Nyt seuraa tärkeä tiedote. Nimittäin selvisimme tänään hengissä, täysjärkisinä ja jopa erittäin hyväntuulisina, vaikka lapsi sai tällä kertaa valita itse teeman syntymäpäiväjuhliinsa. Maailmanloppua ei tullut vaikka lautasissa, serveteissä, paperipilleissä, tarjoiluastioissa, pompomeissa ja kakussa ei toistunutkaan likuvärimäisesti toisiinsa sointuvat pastelliset sävyt. Ei ollut väriteemaa, kultareunuksia, hapsuja, tupsuja tai mitään muutakaan blogiuskottavaa krääsää. Ei edes niitä paperipillejä ja servetitkin unohtuivat. Sensijaan meillä oli nauravia nakkeja, lohkoperunoita ja lapsen mielestä maailman hienoimpia (ihan järkyttävän hirveitä) oransseja kurpitsalautasia.
Meillä on nyt tokaa vuotta putkeen tehty niin, että Kaapo pitää kaverisynttärinsä isänsä luona ja minä sitten puolestani järkkään Elviksen synttärit. Lasten oikeina synttäripäivinä käydään perinteisesti lelukaupassa, josta lapsi saa valita mieleisensä lahjan, ja sen jälkeen käydään kakulla kahvilassa tai ostetaan pieni kakku kotiin. Muille sukulaisille ei olla myöskään sen kummemmin järjestetty erikseen mitään, vaan ollaan jotenkin pienesti juhlistettu synttäreitä sitten kun ollaan nähty.
Mielestäni tapa on tosi hyvä meille. Kaikki ovat tyytyväisiä, lapset tykkäävät tästä perinteestä eikä oma stressimittari ei pääse kohoamaan liian korkealle. Kun sukulaisia on paljon ja he asuvat ympäriinsä, jonka lisäksi on uusia sukuja ja perheitä ja puolisoita ja puolison sukuja, niin tällainen kasuaali järjestelty toimii parhaiten.
Jatkossa aion jatkaa samaa linjaa, jossa vapautan lapset krääsäkauppaan ja annan heidän valita juuri ne hirveimmät teema-asiat, jotka tuntuvat merkitsevän heille hyvin paljon enemmän kun itselleni täydellisesti kakkukynttilöihin sointuvat muffinssivuoat.
ps. Instagramista löytyy videomateriaalia juhlavalmisteluista ja vähän muustakin
Seksuaalisesta häirinnästä on puhuttu viime päivinä paljon. Seksuaalisen härinnän uhreiksi joutuneet ovat kirjoittanut Alyssa Milanon rohkaisemana facebook-statukseensa Me too, näyttääkseensä kuinka laajasta ongelmasta on kyse. Minä en kirjoittanut. Ei siksi etten olisi sellaista kokenut, vaan siksi että sen kirjoittaminen nostaa pintaan voimakkaan häpeän tunteen. Ja juuri siksi mahdollisimman monen pitäisi se kirjoittaakin.
Kokemani seksuaalinen ahdistelu, häirintä ja hyväksikäyttö hävettää minua. On hävettänyt aina. Kaikki ne vihjailevat ja suorat puheet, katseet ja eleet, kaikki ne kosketukset, kysymykset, oletukset, huomautukset, itsensä paljastelut – en edes viitsi luetella. Kaikki se inhottava huomio jota en olisi halunnut, on saanut minut tuntemaan että tekisin jotain väärin. Olen ajatellut olleeni liian ystävällinen, kiltti, hymyileväinen, isotissinen tai väärässä porukassa – mitä vaan. Aina, etenkin nuorempana, en ole osannut tai uskaltanut sanoa vastaan ja se vasta hävettääkin.
En vieläkään halua kirjoittaa Me too facebook-statukseeni, sillä en pidä siitä syntyvästä huomiosta enkä mielikuvasta itsestäni seksuaalisen härinnän uhrina. Se on surullista, sillä tiedän etten ole tehnyt mitään väärin. Ja juuri siksi toivon että mahdollisiman moni, jonka henkistä tai fyysistä koskemattomuutta on joskus uhattu tai nöyryytetty seksuaaliseen sävyyn, ottaisi osaa tähän kampanjaan.
On todella valitettavaa ja järkyttävää miten moni häirintää on kokenut. Kuitenkin siitä kertominen auttaa viemään pois sitä häpeää, mikä monesti uhrille syntyy häirintää kohdatessa. Kyllähän meistä varmasti jokainen järjellä ajateltuna tietää, ettei häirintä ole missään tilanteessa oma vika, mutta omaa herkkää mieltä järkyttäviä asioita ei ole kuitenkaan aina helppo järjellä ajatella.
Minusta tuntuu vähän kiusalliselta puhua tästä aiheesta, etenkin näin julkisesti – ja juuri siksi tunnen velvollisuudekseni kirjoittaa tästä blogiin. Seksuaalista härintää on kokenut joskus lähes jokainen nainen, lakiin se on kirjattu rangaistavaksi teoksi vuonna 2014. Seksuaalinen häirintä on väärin eikä sellaista käytöstä tule hyväksyä keneltäkään. Hävetä sitä tarvitsee vain ja ainoastaan sen tekijä.
Me olemme siinä mielessä aktiivinen perhe että liikumme lähes kaikkialle kävellen tai pyörällä. Kaapon jalkapalloa lukuunottamatta meillä ei kuitenkaan ole säännöllisiä liikunnallisia harrastuksia, mutta hyötyliikuntaa sitäkin enemmän.
Uusien suositusten mukaan lasten tulisi liikkua päivässä reippaasti vähintään kaksi tuntia, ja sen lisäksi päivässä tulisi olla vielä muuta aktiivista toimintaa. Pojat saivat Reimalta alkuvuodesta käyttöönsä aktiivisuussensorit, joilla voimme mitata lasten päivittäistä liikuntaa. Sensoreiden mukaan aktiivisuutta onkin ollut kuudesta kahdeksaan tuntiin päivässä, eli mielestäni oikein hyvin.
Lapsista huomaa kyllä jos vaikkapa sadepäivänä ollaan oltu liikaa kotona tai jos iltapäiväkerhossa on ollut pelipäivä. Lapset ovat silloin paljon levottomampia ja toisaalta samaan aikaan vaikuttavat väsyneiltä ja kiukkuisilta. Niinä päivinä kun itse ei huvittaisi lähteä poikien kanssa ulos, muistutan itselleni miten paljon paremmin loppupäivä kuitenkin menee kun lapset saavat purkaa ylimmäristä energiaansa ja itse taas saa lisää puhtia iltaan saakka. Siitä syystä jokapäiväinen ulkoilu onkin ihan ehdotonta. Pahimpiin rankkasadepäiviin ollaan kehitelty kotiin sitten erilaisia temppuratoja tai lähdetty vaikka sisäliikuntaleikkipuistoon.
Lapset saavat arkena ihan hyvin liikuntaa jo ihan vain eskari -ja koulupäivien aikana. Olen tosi iloinen että niihin ollaan kiinnitetty oikeasti huomiota. Koulussa harvoin pönötetään pulpetin ääressä, kuten meillä ennenvanhaan, vaan jopa tuolien tilalle on hankittu erilaisia keinuvia tai pomppivia istuimia ja palloja. Välitunteihin on keksitty paljon erilaista tekemistä, vanhemmat oppilaat leikittävät pienempiä ja isosta varastosta voi käydä lainaamassa erilaisia ulkovälineitä peleihin. Samoin eskarissa liikutaan paljon niin sisällä kun ulkonakin, sekä retkeillään paljon läheisessä metsässä.
Matkat kouluun ja kauppaan kuljemme kävellen ja matkalla saa ehdottomasti kiipeillä ja leikkiä. Onneksemme myös meidän piha soveltuu ihanasti erilaisiin leikkeihin, lapset on huomioitu siellä hyvin ja muutenkin tilaa riittää jos jonkinmoiseen leikkimiseen ja seikkailuun. Meidän läpitalon asuntoa taas pääsee juoksemaan ympäri ja lapsethan rakastavat sitä. Näistä syistä en siis pode syyllisyyttä säännöllisten liikuntaharrastusten puutteesta, sillä tiedän lasten olevan tarpeeksi aktiivisia ja saavan myös sitä vähän hikisempää liikuntaa päivittäin.
Aktiiviset lapset tarvitsevat tietysti myös sääoloihin sopivat vaatteet, jotka päällä on helppo kiipeillä, juosta ja remuta. Vanhempana sitä tahtoo vaatteilta myös laatua, sillä lapset tosiaan nuohoavat joka paikan. Kaupallisessa yhteistyössä saimme valita Reimalta talveen sopivat vaatteet.
Reiman ulkovaatteet ovat tunnetusti hyviä ja valikoima onkin niissä todella kattava. Päädyin tilaamaan pojille Reimatec+ untuvatakit. Parka-mallinen takki sopii ulkonäkönsä ansiosta kivasti myös kaupungille, mutta hyvien teknisten ominaisuuksiensa vuoksi se on ihan loistava kovempaankin talvikäyttöön. Hupuissa on irroitettava karvareunus, joka on tosi hyvä lumituiskussa. Tuulenpitävästä ja hengittävästä materiaalista valmistettu takki on myös täysin vedenpitävä. Elvikselle valitsin tuon kauniin murretun oranssin sävyn ja Kaapon takin taas tyylikkäässä mustassa värissä.
Pakkaskelejä odottelee myös tekniset toppahousut henkseleillä, mutta toistaiseksi ulkohousujen virkaa täyttävät nuo ihan mahtavat lämmittävät Trick-farkut. Meillä oli keväällä samalla Thermolite-tekniikalla valmistetut farkut päinvastaisella, viilentävällä ominaisuudella. Näissä lämmitävvissä farkuissa kankaan sisäpuoli tuntuu käteen samettisen pehmoiselta ja sen tekniikka siirtää kosteuden pois iholta pitäen sen lämpimänä. Farkkujen malli miellyttää kovasti vaativaa silmääni jonka lisäksi ne ovat joustavuutensa ansiosta mukavat jalassa.
Myös teknisiä kenkiä löytyy Reiman valikoimista erilaisia. Kaapon kengät ovat lämpimät ja vedenpitävät Wheater-tennarit, joiden päällinen on pääosin tyylikästä nahkaa. Kenkien vedenpitävä välikalvo ja tekstiiliturkisvuori pitävät jalat lämpiminä ja kuivina. Elviksen kengät taas ovat Reiman klassikot, Patter Washit, jotka nekin sekä veden -että pesukoneenkestävät. Tarrat helpottavat kenkien pukemista. Kuten kaikissa Reiman vaatteissa, myös kengissä on todella hyvät ja turvalliset heijastimet.
Lasten monipuolinen liikunta ja aktiivisuus on siis tärkeää kasvun ja kehityksen kannalta, mutta olisiko teillä antaa vinkkejä arkiliikunnan lisäämiseksi? Kertokaahan alle kommentteihin, miten teillä liikutaan ja osallistutte samalla 200 euron Reiman lahjakortin arvontaan. Palkinto arvotaan kaikkien kommentoijien kesken ja arvonta päättyy 24.10.
Reimalla on käynnissä myös ihan mahtava aktiivisuuteen kannustava Kidventure-liikuntahaaste. Haasteen tarkoituksena on kannustaa liikumiseen ilmoittamalla päivän liikuntatunnit ohjelmaan ja osallistumalla samalla viikkopalkintojen arvontaan. Pääpalkintona kaikkien osallistujien kesken arvotaan koko perheen seikkailuloma Rukalle.
Silloin kun en oikein keksi että mitä ruokaa tehtäisiin, tai kun tekee mieli vähän kaikkea, ovat tortillat aina oiva valinta! Jääkaapista kun yleensä löytyy jo valmiiksi vaikka mitä täytettä ja lapset tykkäävät kun saavat koota juuri sellaiset tortillat kun haluavat. Kaupallisessa yhteistyössä Hälsäns Köketin kanssa, me testattiin tänään heidän upouusia fileesuikaleita ja herkuteltiin tortilloilla 14 kilsan sunnuntaipyöräilyn päälle.
Häsäns Kökin pakastealtaasta löytyvät lihankorvikkeet ovat meidän perheelle jo tosi tuttuja. Heidän tuotteistaan etenkin chorizot sekä nugetit ovat meidän kaikken mieleen. Kasvisyöjä olen itse ollut muutaman vuoden, mutta kanan syönnin olen lopettanut jo paljon sitä ennen. En nykyään edes kaipaa lihalle mitään vastaavaa korviketta, mutta välillä sitä kuitenkin kaipaa niitä vanhoja tuttuja ruokia.
Kanalle en kuitenkaan ole löytänyt aiemmin mielestäni tarpeeksi hyvää ja helppoa korvaajaa, mutta tänään kahden tortillan jälkeen vielä tarjoilukulhista fileesuikaleita popsiessani hymyilin iloisena, että vihdoin sellainen on löytynyt. Pelkäsin soijasta valmistettujen suikaleiden olevan mauttomia tai olevan liian kuivia, mutta ne olivat päältä rapeita ja sisältä tosi mehukkaita.
Osku teki tortilloihin lisäksi maailman parasta salsaansa sekä paahdettua munakoisoa. Ja kastikkeen. Ja pilkkoi kaikki vihannekset ja paistoi fileesuikaleet…
Salsa: avaa tomaatit kahtia ja poista siemenet, pilko sitten pieneksi. Lisää joukkoon pilkottu chili sekä nipullinen korianteria sekä limen mehu.
Paahdetut munakoisot: Viipaloi munakoiso pitkiksi paloiksi ja asettele uuninpellille. Ripottele päälle suolaa ja anna paistua hetki 250 asteessa uunissa. Lisää päälle valkosipulia, chiliä ja suolaa. Paista vielä hetki, kunnes saavat kauniin värin.
Kastike: lisää creme freshin joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi, posta kurkusta kota lisää sitten pilkottu kurkku sekä korianteria.
Paista fileesuikaleet öljyssä ja lisää joukkoon fajita-mausteseos. Pilko paprika ja paista samalla pannulla. Leikkaa vielä avocado viipaleiksi. Lämmitä maissilelut uunin jälkilämmössä ja kokoa mieleisesi tortilla! 🙂
Meillä oli keväällä koulussa projetki johon lähdin todella innoissani mukaan. Ideoimme yhdessä toisen koulun kuvaajan graafikkojen kanssa lehtikonseptin johon toteutimme jutun teemalla rakkaus. Hyviä ideoita oli vaikka kuinka paljon ja lopulta muutaman mutkan kautta päädyimme tekemään rakkaudesta lajiin henkisen jutun rekkaa ammatikseen ajavista nuorista tytöistä.
Kaikki tapahtui toisessa kaupungissa ja oli kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta hyvin työläs toteuttaa. Elämässä tapahtui muutenkin samaan aikaan paljon, oli kiirettä, töitä, muita kouluhommia, lasten juttuja ja sairastelua. Pahin kolaus kuitenkin oli se, kun kuvaajalla olikin ihan toisenlainen visio eikä hän tykännyt ollenkaan tavastani kirjoittaa juttu. Koska olin jo valmiiksi ihan loppu, sai sen vuoksi kovan kolauksen myös ammatillinen itsetuntoni sekä koulumotivaationi.
Olimme aluksi ajatelleet että saisimme jutun myytyä eteenpäin johonkin lehteen, olimmehan kaikki tehneet kovasti töitä sen eteen. Kokonaisuutena juttu kuitenkin oli mielestäni tosi hyvä, kuvat olivat upeita ja tekstissä pääsi kiinnostavalla tavalla kiinni tyttöjen omakohtasiin kokemuksiin. Mutta halusin vain unohtaa koko jutun ja niin lopulta unohdinkin.
Kunnes pari viikkoa sitten minuun otettiin yhteyttä Helsingin Sanomista. He olivat saaneet jutun käsiinsä ja halusivat julkaista sen. Ja tänään se sitten ilmestyi, ihan oikeassa lehdessä, vieläpä Suomen luetuimmassa. Olen tosi iloinen että juttu näki päivänvalon. Sen eteen tehtiin töitä jonka lisäksi kaikki jutun haastateltavat ovat ihan mielettömiä ja kiinnostavia tyyppejä. On mahtavaa saada heidän tarinsansa julki myös muille.
Olen toki ollut ihan ylpeä myös kun jotain artikkelejani on joskus aiemmin julkaistu pienen levikin ilmaislehdessä ja nettijulkaisuissa, mutta tänään tuntui kuitenkin sen verran kivalta katsoa omaa miestä Hesari käsissään lukemassa juttuani, että sain pienen sykäyksen taas tähdätä eteenpäin. Viime aikoina on useaankin otteeseen tuntunut vähän ikävältä kun olen kuullut dysgrafiasta johtuvia kirjoitusvirheitäni pilkattavan keskustelupalstoilla ja naurettu sille ettei minusta mitään toimittajaa voisi ikinä tulla. Tämä on taas hyvä muistutus ihan kaikille siitä, ettei kannata murehtia muiden negatiivisia kommentteja vaan tehdä juuri sitä mistä tykkää. Asiat eivät aina tapahdu helpoimman kautta, mutta jos tahtoa on niin haasteistakin selviää.
Minttu on uusperheen äiti joka rakastaa punaista huulipunaa, inhoaa kiirettä ja näkee kauneutta arkisissa asioissa.
Perheen kaksi isompaa koululaista, touhukas leikki-ikäinen ja kevätvauva pitävät huolen, ettei elämä käy tylsäksi.
Pääosassa ovat oman näköinen arki ja täysillä eläminen. Välillä reissataan ja bailataan ja välillä taas vietetään tavallista perhe-elämää kaupungilla laatikkopyöräillen tai sohvannurkassa kirjaa lukien.
Elämänmakuinen MAMI GO GO on yksi Suomen ensimmäisiä ja suosituimpia perhe-elämään painottuvia blogeja.
