3 – MAINIO

3/12/2017

Mainio syntyi halusta tehdä rentoja ja ajanhenkisiä vaatteita, joita sekä lapset että heidän vanhempansa haluavat käyttää. Mainion vaatteissa näkyy seikkailunhalu, asenne ja viileys. Inspiraatio vaatteisiin tulee mielenkiintoisista imiöistä, arjen välähdyksistä sekä katumuodista. Vaatteet ovat kiinnostavia, villien väri -ja kuvioyhdistelmien lisäksi vaatteissa on harkittuja yksityiskohtia ja erikoisia leikkauksia. Samalla ne kuitenkin kestävä aikaa, ovat helppoja yhdistellä sekä sopivat käytettäväksi ympäri vuoden.

Suomalaisyrityksen luomupuuvillaiset vaatteet kiinnostavat maailmalla saakka, Mainion vaatteita on nähty muunmuassa useaan otteeseen Sarah Jessica Parkerin sekä Gwen Stefanin lasten päällä. Tuotteiden valmistuksessa korostuu avoimuus ja rehellisyys – lisäksi Mainio lahjoittaa osan myynneistään suoraan hyväntekeväisyyteen.

Joulukalenterin kolmannessa luukusta minulla on ilo arpoa jo osittain loppuunmyyty Tuotteiden valmistuksessa korostuu avoimuus ja rehellisyys – lisäksi Mainio lahjoittaa osan myynneistään suoraan hyväntekeväisyyteen.

Joulukalenterin kolmannesta luukusta minulla on ilo arpoa Mainion jo osittain loppuunmyyty Mime bomber + collegehousut. Luomupuuvillasta valmistettua asua saa aina koosta 86/92cm kokoon 146-152cm, setin arvo on yhteensä 82,80 eur. Osallistu arvontaan kommentoimalla alle minkä kokoisen vaatesetin tahtoisit.

Jokaisen joulukalenterin luukun arvontaan voi osallistua yhden kerran ja kaikkien luukkujen arvonta-aika päättyy la 23.12. Iloista joulunodotusta!


385 Responses to “3 – MAINIO”

  1. Bianca sanoo:

    Asu 130 senttiselle olisi jee jee:)

  2. Tanja-Maria sanoo:

    146-152

  3. Nina sanoo:

    116 tai 122

  4. Pajulintu sanoo:

    Haluaisin asun 152-senttiselle. Lahjoittaisin sen tyttäreni erityislapselle.

  5. Anna sanoo:

    98cm olisi meille huippu!

  6. Lauranoora sanoo:

    116

  7. tiitu sanoo:

    140 senttinen ja 130 senttinen käyttäjä löytyy!! 🙂 tiitu

  8. Kreetta sanoo:

    86 kokoinen asu kiinnostaa!

  9. kaija sanoo:

    130 cm olis hyvä koko, hieno asu

  10. Minni sanoo:

    122!

  11. Ilona sanoo:

    Ekaluokkalaiselle pikkumieheksi koossa 122/128 🙂

  12. Tuija sanoo:

    Esikoiselle 122/128

  13. Piia sanoo:

    146/152 olisi meidän 9 veelle sopiva 🙂

  14. elina sanoo:

    Antaisin asun 8-vuotiaalle Down pikkusiskolleni. Asu sopisi niin mainiosti hänelle ! 🙂

  15. Minna sanoo:

    122 tulisi heti käyttöön.

  16. Tuuli sanoo:

    5-vuotiaalle kummitytölle. Jos satun voittamaan, niin täytyy tar

  17. Hanna sanoo:

    Ottaisin joko 122/128 tai seuraavaan koon. Tällä hetkellä käytössä 128 koko ja en haluaisi että heti menee pieneksi. Hieno asu 🙂

  18. Sara sanoo:

    5-vuotiaalle kummipojalle. 🙂 Koko täytyy kysäistä jos satun voittamaan.

  19. Katri sanoo:

    110-koko 🙂

  20. Saaramikki sanoo:

    134cm

  21. Hilmaiida sanoo:

    146-152 cm

  22. Sannah. sanoo:

    122-128 cm koossa, antaisin ihanalle kummipojalle lahjaksi!

  23. Päivi sanoo:

    116 menisi juuri omalle pojalle

  24. Liisa-Maija sanoo:

    Ihana asu. Meille koko 98/104 ☺

  25. Elina sanoo:

    104 cm kuopukselle.

  26. Johanna sanoo:

    Ihana asua! 140cm olisi koko.

  27. Maitoviiksi sanoo:

    Mukana, koko 98/104 cm olisi meille paras.

  28. piitu sanoo:

    122

  29. Joanna sanoo:

    146/152 pukisi hienosti meidän kundia!

  30. iiris sanoo:

    116

  31. Tiina sanoo:

    116

  32. Maikki sanoo:

    Ihana! 104cm

  33. Satu sanoo:

    86! 🙂

  34. Anniina sanoo:

    Meille 110/116 🙂

  35. Emilia sanoo:

    130cm

  36. Hedda sanoo:

    128cm

  37. Reez sanoo:

    Jotta molemmat pojat saisi aikanaan käyttää Mainion ihania kuteita niin ottaisin 110/116 kokoisena❤️

  38. Pallukka sanoo:

    86cm olisi sopiva meidän esikoispojalle!

  39. Nora sanoo:

    86

  40. Primrose sanoo:

    Meidän poika venyy pituutta niin kovaan tahtiin, että 110-116 olisi tästä ihanasta setistä juuri passeli!

  41. Essi sanoo:

    86/92 Hurmaava!

  42. Jenny sanoo:

    134 cm poju.

  43. Sini sanoo:

    128

  44. Hanna sanoo:

    110/116cm 🙂

  45. Sonja sanoo:

    146/152 olisi tänne sopiva

  46. Lenni sanoo:

    110

  47. Sennu sanoo:

    Ihana kuosi ja luomupuuvilla on miellyttävä materiaali! Tänne koossa 122/128 kiitos 🙂

  48. Marianna sanoo:

    110/116

  49. Maritta sanoo:

    146/152 olisi hyvä meidän Mimmulle. ☺

  50. Maiju sanoo:

    98/104 olis hyvä 🙂

  51. Santra sanoo:

    116 tai 122 cm

  52. AnnaMm sanoo:

    122/128 cm

  53. Emppu sanoo:

    86/92

  54. Iina sanoo:

    122

  55. Jenni sanoo:

    122 olisi hyvä kummipojalle

  56. Veera sanoo:

    98/104 menisi ihanalle kummipojalle.

  57. Heidi sanoo:

    92cm 🙂

  58. Tiina sanoo:

    122/128 cm

  59. Essi sanoo:

    86/92

  60. Milla sanoo:

    122-128, joululahjaksi menisi 🙂

  61. Helmi sanoo:

    98cm kummitytölle❤️❤️

  62. Tuuli sanoo:

    86/92

  63. Karoliina sanoo:

    Haluaisin setin koossa 134/140 omalle pojalle. Ihania

  64. Armi sanoo:

    120 senttiselle olis niin kiva!

  65. Suvi sanoo:

    Meidän pikkuiselle odottamaan koko 86/92cm!

  66. Sanna sanoo:

    110/116 cm

  67. Emma sanoo:

    134/140cm sopisi meidän ekaluokkalaiselle ^-^

  68. SannaMari sanoo:

    86/92cm ❤

  69. Rilla sanoo:

    104 cm

  70. AnneP sanoo:

    Koko 104

  71. Annika sanoo:

    122/128cm. 🙂

  72. noora sanoo:

    86/92 olis keskimmäiselle ❤️

  73. Marika sanoo:

    Mainion vaatteet ja kuosit on kyllä mainiot! ❤ Minä valitsisin vaatteet koossa 140 🙂

  74. Johanna R sanoo:

    110/116 cm

  75. Olga sanoo:

    Ooh! 110/116

  76. Emilia sanoo:

    98/104 🙂

  77. Elise H. sanoo:

    Mukana arvonnassa! 122/128 cm olisi hyvä koko 🙂

  78. Juliaana sanoo:

    122/128

  79. Laura sanoo:

    Kummityttöni saisi tästä ihanan asun, 134/140 ❤

  80. Emmi sanoo:

    110cm

  81. Jenni sanoo:

    86/92 🙂

  82. Saara sanoo:

    140cm asun 🙂

  83. Anna sanoo:

    134/140. Mainion vaatteet on ihan parhaita!

  84. Elina sanoo:

    98/104 olis varmasti omalle pojalle passeli.

  85. Meri sanoo:

    98cm kiitos!

  86. hanna sanoo:

    98-104 olisi sopiva kummipojalle 🙂

  87. Satu sanoo:

    86/92

  88. Satu sanoo:

    86/92

  89. Enni sanoo:

    Pienin koko 86/92 olis passeli!

  90. Emma sanoo:

    140 cm

  91. Henskulainen sanoo:

    86/92cm olisi hyvä koko <3

  92. Niina sanoo:

    110cm olisi meidän pojalle huippu!

  93. Ann sanoo:

    134/140 koko olis hyvä

  94. Hanna sanoo:

    Makee asu, eettisyys mahtavaa, koko 130

  95. Peikonlehti sanoo:

    140 cm meidän pojalle

  96. Mira sanoo:

    122/128 cm

  97. Minttu-Maaria sanoo:

    146/152cm !

  98. Viljanna sanoo:

    128 olisi hyvä:)

  99. Heidi Pii sanoo:

    Hurja! Esikoiselle ois kiva, mutta koska hän ei tykkää huomiota herättävistä vaatteista, niin sitten toivoisin tän koossa 116 keskisiskolle. Hän tykkää näyttävistä ja hurjista vaatteista.

  100. Ninni sanoo:

    110-116!

  101. Tuula sanoo:

    110!

  102. Saana sanoo:

    116 cm

  103. Teija sanoo:

    134/140

  104. Johanna sanoo:

    Onpas coolin näköinen. Meille koko 98/104 olisi hyvä.

  105. Anna sanoo:

    86/92 🙂

  106. Noora sanoo:

    86/92 olis meille passeli

  107. Elina sanoo:

    98/104.
    Mainiolla on kyllä nimensä veroisia vaatteita.

  108. tiiu sanoo:

    130cm

  109. Anna sanoo:

    134/140

  110. Aleksandra sanoo:

    134/140

  111. Kettu sanoo:

    134/140!

  112. Riikka sanoo:

    Koko 104

  113. Hanna sanoo:

    Ooo! Ihanaa. 98/104 kuopukselle

  114. Johanna sanoo:

    146 ois varmaan sopiva koko

  115. Tiina sanoo:

    Mukana! 86/92 kokoinen lähtisi veljenpojalle!

  116. Noora sanoo:

    Meidän tiitiäiselle koko 86/92

  117. Anni sanoo:

    86/92 olis hyvä!

  118. Minna sanoo:

    Ihana setti pojalle 🙂 128cm

  119. Tiia sanoo:

    146-152

  120. Milla sanoo:

    122/128 cm!

  121. Matilda Maasalo sanoo:

    86/92

  122. MUMMO sanoo:

    110-120 cm..

  123. Salla sanoo:

    86 🙂

  124. Aino sanoo:

    92 oisi omalle kummipojalle

  125. Jenni sanoo:

    98cm

  126. -M sanoo:

    98/104 pojalleni 🙂

  127. Tanita sanoo:

    122/128cm

  128. Johannan sanoo:

    146-152cm

  129. Anni sanoo:

    Nämä on kyllä mainioita vaatteita! 😉 n. 134cm käyttäjä löytyis täältä 🙂

  130. Viivi sanoo:

    Ottaisin 86/92! 🙂

  131. Mari sanoo:

    98/104

  132. Ona sanoo:

    86 cm 🙂

  133. Anniinam sanoo:

    98/104

  134. Anni sanoo:

    86/92 olisi pähee meidän kuopukselle.

  135. Salla sanoo:

    Koko 110 olisi hyvä 🙂

  136. Johanna K sanoo:

    134/140.

  137. Minna sanoo:

    134 cm

  138. Nora sanoo:

    98/104cm

  139. Sikkuralla sanoo:

    Koko 110.

  140. maia sanoo:

    Mukana, 130cm toiveissa!

  141. Jasmiina sanoo:

    110/116 🙂

  142. Milla K sanoo:

    !40cm 🙂

  143. Leena sanoo:

    98cm

  144. AnnaTee sanoo:

    110.

  145. Sarkku sanoo:

    116 cm

  146. Henna sanoo:

    Koko 110/116 olisi passeli. 🙂

  147. Kiira sanoo:

    98/104 setti olisi kiva voittaa! 🙂

  148. Jenni sanoo:

    86/92 setti olisi ihana kummipojalle <3

  149. Heidi sanoo:

    Koko 86/92 olisi hyvä.:)

  150. Essi sanoo:

    128cm

  151. Hattara sanoo:

    86/92 setti kummitytölle <3

  152. Suvi sanoo:

    122/128 pojalleni

  153. Laura sanoo:

    98/104 ois mahtava meidän pojalle.

    Ihanaa Joulunaikaa teidän poppoolle.

  154. Riikka sanoo:

    Huikeita luukkuja 86/92!

  155. Jenni Koo sanoo:

    86/92cm

  156. Rosa sanoo:

    110/116

  157. Anni sanoo:

    116

  158. Anna sanoo:

    128-134cm

  159. markku sanoo:

    146/152

  160. Hanna sanoo:

    134 olisi hyvä meidän ekaluokkalaiselle!

  161. Leena sanoo:

    110/116 <3

  162. Minna sanoo:

    86 kokoinen 🙂

  163. Sari V sanoo:

    116 cm

  164. Mari sanoo:

    Pojalle 104cm!

  165. Juuliska sanoo:

    134 cm

  166. Mari sanoo:

    122 cm 🙂

  167. Ulla sanoo:

    86/92 🙂

  168. Sara sanoo:

    98/104 olisi just hyvä meidän pian 3v. täyttävälle pojalle 🙂

  169. Vilma sanoo:

    86/92 cm poitsulle pukinkonttiin

  170. lilliputti sanoo:

    122cm. Aivan ihania vaatteita, mitä katselin sivuilta.

  171. Jennik sanoo:

    Meille pienin koko eli 86/92cm 🙂

  172. Heidi sanoo:

    122/128! Ois huippu omalle pojalle!

  173. Sirkku sanoo:

    110/116

  174. Virva sanoo:

    116 cm olisi hyvä koko kuopukselle. Housut kuluvat vauhdilla päiväkotikäytössä.

  175. Henni sanoo:

    128cm

  176. Saana sanoo:

    98/104 🙂

  177. HL sanoo:

    Meille olisi just passeli 98/104! Ihanaa 🙂

  178. Katrin sanoo:

    Pojalle 146cm 🙂

  179. Paula sanoo:

    104-110cm

  180. Marika sanoo:

    98/104cm

  181. Liitu sanoo:

    86/92 pojalle

  182. Nni. sanoo:

    110/116

  183. Errikki sanoo:

    104/120 koko tytölle

  184. Emilia sanoo:

    86/92 cm omalle pojalle.:)

  185. JonnaNu sanoo:

    110-116 ☺

  186. Katja sanoo:

    Mitenkäs nää koot nyt menikään… 98/104 ois bueno!

  187. KatjaL sanoo:

    86/92

  188. Nina sanoo:

    WAU! 146-152cm

  189. Sadu sanoo:

    110/116 olisi meille sopiva

  190. Sanna sanoo:

    Olis hieno omalle tyttärelle, koko 98-104

  191. Anna sanoo:

    98/104 olis ihana!

  192. Kati sanoo:

    122/128 olisi varmaan hyvä 🙂

  193. Elina sanoo:

    122/128

  194. Pippuri sanoo:

    104-110cm

  195. Inari sanoo:

    146-152

  196. Johanna sanoo:

    122/128

  197. Sanna sanoo:

    122/128

  198. Soppura sanoo:

    Ihana asu! 130cm ois sopiva koko.

  199. Aino sanoo:

    86/92

  200. muhkis sanoo:

    134/140 cm

  201. SaaraST sanoo:

    Ihana! Kokoa 86/92 🙂

  202. KaroH sanoo:

    Pojalle tätä settiä just haaveillu, koko 98/104! 🙂

  203. Oliviah sanoo:

    Isoin koko 146/152 olisi ”pienelle” ekaluokkalaiselleni sopiva.

  204. Kitty sanoo:

    122-128

  205. Annika sanoo:

    122/128 cm 🙂

  206. Iina sanoo:

    Mukana!! 104 koko

  207. Marjaana sanoo:

    110/116 cm

  208. Veera sanoo:

    110/116

  209. ReK sanoo:

    110/116

  210. Tiina sanoo:

    122 olis varmaan soppeli

  211. Riikka S sanoo:

    Koko 110cm kummipojalle!

  212. Pike sanoo:

    Sopisi täydellisesti 152 cm kummipojalleni 😉

  213. Maiju sanoo:

    86/92 meidän minille!

  214. Tiia G sanoo:

    116cm setti meille

  215. neeareeta sanoo:

    110/116 rakkaalle pojalleni. Ja säilyypä sitten pikkusiskollekin <3

  216. Salla sanoo:

    110cm

  217. Abragadabra sanoo:

    134cm. tai jos koko olisi loppu niin sitten pienemmälle ukolle 110cm

  218. Miia sanoo:

    116

  219. pöllö sanoo:

    116 tai 122 olisi hyvä!

  220. minttu47 sanoo:

    Koko olisi 134/140

  221. Maija sanoo:

    146-152cm setti

  222. Henna sanoo:

    Ihana asu. Koko olisi 152 cm.

  223. Hiisukas sanoo:

    134/140 CM

  224. sitruuna sanoo:

    Pienin mahdollinen koko eli 86 ois ihana!

  225. Annikamaaria sanoo:

    Oi, 104 senttinen asu menisi vielä pitkään meidän esikoiselle 🙂

  226. Johanna sanoo:

    122/128 cm

  227. Salla sanoo:

    110/116cm

  228. avaruuskenguru sanoo:

    Aivan ihana! 🙂 Haluaisin koon 152!

  229. Sarianna sanoo:

    104 🙂

  230. Paula sanoo:

    98 cm ois just passeli! 🙂

  231. R sanoo:

    134-140

  232. Helmia sanoo:

    110/116. Mainion vaatteet on kyllä cooleja!:)

  233. JenniKoo sanoo:

    Olis kyllä eskarilaiselleni mainio eli 122/128.

  234. OonaS sanoo:

    110/116 olisi passeli. Oh my, tää on niin cool setti!!

  235. Henna sanoo:

    140Cm

  236. margareta sanoo:

    86/92

  237. Krista sanoo:

    130-140 Meidän kuopukselle

  238. Jonna sanoo:

    Omalle pojalle 134cm <3

  239. nanna sanoo:

    134/140 olisi meidän ekaluokkalaiselle varmaan jo sopiva.

  240. P sanoo:

    140cm 🙂

  241. Minna sanoo:

    134/140

  242. Annika sanoo:

    86/92 cm

  243. Outi sanoo:

    Vautsit ku hieno asu! Omalle pojalle koossa 98/104.

  244. Essi sanoo:

    134

  245. Ritva sanoo:

    92 sopisi mun pienelle tyttärenpojalke

  246. Jonna sanoo:

    92 🙂

  247. Erja S. sanoo:

    98/104 cm

  248. Niinamarianne sanoo:

    110/116 hurmaavalle kuopukselle!

  249. Hanna sanoo:

    104 koko keskimmäiselle:)

  250. Hanna sanoo:

    86/92.

  251. Henna sanoo:

    110❤

  252. Sofia sanoo:

    86/92 🙂

  253. Katja Kanerva sanoo:

    Omalle ekaluokkalaiselle pojalle koko 122/128cm.

  254. Annu sanoo:

    134/ 140 cm.

  255. Lili sanoo:

    86/92 Ihana!

  256. vrs sanoo:

    Koossa 122/128. 🙂

  257. Jenna sanoo:

    Ihana. Koossa 110 cm tai ehkäpä jo 116

  258. Annaleena sanoo:

    134, täydellinen setti ekaluokkalaiselle.

  259. vilkku sanoo:

    98/104cm olis hyvä!

  260. Tia sanoo:

    110 🙂

  261. Sandy sanoo:

    86/92

  262. maijis_ sanoo:

    122/128

  263. Sanna P. sanoo:

    98/104

  264. Teija sanoo:

    Ihana setti. 134 sopisi meille.

  265. PauliinaL sanoo:

    Onpa magee!
    Esikoiselle 110 koko

  266. Veera sanoo:

    122/128

  267. Juulia sanoo:

    Pienin koko <3

  268. Venla sanoo:

    110/116

  269. Anna sanoo:

    86/92 tai sitten 152 senttiselle 🙂

  270. Jenny sanoo:

    134cm!

  271. Nanne sanoo:

    86/92cm 🙂

  272. Riina sanoo:

    100cm

  273. Mini sanoo:

    134cm

  274. Henna sanoo:

    110cm

  275. Meri sanoo:

    134cm olisi sopiva!

  276. SAMP sanoo:

    Oi miten ihana arvonta! Meidän poitsulle 134cm koko olisi sopiva!

  277. Päivi sanoo:

    Upea asu! 110cm ja 134cm olisivat sopivat koot pojille, joten jompi kumpi

  278. Sani sanoo:

    134cm ois mun tytölle ihana

  279. Aino sanoo:

    116cm olisi pojalleni mainio 🙂

  280. Nicke sanoo:

    146/152 olisi ihana!

  281. Saara sanoo:

    122cm asu olisi pojalleni passeli 🙂

  282. Kikka sanoo:

    98/104, pienellä kasvuvaralla Lottikselle.

  283. Jenny sanoo:

    110 koko ois pojalle passeli!

  284. Maija sanoo:

    Tuo mineistä minein eli 86!

  285. Johanna sanoo:

    122cm kummitytölleni

  286. Mira sanoo:

    Sopiva koko olisi 110.

  287. Maps sanoo:

    130cm kuopukselle 🙂

  288. Saana sanoo:

    116, vanhin poika on aina vaatteita vailla

  289. Elisa sanoo:

    116

  290. Suski sanoo:

    122cm

  291. Helka sanoo:

    110/116

  292. Anna sanoo:

    122

  293. Stara sanoo:

    Kuopukselle kerranki jotain uutta koossa 110 🙂

  294. Jenni sanoo:

    Täällä aletaan siirtymään kokoon 122. Kiva arvonta:)

  295. rebe sanoo:

    134/140 cm

  296. Britt sanoo:

    122

  297. Nina sanoo:

    Mainion vaatteet on osottautuneet loistaviksi varsinkin meidän pojan päällä!
    Siispä koko 98/104

  298. Kati K. sanoo:

    98/104 pojalleni 🙂

  299. EevaKA sanoo:

    Ottaisin 122/128 kokoisena!

  300. Johanna sanoo:

    122/128

  301. Piiau sanoo:

    134/140

  302. KaRo sanoo:

    140cm

  303. Juuli sanoo:

    Koko 86/92 pojalle 🙂

  304. Appa sanoo:

    116 cm.

  305. Henna Holappa sanoo:

    Pienin koko eli 86/92.

  306. Airiina sanoo:

    116 pojalle

  307. Petri sanoo:

    110/116 nelivuotiaalle isolle pojalle.

  308. Marppa sanoo:

    130 senttinen tytölle

  309. HannaB sanoo:

    86/92 🙂

  310. Satu F. sanoo:

    Kokoa 98/104 🙂

  311. JenniJ sanoo:

    Pojalle 110/116 🙂

  312. Sanna sanoo:

    Oi wau! 116 voisi olla passeli pikkuruiselle viisivuotiaalle tytölleni.

  313. ViiviK sanoo:

    86/92 🙂

  314. Ebbe sanoo:

    86/92

  315. Salli sanoo:

    146-152 cm olisi sopiva.mukaan ihanaan arvontaan.

  316. Ira sanoo:

    86/92 olisi meidän pikkuneidille sopiva <3

  317. Sara sanoo:

    pienin koko (86/92cm) veljenpojalle olisi sopiva

  318. Jonsku sanoo:

    110/116 Poitsulle 🙂

  319. Ilmatar sanoo:

    Kumpi vain, isompi koko menisi kummitytölle, pienempi omalle jässikälle

  320. Hanna sanoo:

    110/116 ois ihana

  321. Satu sanoo:

    86

  322. Ella sanoo:

    Koko olisi 146/152.

  323. JennaO sanoo:

    86/92 meille 🙂

  324. Marika sanoo:

    134/140

  325. Päivikki sanoo:

    116 -122 cm. Ihanat vaatteet.

  326. Hanna sanoo:

    Kummipojalle 98/104 kokoa oleva setti!

  327. Mirelle sanoo:

    122cm asu tulisi meidän eskarille käyttöön 🙂

  328. tt3 sanoo:

    122/128

  329. Sami sanoo:

    Koko 122/128

  330. Sarkkis sanoo:

    Koko 116

  331. Heli sanoo:

    110/116!

  332. Hannnnnna sanoo:

    Mukana, tuo isoin koko. 🙂

  333. Riiva sanoo:

    Eskarilaiselle koossa 134/140❤️

  334. Marika sanoo:

    140cm

  335. JonnaN sanoo:

    mikä koko nyt olisikaan kohta kolmeveelle sopiva, varmaan 98/104

  336. minnamanna sanoo:

    Meille sopiva koko olisi 122/128

  337. Miia sanoo:

    134/140 🙂

  338. Titu sanoo:

    86-92 🙂

  339. Riikka sanoo:

    98/104 olisi sopiva 🙂

  340. ninni sanoo:

    146-152cm

  341. Mari sanoo:

    86-92

  342. Jessi sanoo:

    86/92

  343. Minä sanoo:

    122/128

  344. Keveliina sanoo:

    110 olisi vanhemmalle pojalle passeli!

  345. Laura sanoo:

    122-cm

  346. Marjo sanoo:

    86/92 cm

  347. Suski sanoo:

    Ihana! 134/140 tai 110-116

  348. Anna sanoo:

    100-senttiselle 🙂

  349. sonja sanoo:

    152cm

  350. Laura sanoo:

    134/140

  351. Veera sanoo:

    116 cm <3

  352. saya sanoo:

    98/104 olisi sopiva 🙂

  353. Katariina sanoo:

    Vaatesetti 98/104

  354. Paula sanoo:

    146/152 veljen pojalle

  355. Pm sanoo:

    104 tai 130

  356. Mikke sanoo:

    98/104 olisi oikea koko meille.

  357. Juulia sanoo:

    86/92cm

  358. White sanoo:

    98/104 olisi meille hyvä.

  359. Leni sanoo:

    110/116cm sopisi kuopukselle

  360. MK sanoo:

    Meillä tulisi käyttöön 122/128 koko.

  361. Maria sanoo:

    Meillä olisi käyttöä 86/92cm setille!

  362. Sandy sanoo:

    Koko 98/104

  363. Nellamaaria sanoo:

    122/128

  364. Lellu sanoo:

    110/116

  365. R. V. sanoo:

    98/104

  366. Sofia sanoo:

    92/98 tähän osoitteeseen <3

  367. AnnaH sanoo:

    122/128 olisi meidän pikkumiehelle sopiva!

  368. Maiju sanoo:

    110/116

  369. Milla sanoo:

    122/128cm.. <3

  370. Henna73 sanoo:

    146

  371. Nonnuska sanoo:

    86/92 meille ja meidän jäbä näyttäis niin coolilta

  372. Petu sanoo:

    134/140cm

  373. Elisa sanoo:

    Mainio setti. ❤️ 134.

  374. Kati sanoo:

    146 Ois passeli pojalleni!

  375. Eeva sanoo:

    120 cm

  376. Susi sanoo:

    134/140

  377. Lauris sanoo:

    134-140 ☺️

  378. Laukku sanoo:

    128

  379. Mikko sanoo:

    134

Kommentoi