmetiikkaa jonkin verran ja haluaisin siirtyä käyttämään sitä kokonaan 🙂

  65. Jenni sanoo:

    Mukaan arvontaan Olisi mukava päästä kokeilemaan uusia luonnonkosmetiikka-merkkejä.

  66. Ninni sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa en ole paria tuotetta lukuunottamatta kokeillut, mutta se on alkanut kiinnostaa yhä enemmän!

  67. Huli sanoo:

    Hyvin vähän olen luonnonkosmetiikkaan tutustunut. Ihan satunnaisesti päässyt kaverin tuotteita testaamaan. Kiinnostaisi kyllä kokeilla.

  68. Tiia sanoo:

    Olen kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla. Se tuntuu olevan yksi niistä jutuista, jotka makaavat to do -listalla pienen ikuisuuden. Ärsyttävää, mutta tässähän olisikin hyvä tapa kokeilla luonnonkosmetiikkaa helposti ^^

  69. Sara sanoo:

    Noin puolet kosmetiikkakaappini sisällöstä on luonnonkosmetiikkaa. Lempiripsivärini kuuluu tähän kategoriaan, enkä halua vaihtaa muuhun merkkiin.

  70. Laura sanoo:

    Olen ihonhoitotuotteissa siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Ihoni kunto on parantunut huomattavasti ja voi mikä hyvä mieli tulee kun tietää käyttävänsä tuotteita joissa kaikki on kohdallaan.

  71. Siri sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa koko ajan enemmän 🙂

  72. Mari sanoo:

    Oi oi, näitä tuotteita olen juuri haaveillen katsellut, mutta olen vielä joutunut tyytymään edullisempiin luonnonkosmetiikkatuotteisiin. Jo usean vuoden ajan olen pyrkinyt ostamaan kosmetiikan aina luonnonkosmetiikkana. 🙂

  73. Johanna sanoo:

    Kyllä, käytän luonnonkosmetiikkaa.

  74. Sennu sanoo:

    Suhteeni luonnonkosmetiikkaan on tämän vuoden aikana muuttunut ehkä hieman positiivisemmaksi, mutta kaapista taitaa edelleen löytyä vain yksi luonnonkosmetiikan tuote eli kuorinta-aine. Se onkin todella hyvä tuote!

  75. Marjukka sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa en ole vielä käyttänyt, mutta kiinnostus sitä kohtaan on herännyt.

  76. piitu sanoo:

    Oikeastaan olen ollut kiinnostunut ja käyttänyt jo vuosia. Nyt on vaan paljon enemmän merkkejä kuin vaikkapa 90-luvun lopulla.

  77. Arro sanoo:

    Käytän jonkin verran luonnonkosmetiikkaa, koko ajan enemmän 🙂

  78. Anniina sanoo:

    Käytän osittain luonnonkosmetiikkaa ja pyrin kokoajan lisäämään sen käyttöä.

  79. Anniina S sanoo:

    Viime aikoina luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa tosi paljon

  80. Salli sanoo:

    Joo kyllä käytän osittain luonnonkosmetiikkaa ehkä nykyään enempi kuin ennen.

  81. Eveliina sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa ja pyrin kokoajan käyttämään yhä enemmän.

  82. Outi sanoo:

    Monille kummallisille asioille herkistyneenä en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa, mutta olisi kiinnostava testata kuinka ihoni reagoisi.

  83. Sari P sanoo:

    Luonnonkosmetiikka ei ole vielä tuttua, vaikka jotain yksittäisiä olenkin kokeillut.

  84. Lea sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa jonkin verran

  85. Johanna sanoo:

    Olen käyttänyt luonnon kosmetiikkaa jo piktään, mutta vielä löytyy myös muitakin purkkeja kaapista, jotka ois kiva saada vaihdettua myös luonnollisiin vaihtoehtoihin.

  86. Jonna sanoo:

    Kiinnostaa kovasti. Olen nyt vuosien omaishoidon jälkeen luvannut alkaa keskittyä itseeni ja hyvinvointiin. Haluan itselleni hyvää ja luonnonkosmetiikka on sitä.

  87. Milli sanoo:

    Luonnonkosmetiikan käyttö on lisääntynyt jo jonkin aikaa, ja varmasti jatkossa vielä enemmän.

  88. MUMMO sanoo:

    mummo lahjoitaisi .lapselleni kun hänellä on akneihotyyppi 😉

  89. Katri sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on hieman huomaamatta hiipinyt jokapäiväiseen käyttöön. Lähes kaikki muu on jo luonnonkosmetiikka paitsi hiustenhoitotuotteet.

  90. Fanny sanoo:

    Tällä hetkellä luonnonkosmetiikkaa ovat kaikki puhdistustuotteeni, rasvat ja öljyt. Meikeistä osa on vielä perinteistä, kun korvaavien tuotteiden löytäminen on ollut hankalaa. En myöskään koe naamalta poispestäviä tuotteita yhtä tärkeiksi, kuin iholle jätettäviä rasvoja sun muita, etenkin kun meikkaan niin harvoin. Joten tällä hetkellä kiinnostus on juuri ihonhoitotuotteissa, ja näitä Patykan tuotteita ois mahtava päästä kokeilemaan!

  91. Johanna sanoo:

    Pikkkuhiljaa olen siirtymässä luonnonkosmetiikkaan.

  92. Suvi sanoo:

    Suurin osa luonnonkosmetiikkaa ollut jo vuosia, Patykaa en ole koskaan testannut.

  93. Tiina Kaapu sanoo:

    Olisi kiva päästä kokeilemaan. En ole koskaan kokeillut luonnonkosmetiikkaa ja nyt voisi olla hyvä aika siihen ❤️

  94. Minttu-Maaria sanoo:

    Minulla on ollut käytössä luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita kuten rasvoja ja kasvovesiä mutta meikit ovat vielä ihan tuntematon juttu.

  95. manna sanoo:

    Suurinosa tuotteistani on luonnonkosmetiikkaa.

  96. Satu sanoo:

    Pikku hiljaa koko aika siirtynyt luonnon kosmetiikkaan <3

  97. Elina sanoo:

    Aika vähän on tullut kokeiltua luonnonkosmetiikkaa mutta pitäis kyllä yrittää ehottomasti enempi tutustua niihinki!

  98. Knipa sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa hyvin paljon. Shampoiden, hoitoaineiden ja ihonhoitotuotteiden osalta olenkin jo siirtynyt luonnonkosmetiikkaan, mutta meikit ovat vielä tavallisia markettituotteita.

  99. Annie sanoo:

    Olen alkanut pikkuhiljaa siirtyä luonnonkosmetiikkaan.

  100. Pallukka sanoo:

    Raskauden ja lapsien myötä olen ruennut pikkuhiljaa käyttämään yhä enemmän luonnonkosmetiikka tuotteita.

  101. Jules sanoo:

    Olen hyvin kiinnostunut luonnonkosmetiikasta. Vasta paria tuotetta testannut ja ovat vaikuttaneet hyviltä minun kuivalle ihotyypille.

  102. Kaija sanoo:

    luonnonkosmetiiikka on vaihtoehtoinen valintani,

  103. Riikka sanoo:

    En ole kauheasti vielä kokeillut.

  104. Elise H. sanoo:

    Jonkin verran olen kokeillut luonnonkosmetiikkaa, ja se on vähitellen alkanut kiinnostaa enemmän siitäkin syystä, että valikoimat ovat nykyään jo todella laajat ja kiinnostavat. Olisi tosi ihana päästä kokeilemaan Patykaa 🙂

  105. Sini sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on ruvennut kiinnostamaan koko ajan enemmän. Muutamia yksittäisiä tuotteita on jo, pikkuhiljaa niitä tulee arkikäyttöön enemmän.

  106. Marika sanoo:

    On alkanut kiinnostaa ja haluaisin kovasti luonnonkosmetiikan tuotteita arkikäyttööni!

  107. Marika sanoo:

    En ole vielä kokeillut.

  108. apple sanoo:

    Erityisesti ihonhoidossa suosin nykyään lähinnä luonnonkosmetiikkaa. Patyka on merkkinä ihana 🙂

  109. maija sanoo:

    Olen tehnyt päätöksen siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Pikkuhiljaa luonnonkosmetiikkaa alkaa löytymään kaapeista, mutta siirtyminen on hidasta. Tämä paketti auttaisi siirtymistä hurjasti.

  110. Kati sanoo:

    Pikku hiljaa olen tutustunut ja todella mielenkiinnolla kokeilen uusia tuotteita.

  111. Ulla sanoo:

    Muutamia kokeiluja, tutustumista ja pikkuhiljaa siirtymistä kohti luonnonkosmetiikkaa. Patyka on vielä testaamatta, joten tämä olisi ihan nappi juttu!

  112. Mau sanoo:

    Olen todella kiinnostunut ja mielelläni siirtyisin siihen kokonaan. Kokeilua rajoittaa kuitenkin opiskelijan kukkaro ja se, että on vielä paljon tuotteita, joille en valitettavasti ole löytänyt korvaajaa luonnonkosmetiikan puolelta.

  113. Anile sanoo:

    En ole kokeillut ,mutta jospa tässä arvonnassa voittaisin niin …….pääsisin kokeilemaan 🙂

  114. Hanna T sanoo:

    Kaikki kylpy-ja hiustenhoitotutteeni ovat luonnonkosmetiikkaa. Meikeissä en ole vielä niin pitkällä.

  115. ansu88 sanoo:

    Kyllä on kiinnostanut enemmän kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

  116. Helena sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja olen innostunut kokeilemaan näitä tuotteita.

  117. Aino sanoo:

    On todellakin alkanut kiinnostamaan mutta kauheasti en ole vielä kokeillut. Blogeista olen saanut hyviä vinkkejä ja nyt ois huipputilaisuus kokeilla lisää

  118. Kaisa sanoo:

    Ihana arvonta! Kaapista löytyy sekalaisesti sekä luonnonkosmetiikkaa että muuta. Luonnonkosmetiikka on kehittynyt paljon viime vuosina ja on huikeaa, että Weledan ja Dr. Hauschkan rinnalle nousee uusia kilpailijoita.

  119. Milli sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on tullut kylpyhuoneenkaappiin jäädäkseen. Herkkä iho kaipaa parasta hoitoa ja samaa hoitoa kaipaa koko keho. Ilman turhaa muovia ja kemikaaleja. Vielä löytyy kuitenkin muutamat luottotuotteet joihin ei ole löytynyt luonnonkosmetiikasta vastinetta.

  120. AnnaTee sanoo:

    Vähän aikaa sitten alkanut enemmän kiinnittämään huomiota luonnonkosmetiikkaan.

  121. Minna sanoo:

    Lähes kaikki käyttämäni tuotteet on luonnonkosmetiikkaa. Kyseisiä merkin tuotteita en vielä ole kokeillut. Ens vuonna pärähtää 30 mittariin eli olis just passelit tuotteet itselleni.

  122. Joko sanoo:

    Käytän! Lisää haluan

  123. Henna sanoo:

    Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa aiemmin ehkä enemmän. Nyt luonnonkosmetiikkatuotteet, ikävä kyllä, ovat vähemmistössä kylppärin kaapissa.
    Patykan tuotteet kiinnostaisivat kovasti.

  124. Pilvi sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on jo käytössä ja yritän vakuuttaa sukulaiset ja kaveritkin sen toimivuudesta 🙂

  125. KatjaL sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa ja ”tavallista” kosmetiikkaa vähän sekaisin 🙂 Luonnonkosmetiikka kiinnostaa.

  126. SuviSinikka sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa enenevässä määrin.

  127. Tia sanoo:

    Käytän nykyään vain luonnonkosmetiikkaa! Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa parin vuoden aikana, mutta eron kyllä huomaa ihossa ja hiuksissa!

  128. Mimosa sanoo:

    Sekalaisesti tällä hetkellä vähän kaikkea käytössä. Jatkossa hankin enenevissä määrin luonnonkosmetiikkaa.

  129. OonaS sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa kaikki muuten, mutta Patukat puuttuu vielä kaapista!

  130. Anu K sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa löytyy jo jonkin verran, meikeissä olisi vielä varaa lisätä luonnonkosmetiikan käyttöä

  131. Tuula sanoo:

    Suurin osa käyttämästäni kosmetiikasta on luonnonkosmetiikkaa.

  132. Mariah sanoo:

    En ole kauheasti vielä tutustunut, mutta aion kyllä ja näistä tuotteista oliskin hyvä lähteä liikkeelle! 🙂

  133. AK sanoo:

    Olen siirtynyt suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaan, erityisesti iholle jäävien tuotteiden osalta.

  134. Pajulintu sanoo:

    En ole käyttänyt moneen vuoteen, mutta voisin nyt kokeilla, jos arvonnassa onnistaa.

  135. Katrin sanoo:

    Ihonhoitoon käytän jo lähes täysin luonnonkosmetiikkaa.Tätä sarjaa olisi ihana testata,ei ole vielä tuttu itselleni :).

  136. Johanna sanoo:

    Meikeistä vielä reilusti yli puolet ei-luonnonkosmetiikkaa mutta ihonhoidossa lähes kaikki luonnonkosmetiikkaa. Viime viikolla löysin vielä ihanan shampoon ja hoitoaineen luonnonkosmetiikan puolelta (Davines), joka sopii omille hennoille kutreille.

  137. sarita sanoo:

    Olen suosinut jo pitkään luonnomukaisia tuotteita.

  138. Johanna sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on nyt vasta tullut kaappiini. Tein joskus aikoja sitten epäonnistuneita kokeiluja sen tiimoilta ja kasvot reagoivat todella voimakkaasti. Nyt vasta olen uskaltanut alkaa uudestaan kokeilemaan.

  139. sarita sanoo:

    Olen suosinut jo pitkään

  140. Inna sanoo:

    Olen suosinut jo pitkään luonnonkosmetiikkaa!

  141. Jenni sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, haluaisin kokeilla!

  142. Elli-Noora sanoo:

    Olen jo ihan ensimmäisistä omista kosmetiikkakokeiluistani alkaen ollut kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, ja sillä tiellä olen edelleen. Ilokseni valikoima on matkan varrella lisääntynyt ja monipuolistunut huomattavasti 🙂

  143. Kikka sanoo:

    Vielä toistaiseksi luonnonkosmetiikkaa vin jonkin verran käytössä. Kiinnostus kasvanut ja parhaillaan haenkin itselleni sopivia tuotteita.

  144. Rosa sanoo:

    Mä oon tutustunut aika paljon luonnonkosmetiikkaan ja pikkuhiljaa alkanut haalia hyviä tuotteita omien kosmetiikkatuotteiden joukkoon.

  145. Henski sanoo:

    Kaikki muu luonnonkosmetiikkaa paitsi meikit. Siinä haaste vuodelle 2018

  146. Saara sanoo:

    Rakastan luonnonkosmetiikkaa enkä muuta käytäkään! Patykaa en ole vielä kokeillut, joten sopisi hyvin tänne tuo paketti

  147. Päivi sanoo:

    Olen viime vuosina yrittänyt vaihtaa luonnonkosmetiikkaan kokonaan, mutta etenkin meikeissä ja hiustuotteissa löytyy vielä ns. normaalikosmetiikkaa.

  148. Tiina sanoo:

    Ostan aina oikeastaan luonnonkosmetiikan vaihtoehdon jos sellainen on tarjolla. Mielelläni siis käytän!

  149. Jeba sanoo:

    Pikkuhiljaa siirtymässä kokonaan luonnonkosmetiikkaan ‍♀️ Patyka olis mahtava testata

  150. Nita sanoo:

    Siirryin luonnonkosmetiikkaan joskus 15 vuotiaana oikuttelevan ihon vuoksi, eikä kaduta 🙂 Jokaisella tietenkin yksilölliset tarpeet, mutta itse löysin oman tieni tältä polulta. Patyka sarjana on kyllä aikas luksusta, ainakin omalle kukkarolle (opiskelija…), joten wautsi mikä arvonta!

  151. Iina sanoo:

    Olen lähes kaiken koittanut vaihtaa luonnon kosmetiikkaan. Pikkuhiljaa kaikki! 🙂

  152. Laura sanoo:

    Olen vielä sekakäyttäjä, mutta pikku hiljaa luonnonkosmetiikka tuntuu valtaavan enemmän tilaa kaapista

  153. Erja sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa. Käytössä mm. sheapuuöljy ja kookosdeodorantti.

  154. Veera sanoo:

    Pikkuhiljaa yrittänyt siirtyä luonnollisempaan suuntaan. Mulla haasteellinen iho, johon on on ollut aina työlästä löytää sopivia tuotteita. Sen vuoksi olen vähän arka kokeilemaan uusia. Pelkään että kallis tuote voi jäädä käyttämättä.

  155. Saara sanoo:

    En ole pahemmin vielä tutustunut luonnonkosmetiikkaan, kiinnostaa kyllä kovasti. Osuispa onnetar muhun!

  156. Emilia sanoo:

    Muutamia luonnonkosmetiikka juttuja kertynyt. Hiljalleen tarkoitus lisätä luonnonjutut päivittäiseen käyttöön 🙂

  157. Mariia sanoo:

    Pari tuotetta vain löytyy, vaikka luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa. Pitäisi kuitenkin perehtyä merkkeihin enemmän. Näihin olisi kiva tutustua.

  158. Niina sanoo:

    Minulla kiinnostus on kasvanut ekologisempana vaihtoehtona, vaikka muuten pidän eksklusiivisemmista kosmetiikasta.

  159. Aino sanoo:

    Pelkällä luonnonkosmetiikalla menty jo pidempään. Nyt raskaana mahdollisimman vähän mitään ☺

  160. Sussukka sanoo:

    Pikkuhiljaa on alkanut hyllyyn kertyä luonnonkosmetiikkaa.

  161. Sirkku sanoo:

    Muutama luonnonkosmetiikkatuote on jokapäiväisessä käytössä. Olisi kiva päästä testailemaan uusia juttuja jos vaikka löytyisi jokin uusi tuote pysyvään käyttöön 🙂

  162. Sofia sanoo:

    Nykyään käytän ihonpuhdistuksessa ja meikkaamisessa pelkästään luonnonkosmetiikkaa! 🙂

  163. johanna sanoo:

    Viimeisen vuoden aikana siirtynyt luonnonkosmetiikkaan lähes kokonaan ja olen tykännyt )))

  164. Heli Heinonen sanoo:

    Kyllä luonnonkosmetiikka kiinnostaa, ja olen monenlaista tuotetta jo kokeillutkin.
    Todennäköisesti tulen kuitenkin pysymään sekakäyttäjänä 🙂

  165. vilkku sanoo:

    Kaikki ihonhoitotuotteet on tällä hetkellä luonnokosmetiikkaa, niiin paljon paremmin auttaa iho-ongelmissa. 🙂

  166. Anna sanoo:

    Olen siirtynyt jo lähes kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Siksi tämä uusi merkkikin kiinnostaa!

  167. Sara123 sanoo:

    Olen kiinnostunut luonnonkosmetikasta, mutta tällaisia tuotteita minulta ei vielä juurikaan löydy.

  168. Emppu sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa ja tavista iloisesti sekaisin, mutta yritän kovasti siirtyä luonnnollisempiin tuotteisiin. Näitä olisikin mukava testailla.

  169. Mini sanoo:

    Lasten saamisen myötä olen yhä enemmän kiinnostunut luonnonkosmetiikasta ja muutenkin luomusta, mutta vielä en ole löytänyt iholleni sopivaa sarjaa luomukosmetiikkamerkkien joukosta. Mielelläni kokeilisin Patykaa 🙂

  170. Meri sanoo:

    Iloisesti käytän ns. tavallista ja luonnokosmetiikkaa sekaisin. Toivoisin löytäväni luomusarjan, joka jäisi vakkarikäyttööni.

  171. SAMP sanoo:

    Kyllä luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja toivonkin löytäväni luomukosmetiikkasarjan, joka sopisi ihotyypilleni ja jäisi vakiokäyttöön 🙂

  172. Anniina sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa, mutta en meikkien. Tässä haastetta tulevalle vuodelle! 🙂

  173. Henna sanoo:

    En ole vielä kokeillut luonnonkosmetiikkaa, mutta mielelläni kokeilisin 🙂

  174. Päivi sanoo:

    Patyka sarjana kiinnostaa kovasti, todellista luonnonkosmetiikan luksusta! Aika vähän olen vielä luonnonkosmetiikkaa kokeillut, mutta olisi ihana löytää jokin merkki, joka syrjäyttäisi ns. normikosmetiikan!

  175. Lena sanoo:

    Enpäs ole vielä luonnonkosmetiikkaa kokeillut, mutta olisi kiva kokeilla ja testata, onko yhtä tehokasta tavallisesti käyttämiini tuotteisiin verrattuna.

  176. Pirita sanoo:

    Ehkä viisi vuotta olen pikkuhiljaa siirtynyt enemmän luonnonkosmetiikkaan. Toimivien ja kohtuuhintaisten tuotteiden löytäminen on vaikeaa. Ei sekään ole ekologisesti kestävää, että ostaa spontaanisti kokeiluun eri tuotteita ja kasaa niitä kaappiin. Harmi kyllä, tuotteen hintakin vaikuttaa. Askel askeleelta.

  177. Maisa sanoo:

    Kyllä, olen todellakin ihastunut luonnonkosmetiikkaan! Patykaa olisi kiva testata!

  178. veeppi sanoo:

    Löytyy jo jonkin verran luonnonkosmetiikkaa ja uusia on aina kiva kokeilla!

  179. Emma sanoo:

    Olen kiinnostunut luonnonkosmetiikasta vasta viime aikoina mutta toisaalta olen aika nuorikin. Varsinkin ideologia on tullut tärkeäksi viimeaikoina ja tuntuu paremmalta myös laittaa iholleen tuotetta jossa ei ole seassa alkutuottajan verta, hikeä ja kyyneliä. Kiva paketti arvonnassa!

  180. Linda sanoo:

    Olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan jo melkein kokonaan., mutta kaikkien meikkien osalta en ole vielä löytänyt korvaavia luonnonkosmetiikan tuotteita 🙂

  181. Jasmiina sanoo:

    En hirveesti ole tutustunut luonnonkosmetiikkaan mutta se on alkanut kiinnostaa!

  182. sikkuralla sanoo:

    Olen kovasti kiinnostunut ja käytän yhä enemmän.

  183. Anni sanoo:

    Aika vähän olen perehtynyt luonnonkosmetiikkaan..

  184. Ida sanoo:

    En ole oikeastaan koskaan kokeillut, mutta luonnonkosmetiikka voisi kyllä sopia tällaiselle aikuisiän aknesta kärsivälle iholle.

  185. Rea sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on jo aikalailla vallannut kaapit. Pikkuhiljaa olen alkanut testata muitakin tuotteita kun pelkkiä koskteusvoiteita, ja tämmönen useamman tuotteen paketti olisikin ihan huippujuttu!

  186. Sara sanoo:

    Olen todella kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, mutta en ole saanut aikaseksi niitä kaappiin asti ostettua.:D

  187. Linnea sanoo:

    Jonkin verran löytyy jo luonnonkosmetiikkaa ja yhä enemmän olen siirtymässä siihen suuntaan.

  188. Airiina sanoo:

    Kyllä olen siirtymässä pikkuhiljaa kokonaan, Yves Rocherilta ostan paljon.

  189. Maiju sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on mulle vielä melko uusi juttu, kiva olisi käyttää enemmänkin kyllä.

  190. Appa sanoo:

    Olen käyttänyt jo kauan pelkästään luonnonkosmetiikkaa, näin ollen osallistun tekemään hyvää.

  191. Hennajenniina sanoo:

    Nyt kun tutkin kylppärissä kosmetiikkaani niin kaikki ihonhoitotuotteet ovat kyllä jo luonnonkosmetiikkaa, upea palkinto tulisi tarpeeseen.

  192. Pee sanoo:

    On mennyt parempaan suuntaan ja olen alkanut löytää omalle iholleni sopivat tuotteet luonnonkosmetiikasta, aikaa se vei mutta kannatti.

  193. Anni sanoo:

    Löysin Jolien viime keväänä, enkä pysty ostamaan kosmetiikkaa enää muualta. Sain parasta palvelua ikinä, eli täyslaidallisen päin naamaa, että juurikin naama on sen näköinen, että mulla on täysin väärät tuotteet käytössä. Eipä oo enää, kiitos Jolien!

  194. Jenni sanoo:

    Enenevissä määrin tulee hankittua luonnonkosmetiikkaa Ihana setti!

  195. Heidi sanoo:

    Käytän enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossani.

  196. annnika sanoo:

    Olen todella vähän kokeillut luonnonkosmetiikkaa, vaikka se kovasti kiinnostaakin. Tällä paketilla pääsisi hyvin alkuun! 🙂

  197. Virva sanoo:

    Jonkin verran olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa,mutta kiinnostaisi kokeilla enemmänkin.

  198. Emilia sanoo:

    En ole vielä kokeillut.

  199. Virpi vettenranta sanoo:

    Olen kokeillut ja pitänyt tuotteista kovasti.

  200. SiniK sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa mua HULLUN PALJON, mut en kauheesti oo saanu aikaseks hankittua tuotteita. Jotain öljyjä, rasvoja, suihkusaippuoita yms sieltä täältä. Aina kuitenkin hyppy tuntemattomaan vaihtaa luottotuotteet uusiin!

  201. Sanni sanoo:

    Olen siirtynyt koko ajan ennemmän luonnonkosmetiikkaan ja huomannut sen sopivan paremmin herkälle ongelmaiholleni.

  202. Kati sanoo:

    Oisko se vähän niinko purkki kerrallaan kohti luonnonmukaisempaa.. ihana arvonta

  203. Pikke sanoo:

    En ole vielä tutustunut.

  204. Veera sanoo:

    Mm. kasvorasvoja, aurinkopuuteria, huulirasvoja ja poskipunia olen luonnonkosmetiikasta kokeillut ja tykännyt kyllä!

  205. Pinja sanoo:

    Aiemmin en ole hirveästi käyttänyt luonnonkosmetiinkaa, mutta ihan lähiaikoina olen kuullut, että monet ovat siitä saaneet apua mm. ihon epäpuhtauksiin ja olisin kyllä erittäin kiinnostunut kokeilemaan!

  206. Aino sanoo:

    Olen ollut kiinnostunut luonnonkosmetiikasta jo tovin, mutta aina ajatellut että se rokottaa lompakkoa aivan liikaa. Tajusin kuitenkin, että myös luonnonkosmetiikan valikoimista löytyy budjettivaihtoehtoja ja näin ollen olen siirtynyt pikkuhiljaa käyttämään enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaa arjessani. Omaan kehoon satsaus on kuitenkin paras sijoitus 🙂

  207. Eeva sanoo:

    Yritän vähitellen siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan.

  208. Suvi1 sanoo:

    Suurin osa on luonnonkosmetiikkaa, yhä enemmän kiinnitän huomiota myös pakkausmateriaaliin ja sen määrään.

  209. Jenni sanoo:

    Vasta kiinnostumassa. Jos voittais pääsis kivasti testaamaan.

  210. Hannak sanoo:

    Ihonhoidossa jo lähes kaikki kosmetiikkani on luonnonkosmetiikkaa, tuoksuyliherkkänä kesti tosin vuosia löytää sopivat ja ei-ärsyttävät tuotteet. Ainoastaan kasvoputsari on edelleen apteekin sebamed, sen voittajaa en ole löytänyt. Muuten kaapista löytyy Neal’ yard remediesiä, esseä sekä pai’ta, myös Patykan kasvovesi on tuttu tuote! Olen huomannut että luonnonkosmetiikan puolelta erityisesti kasvovoiteet ovat ainakin itselleni paljon parempia kuin synteettiset tuotteet. Seuraava projekti on löytää myös meikkipussiin luonnollisia suosikkeja.

  211. SannaMari sanoo:

    Suurin osa käyttämistäni tuotteista on luonnonkosmetiikkaa, mutta Jolie vielä uusi tuttavuus. Olisi ihana päästä testaamaan. ❤

  212. Olga sanoo:

    Kaappi ollut täynnä luonnonkosmetiikkaa jo monta vuotta 🙂

  213. Saaramikki sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa käyttänyt monta vuotta. Kiinnostaa myös ajatukset miten yritykset huomioi tuotteiden valmistuksessa myös ympäristön. 🙂

  214. Noella sanoo:

    En ole vielä kokeillut, mutta kiinnostaa kovasti!

  215. Sani sanoo:

    Kyll, luonnonkosmetiikka kiinnostaa koko ajan enemmän. Vielä ei kaapista löydy montaa tuotetta, ostelen pikkuhiljaa lisää.

  216. pauliina sanoo:

    käytän sekä ”tavallista” että luonnonkosmetiikkaa. koivu- ja heinäallergikkona luonnonkosmetiikka saattaa joskus aiheuttaa ikäviä reaktioita mutta aika harvoin loppujen lopuksi. patyka on yksi niitä luonnonkosmetiikkasarjoja jotka kiinnostavat paljon. vähän sellainen ylellisemmän tuntuinen.

  217. Tiia sanoo:

    Kiinnostaa ja pikkuhiljaa onkin tullut tehtyä enemmän hankintoja luonnonkosmetiikan puolelta 🙂

  218. SaaraST sanoo:

    Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo monta vuotta mutta metsästän vielä sitä täydellistä merkkiä ja sarjaa 🙂

  219. Kira sanoo:

    Olen vasta hiljattain alkanut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta äitini luonnonkosmetiikkahypetyksen perässä.

  220. Riina sanoo:

    Oh wau miten ihana palkinto! Luonnonkosmetiikka kiinnostaa enemmän ja enemmän. Toistaiseksi lähinnä ihonhoitotuotteista kokemusta, seuraavaksi pitäs alkaa tutustumaan meikkipuoleen.

  221. Nicke sanoo:

    Olen sekakäyttäjä mutta enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikka on viime aikoina tullut käyttöön.

  222. Mari sanoo:

    Hiljalleen olen alkanut herätä näihin luonnonkosmetiikka juttuihin. Täytän 40-vuotta ensi kesänä ja ihoni on hyvässä kunnossa, vielä.. Sellaisena toivon sen säilyvänkin ja siksikin haluaisin alkaa enemmän käyttää luonnonmukaisia tuotteita!

  223. sanna sanoo:

    En ole luonnonkosmetiikkaa juurikaan käyttänyt, kiinnostaisi kyllä kovasti.

  224. Kirsi sanoo:

    Noin vuosi sitten rupesin vaihtamaan kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan. On ollut ihana huomata kuinka ihonhoidosta on ruennut nauttimaan ihan toisenlailla ja kuinka mielenkiintoisia tarinoita eri brändien takana on. Olisi ihana päästä kokeilemaan tätäkin sarjaa.

  225. Ella sanoo:

    Haluaisin tutustua enemmän luonnonkosmetiikkaan!

  226. JenniJ sanoo:

    Lasten myötä myös luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan ☺️ muuta en enää osta!

  227. Salla sanoo:

    Alkanut kiinnostamaan luonnonkosmetiikka 🙂

  228. Riikka sanoo:

    Olen kuluvan vuoden aikana vaihtanut vähitellen luonnonkosmetiikkaan. Kaikki puhdistustuotteet ovat nyt luonnonkosmetiikkaa ja seuraavaksi tutustun meikkeihin. Olen ollut erittäin tyytyväinen 🙂

  229. Miia sanoo:

    Puhdistus- ja hoitotuotteet ovat jo muutamia vuosia olleet luonnonkosmetiikkaa, mutta valitettavasti meikkipussukan sisältö on edelleen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tavanomaista kosmetiikkaa.

  230. Jonteere sanoo:

    En oo oikestaan vielä kauheesti tutustunut…

  231. JennaO sanoo:

    Käytän lähestulkoon ainoastaan luonnonkosmetiikkaa!: )

  232. Emmilia sanoo:

    Olen vähitellen alkanut kiinnostua enemmissä määrin luonnonkosmetiikasta.:)

  233. Iina sanoo:

    Mulla on jo useamman vuoden ollut käytössä pelkästään luonnonkosmetiikkaa mitä tulee ihon- ja hiustenhoitoon sekä deodorantteihin. Suurin osa kodinpuhdistusaineista jne. on myös luonnonmukaisia sekä yritän siirtyä kokonaan myös värikosmetiikassa luonnonkosmetiikkaan. Mineraalipuuterit on olleet käytössä pitkään, suurimman tuskan aiheuttaa varmastikin vedenkestävän luonnonkosmetiikan ripsivärin löytäminen, joka taitaa siis olla täysin mahdotonta. 😀 Sen jos vielä sais niin alkais hommat oleen aika hyvällä mallilla! Oon kyllä huomannut, että mun moniongelmainen ja erityisen herkkä ihoni rakastaa luonnollisempia ja kemikaalittomampia tuotteita ja tietysti suuri plussa on myös eläinkokeettomuus sekä luontoystävällisyys. 🙂 Mun ”main goal” olis omata niin hyvä iho, ettei tarvis meikkiä ollenkaan – edes sitä ohutta mineraalipohjaa – ja sitä luonnonkosmetiikka on kyllä edesauttanut. Patykaa en oo merkkinä vielä tosin päässy kokeileen, koska se on hiukan tyyristä omalle lompakolle, mutta ehkäpä nyt..!

  234. Tiina sanoo:

    Kasvotuotteet päivittyneet luomuksi noin viimeisen vuoden aikana. Luomuja hiustuotteita alan testata kunhan nykyiset purkit tyhjenevät. Patyka ❤️

  235. Nina sanoo:

    Olen muutama vuosi sitten siirtynyt luonnonkosmetiikkaan. Ihonhoito, meikit, hiustenhoito ja vauvan aineet on kaikki luonnonkosmetiikkaa. Ainoastaan hiusten muotoilutuotteet, dödö ja ripsari on normi kosmetiikkaa. Niissä olen kovasti etsinyt sopivaa mutta ei ole tärpännyt. Tai dödön löysin mutta raskaus ja imetyshormoonien hikoilu tartti jotain tujumpaa .

  236. Hanna sanoo:

    Lasten saamisen myötä olen kiinnostunut luonnonkosmetiikasta enemmän. Tänä jouluna teen lahjaksi muutamalle itse tehtyä huulirasvaa, kuorintavoidetta ja jalkakylpysuolaa 🙂

  237. Riina sanoo:

    Kiinnostusta kyllä on, mutta vielä ei ole luonnonkosmetiikkaa tullut enempää hankittua. Mukana ollaan 🙂

  238. Andrea sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa yritän käyttää niin pitkälle kuin mahdollista, vielä on jotkin tuotteet hakusessa, joten paras vaihtoehto on kokeilla kunnes löytää juuri sopivan!

  239. Noora sanoo:

    Olen vasta-alkaja luonnonkosmetiikan saralla, mutta kiinnostunut tutustumaan asiaan tarkemmin!

  240. Elluskainen sanoo:

    Kiinnostus on herännyt tämän syksyn aikana, kun ihon laatu on jotenkin muuttunut kenties vanhemmiten (en oo ees vanha??) ja tuntuu että kaipaa luonnollisempaa ja ”yksinkertaisempaa” kosmetiikkaa kun kaikki tujumpi ärsyttää. Toistaiseksi luonnonkosmetiikka-arsenaali on aika alkutekijöissään, mutta vähitellen 🙂

  241. Sonja sanoo:

    Joitakin luonnonkosmetiikan tuotteita on tullut testattua.

  242. Mira. P sanoo:

    Vasta aloittelija luonnonkosmetiikan kanssa ja olisi kiva päästä käyttämäänja kokeilemaan enemmän

  243. Sandy sanoo:

    Ei ole paljon kokemusta luonnonkosmetiikasta.

  244. pöllö sanoo:

    Kaikki luomua, patykaa en ole vielä kokeillut!

  245. Mari sanoo:

    Hyvin suuressa määrin olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan. Jotenkin kummasti raskausaikana näitä alkoi enemmän miettiä ja tuotteet vaihtua luonnonmukaisiin.

  246. Eeva sanoo:

    Kaikki ihonhoito jo luomua, meikit seuraavaksi

  247. Tia sanoo:

    Yritän pikku hiljaa siirtyä luonnollisempaan, tällä hetkellä tilanne ehkä 50-50. Meikeissä tosin valitettavasti vähemmän. Aihe kiinnostaa kovasti!

  248. Riikka sanoo:

    Mulla aikalailla puolet luonnonkosmetiikkaa ja käytössä ne halvemmat merkit.

  249. Krista sanoo:

    Muutamia tuotteita käytössä, mutta pääasiassa vielä tavan kosmetiikka hyllyssä… Luonnonkosmetiikka kyllä kiinnostaa!

  250. Marika sanoo:

    Muutama luonnonkosmetiikkatuote löytyy kaapista. Olisi kiva kokeilla uusiakin tuotteita.

  251. Anni sanoo:

    Kova yritys siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan ja olisi kiva kokeilla uusia tuotteita

  252. Mipzu sanoo:

    Aika vähän mulla vielä on luonnonkosmetiikkaa. Voisi olla enemmänkin…

  253. Anna-Kaisa sanoo:

    Paljon löytyy jo kaapistani luonnonkosmetiikkaa, mutta edelleen on lempparit löytämättä.

  254. iituliina sanoo:

    Vielä on kaapissa muutamia tuotteita, joille ei luonnonkosmetiikasta oo löytynyt seuraajaa, mutta ehkä vielä joskus!

  255. AnnaV sanoo:

    Luonnonkosmetikka kiinnostaa kovasti mutta omia suosikkituoteita ei vielä ole oikein löytynyt. Ehkä tässä voisi olla sopivat;)

  256. Ansku sanoo:

    Ei löydy luonnonkosmetiikkaa. En herkästi lähde kokeilemaan uutta, jos olen jotain toimivaa löytän

  257. Mia sanoo:

    Osalle tuotteista ei luonnonkosmetiikasta löydy voittajaa (esim dödö) mutta muuten hyvällä mallilla ollaan!

  258. Pinja sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on aika uusi juttu mulle, kuitenkin pikkuhiljaa alkaa kaappiin ilmestymään luonnontuotteita enemmän. Kun siirryin kasvisruokavalioon syksyllä niin sen mukana tullut paljon muitakin kiinnostuksen kohteita, jotka ei niin ennen kiinnostaneet.

  259. Hanna sanoo:

    Muutaman vuoden aikana on tullut testattua muutamia luonnonkosmetiikkatuotteita. Kiinnostus onkin kokoajan lisääntymään päin, varsinkin kun olen huomannut vuosien saatossa niiden sopivan parhaiten en kasvojeni herkälle iholle. Kesällä vaihdoin kaikki meikit luonnonkosmetiikka tuotteisiin ja se kyllä kannatti!

  260. Larppa sanoo:

    Olen jo osaksi siirtynyt luonnonkosmetiikkaan, vähitellen kun olen löytänyt sopivat tuotteet. Mutta esim. ripsaria tai dödöä on vaikeaa löytää luonnonkosmetiikasta.

  261. Mirella sanoo:

    Hitain ja varmoin askelin olen siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa. Patykan tuotteista olen kuullut pelkästään hyvää ja ovat olleetkin pitkään hankintalistalla, tällaiselle ikääntyvälle iholle ageing-tuotteet ovat juuri sopivia. =)

  262. avaruuskenguru sanoo:

    Kaikki kosmetiikkani ja hiustuotteeni hiuslakkaa lukuunottamatta ovat luonnonkosmetiikkaa. 🙂

  263. Maija sanoo:

    Välillä teen itse kaiken shampoosta lähtien ja välillä taas käytän vaihtelevasti kaupan tuotteita. Mielelläni käyttäisin vain omatekoista tai luonnonkosmetiikkaa.

  264. Tanja sanoo:

    Aina, kun jokin vanha tuote loppuu, vaihdan luonnonkosmetiikkaan. Minulla on jo muutama luonnonkosmetiikka luottotuote.

  265. Susa sanoo:

    Olen herännyt luonnonkosmetiikan käyttöön vasta tämän vuoden aikana. Alkuun olen vaihtanut arkisia tuotteita ja pesuaineita ympäristöystävällisiksi, mutta etenkin sopivan kosmetiikan löytäminen on osoittautunut haasteeksi. Huoli ympäristön kuormittamisesta on siirtynyt myös itsen kemialliseen kuormittamiseen: lopetin muutama vuosi sitten hiusten värjäämisen tästä syystä. Karsiminen toimii vain tiettyyn pisteeseen, kohta olisi löydettävä uusia tuotteita tilalle…

  266. Laura sanoo:

    Mä en tiedä luonnonkosmetiikasta mitään. Ois varmaan aika tutustua, ehkä tässä olisi mun tilaisuuteni?

  267. Ann sanoo:

    Liian vähän tulee käytettyä mitään hoitavia tuotteita.. luonnonkosmetiikka kiinnostaa, ja olisi mukava päästä testaamaan nämä!

  268. Enni sanoo:

    Vasta nyt kun 30v alkaa lähestymään, olen alkanut kiinnostumaan kasvojen hoidosta. Luonnonkosmetiikkaa toivottu joululahjaksi, mutta vielä pitäisi lisää saada täydennystä kaappiin!

  269. P sanoo:

    Olen siirtymässä enemmän ja enemmän vain luonnollisiin tuotteisiin,

  270. Hilmaiida sanoo:

    Prosessi ei-luonnollisista tuotteista luonnollisiin tuotteisiin alkoi omalla kohdallani kunnolla elokuussa ja pikku hiljaa alkaa vaihtumaan luun kosmetiikka kuin kodin tuotteetkin. Mielenkiintoista koska prosessi ja vaihto-operaatio on kokonaisuudessaan valmis.

  271. Laura sanoo:

    Siirryin luonnonkosmetiikkaan vaiheittain noin 4 vuotta sitten. Nykyään kaapista ja meikkipussista ei muuta löydykään – ja näin on ollut todella hyvä! Omiin iho-ongelmiin ja herkistymisoireiluun siirtymä oli helpotus, joka on myös saanut innostumaan kosmetiikasta aiempaa enemmän. Ihanaa kun luomukosmetiikka alkaa olla nykyään jo valtavirtaa ja tarjontaa on niiiiiiin paljon enemmän, ja lisää ihania tuotesarjoja vaan tulee lisää ja lisää!

  272. Ekoilija sanoo:

    Turhat kemikaalit olen jättänyt pois omasta elämästä

  273. tiiann sanoo:

    Siirryin luonnonkosmetiikkaan muutama vuosi sitten, kun markkinoilla alkoi olla enemmän tarjontaa. Olen erittäin yliherkkä monille tuoksuille, ja siksi pidin luonnonkosmetiikkaa itselleni pitkään epäsopivana, sillä yhdistyneen erittäin voimakkaaseen, eteeristen öljyjen tuoksumaailmaan. Nykyisin asia on onneksi kuitenkin ihan toisin! Shampoo ja hoitoaine ovat ainoita kosmetiikkatuotteita, joista en vielä ole löytänyt itselleni sopivia vaihtoehtoja luonnonkosmetiikan puolelta, mutta kaiken muun olen jo vaihtanut. Ihoni ei ole myöskään lapsuuteni jälkeen tuntunut ja näyttänyt näin hyvältä, kuin nyt reilu kolmikymppisenä.

  274. Kate sanoo:

    Kiinnostavaa! Jotain jo kaapista löytyy, lisääkin olisi kiva kokeilla.

  275. Rimma sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, on kiinnostanut jo pitkään! Kaapista löytyy kuitenkin sekalainen valikoima tuotteita – pikkuhiljaa!

  276. Peikonlehti sanoo:

    Shampoot ovat jo luomua, muukin luonnonkosmetiikkaa kiinnostaa!

  277. Lurre sanoo:

    Useamman vuoden ollaan jo käytetty luonnonkosmetiikkaa, usein niitä edullisimpia perusmerkkejä.

  278. Vella sanoo:

    Olen vähitellen korvannut loppuun käytetyt purnukat luonnonkosmetiikalla, mutta nyt pitäisi etsiä myös talvisäällä iholleni sopivat tuotteet.

  279. Päivikki sanoo:

    Nuorena naisena käytin aina Body Shopin tuotteita. En silloin paljon muita merkkejä tiennyt. Puhutaan 80-luvun lopusta. Nyt tuntuu, että luonnonkosmetiikkaa on tarjolla tosi paljon. Suomalaistakin. Sen hankkiminen on helppoa ja tietoisuus kemikaalien välttämisestä on lisääntynyt. Nyt yritän saada lapseni ymmärtämään, miten omilla valinnoilla on merkitystä omalle terveydelle ja ympäristölle. Olisi ihana saada kokeilla näitä minulle uusia tuotteita.

  280. Katja Kanerva sanoo:

    Löytyy jo luonnonkosmetiikka meikkejä, mutta haluaisin kyllä laajentaa niin, että kaikki kodin kosmetiikkatuotteet shampoista lähtien olisi luonnonkosmetiikkaa.

  281. Hanna sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja ilahtuneena olen huomannut niistä löytyvän edullisempiakin tuotteita ja nyt kotiäitivuosien jäädessä taakse niiden määrä kaapissani varmasti lisääntyy

  282. Abragadabra sanoo:

    Suhtautumiseni kosmetiikkaan ylipäätään on huono koska useiden kotivuosien jälkeen lasten seurassa on ihonhoito ja meikkaaminen jäänyt vähälle. Ainoa täsmätuote jota löytyy on frantsilan ruusu ja kehäkukkavoiteet enkä ole edes ajatellut että ne on luomua ja vieläpä kotimaisia.

  283. M sanoo:

    Muutamia luottotuotteita on löytynyt luonnonkosmetiikan puolelta, mutta monissa luotan vielä niihin ”perinteisiin”.

  284. eltsi sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa löytyy itseltä jonkin verran, ja oikeastaan koko ajan enenevässä määrin.

  285. Sofia sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa koko ajan yhä enemmän.

  286. Jonna sanoo:

    Pikkuhiljaa alkanut kiinnostumaan, vielä en ole saanut aikaiseksi ostaa mitään.

  287. hedda sanoo:

    Kiinnostaa! Pienin askelin siirtymässä siihen suuntaan. Dödöt on vähän ongelma, mutta naamaan laitettavaa tavaraa löytyy hyvin.

  288. Tipu sanoo:

    Mun luonnonkosmetiikkaan tutustuminen alkoi vahingossa pari vuotta sitten. Ystävä suositteli ihoöljyjä, jotka kuuluu päivittäiseen ihonhoito rutiiniin vieläkin. Viime kesänä ostin bareMineralsin jauhemaisen värivoiteen. Viimeinen ostos on kosmentologilta retinol kasvovoide.

  289. Petra sanoo:

    Mulla on muutamia luonnonkosmetiikkatuotteita käytössä ja oon kyllä tykännyt niistä, joten kiinnostaisi kokeilla muitakin 🙂

  290. mandi sanoo:

    Hyvin kiinnostunut olen luonnonkosmetiikasta!!
    Muutamia olen kokeillut mutta en ole lempparia vielä löytänyt. Rahat on aika tiukassa joten kovin usein en raaski uusia ostaa kokeiluun. Tämä olisi niin kiva saada 🙂

  291. Nanne sanoo:

    Kiinnostaa kyllä, mutta en itse juurikaan käytä. Olen niin älyttömän laiska tutkimaan eri vaihtoehtoja ja ostamaan uusia tuotteita, tuntuu, että valikoima on liian suuri. 😀

  292. Hanna sanoo:

    Jonkin verran löytyy jo kaapista ja erityisesti suomalaista luonnonkosmetiikkaa…

  293. kati sanoo:

    Mä oon vielä aika noviisi, mut putsarit on jo luonnonmukaisia

  294. maijis_ sanoo:

    Osa tuotteista on jo luonnonmukaisia, sitä mukaan otan luonnonmukaisia tuotteita käyttöön kun löydän itselle sopivat tuotteet.

  295. Anna Ranta sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa, tämä sarja tosin vielä testaamatta :))!

  296. *Kirsikka* sanoo:

    Olen pikkuhiljaa, purkki kerrallaan vaihtanut luonnonkosmetiikkaan. Vielä ei ole ehdotonta suosikkia löytynyt.

  297. Eeva-STiina sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaan aloin siirtyy hiljalleen muutama vuosi sitten. Meikkipuolella tekemistä on vielä paljon.

  298. Marppa sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa pikkuhiljaa. Madaraa on kaapissa ja juuri ostin joululahjapakettiinkin luonnonkosmetiikkaa.

  299. pinka sanoo:

    Nykyään käytän lähes ainoastaan luonnonkosmetiikkaa. Parissa vuodessa tapahtunut ihan huikea laadun pompsahdus sillä saralla! <3

  300. Riina sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on minulle aika uusi juttu. Tällä hetkellä käytän suomalaista kosmetiikkaa, mutta olisi kiva kokeilla luonnonkosmetiikkaa.

  301. Reeta sanoo:

    Tällä hetkellä on meneillään siirtymä kohti luonnonkosmetiikkaa. On ollut ihana huomata, että atooppinen, herkkä ja allerginen iho kestääkin luonnonkosmetiikan raaka-aineet hyvin ja tuoksujakin saa olla!

  302. Eveeee sanoo:

    Olen vasta hiljattain kiinnostunut luonnonkosmetiikasta. Kiva, kun tuntuu että se on nykyään enemmän pinnalla kuin aikaisemmin ja tuotevalikoima ja saatavuus on kasvaneet!

  303. Saara sanoo:

    varovaisen uteliaasti 😀

  304. Marianne sanoo:

    Olen pikkuhiljaa ruvennut ostamaan myös luonnonkosmetiikkaa, ja huomannut, että ne ovat parempia herkälle iholleni. 🙂

  305. Pia sanoo:

    Minulla luonnonkosmetiikkaan siirtyminen on vasta alkutaipaleella, mutta ehdottomasti sinne matkalla 100% sesti! Täytyy vain ensin löytää ne itselle hyvät tuotteet.

  306. Anna sanoo:

    Madaran tuotteet hetken olleet käytössä.

  307. Aleksandra sanoo:

    Iho ei kestä muuta, kuin luonnon kosmetiikkaa.

  308. Kettu sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa löytyy pari vasta.

  309. Saija sanoo:

    Minulla on muutamia luonnonkosmetiikkatuotteita, mutta kiinnostaisi ehdottomasti käyttää niitä enemmän.

  310. Nuu sanoo:

    meilkein kaikki kosmetiikka alkaa omassa kaapissani jo luonnon kosmetiikkaa olevan. Ainoastaan hiusten muotoilutuotteet sekä osa meikeistä ei vielä luonnonkosmetiikkaa ole.

  311. Sanni sanoo:

    En käytä, koskaen vain jotenkin ole saanut aikaisiksi ottaa selvää ja aloittaa. Ehkä nyt

  312. Jenni Koo sanoo:

    En ole aiemmin käyttänyt luonnokosmetiikkaa juuri ollenkaan, mutta tutustuminen Mossan tuotteisiin on kääntänyt kelkan!

  313. Anni sanoo:

    Kiinnostaa ehdottomasti ja pyrin hankkimaan vain luonnonkosmetiikkaa.

  314. Manski sanoo:

    Olen ostanut silloin tällöin luonnonkosmetiikkaa, mutta ylihintaa en halua maksaa vain siksi, että kyseessä on luomu.

  315. Enni w sanoo:

    Kiinnostaa ja pitäisi perehtyä enemmän! Olen kokeillut vasta muutamia tuotteita eri merkeiltä.

  316. elisabet sanoo:

    Oi, ihana arvonta. Käytän ainoastaan luonnonkosmetiikkaa ja Patyka on yksi lempparimerkeistäni!

  317. meeri sanoo:

    Olen alkanut käyttää luonnonkosmetiikkaa tämän vuoden aikana ja ihan tietoisesti ostanut aina mieluummin luonnonkosmetiikkana jos jotain uutta olen tarvinnut. Pikkuhiljaa kaikki tuotteet vaihtuvat luonnollisempaan vaihtoehtoon. Patykaan en ole vielä tutustunut!

  318. Piia sanoo:

    Opettelemassa purkki kerrallaan!

  319. Emmi sanoo:

    Omasta kaapista tällä hetkellä vain kasvoseerumi on luonnonkosmetiikkaa!

  320. Hattara sanoo:

    Käsivoide on ainoa tuote tällä hetkellä 🙂 mutta intoa olisi kokeilla uusia tuotteita 😀

  321. Anna sanoo:

    Yritän löytää itselle sopivia tuotteita, on n. puolet ja puolet tilanne tällä hetkellä.

  322. Noora sanoo:

    Pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan päin! Muutama purnukka löytyy jo, mutta vielä ei ole löytynyt mitään luottosarjaa 🙂

  323. jasmin sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on tullut ajankohtaiseksi etenkin nyt lasten myötä, kun kemikaalikuormaa yrittää keventää.

  324. bikke sanoo:

    pakostakin! Lääkitys rasittaa jotenka en halua enempää tai ainakaan kauhiasti 🙂 Olenhan nainen ja hemmottelun tarpeessa..alati….

  325. Saara sanoo:

    Käytössä on pelkkää luonnonkosmetiikkaa. Täydelliset tuotteet vielä hakusessa, mutta ainakin tämä on hyvä alku 🙂

  326. Janette sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa paljon!

  327. Salla sanoo:

    Käytän jonkun verran luonnonkosmetiikkaa

  328. Hanna sanoo:

    Alkanut kiinnostaa enemmän kuin normikosmetiikka, mutta molempia löytyy kaapista.

  329. Roosa sanoo:

    Pikku hiljaa on tullut vaihdettua kaikki meikit ja kasvojen tuotteet luonnonkosmetiikkaan. Seuraavana haasteena hiukset 😀

  330. Raili sanoo:

    Kiinnostaa kovasti, mutta toistaiseksi minulla ei ole juurikaan tällaisia tuotteita.

  331. Milla K sanoo:

    Pikkuhiljaa osa tuotteista on vaihtunut luonnonkosmetiikkaan 🙂

  332. Milla S sanoo:

    Pikkuhiljaa kaapista alkaa löytyä luonnonkosmetiikkaa. Vanhojen purnukoiden pohjan kurkkiessa alan tutkimaan luonnonkosmetiikan parista korvaavaa tuotetta. Mm blogit ja netissä löytyvät arvostelut eri brändeistä ja tuotteista auttavat löytämään sen oman seuraavan tuotteen. Olen ylipäänsä kiinnostunut luonnonmukaisuudesta ja on ihana huomata miten paljon helpommin sitä on nykyään tarjolla ja kaiken lisäksi tarjonnasta löytyy tänäpäivänä vaihtoehtojakin.

  333. tt3 sanoo:

    Olen joitakin tuotteita kokeillut, mutta en ole löytänyt vielä suosikkeja luonnonkosmetiikkatuotteista.

  334. Sami sanoo:

    Pikkuhiljaa kokeilen luonnonkosmetiikkaa, kun hyvistä tarjouksista löytää

  335. Suski sanoo:

    Kiinnostaa koko ajan entistä enemmän. Kosmetiikan päivittäminen luonnonkosmetiikkaan on alkanut.

  336. Emmi sanoo:

    Itse asiassa Jolie Span ansiota on, että ”hurahdin” luonnonkosmetiikkaan ja heiltä ostinkin ensimmäiset ihanat purnukat. Nyt kaapista löytyy vaikka ja mitä enkä voisi kuvitellakaan, että luopuisin luonnonkosmetiikasta! <3

  337. Jenna sanoo:

    Yritän nykyään käyttää pelkkää luonnonkosmetiikkaa! Onneksi sitä on nykyään paljon suuremmat valikoimat tarjolla niin kaikille tuotteille löytyy korvaaja.:)

  338. Riksu sanoo:

    Reilu vuosi sitten päätin vaihtaa kaiken kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan. Muuten olen onnistunut, mutta ripsiväri on vielä vaihtamatta. En vaihtaisi takaisin. Nyt pestään kotiakin luonnonmukaisilla pesuaineilla.

  339. Hanna Kooo sanoo:

    Kyllä käytän luonnonkosmetiikkaa 🙂

  340. siiri sanoo:

    kotoa ei vielä löydy mitään, mutta kiinnostaisi ihan todella paljon!! 🙂

  341. Heli sanoo:

    Ihonhoitotuotteet ovatkin pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, meikkien päivitys samalle polulle on vielä kesken.

  342. sarkkis sanoo:

    Joitain vuosia sitten käytin lähes pelkästään luonnonkosmetiikkaa, mutta nyt epäsäännöllisellä (huonommalla :)) palkalla elellessä käytän myös ihan perusmeikkejä -ja voiteita. Kasvoöljyistä en kyllä luopuisi, sitä on kaapissa aina.

  343. Minni sanoo:

    Olen käyttänyt jo kolmisen vuotta luonnonkosmetiikkaa. Patyka on kuitenkin jäänyt itselleni toistaiseksi melko vieraaksi.

  344. Sari sanoo:

    Koen huonoa omatuntoa siitä, etten ole vielä luonnonkosmetiikan pariin siirtynyt. Budjettini takia on tuntunut helpolta vain ostaa tuttuja markettituotteita, kun niiden teho on tuttua. Luonnonkosmetiikasta olen kuullut vaihtelevia tarinoita, haluaisin kyllä itse saada todeta niiden tehoa, mutta tosiaan kehutut tuotteet tuntuvat aina olevan turhan hintavia minulle.

  345. Mira sanoo:

    Olen alkanut viime aikoina kiinnostumaan enemmän luonnonkosmetiikan tuotteista, sillä tuntuu, että niitä on nykyään helpommin saatavilla ja jopa edullisesti 🙂

  346. Ira sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa entistä enemmän ja olenkin alkanut korvaamaan vanhoja tuotteita luonnonmukaisilla. Meikkejä en ole vielä uskaltautunut vaihtamaan luonnonmukaisiin, mutta ehkä pitäisi antaa niillekin uusi mahdollisuus (vielä muutama vuosi sitten eivät vakuuttaneet) 🙂

  347. Paula A sanoo:

    Kasvojen ja vartalon hoidossa käytän enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa. Meikeissä käytän lähinnä sitä mikä sattuu käteen tarttumaan meikkipussista tai ostoksilla käydessä.

  348. Kevina sanoo:

    En ole oikeastaan koskaan käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, olen ehkä vähän jämähtänyt tuttuihin tuotteisiin. Kiva olisi kuitenkin kokeilla!

  349. Nni. sanoo:

    Enenevissä määrin luonnonkosmetiikkaa.

  350. Ansku sanoo:

    Pyrin siihen, että kaikki käytössäni olevat tuotteet olisivat nykyään luonnonkosmetiikkaa.

  351. Anna sanoo:

    Askel askeleelta siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa. 🙂

  352. Eeva sanoo:

    10 vuotta sitten aloin vaihtamaan tuote kerrallaan luonnonkosmetiikkaan. Ainoan poikkeuksen tekee synteettinen hiuslakka, jota suihkautan muutamia kertoja vuodessa, kun hiusten todella täytyy pysyä. Saatavilla on nykyään huikeasti hyvää luonnonkosmetiikkaa, eikä synteettiselle ole enää mitään tarvetta!

  353. Ookoo sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa! En ole vielä kokeillut

  354. Ninni sanoo:

    Luonnonkosmetiikalla menty jo monta vuotta. Vaikea kuvitella että enää vaihtaisin synteettiseen!

  355. Heidi sanoo:

    Luomua jo jonkinverran mutta tästä merkistä ei kokemusta

  356. Paula sanoo:

    Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa parikymmentä vuotta. Vaihtoehtoja on nykyisin huikeasti!

  357. Satu sanoo:

    Mielessä on ollut, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi alkaa tutustumaan vaihtoehtoihin.

  358. Karoliina sanoo:

    Olen suunnitellut kokeilevani. Aikaisempi tuttu tuote on vaan niiin helppo ostaa että vähiin on jäänyt. 🙂

  359. Hanna sanoo:

    Ei ole ja haluaisin kokeille kyllä!

  360. Titti sanoo:

    Käytän vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, mutta Patykaa en ole vielä raaskinut ostaa. Olisi ihana päästä kokeilemaan Patykan tuotteita.

  361. Minna sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on aika vierasta, mutta mielelläni kokeilisin!

  362. Annika sanoo:

    Noin puolet käyttämistäni tuotteista on luonnonkosmetiikkaa. Olisi mukava päästä testaamaan tätä sarjaa.

  363. Leena sanoo:

    Käytän pelkästään luonnonkosmetiikkaa. Patyka olisi ihanaa luksusta.

  364. Satu F. sanoo:

    Suunnilleen puolet kosmetiikasta on luonnon 🙂

  365. Heidi sanoo:

    Olen ajatellut kokeilla. Vanha ja tuttu tuote on kuitenkin niin helppo.

  366. Henna sanoo:

    Useampi tuote on jo luonnonkosmetiikkaa, muttei vielä kaikki. Kovasti sinne suuntaan kuitenkin menossa!

  367. Jenna sanoo:

    Vuoden ajan ollut todella kiinnostunut luonnonkosmesta ja alkanut löytyä luottotuotteita mukavasti. Patykan tuotteet vaikuttavat todella laadukkailta ja haluaisin kokeilla niitä!

  368. Maaru sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa löytyy jo jonkin verran kaapeista ja sitä mukaa kun purkkeja kuluu pyrin hankkimaan tilalle aina sen luonnollisimman vaihtoehdon. Eli koko ajan olen matkalla kohti luonnonmukaisempaa kosmetiikkavalikoimaa.

  369. Salla sanoo:

    Löytyy sekä luonnonkosmetiikkaa että perinteisiä tuotteita. Osa luonnonkosmetiikasta huippuhyviä, osa on jäänyt käyttämättä. Olisi mukava päästä testaamaan näitä 🙂

  370. Norre sanoo:

    Pikkuhiljaa olen siirtynyt, nyt jo aika hyvällä mallilla. Silti vielä muutamia luottotuotteita löytymättä…

  371. Tiina sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa on tuttu vain vartalovoiteiden puolesta.

  372. Linda sanoo:

    Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo noin 10 vuotta. Takaisin en vaihda.

  373. KM sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, ja käytettyäni nykyiset tuotteet loppuun aionkin satsata enemmän luonnonkosmetiikkaan.

  374. Riima sanoo:

    Rakastunut ja koukussa luonnonkosmetiikkaan❤️ Hyvin on toiminut sekä ihon hoitoon liittyvät tuotteet sekä meikit joita oon kokeillut ja käyttänyt.

  375. Marika sanoo:

    Kiinnostaa kovasti ja pikkuhiljaa tuotteita on hiipinyt vakikäyttöönkin.

  376. Soile sanoo:

    Hiusten ja vartalonpesuaineet olen vaihtanut luonnonmukaisiin. Kynsilakkoja olen myös koittanut. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa.

  377. m sanoo:

    En vieläkään oikein ole jaksanut perehtyä luonnonkosmetiikkaan, vaikka kiinnostusta olisi..

  378. Ella sanoo:

    Kiinnostuin vähän aikaa sitten luononnkosmetiikasta, ja muutama tuote löytyy jo kaapista. 🙂

  379. JonnaN sanoo:

    Nykyään lisääntyvässä määrin kiinnitän huomiota siihen mitä kemikaaleja iholleni laitan.

  380. Elina sanoo:

    Mää oon nyt muutamia vuosia käyttänyt suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa. Madaran tuotteista oon tykännyt tosi paljon ja niitä oon paljon käyttänyt. Meikeissä se siirto tuntuu hankalammalta mutta oon sieltäkin löytänyt muutamia tosi hyviä tuotteita.

  381. Mummeliini sanoo:

    Tottakai mieluummin aina luonnontuotteita kuin kemikaaleja.

  382. minnamanna sanoo:

    Suhteeni on hyvä 🙂 Jos en olisi hoitovapaalla, luonnonkosmetiikkaa löytyisi vieläkin enemmän. Nyt on puuterit, shamppoot ja rasvat luomua. Toivoisin käsi- ja suihkusaippuat myös luomuiksi.

  383. Linda sanoo:

    Muutamia tuotteita käytän.

  384. Heta sanoo:

    Olen vielä melko ummikko luonnonkosmetiikan suhteen. Olen jo jonkin aikaa ollut siitä kiinnostunut, mutta vauvan saamisen myötä vasta ostanut ensimmäiset tuotteet kokeiluun. Uusien merkkien kokeilu kiinnostaisi.

  385. Bianca sanoo:

    En ole ehdoton asian suhteen, mutta aina kun joku hyvä tuote luonnonkosmetiikkapuolelta löytyy vaihdan mieluusti siihen..Hiustenmuotoilutuotteet ovat tavallisia ja monet meikit, kasvovoiteet puolestaan olen vaihtanut luonnonkosmetiikkaan.

  386. Jenna T sanoo:

    Kiinnostaisi enemmänkin testata tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta ja pikkuhiljaa vaihtaa olemassa olevia tuotteita niihin:)

  387. Jonna sanoo:

    Pikkuhiljaa siirtymässä luonnonkosmetiikkaan, tätä sarjaa olisi ihana päästä testaamaan!

  388. Anna sanoo:

    Jonkin verran jo käytän ja kokoajan enemmän.

  389. Emma sanoo:

    Kiinnostaa! Saamattomuuden vuoksi jäänyt haaveeksi tutustua aiheeseen ja kokeilla. Jolie varmasti toimisi hyvin antamaan oikeaa infoa ja opastamaan oikeiden tuotteiden löytymisessä.

  390. Heidi sanoo:

    Olen siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkaan .

  391. Annie sanoo:

    Itselleni luonnonkosmetiikka on vielä hieman vierasta, joten olisi hienoa päästä testaamaan!

  392. Kirsi sanoo:

    kiinnostaa

  393. Jesku sanoo:

    Olen alkanut kiinnostumaan, mutta tällä hetkellä on käytössä vielä sekaisin kaikkea kun kaikkia luottotuotteita ei ole vielä luonnonkosmetiikan puolelta löytynyt 🙂

  394. Saana sanoo:

    Pikkuhiljaa kaikki kosmetiikka siihen suuntaan!

  395. Vilja sanoo:

    Olen vaihtanut vähitellen luonnonkosmetiikkaan. Nyt on käytössä jo Zuiin poskipuna, Everyday Mineralsin meikkipohja ja puuteri, Ylipiston apteekin ekosertifioitu silmämeikinpoistoaina, Oriflamen luonnonkosmetiikkasarjan putsari ja kasvovesi yms. Vähitellen kohti parempia valintoja.

  396. Miia sanoo:

    Muutamia tuotteita löytyy kyllä! 🙂

  397. Mari P sanoo:

    Olen ollut jo pitkään kiinnostunut luonnonkosmetiikasta.
    Melkein kaikki ihonhoitotuotteeni ovatkin luonnonkosmetiikkaa. Nyt olen vasta pikkuhiljaa alkanut ottaa selvää luonnonkosmetiikan meikeistä ja olen ostanut ensimmäiset.
    Tilasin alkuvuodesta lyhyemmän pätkän Jolie-boxeja ja tykkäsin todella paljon! Tuolloin sain joitain meikkejä kokeiluun. Paljon hyviä tuotteita! Tämä arvonta kiinnostaa kovasti.

  398. Titu sanoo:

    En ole ennen kokeillut luonnonkosmetiikkaa, mutta kiinnostaa kokeilla 🙂

  399. Anne sanoo:

    Ihan kamalasti ei ole vielä tullut tutustuttua, mutta yksittäisiä tuotteita olen kyllä ostanut käyttöön.

  400. JenniKoo sanoo:

    Täytin kuukausi sit 30v joten täähän ois just mulle! 😉 oon pikkuhiljaa vaihtanut purnukkani luonnonkosmetiikkaan, nyt ehkä noin 70% on luonnonkosmetiikkaa.

  401. Laura sanoo:

    Tällä hetkellä osa käyttämistäni tuotteista on luonnon kosmetiikkaa ja ehdottomasti pitäisi perehtyä aiheeseen enemmän 🙂

  402. Emilia sanoo:

    Käytän nykyään pelkkää luonnonkosmetiikkaa!

  403. Riikka S sanoo:

    Hiustenhoitotuotteet ovat pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, mutta meikit ja ja rasvat yms eivät vielä täysin ole. Kiinnostus on kuitenkin kova ja toivomus olisi siirtyä kaikinpuolin kosmetiikan osilta luonnonkosmetiikkaan. Tätä olisi ihana testata 🙂

  404. Kaisu sanoo:

    Luonnonkosmetiikkatuotteita olen käyttänyt jo vuosia. varsinkin kasvojen puhdistustuotteet sekä osa meikeistä ovat luonnonkosmetiikkaa ja niistä olenkin löytänyt laadukkaita ja itselle sopivia tuotteita. Jolieboxin avulla olen myös päässyt tutustumaan luonnonkosmetiikan tuotteisiin joita en luultavasti itse olisi ostanut

  405. tyttis10 sanoo:

    Pikku hiljaa on kiinnostus alkanut viriämään luonnonkosmetiikkaa kohtaan, mineraalimeikkivoidetta pitäisi seuraavaksi kokeilla, mutta runsauden pula!

  406. ellamiina sanoo:

    Kokeillut joitain tuotteita.

  407. Riikka sanoo:

    Olen kiinnostunut, mutta en silti ole vielä(kään) siirtynyt kokonaan käyttämään sitä. Käytän joitain tuotteita, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

  408. Jenni sanoo:

    En ole kokeillut, mutta haluaisin kokeilla.

  409. Veera sanoo:

    Tällä hetkellä käytän kasvojen puhdistukseen ja kosteutukseen luonnonkosmetiikkaa, joskus myös meikissä ja deukkuna.

  410. Mari sanoo:

    Pikkuhiljaa olen alkanut kiinnostumaan, mutta kovin montaa tuotetta en ole vielä päässyt kokeilemaan.

  411. Suvi sanoo:

    Joitakin luonnonkosmetiikkatuotteita minulla on ja näitä olisi kiva päästä kokeilemaan 🙂

  412. Karoliina sanoo:

    Luonnonkosmetiikkaa on jo jonkin verran. Voisi olla enemmänkin!

  413. Marjukka sanoo:

    Luonnonkosmetiikasta on aika ajoin huonoja kokemuksia meikkeihin liittyen (meikkivoide rullaantuu jne), mutta ihonhoidossa käytän luonnonkosmetiikkaa ja markettituotteita sulassa sovussa.

  414. Johannan sanoo:

    Hyvin vähän olen päässyt kokeilemaan, mutta haluaisin tutustua paremmin.

  415. Jessi sanoo:

    Olen pikkuhiljaa alkanut siirtyä luonnonkosmetiikkaan 🙂

  416. Jonna sanoo:

    Kaappeihin on kuin salaa alkanut ilmestyä luonnonkosmetiikkaa. Enää en juuri muuta ostakkaan kun olen todennut niiden olevan myös toimivia.

  417. Milla sanoo:

    Muutama luonnonkosmetiikkatuote on jäänyt pysyvään käyttöön, toivottavasti pian vielä enemmän 🙂

  418. Ansku sanoo:

    En ole testaillut vielä lainkaan luonnon kosmetiikkaa, mutta kiinnostus on lisääntynyt kyllä. Ehkä joulun kunniaksi ostan jo jotain perustuotetta testiin.

  419. Keveliina sanoo:

    myöhäisherännäinen.. jostain se on aloitettava. muutama purkki löytyy, mutta se oikea, itselle sopiva sarja vielä hakusessa.

  420. Laura sanoo:

    En juurikaan käytä luonnonkosmetiikkaa vaan lidlin halvimpia tököttejä. Olisi kivat kokeilla näitä.

  421. Suvi sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan tämän vuoden aikana, tällä hetkellä käytössä vasta kasvorasva ja vartalon pesuaineita tältä ”puolelta”.

  422. Marjo sanoo:

    Varsinkin kolmenkympin jälkeen ihonhoito ja hyvinvointi on alkanut kiinnostamaan enemmän, varsinkin luonnonmukainen hoito. En ole vielä löytänyt sitä täydellistä sarjaa, jospa tämä olisi?

  423. Anna sanoo:

    Yritän siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan, mutta kaapista löytyy yhä myös tavallista.

  424. sonja sanoo:

    Ehdottomasti taipuu enemmän luonnonkosmetiikkaan ja mieluiten niin, että ei kertyisi muovipulloja maailmaan lisää.

  425. Maijus sanoo:

    Hiuksiini käytän ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, muuten myös tavallista.

  426. Laura sanoo:

    Käytän pelkästään luonnonkosmetiikan tuotteita. Patyka on tosin testaamatta.

  427. Heidi sanoo:

    Käytän pääosin luonnonkosmetiikkaa. Olen myös tarkka siitä, että ostamani tuotteet eivät ole testattu eläimillä.

  428. Lottis sanoo:

    En ole luonnonkosmetiikkaan perehtynyt, olisikin jo korkea aika. Varsinkin ihon hoito kiinnostaa, ei niinkään ”meikkaaminen” itse.

  429. E sanoo:

    Kiinnostaa, mutta vielä aika vierasta itselle.

  430. Katariina sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, mutta yhtään purkkia ei taida vielä kaapista löytyä. Näistä olisi hyvä aloittaa kokeilu.

  431. Paula sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on ihan uus ”alue” mulle!

  432. Hanna sanoo:

    Olen alkanut siirtyä luonnonkosmetiikkaan ja kokeillut eri tuotteita jonkin verran. Silti enemmänkin voisin käyttää luonnonkosmetiikkaa kunhan löydän sopivat tuotteet

  433. ViiviK sanoo:

    Aika hitaasti lähestyn tätä edelleen hieman epäilyttävää asiaa 😀

  434. rebe sanoo:

    En omista luonnonkosmetiikkaa, mutta haluaisin kokeilla.

  435. Pm sanoo:

    Olen kokeillut ja pikkuhiljaa siirtymässä.

  436. Johanna sanoo:

    Lähes kaikki tuotteet on vaihtuneet jo luonnonkosmetiikkaan.

  437. Maria sanoo:

    Aloitin luonnonkosmetiikan käytön 13-vuotiaana ja nykyään kaikki kosmetiikkani on luonnonkosmetiikkaa lukuunottamatta hajuvettä.

  438. Mikke sanoo:

    Arvostan luonnonkosmetiikkaa, vaikka en käytä itse.

  439. Venla sanoo:

    pikkuhiljaa ruvennut vaihtamaan tuotteita joita käytän luonnonkosmetiikan suuntaan. kun vanha tuote loppuu, olen ruvennut kokeilemaan vanhojen tottumusten tilalle uusia luonnonkosmetiikan vaihtoehtoja.

  440. Katja Nilsson-Lehtinen sanoo:

    Käytän pääasiassa Madaran tuotteita

  441. pikku-orkki sanoo:

    Olen ollut jo pidempään kiinnostunut luonnonkosmetiikasta myrkyttömyyden takia, mutta jostain syystä en ole saanut vielä tehtyä niin sanotusti ryhtiliikettä oman käyttökosmetiikkani suhteen. Ehkä tästä paketista olisi hyvä lähteä viimeinkin liikkeelle (:

  442. Varpu sanoo:

    Luonnonmukaisessa kosmetiikassa houkuttelee eniten se, että se kuormittaa luontoa vähemmän.

  443. Juulia sanoo:

    Kylppäriin on kertynyt muutamia luonnonkosmetiikan yksilöitä ja olisi ihana siirtyä laajemmin luonnonkosmetiikan maailmaan.

  444. White sanoo:

    Nyt vasta hiljattain oon heräillyt asian suhteen ja kiinnostaisi kovasti testata mitä tykkäisin.

  445. Minna sanoo:

    Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta silloin, kun sain ensimmäisen lapseni. Siinä vaiheessa kun lapsi oli paljon iholla, tuntui tärkeältä käyttää hyviä tuotteita. Laadukas kosmetiikka hoitaa myös mieltä!

  446. Nina sanoo:

    Olen jo pitkään käyttänyt luonnonkosmetiikkaa Tämä merkki ei kuitenkaan ole vielä tuttu.

  447. Katariina sanoo:

    Hiljattain kiinnostukseni herännyt, rahatilanne estänyt hankkimasta mutta nämä on asioita jotka kiinnostavat ja joihin aion panostaa

  448. Sari sanoo:

    Oiskohan nyt jo kolmas yhteinen vuosi menossa luonnonkosmetiikan kanssa <3

  449. Sandy sanoo:

    Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa ihon- ja hiustenhoitoon nyt jo parin vuoden ajan. Vielä on osa värikosmetiikasta vaihdettava ajan saatossa luonnonkosmetiikkaan 🙂

  450. Nellamaaria sanoo:

    Ostaisin enemmän jos kukkaro antaisi myöten, oispa täälläkin Saksan hinnat luomukosmetiikassa.

  451. Katriina sanoo:

    Monen tuotteen kohdalla olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan.

  452. Lellu sanoo:

    Paria merkkiä olen kokeillut ja Ekopharmaa on käytössä jonkin verran. Kiinnostaisi kyllä kokeilla muitakin merkkejä.

  453. R. V. sanoo:

    Kyllä luonnonkosmetiikka on alkanut hiljalleen kiinnostaa ja joitakin tuotteita on käytössä.

  454. AnnaH sanoo:

    Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa, Madaraa löytyy kaapista. Tätä merkkiä en ole kokeillut, mielelläni testaisin=).

  455. Reetta sanoo:

    Olen vasta pikkuhiljaa alkanut syventää suhdettani luonnonkosmetiikkaan. Vesistöön päätyvät myrkyt ja mömmöt kauhistuttavat, mutta samallaluonnonkosmetiikan tehokkuus mietityttää.

  456. Tuija sanoo:

    Myönnän suhtautuvani luonnonkosmetiikkaan hieman epäilevästi, joten sitä ei vielä toistaiseksi löydy kaapistani. Olen kuitenkin valmis kokeilemaan ja yllättymään positiivisesti!

  457. Henna73 sanoo:

    Yli puolet luonnonkosmetiikkaa ja suhde kasvaa

  458. Anskuli sanoo:

    Käytän luonnonkosmetiikkaa ja seuraavaksi olisi tarkoitus varata aika ekokampaajalta.

  459. Nonnuska sanoo:

    Olen pikkuhiljaa raskauksien myötä löytänyt luonnonkosmetiikan ja hurahtanut siihen ☺

  460. Eeva sanoo:

    Kiinnostunut viime aikoina, mutta vielä en ole kokeillut

  461. Elisa sanoo:

    Luonnonkosmetiikka kiiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän.

  462. Lauris sanoo:

    Satunnaisesti testaillut mieheni vanavedessä

  463. Marika sanoo:

    Ihonhoitotuotteita olen kokeillut, meikkiosasto on vielä vieras.

  464. Sara sanoo:

    Vastasinkin jo toiseen luukkuun, että homeille altistuneena kaikki luonnonkosmetiikka kiinnostaa, sillä altistus on aiheuttanut oireilua etenkin hajusteellisille tuotteille ja niiden käyttö on nyt viime kuukausien aikana joutunut jäämään. Sitä mukaa kun uusia tarvii ostaa, pyrin ostamaan tästä lähin mahdollisimman luonnonmukaisia. Muutamaa Mia Höytö- tuotetta olen jo aikaisemmin testannut ja tykkäsin kyllä, vaikka haju ei ehkä kaikkein mieleisin ollutkaan. 🙂

  465. Laukku sanoo:

    N. 70% käytän luonnonkosmetiikkaa.

  466. Vimmuliina sanoo:

    Olen kovasti kiinnostunut ja näihin haluaisin ehdottomasti tutustua!

Kommentoi