PANKKI PUHELIMESSANI

30/03/2017

Kaupallisessa yhteistyössä S-Pankin kanssa, pääsin ensimmäisten joukossa testaamaan S-mobiili-sovellukseen tullutta Siirto-Palvelua.
Siirrolla voi nimensä veroisesti siirtää ja vastaanottaa rahaa ilman tilinumeroa, pelkällä puhelinnumerolla.

Palvelu on tosi kätevä esimerkiksi kirpputorilla tai vaikkapa kavereiden kesken ravintolalaskua jakaessa. Minä ainakin olen usein se, jolla ei yleensä löydy lompakosta hirveästi käteistä tai ainakaan pientä vaihtorahaa. Siirrolla raha liikkuu pankista riippumatta heti tililtä toiselle ja ilmoitus rahan siitymisestä tulee myös heti mobiililaitteelle. Eikä tosiaan tarvitse muistaa muuta, kun puhelinnumero!

Siirron saa käyttöönsä lataamalla puhelimeen S-mobiili-sovelluksen. Siirron käyttöä varten tarvitsee S-Pankin verkkopankkitunnukset, jotka saa ilmaiseksi jos omistat valmiiksi S-Etukortin. Itse kävin hakemassa tunnukset sekä uuden etukortin hukkuneen tilalle Helsingin Sokoksen S-Pankin asiakaspalvelupisteestä. Ensimmäiset tunnukset saapuvat kahden päivän päästä postitse kotiin jonka jälkeen ne voi jatkossa myös käydä hakemassa S-Pankista.

Minulla on tosiaan ollut S-Etukortti jo vaikka kuinka pitkään, mutta noin vuosi sitten se hävisi enkä vain ole muistanut hakea uutta. Vaikka Alepassa lähes päivittäin asioinkin. Entuudestaan minulla ei ole ollut verkkopankkitunnuksia, eikä minulle myöskään ole tullut mitään tiliotteita, joten oli melkoisen iloinen yllätys, kun huomasin tililleni kertyneen vuosien mittaan bonuksia lähes neljäsataa euroa! Meni heti uudet kevätkengät tilaukseen.

S-mobiilin kautta pystyy hyvin siis myös seuraamaan tilitapahtumia, ostoksia ja niitä kertyneitä bonuksia. Jatkossa ajattelinkin pistää merkille vähän tarkemmin ostokäyttäytymistäni. Minulla ei nimittäin ole ikinä ollut mitään käsitystä siitä, paljonko esimerkiksi laitan kuukaudessa ruoka-ostoksiin rahaa. Ja jatkossa muistan todellakin pitää sen S-Etukortin myös mukana, jos sillä saa tuollaisia summia kerrytettyä!

Siirto-palvelu jää myös ehdottomasti käyttöön ja olenkin jo parille kaverillekin vinkannut siitä. On niin paljon helpompi siirtää se muutama euro kaverin tilille ilman ainaista pankkitunnuksien kaivelua. Palvelulla voi myös pyytää rahaa, eli jos vaikka kaveri on unohtanut siirtää, niin napin painalluksella voi lähettää siitä muistutuksen. Ostan ja myyn aika paljon nettikirppisten kautta tavaraa, ja tämä ainakin itselleni paljon mieluisampi tapa, kun rahat saa siirrettyä suoraan tilille. Samalla voi tarkastella niitä tuloja ja menoja, kun kaikki tapahtumat ovat mobiilissa ylhäällä tapahtumahistoriassa. Suosittelen ottamaan käyttöön!

Kerro missä tilanteessa sinä käyttäisit Siirtoa? Vastanneiden kesken arvon 3 x 20 € S-ryhmän lahjakorttia! Osallistumisaikaa on 6.4 saakka ja arvontaan osallistuvat siis kaikki alle kommentoineet!


66 Responses to “PANKKI PUHELIMESSANI”

  1. Ansku sanoo:

    Kavereiden välisissä rahansiirroissa

  2. Annikki sanoo:

    Lapselle laittaessa rahaa.

  3. Eiccu sanoo:

    Facekirppari ostoksissa

  4. Suvisini sanoo:

    Olisi kätevä juurikin kaverille rahaa laittaessa.

  5. Tanja sanoo:

    Usein, kun mennään isolla porukalla esimerkiksi leffaan. On joku porukasta jo maksanut kaikkien liput. Tälläisessä tilanteessa siirtopalvelu aivan loistava. Saa oman osuutensa hoidettua nopeasti pois.

  6. Airiina sanoo:

    Kirppisostoissa

  7. Henna28 sanoo:

    Kätevää, perheenjäsenten välisessä maksuliikenteessä.

  8. peppi sanoo:

    Kavereiden kanssa kun tehdään yhteisostoja netistä.

  9. Piia sanoo:

    Etenkin nettikirppis sekä torin ostoissa ja etenkin myynneissä tämä toimisi varmasti kun maksun saisi heti näkyviin ja etenkin postittaessa saisi samantien paketit pakattua ja lähetettyä eikä tarvitsisi enää kyttäillä milloin kenenkin maksut näkyvät.

  10. Hilma Oksanen sanoo:

    Käyttäisin siirtoa Maksaessani kimpassa tehtyjä ostoksia, joissa jokaisella osallistujalla on oma summansa. Käyttäisin myös pienten käteismenojen maksuun, työpaikan lounasravintolassa ja ehdottomasti Zadaan ja facebook kirppisten maksujen yhteydessä. Tuo muistutusviesti kruunaa kaiken. Täytyyköhän mun kokeilla!?

  11. Katja sanoo:

    Kun ystävien kesken laskua jakaessa.

  12. Anu sanoo:

    Kirppisostoissa ja kavereille tehtävissä siirroissa

  13. Miikku sanoo:

    Lapsille rahaa siirtäessä olis kätevä

  14. pimassou sanoo:

    Perheen ja kavereiden kesken kun tarvitsee siirtää rahaa nopeasti ja kätevästi toiselle.

  15. Liisukka sanoo:

    Kun siirrän lasten tileille rahaa tai maksan kimppaostoksia.

  16. -Hannis-- sanoo:

    Mä oon just se tyyppi, jolla ei oo koskaan käteistä mukana!Eli käyttäisin näihin toistuviin tilanteisiin jossa oon lainannut kaverilta rahaa/ joku on maksanut koko summan yhteisestä taksista/leffalipuista/ravintolaruokailusta jne.

  17. Eeva sanoo:

    Kirppiksellä ja erityisesti kavereitten kesken, harvoin löytyy tasarahaa kun sitä tarvitsee.

  18. Ansku sanoo:

    Suuri osa kavereista asuu toisissa kaupungeissa, miutta kyläillään puolin ja toisin. Tällä ois näppärä jakaa viikonloppujen kimppaostokset.

  19. Sonja sanoo:

    Silloin,kun kavereiden kanssa maksetaan yhdessä jokin ostos niin toiset voivat siirtää hänen tilille osuutensa ostosta, jotka maksoi ostoksen.

  20. Riina sanoo:

    Siirtoa voisin käyttää esim. kirppisostoihin 🙂

  21. Silja sanoo:

    Facebook- kirppis ostoksiin!

  22. Teemu sanoo:

    Triplavarmistuksena jos käteinen loppuua ja pankkikortti ei jostain syystä toimi tai kelpaa.

  23. Hannnna sanoo:

    Mukana! Kirppisostoissa ja kavereiden kanssa yhteisiä ostoksia venkslatessa käyttäisin. 🙂

  24. Kirppiksellä ainakin.

  25. Oonaa sanoo:

    Kavereiden kesken.

  26. Johanna sanoo:

    Käyttäisin kavereiden kesken ja nettikirppisostosten maksuun.

  27. Sanna sanoo:

    Kirppisostoksissa ja maksun jakamisessa 🙂

  28. Elise H. sanoo:

    Kirppisostoksissa olisi kyllä äärimmäisen kätevä 🙂

  29. MarjaKoo sanoo:

    Tämä olisi kyllä kirppisostoksissä kätevä ja esimerkiksi kimppalounailla ja muilla kätevä.

  30. Jenni sanoo:

    Maksun jakamisessa ainakin 🙂

  31. Sennu sanoo:

    No ainakin kirppareilla ja ravintolassa voisi olla kätevä 🙂

  32. Paula sanoo:

    Kirppisostoksissa ois kätevä, kun käteistä harvoin on…

  33. manna sanoo:

    Kirppiksellä:)

  34. Sara sanoo:

    Ravintolalaskua jaettaessa kavereiden kesken.. ja ihan rahaa toisen tilille siirtämiseen..:D

  35. Rainbow Dash sanoo:

    Kavereiden välisissä velanmaksuissa ois kätsy 😀

  36. Annika sanoo:

    Esim. Siskojen kesken ravintolalaskun jakamiseen 🙂

  37. Metu sanoo:

    Tosiaan kirppareilla tosi kätevä! Ja muutoinkin kavereiden kanssa kulujen jakamisessa. ”Käy hakee mulle bisse, siirrän sillä aikaa sulle rahat ku kävelet tiskille.”

  38. Suvis sanoo:

    Silloin, kun jaetaan kaverin kaa vaikka ruokaostokset tai kirppisostoissa 🙂

  39. Riikka sanoo:

    Tuohan olisi kätevä vaikka missä kun käteistä on harvoin mukana! Esim. juuri kavereiden kesken ravintolassa.

  40. Helena sanoo:

    Käyttäisin siirtoa perheenjäsenten välisissä tilisiirroissa tai juurikin kaverin kanssa kulujen jakamiseen 🙂

  41. Anna sanoo:

    Varmaankin kirpparilla olisi kaikista hyödyllisin 🙂

  42. anna s. sanoo:

    Kavereiden kanssa, jos esim ostamme jotain puoleksi 🙂

  43. Katja sanoo:

    Kimppaostosten jakamisessa sekä kirppiksellä, erinomainen apu siinä! 🙂

  44. Salla sanoo:

    Ainakin nettikirppisostosten yhteydessä

  45. Sanni sanoo:

    Olen älyttömän huono käyttämään käteistä. En tykkää niistä jämähiluista jotka jäävät pyörimään ja lopulta päätyvät johonkin purkkiin lojumaan. Sen sijaan esim.facen aluekirpparit ovat loistavia ja tämä olisi vastaus ongelmaan. Kuinka vaivalloista käydä nostamassa 20€, mennä kauppaan rikkomaan se ja kuumottaa kassaa antamaan sopivat kolikot takaisin että saat sen 6€ kiikutettua lunastaaksesi tyynynpäällisen. Ah! Tällaisia elämää helpottavia sovelluksia lisää kiitos!!

  46. Jenni sanoo:

    Kavereiden kanssa kimppaostoksissa ja kirppiksillä

  47. liinail sanoo:

    Kirppistelyssä

  48. Petra sanoo:

    Kimppalahjoja yms ostaessa ainakin!

  49. Minttu-Maaria sanoo:

    Perheen ja kavereiden kesken tulis varmaan käytettyä esim. Just laskuja jakaessa tms. Aika kätevä kieltämättä 🙂 !

  50. Hippu sanoo:

    Lapsen tilille kun tarvitaan pikasiirtoa vaikka kesken työpäivän.

  51. hilkka sanoo:

    Tämä olisi hyvä esimerkiksi puolison kanssa, kun jaamme kuittiostoksia yms.

  52. MobilePay sanoo:

    Käytän vastaanvanlaisia sovelluksia jatkuvasti ja etenkin kaveriporukan kesken yhteisiä ruokia ja muita menoja on helppo jakaa. S-ryhmää kannatan nii ihanaa että niillekki tulee nyt oma versio 🙂

  53. Riiti sanoo:

    Kirppisostoissa käyttäisin ja teini-ikäiselle pojalle voisin rahaa siirtää.

  54. Johanna sanoo:

    No heti tulee kyllä mieleen tuo, jos pitää kavereiden kesken jakaa laskua, tai sitten jossain ulkokirppiksellä, kun ei ole käteistä mukana…
    Mukana arvonnassa! 🙂 Hyvää kevättä

  55. marja sanoo:

    Pari kertaa koittanut. Siirrän miehelle palkkapäivänä rahaa että maksaa vuokran. Pettymys oli kun kysyttiin tunnuslukua. Luulin että sitä ei enää tarvii….

  56. Suski sanoo:

    Jakaessa laskua tämä vois olla hyvä

  57. Suvikh sanoo:

    Lapsille laittaisin käyttörahaa

  58. tiiu sanoo:

    Jos tuotatan kaupasta jotain jollakin muulla.

  59. Halejo sanoo:

    Juuri kavereiden ja sukulaisten kans kuluja jakaessa ois hyvä kokeilla moista palvelua! 🙂

  60. Mini sanoo:

    Siirtäessäni lapselle rahaa

  61. Meri sanoo:

    Esim nettikirpparille

  62. SAMP sanoo:

    Käyttörahaa lapsille

  63. ansu88 sanoo:

    Laskua jakaessa.

  64. Tinja sanoo:

    Kaverien kanssa tulee niin usein käytyä ulkona, että helpottaisi huomattavasti ns. velkojen maksua. Täytyy kyllä ehdottomasti laittaa sovellus korvan taakse. Kiitos ideasta! (:

  65. Heidi sanoo:

    Siirtäisin kavereille rahaa jos käydään vaikka syömässä tai leffassa, olisi todella kätevää kun harvoin ihmiset enää kantaa käteistä mukana 🙂

  66. piitu sanoo:

    Jos kaukana asuva lapseni tarvitsee heti rahaa.

Kommentoi