USKO JO!

19/04/2017

Kuten jutuistani on voinut viimeisen puolen vuoden sisällä huomata, täällä ollaan menty aika tukka putkella. Joulun alla oli tarpeesen tullut pieni breikki, ja sitten mentiin taas. Pää, keho, mieli – kaikki ovat yrittäneet ohimennen kuiskailla, että nyt pitäisi vähän relata. Jos olisin epämieluisassa työssä tai opiskelut eivät kiinnostaisi, olisin jo varmasti lopettanut jomman kumman. Mutta kun halu tehdä on niin kova.

Useasti pienellä paineella sitä työskentelee muutenkin tehokkaammin. Mutta siinä vaiheessa, kun aloin olemaan tosi hajamielinen ja stressaamaan sen takia taas vähän lisää, tiesin että nyt aletaan mennä vähän äärirajoilla. Alkuvuodesta sain hyvinvointivalmennukseen liittyen mittarin, joka mittasi muunmuassa untani sekä stressitasoja. Jo silloin sain kuulla, että nyt mennään reippaasti punaisen puolella ja tulokset olivat jopa vähän huolestuttavia. Stressiä oli paljon, unta ja palautumista liian vähän. Viikot olivat raskaita ja vklopun huvit välillä vielä raskaampia. Tiesin eläväni vähän niinkun velaksi, mutta lohduttelin itseäni, että kesällä sitten relaisin ja lataisin akkuja.

Kunnes sitten eilen, aivan ilmoittamatta, iski niin kova vatsakipu, että jos olisin pystynyt liikkumaan tai puhumaan, olisin soittanut itselleni ambulanssin. Päivystyksessä lääkäri oli aivan varma, että kyseessä on vatsahaava. Muutaman tunnin tarkkaamossa lepäilyn jälkeen kipu helpottikin siihen tarkoitetuilla lääkkeillä. Koska lääkkeet auttoivat ja hemoglobiinikin oli hyvä, minua ei kiidätetty traumapolille tähystykseen, vaan kutsu sinne tulee lähipäivinä. Jossa sitten dignoosikin varmistuu.

Lääkeiden lisäksi sain tiukan määräyksen välttämään kahvia sekä stressiä. ”Ei yhtään stressiä!” Eilen ja tänään olenkin sitten vain levännyt. Ja stressannut niistä kaikista tekemättä jääneistä tehtävistä. Huoh.

Pieni (verrattuna siihen edelliseen) vatsakipu ja jatkuva ällöttävä, etova pahoinvointi ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että sängystä en ole vuorokauden aikana juurikaan noussut. Mielessä olen kuitenkin jo raivannut tilaa kalenteriin ja jopa perunut muutaman työjutun sekä yhden kevään kurssin. Pakko.

Herranjestas, vaikka kuinka työ tai koulu olisikin mielenkiintoista, niin omalla terveydellä ja jaksamisella ei kannata leikkiä. Ei työn jälki liian stressaantuneena ole edes hyvää. Kun mieli ja keho sanoo että rauhoitu, niin kannattaa uskoa. Jälkiviisaana on helppo olla, mutta mielummin edes näin.

Nimim. Varoittava esimerkki-86


6 Responses to “USKO JO!”

  1. Nippe sanoo:

    Nyt lepäät vain. Unohda kaikki muu.
    Kirjaa, elokuvaa, kävelylenkkiä luonnossa, musiikkia…teet rentoa mistä vain pidät

    Nimim. Helicobakteerista (vatsakivut!) selvinnyt

  2. Himmu sanoo:

    Voi ei :/ tsemppiä Minttu!

  3. J sanoo:

    Paljon tsemppiä ja stressitöntä mieltä sulle <3 toivottavasti pian helpottaa.

  4. Oh nooo! Muista pyytää apua…niissä pienimmissäkin jutuissa <3

  5. Lottie sanoo:

    Tsemppiä sulle! ihan uskomaton yhteensattuma, että mulla oli juuri eilen illalla vastaavanlainen kipukohtaus, järki seisoi ja kieriskelin lattialla tuskissani, vesi vaan valui silmistä… Valitettavasti ei ollut ensimmäinen kerta, mutta pahin pitkiin aikoihin. Juurikin tuota ällöoloa on ollut jo pari kuukautta. Itsekin olen epäillyt vatsahaavaa, stressiä on ollut runsaasti jo vuosia. Tästä rohkaistuneena taidan itsekin vihdoin mennä lääkäriin, enkä aina odottaa, että menis vaan ohi.

    Kerro sitten, miten tähystyksessä kävi! :) stressitöntä kevättä!

  6. destemone sanoo:

    Voi ei! Kehon kuunteleminen kannattaa mutta tiedän ettei se aina ole helppoa ja onnistu.
    Mulla oli joskus vuosia sitten tilanne jolloin tein paljon töitä, olin kolmen pienen pojan yh ja rahaa oli saatava joten töitä oli paljon, aloin kummastelemaan kun vasemmalta puolelta ripset,, kulmat ja hiukset alkoivat putoamaan, pelkäsin hulluna ja menin lääkärille, kaikki kokeet otettiin ja kaikki kunnossa paitsi kova stressi!

    Eli superisti tsemppiä ja iisiä menoa Minttu <3