HÄÄAAMUNA

30/08/2017

Kerroinkin jo tuosta yhdestä elämäni jännittävimmistä aamuista aiemmin, mutta pakko vielä jakaa nämä hääkuvaajamme Teemu Höydön kuvat. Tunnelma hääaamuna oli tosiaan todella jännittävä, mutta onneksi samaan aikaan tosi hauska. Olin aluksi suunnitellut meneväni poikien tai jopa kaikkien kaasojen kanssa hotelliin edeltäväksi yöksi ja sieltä sitten oltaisiin lähdetty yhdessä kirkkoon. Lopulta järkevin päätös oli kuitenkin pysyä ihan kotona, säästyi edes siltä pakkaamisrumbalta ja hirveän tavaramäärän kuljettamiselta. Lapset saivat touhuilla omiaan sillä aikaa kun me laittauduimme ja korkkasimme shampanjan. Ja minä sain rauhassa panikoida ja ravata kämppää ympäri.

Olin toki hermona myös silloin ihan virallisena hääpäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Silloin olin kuitenkin yksin kotona ja meillä oli aamulla tosi aikainen lähtö. Sydän kyllä tykytti ja välillä jopa voinkin huonosti, mutta silloin aamu oli niin lyhyt ettei siinä oikeastaan jäänyt samalla tavalla aikaa sellaiselle yleiselle hermoilulle ja sekoilulle.

Me saimme tosiaan hirmu pinon ihania kuvia häistä ja tiputtelen niitä pikkuhiljaa tänne blogiin, varmaankin vielä tämän ja ensi viikon aikana, tässä nyt alkuun kuitenkin tämä eka setti.

Kuvat Teemu Höytyö


8 Responses to “HÄÄAAMUNA”

  1. ida sanoo:

    Hei en mää kestä, oikeesti niin ihania kuvia ja fiiliksiä KAIKKI nää teidän häähumujutut. Oon niin onnellinen sun puolesta ihana <3

  2. Annika sanoo:

    Moi. 🙂 Meikkasitko sä itse häitä varten? Jos joo, niin onko sulla suositella hyvää meikkivoidetta (ja muita meikkipohjan tuotteita), joka pysyisi kivan näköisenä koko päivän? Parin viikon päästä olen kaasona siskoni häissä ja tarttis saada pakkelia naamaan, mut oon ihan uuno meikkijutuissa…

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Moikka! Joo meikkasin itse! Ajattelin lähipäivinä, ehkä ensi viikolla tehdä oman postauksen siitä! En ihan hirveen vahvaa pohjaa yleensä tee, mutta tämä kyllä pysyi hyvin! Käytin MACin sekä Smashboxin tuotteita. Suosittelen vaikka käymään Stockalla tai Sokoksella esim näiden pisteellä, niin myyjät osaavat kyllä neuvoa ja tarvittaessa tehdä vaikka ihan testimeikin! 🙂

  3. Tinttiti sanoo:

    Onpa ihanan näköistä, nämä hääjutut ovat todella kiinnostavia ja mitä enemmän kuvia tekstin lisäksi, sen parempi!

    Mistäköhän tuo vaaleanpunainen mekko on, joka näkyy ystäväsi yllä useassa kuvassa? Näyttää upealta!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei kiva kuulla! 🙂
      Kaason vaaleanpunainen mekko taisi olla Monkista, ihan super kaunis!

  4. Lila sanoo:

    Ihania kuvia ja muistoja!
    Mistä tuo sinun sänkysi on? Muistan, että joskus siitä oli jotain juttua, mutta onko enää sama sänky?

Kommentoi