TAHDON

27/07/2017

Jokainen ihminen, suhde ja rakkaustarina on erilainen. Joskus voi olla vaikea ymmärtää toisten päätöksiä jos ei ole ollut samassa tilanteessa. Ja aika harva on ollut juuri me, juuri nyt. Kukaan ei ole kokenut tätä ihan samaa mitä me kaksi olemme kokeneet toistemme kanssa.

Kun me tapasimme tuntui kuinka kaksi toistaan erotettua maailmaa olisivat vihdoin kohdanneet uudestaan. Emme koskaan tapailleet, säätäneet tai käyneet treffeillä. Me vain olimme yhdessä heti ja kokoajan. Rakastuimme heti. Kaikki mitä olimme ikinä ajatelleet tai toivoneet tapahtuvan kääntyi päälaelleen, sillä kumpikaan ei ikinä olisi voinut kuvitella mitään tällaista tapahtuvan. Mitään näin vahvaa ja syvää ja koskettavaa.

Se mitä yhdessä koemme ja tunnemme tuntuu hyvin pyhältä ja henkilökohtaiselta. Tuntuu usein että sitä pitää vaalia, sillä tämä on vain meidän kahden oma juttu. Samaan aikaan haluamme kuuluttaa koko maailmalle miten onnellisia olemme. Olemme suunnitelleet kotimme ikkunoihin kylttejä jotka julistavat ohikulkijoille TÄÄLLÄ ASUU RAKKAUS.

Välillä rakkaus on niin voimakasta että se vetää vakavaksi. Sen lisäksi että tämä on maailman hienoin, ihanin ja hauskin juttu, olemme todella tosissamme. Niin tosissamme, että halusimme naimisiin. Joten me menimme. Eilen, 26.7.2017, sanoimme toisillemme tahdon.


62 Responses to “TAHDON”

  1. Eijuli sanoo:

    Oi,onnea! Rakkaus on niin ihana asia!

  2. Riina sanoo:

    Onneksi olkoon, päätös oli teille selkeästi helppo, luonnollinen ja oikea <3 olkoot myös muut vuodenajat teille yhtä lempeitä kuin tämä kesä.

  3. Heidi sanoo:

    Wau! Onnea! Me menimme 14 vuotta sitten naimisiin 10 kk seurustelun jälkeen. Te pistitte paremmaksi!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos, mitä sitä turhia odottamaan kun halu ja tahto on niin suuri! Ihana kuulla että teillä liitto on kestänyt jo noin kauan ! <3

  4. Emily sanoo:

    Ei juma!! Oon seurannu sua kauan, meil elämän isoimmat asiat hyvin samanlail, kaks poikaaki :) ja nyt tääää. Mä niiin tiedän milt tuntuu rakkaus, juma se on parasta, miten toista aikuista voi rakastaa niin paljon! Kiitollinen saa olla kaikesta kokemastaan. Onnea teille ja laittakaa niit kylttei : )) ..levitetää sanaa, hah! <3

  5. Onneks olkoon! Hullua, hullaannuttavaa ja tasapainottavaa rakkautta elämäänne :)

  6. Lukija Kaakosta sanoo:

    Aivan mahtavaa, että tällaisia rakkaustarinoita syntyy! Hienoa, että teitte niin kuin sydämenne sanoi :D Paljon Onnea ja valtavasti rakkautta Teille!

  7. Sari sanoo:

    Onnea <3
    "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin;
    tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

  8. Elva sanoo:

    Aivan ihana uutinen. Sydämelliset onnittelut!

  9. Anne sanoo:

    Vau, onnea!!!

  10. Eikä, ihan huikeaa! (Syytän sua näistä kylmistä väreistä.) Onnea ja pitkää rakkautta!

    ”nostalgia iskeytyi hyvinkin aikojen kantaan
    tapasin muistella
    kohtaamisiamme
    muistatko niinä alkuaikoina rakas
    silloin aina otit minusta kiinni
    nauroit että
    nämäkin ovat aivan alkuaikoja
    aivan
    alkuaikoja.”

    -Arno Kotro

  11. Riina sanoo:

    Paljon paljon onnea!!! Joskus isot elämänratkaisut syntyvät nopeasti ja vaistolla ja hyvä niin; muiden mielipiteillä ei ole väliä, vaan sun ja sun lasten elämä on sun ja sun lasten elämä.

  12. Rille sanoo:

    Huikeaa! Ihanaa! Onnea! Näin se pitääkin mennä. ❤

    Ei toistoa saa, variointeja vaan. Juuri tällaista ei oo samanlaista. Tartu jo kii, painetaan sydämiin tämä hetki, tämä onni.
    -Chisu

  13. Joanna sanoo:

    Onnea! Hullua rakkautta, ihanaa yhteiseloa tuleville vuosille. Kerro nyt miksi kävit Hml:ssa päivä ennen häitä?! Instassa vihjasit, että selviää seuraavana päivänä ;) Ja kerro sun kauniista sormuksesta!!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos paljon!! No se reissu oli juurikin sormuksenhakureissu, kävin hakemassa sen sieltä kultasepältä. Kerron siitä omassa postauksessa pian lisää! :-)

  14. Marjaana sanoo:

    Huippua! Paljon onnea rakastuneille!

  15. Outi sanoo:

    Kun jokin on oikein, ei sen kanssa ole syytä empiä. Onnea

  16. PiPa sanoo:

    Upeaa:))paljon onnea…paljon rakkautta… paljon suvaitsevuutta….ja ihanaa arkea teille:))
    Rakkauden täyteistä oloa:))

  17. Nn sanoo:

    Ihanaa! <3 Paljon paljon onnea!!! <3

  18. Elisa sanoo:

    Aivan mahtavaa!!! Se, että rohkenitte ja se, että olette tosissanne! Nykyaikana tahdon tuntuu olevan liian tiukassa ja liikaa omaan napaan suuntautuvaa. Toivotan teille lujaa tahtomista niin hyvinä kuin huonompinakin päivinä jopa siihen saakka, kunnes kuolema erottaa. Onnellista, ilon ja syvän Elämän täytteistä yhteistä taivalta teille! <3

  19. Sonja sanoo:

    Siis vau!! Ihanaa onnea! *sydänsilmät*

  20. Hani sanoo:

    Huikeaa! Onnea! Aiempiin sinkkupäivityksiin samaistuneena pakko kysyä, missä tapasitte?!? Mutta lohduttavaa tietää, että tilanteet saattavat muuttua nopeastikin

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos!! :-)
      Yhteinen kaverimme esitteli meidät klubilla jossa me molemmat yleensä käymme :-) Näin ne tilanteet tosiaan vaan muuttuu! :-)

  21. Riikka sanoo:

    Ihanaa kun olette löytäneet toisenne <3

  22. Onna sanoo:

    Onnea! Liikuttava postaus. :)

    Mistä tuo upea mekkosi on?

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos paljon! Mekko on Asokselta, jota itse vähän muokkasin sopivammaksi :-)

  23. Julia sanoo:

    Suuret onnittelut teille ja kaikkea hyvää <3! Mun porukatkin meni nopsasti pari kuukautta tutustumisen jälkeen naimisiin rakkaushuumassa ja sama huuma vieläkin näkyy!

  24. Karoliina sanoo:

    Onnea! Miten iloista, ihanaa ja sellaista, mitä varten elämä on niin ihmeellistä <3

  25. Piia sanoo:

    Oi, ihanaa, onnea!! <3

  26. Jenni sanoo:

    ONNEA! <3 Ihanaa kuulla, että sinulle on suotu tällainen onni!

  27. Hannavaan sanoo:

    Ooo! Vaude, ihan mahtavaa <3 Onnea ja kaikkea ihanaa teille! <3

  28. Kirstikka sanoo:

    Miljoonasti Onnea Teille❤️.

  29. Laura sanoo:

    Hei! Lukiessani teidän naimisiin menosta huomasin naksuttelevani kielelläni paheksuvasti. Kunnes muistin itse kosineeni vaimoani kolmansilla treiffeillä. Siihen maailman aikaan kihlautuminen oli homo-maailmassa naimisiinmenoa vastaavaa, kun ei ollut rekisteröityä parisuhdetta. Nyt olemme olleet yhdessä kohta 13 vuotta ja niistäkin neljä virallisesti naimijaisissa. Eli siis, tietäjät tietää, myös rakkauden iskiessä.
    Paljon paljon onnea teille ja ihania yhteisiä elon hetkiä!

  30. Päikkis sanoo:

    Lämpimät onnittelut! <3

  31. Onnea ja rakkautta <3

  32. PiPa sanoo:

    Onnea teille ja mikä luottamus elämään:) Upeeta ja.näin se pitää ollakin:) Kaikkea hyvää ja onnellista tulevaisuutta teille:))

  33. F sanoo:

    Onnea. Itse tapasin aviomieheni 14 vuotta sitten 21-vuotiaana. Olisin voinut mennä hänen kanssaan naimisiin, vaikka samana päivänä. Häät olivat lopulta tosin 7 vuotta myöhemmin ensitreffien vuosipäivänä, mutta kyllä mä sen koko ajan tiesin, että siihen päädytää. 7 aviovuoden jälkeen rakkaus ei ole laimentunut yhtään. Olkaa onnellisia pitkään, tekin.