Jos loppuvuodesta tuntui olevan babyshowereita joka viikonloppu, niin nyt ollaan päästy sitten juhlimaan urakalla syntyneiden vauvojen uusia hienoja nimiä. Viime viikonloppuna oli vuorostaan ystäväni Miian pojan, Voltin, vuoro. Tapani mukaan tuli taas kyynelehdittyä, mutta tällä kertaa ei sentään jännittänyt niin paljon kun viimeksi, sylikummina ollessani.

Juhlissa oli kaunis vihreä teema ja tuo Tapanilan puutaloalueen keskeltä nouseva vanha kivikirkko tosi kaunis. Itsehän en kirkkoon kuulu, mutta en koe niissä käymistä millään tapaa kiusalliseksi. Varsinkaan näin ihanissa tapahtumissa. Kirkosta löytyy myös iso liikuntasali, jossa kaikki lapsivieraat saivat juosta ja pelata sählyä. Ihanan rento tunnelma ja aivan perheen näköiset juhlat.

En meinannut oikein keksiä mitään lahjaa, sillä tiesin vauvalla olevan varmasti jo yllinkyllin vaatteita ja leluja. Ehdotinkin sitten, että ottaisin juhlissa kuvia ja koostaisin niistä lahjaksi valokuvakirjan. Niin harvoin tulee kuvia enää teetettyä, joten ehdotukseni otettiin ilolla vastaan. Alan ehkä jatkossakin tarjoamaan tätä lahjaideaa!

Omasta vauva-arjesta alkaa olemaan jo todella kauan aikaa. Oikeastaan vähän ihmeissäni kuuntelin kahvipöydässä muiden pienten lasten vanhempien tuskailuja päiväuni -ja ruokailuajoista sekä muista pikkulapsiaikaan liittyvistä asioista. Miten se maailma voikaan tuntua jo niin vieraalta. En meinannut edes osata pitää vauvaa sylissä! Pystyn nykyään niin samaistumaan niihin ”all my friend are having a baby and im just like..”- meemeihin, jossa muilla on sylissään vauva ja sitten sillä yhdellä ikisinkulla hellässä syleilyssä skumppapullo.