KAUNIIDEN KUVIEN TAKANA

14/03/2017

Tiedättekös, siitä on aikalailla tasan neljä vuotta, kun kerroin blogissa eronneeni. Ero oli päätetty jo muutamaa kuukautta aiemmin, mutta neljä vuotta sitten kannoin viimeiset tavarat uuteen kotiini. Nukuin yöni yksin lasten patjalla, koska minulla ei ollut sänkyä, söin nuudelini käyttäen tuolia pöytänä ja aloitin aivan uudenlaisen arjen ja elämän. Ihan itsekseni.

Aluksi se oli todella pelottavaa. Olo oli turvaton enkä tiennyt yhtään miten elämä tulee siitä eteenpäin jatkumaan. Hävetti myös. Nykyään asiat ovat päinvastoin ja nämä yksin vietetyt vuodet ovat olleet elämäni parhaimpia, opettaessaan niin paljon itsestäni ja muista.

Tänään tosiaan havahduin siihen, että tammikuussa kuusi vuotta täyttänyt blogini on ollut seurannut viimeiset neljä vuotta tätä (ei enää niin) uutta elämääni. Ja sitä ennen kaksi vuotta sitä toista. Blogin aikana olen sairastanut raskausajan masennusta, saanut toisen lapseni pienellä ikäerolla, eronnut, muuttanut kahdesti, kärsinyt sydänsuruista, kokenut yksinäisyyttä, pelännyt, mokannut, hävennyt, hankkinut koiran ja joutunut luopumaan siitä, laihtunut, lihonnut, laihtunut, lihonnut, kertonut vääristyneestä kehonkuvastani, joutunut rikoksen uhriksi, puhunut ahdistuksesta, kateudesta ja epävarmuudesta, surusta ja vihasta, epäonnistunut ihmissuhteissa, sairastanut ja pelännyt sairastavien lähisten puolesta, joutunut lukemaan solvauksia ja perättömiä juttuja itsestäni, meinannut lopettaa bloggaamisen, ollut välillä aika pohjalla.

Tänään myös törmäsin facebookissa tekstiin, jossa pääpirteittäin haukuttiin kaikki bloggaajat alimpaan kastiin. Nimittäin nykymaailmassa, jossa some on isossa osassa, me tykkäämme jakaa niitä kivoimpia hetkiä. Kuvia lomalta, herkullisista ruoka-annoksista ja ylipäätään onnellisista hetkistä. Blogit ovat kuulemma tämän ilmiön alhaisin muoto. Sillä eihän kenenkään elämä ole pelkkää iloa ja onnea, joten tämän mielestä on silloin harhaanjohtavaa jakaa vain nämä parhaat palat. Kyseisessä tekstissä pahoitetaan mieli, sillä siinä epäillään että sosiaaliseen mediaan valitut parhaat palat on valittu rakentaen jotain epätodellista minää. Suosiota, hyväksyntää ja huomiota hakien. Kuullemma myös bloggaajien teennäisyys korostuu kun esitellään ja mainostetaan vain jotain turhaa, kuten ravintoloita, joogavaatteita tai hampaidenvalkaisuliuskoja.

Meidän kaikkien elämiin kuuluu hyviä ja huonoja asioita, tiedämme sen. Meillä on kaikilla ongelmamme ja kaikki me koemme vastoinkäymisiä. Rehellisesti sanottuna, minusta on tyhmyyttä ja naiviutta kuvitella, että kaveri joka lataa someen vain iloisia ja kauniita kuvia, ei kokisi elämässään lähes milloinkaan mitään negatiivista. Saatika sitten, että hän julkaisi tietynlaisia kuvia vain rakentaakseen itselleen positiivista imagoa.

Täytyy sanoa, että minä ainakin katselen somessa mielummin vaikkapa niitä värikkäitä ruokakuvia ja kuulen ravintolasuosituksia, kun ainaista valitusta siitä kuinka se ärsyttävä naapuri taas aloitti päivän poraamalla tai kuinka rahat just ja just riittävät tässä kuussa vuokraan ja sääkin on aivan paska. Hymy tarttuu ja niin tarttuu myös hyvä fiilis somessa. Ja minä ainakin jaan mielummin sitä positiivisuutta kun valitan. Pysyy oma mielikin iloisempana.

Tämä bloggaajien ainainen haukkuminen tehopyhiksi ja pinnallisiksi sai minut myös vähän suuttumaan. Voin kertoa, että vaatii aikamoista rohkeutta kertoa vaikeimmista tai vähän syvällisemmistä asioista, kun blogia lukee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. On ehkä vaikea tajuta kuinka paljon paineita on yrittää pitää blogi mahdollisimman aitona, mutta samalla suojella itseään ja perhettään. Jos ihan normaalista elämisestä saa tuntemattomilta uhkailuja lastensuojeluilmoituksesta, niin on aikamoinen kynnys kertoa julkisesti vaikkapa siitä, että sain hiljattain paniikkikohtauksen jonka jälkeen koin suurta ahdistusta ja erilaisia pelkotiloja pitkään. Minulla on oikeus valita mitä ja mistä kirjoitan, mutta vaikka postaisin pelkästään niistä hiton hampaidenvalkaisutahnoista, ei se tee minusta pinnallista tai kerro minusta vielä oikeastaan mitään muutakaan.

Meillä kaikilla on vastuu olla kriittisiä näkemäämme ja kuulemaamme kohtaan, niin somessa kun ihan realielämässäkin. On ihan turha vierittää sitä vastuuta muille tai pahoittaa mieltään siitä, jos joku haluaa välittää positiivisuutta ja kauniita kuvia. En minäkään näytä aamuisin samalta kun profiilikuvassani, mutta luotan siihen että ette koe kuvaa silti täysin valheelliseksi tai pahoita siitä mieltänne.

Nämä kotikuvat otin muuten viime sunnuntaina. Edellisiltana oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Olin tainnut ymmärtää väärin erään pojan kiinnostuksen ja nyt harmitti, jopa hävetti. Yksi toinen poika oli TAAS pahoittanut mieleni, vaikka tiesin niin käyvän. Kolmannen olin taas itse dumpannut yhtä tyylittömästi. Joten fiilis ei ollut seuraavana aamuna mitä parhain. Oikeastaan se oli tosi huono. Aurinko kuitenkin paistoi ja kotona oli kaunista. Otin kameran ja räpsin kuvia. Unohdin kaiken muun ja pikkuhiljaa kuvaamisen lomassa olo muuttui hyväksi. Ikinä ei siis voi tietää mitä siellä kauniidenkaan kuvien takana on tai miksi ne on otettu.


15 Responses to “KAUNIIDEN KUVIEN TAKANA”

  1. Marjukka sanoo:

    Hei Minttu,
    luen blogiasi säännöllisesti ja seuraan snäppiäsikin aika usein, mutta koskaan en ole vielä kommentoinut mitään tätä ennen. Nyt halusin sanoa: kiitos! Blogisi ja snäppiesi perusteella olet ihanan aito ihminen ja kirjoituksillasi saat minulle usein hyvän fiiliksen. Vaikka elämäntilanteemme on erilaiset ja ikäeroakin on niin sinun juttujasi on ilo lukea ja sinua on hauskaa kuunnella. Jatka samaan malliin :)

  2. satu sanoo:

    Ihan tavallisena kolmekymppisenä äiti/vaimo ihmisenä luen blogeja ja huonona aamuihmisenä blogien lukeminen piristää kahvin seurassa aamulla, hetken ”omaa rauhaa” saan lukemalla blogeja ja tietty inspiraatioitakin. Vertaan lukemista kirjoihin ja lehtiin,jotka ei aina ole saatavilla mutta blogit kännykällä lukien on lähellä. Kavereiden kanssa on puhuttu lukemisesta ja osa lopettanut,kun oma kateus toisen elämästä nostanut päätään. Fiksu osaa lopettaa lukemisen eikä kommentoida ikävää ja myöntää itelleen oman ongelmansa esim. kateellisuudesta.
    Työtä se on bloggaaminenkin! Ei sitä kaupan kassallekaan sanota ikävää tämän työstä tai remppaajia haukuta miks niillä ”aina” Makitan työkoneet ym.
    Jokainen voi koittaa blogata ja sitten katsoa onko varaa huudella.
    Pitkä vuodatus,mut jatka samaan malliin vaan hommia!

  3. Riina sanoo:

    Blogisi ON ainutlaatuinen. Aina en blogisi aktiivilukijana jaa kanssasi samaa näkemystä asioista enkä ymmärrä aatoksiasi, mutta mitäs se haittaa; nautin suunnattomasti valokuvataiteestasi ja luen mielenkiinnolla juttujasi :) Kurahanskaremppailu eriparitohveleissa -kuvareportaasi esimerkiksi oli MAANMAINIO; juuri tuollaista se välillä inspiroituvan mielen kanssa eläminen on :)

  4. Heidi Pii sanoo:

    Ihana teksti. ❤ Kiitos siitä, ja monista aikaisemmistakin. Sekä kivoista kuvista, että jaetuista aroistakin tunteista. On aina terapeuttista samaistua heikkouksissaan noin siistiin ja cooliin tyyppiin. (Onko vähän hassusti sanottu? ) Paniikkeihin ja ahdistukseen vertaistukivinkki: puhu ja lue aiheesta paljon, niin sekin mörkö tulee tutummaksi ja vähemmän pelottavaksi.

    Kiitos muuten myös BB-haasteesta. Joskus tuli mieleen, että ois kiva kuulla osallistuneiden nykykuulumisia. Luulen nimittäin, että monen kohdalla olet kampanjallasi ja esimerkilläsi aikaansaanut pysyvän muutoksen ajatuksissa ja itsetunnossa. ❤

  5. Anu sanoo:

    Oon seurannut sun blogia alusta saakka, tykkään kovasti! Ihania elämänmakuisia juttuja, kauniita kuvia! Keep up the great work!

  6. Juulia sanoo:

    <3 !! Ihana Minttu!

  7. Elinakoo sanoo:

    Todella hyvin kirjoitettu Minttu! Ihana teksti. Sanon aina että miten typerää on että ihmiset mielummin olettavat, sen sijaan että kysyisivät tai keskustelisivat.
    Vapaasti käännettynä, ”Kaikki minkä kuulemme on mielipide, ei fakta. Kaikki minkä näemme on perspektiivi, ei totuus.”

  8. ulla sanoo:

    Nojaa, vähän eri mieltä tästä. Pelkkää persoonatonta hyvää mieltä levittävä bloggari on mun silmissäni yhtä mielenkiintoinen kuin kaveri, joka whatsappaisi ryhmächattiin elämästään vain kuvia ihanista lomista, herkullisista lounaista ja hyvästä treenistä. Kokemus jäisi haljuksi. Onhan jopa tavallisissa naistenlehdissä juttuja arkipäivän ja toisaalta kamalien tragedioiden selviytyjistä, ei ainoastaan muoti- ja sisustuskuvia. Haluaisinkin uskoa, että kuvailemasi kaltainen kritiikki liittyy enemmän falskiin, yrittämällä tehtyyn positiiviseen imagoon, josta lukija haistaa epäaitouden. Tällöin kirjoittaja ehkä huomaamattaankin rajaa aiheitaan niin paljon, ettei osaa enää kuin ottaa valokuvia avokadoleivistään ja valkoisista tennareistaan. Vaikka maailmahan olisi täynnä aiheita, joista kirjoittaa! Aidosti positiivinen luonne ehkä löytää kirjoitettavaa laajemmaltikin ja uusista näkökulmista, koska ei tunne samanlaista pakotettua tarvetta näyttää hyvältä ja ”positiiviselta”?

  9. Hyvä Minttu! Hieno kirjoitus <3

  10. LPP sanoo:

    Sä oot <3

  11. Nippe sanoo:

    Keep on rocking!!

  12. Riina sanoo:

    Erinomainen kirjoitus, kiitos näistä ajatuksista ja ihanaa kevättä!

  13. Juuri näin!
    Kelailin tänään itsekin näitä juttuja, sitä, miten hassulta tuntuu, että blogi tai some sumentavat ihmisten järkeä. Että muka se, mitä ei mainita, ei olisi olemassakaan. Kaikilla on paskat päivät, postilaatikko pursuaa laskuja, parisuhdeasiat takkuaa, läheinen sairastaa vakavasti tai sitten jotain muuta. Mutta pitääkö sitä kurjuutta kylvää joka paikkaan ihan vain osoittaakseen, että on aito ihminen? Mieluummin luen itsekin positiivista, elämänmakuista sisältöä. Katselen kivoja ja inspiroivia kuvia, ja pudistelen karun arjen todellisuuden edes hetkeksi harteiltani.
    Nykyaika miltei jokainen raottaa elämäänsä jollakin tapaa. Ei ole enää niitä pahvikantisia perhealbumeita, jotka kaivetaan esiin kerran vuodessa. Nyt jokaisella on mahdollisuus nähdä pala toisen elämästä. Mutta ei se ole sen kummempaa kuin se perhealbumi. Ne tähtihetket ja ilot sinnekin on yleensä talletettu, meillä vain on hitonmoinen tarve luokitella ihmiset niiden pienten tiedonmurujen mukaan, joita käsiimme saamme.

  14. Tiina sanoo:

    Olen aivan samaa mieltä! Ja monesti miettinyt tuota itsekkin, siis mitä itse haluan blogeista lukea. Enkä vaan viitsi käydä valitusblogeissa, kun sitä roskaa ja niitä paskoja päiviä on meillä ihan jokaisella. Miksi niistä sitten pitäisi innostua vielä toisten elämässä? Ja olen niin samaa mieltä Emilian kanssa; ”Että muka se, mitä ei mainita, ei olisi olemassakaan.” Eli jos et avaudu itse niistä oman elämän nurjista puolista, niin niitä ei sitten ole olemassakaan. Toisinaan ihmetyttää…. Missä ruusutarhassa ihmiset kuvittelevat bloggareiden elävän? Mut ehkä siinä tulee juuri se luulo, kun niistä kurjista jutuista ei kirjoitata – niitä ei sitten ole. No anyway… itse ainakin hoidan sitä omaa kurjan päivän fiilistäni paljon mielummin kauniilla kuvilla ja positiivisilla jutuilla. Kiitos kivasta postauksesta & muksua viikonloppua.

  15. MUMMO sanoo:

    Hyvä minttu elämää se vain on ja niin aitoa jatkaa samalla tyllillä ja vähän vielä lisää” glamoria ” ihan vaan meidän iloiksi ,vaikka mummo ei paljon komentooi… pysyn mukana . täällä taustalla . sinulla ja ihanilla pojilla on vaan niin aito elämän meinikki . tv mummo

Kommentoi