KAHDEN KODIN LAPSET

16/02/2017

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on kuvia lasteni kodista. Heidän toisesta kodistaan, jossa he asuvat noin puolet vuodesta. Suunnilleen 182 päivää vuodessa he nukkuvat, leikkivät, ja syövät täällä. Kodissa, jota ei kuitenkaan yhteiskunta tunnusta. Sillä suomessa lapsella voi olla vain yksi koti.

Lasten vuoroasuminen yleistyy joka vuosi, mikä on omasta mielestäni hyvä, onhan lapsella aivan yhtälainen oikeus molempiin vanhempiinsa. Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka yleistä vuoroasuminen tosiasiassa nykyään on. Sillä virallinen väestökirjanpito edellyttää, että lapselle kirjataan jompikumpi koti viralliseksi kotiosoitteeksi, mikä hankaloittaa tilastointia.

Syksyllä julkaistavassa lapsenhuoltolain uudistuksessa mietitään, jos jatkossa lapsella olisi mahdollista olla kaksi osoitetta. Ruotsissa tätä ollaan tutkittu ja mietitty jo pitkään ja asiaan suhtaudutaan hyvin positiivisesti. Se, että lapsella on kaksi kotia, mutta vain yksi virallinen osoite vaikuttaa hankaloittavasti esimekrkisi päivähoito, koulu, terveydenhoito -ja asumistukiasioita. Lisäksi se vaikuttaa myös asenteihin, monen mielestä kun se etävanhempi ei ole samanarvoinen kun lähivanhempi.

Me ollaan lasten isän kanssa aina saatu sovittua kaikki asiat tosi hyvin. Eron jälkeen yhteishuoltajuus oli ihan selvä homma ja kun lapset hiemat kasvoivat viikko-viikko systeemistä tuli vakkari. Molemmat ovat olleet halukkaita joustamaan toisen menojen mukaan ja niin edelleen. Asutaan myös lyhyen ratikkamatkan päästä toisistamme, mikä helpottaa arkea paljon. Välillä käydään porukalla yhdessä leffassa, syömässä tai jopa reissussa. Jos meillä olisi ollut riitaisa ero, asiat tuskin olisivat menneet yhtä hyvin. Toisaalta voisin ajatella, että lasten vuoroasuminen myös vähentää vanhempien välistä kitkaa, sillä asiat on vain sovittava ja hoidettava – ei siinä tappelut auta.

Tämä nykyinen tapa tunnistaa vain lapsen yksi koti ja lähevanhempi on aiheuttanut meille silloin tällöin myös pieniä hankaluuksia viranomaisten kanssa. Jos asuisimme kauempana toisistamme tai jopa toisilla paikkakunnilla, tilanne olisi varmasti paljon pahempi. Olen kuullut lapsia käänytettävän terveyskeskuksista ja kymmenien kilometrien omakustanteisesta taksimatkoista kouluun, vain siksi että lapsi ei lain mukaan ole asunut siellä missä asuu.

Meidän ongelmamme ovat onneksi järjestyneet aina sopimalla, eli eskari ja koulu jonne molemmista kodeista ei ole liian pitkä matka on järjestynyt, kun tilanne ollaan vain kerrottu. Samoin Helsingissähän saa myös valita itse minne terveyskeskuskeen hakeutuu hoitoon, mutta sitä meidän ei ole edes tavinnut käyttää. Ainoastaan koulumatkaan Kaapo ei saa matkakorttia, vaikka joutuukin sen ratikalla kulkemaan. Koska minä olen lähivanhempi, lapsilisät tulevat myös tililleni. Olemme sopineet sitten niin, että minä hoidan sillä lasten isoimmat hankinnat.

Meille ihan hiveän suuria hankaluuksia ei siis ole ollut, mutta ymmärrän hyvin niitä joilla on. Itse puolustan lapsen kahden kodin tunnustamista periaatteellisista syistä. Se on niin lapsen kun vanhemmankin oikeus.

Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, joka on tullut ihan omakohtaisestikin havaittua. Kuitenkin järjestelyä kritisoidaan myös aika ajoin. Suurimapana haittapuolena vuoroasumisessa väitetään olevan reissaaminen ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt. Pitää esimerkiksi sopia mitä tavaraa on missäkin ja miten sitä liikutellaan.

Itseäni ärsyttää se argumentti, että vuoroasumisessa lapsi joutuu muuttamaan vähän väliä ja kuljettamaan tavaroitaan edestakaisin. Vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu, joutuuhan hän silloin pakkaamaan tavaroitaan yhtä usein?! Usein vuoroasumista tuntuunkin vastustavan sellaiset ihmiset, joilla ei edes ole mitään omakohtaista kokemusta siitä.

Eikä ainakaan meillä lasten ole ikinä tarvinnut mitään tavaroita pakkailla tai raahata edestakaisin. Molemmista kodeista löytyy tärkeät tavarat ja rakkaimmat lelut. Toki leluja saa viedä kodista toiseen, mutta harvoin meidän pojat niin haluavat tehdä. Kumisaappaita ja muuta tarvittavaa löytyy kaksin verroin, eikä oikeasti kun Kaapon tarvitse ottaa kun koulukirjansa mukaan kodista toiseen liikkuessa. Molemmat kodit ovat yhtä tärkeitä ja turvallisia, eikä niissä vuorotellen asuminen aiheuta lapsille stressiä.

Mielestäni vuoroasumisen virallinen tunnustaminen lähettäisi myös viestin sosiaalisesta hyväksynnästä. Vuoroasuminen ei ole vanhempien itsekkyydestä johtuva poikkeusratkaisu vaan täysin toimiva malli, joka palvelee useimmiten erittäin hyvin etenkin lapsen etua. Vai mitä olette itse mieltä?


11 Responses to “KAHDEN KODIN LAPSET”

  1. Ballohedi sanoo:

    Täysin samaa mieltä! Ja meillä ollut jo pari vuotta sama tilanne että kolmella lapsista on kaksi kotia. Tasavertaista kotia. Hyvä postaus!

    -Heidi

  2. Piia sanoo:

    Minusta parhaalta mallilta (lasten kannalta) kuulostaa tämä: https://lapsenmaailma.fi/teemat/perhe/lasten-koti/ . Tässä mallissa paikasta toiseen muuttaminen siirtyy vanhempien harteille, ja lapset saavat asua rauhassa yhdessä paikassa. En tiedä onko tätä mallia tutkittu tuon kahden kodin mallin rinnalla tutkimuksessa/tutkimuksissa, joihin viittasit?

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hyvä vaihtoehto tuokin silloin kun se esim talouden kannalta on mahdollista ja molemmat vanhemmat pystyvät esim töiden takia asumaan lähekkäin :-) Meidän oli pakko myydä asunto tulloin, joten ainakaan vanhaan kotiin ei oltaisi voitu jäädä.
      Tuollainen ratkaisu ei valitettavasti ehkä toimi myöskään jos uusia puolisoita / uusioperhettä tulee mukaan kuvioihin.

    • Pepe-pappa sanoo:

      Tuossakin mallissa asiat mutkistuvat, jos perheisiin kuuluu uusia puolisoita ja/tai uusia lapsia.

      Muutenhan tuo on sinänsä hyvä ratkaisu, että ei tarvita kahta isoa asuntoa, vaan toinen voi olla yhden ihmisen tarpeisiin mitoitettu.

      Itse etävanhempana olen ollut pakotettu aina hankkimaan ”liian ison” asunnon, jotta olen voinut viettää lasteni kanssa joka toisen viikonlopun. Joissain elämänvaiheissa se on ollut taloudellisesti erittäin raskasta.

      • Noora sanoo:

        Minulle ovat usein vieraat ihmiset ehdottaneet tätä mallia. En voi käsittää miten siinä rakennetaan uutta elämää tai eletään uusien kumppanien. Mahdollisesti uusien lasten ja sisarpuolten kanssa.

        Ihana kirjoitus jonka allekirjoitan melkein täysin, paitsi sen, ettei vuoroasumisesta aiheutuisi lapsille stressiä, sillä kyllä meillä ainakin lapset ikävöivät. Ja vanhemmat.

    • aino sanoo:

      Mua hämmästytti tää ratkasu; miten ihmeessä vanhemmat voi jatkaa omaa elämäänsä jos elävät tällein? :D Välillä tuntuu että lapsia ja lasten kestämistä vähän aliarvioidaan, kyllä lapset sopeutuu erilaisiin asumisjärjestelyihin kunhan muut asiat ovat kunnossa (vanhemmilla hyvät välit, molempien kanssa ollaan tekemisissä, välittämättä siitä kumman vuoroviikko on jne.).
      Omat porukat erosivat parikymmentä vuotta. sitten, olin ite 3v. Sillon aika automaattisesti käytäntö oli se, että isän luona ollaan joka toinen viikonloppu. Ihan älyttömän vähän! Toki me isää nähtiin muinaki aikoina, mutta kyllä se sillon aika taka-alalle jäi vanhempana, kun äiti oli se kenen kanssa elettiin normaalisti. Kaksi kotia ja vuoroviikot kuulostaa ihanalta omaan korvaan, olisipa ollut omaan aikaanki tämmöstä :)

  3. Taru/stuffabout.fitfashion.fi sanoo:

    Mä kannatan myös tätä mallia jos välit ovat hyvät ja asutaan lähekkäin.

  4. Iiris sanoo:

    Onneksi tuota vuoroasumista on pikkuhiljaa jo uskallettu kritisoidakin. Olin Jari Sinkkosen luennolla, jossa hän tiukasti sanoi että ainakaan alle 3-vuotiaalle ei sitä suosittele missään nimessä, lapsi käytännössä oikee hylkäämisen tunteen joka viikko. Teille siis voi sopia, olen nähnyt läheltä myös teini-ikäisten vuoroasumista ja kyllä se aika raskaalta vaikutti kaikille osapuolille, kulkea joka toinen viikko eri paikassa ja kantaa koulukirjat, soittimet sun muut paikasta toiseen.

  5. Sinttu sanoo:

    Minä taas en ymmärrä, että vuoroviikko-vanhemmat aina hirveällä paniikilla puolustelevat kuinka tämä on paras ja tutkitusti toimivin ja täydellisin tapa. Kun ei ole. Jokaisen perheen ln itse löydettävä se heille pasas ja toimivin ratkaisu. Itse olen erooerheen lapsi ja vanhempani yrittivät kaikella rakkaudella myös tätä viikko-viikko systeemiä (elettiin vuotta 1997 ja 1998). Minulla on aina ollut hyvät välit molempiin vanhempiini ja vanhemmillani oli hyvät välit, mutta olin ehkä itse sen verran herkässä iässä, teini-iän kynnyksellä, että kaipasin sitä yhtä omaa kotia, omaa huonetta ja omaa sänkyä. Kaikkea henkiökohtaista ei vaan voinut olla tuplasti molemmissa paikoissa. Niinpä aloin viettämään omasta halustani isällä viikonloppuja ja lomia ja iltaisin käytiin yhdessä harrastamassa, mutta koti oli vain se yksi ja oma ja rakkain. Isönkin koti oli koti, mutta ei niin henkilökohtaisella tasolla.

    Joten, pyydän siis joustoa puolin ja toisin noihin mielipiteisiin. Hvä jos twillä toimii, kaikille viikko-viikko-systeemi ei todellakaan ole mikään oikotie onneen.

  6. Sofia sanoo:

    Samaa mieltä Sintun kanssa. Joillekin tämä vuoroasuminen voi toki toimia, mutta itse koin sen omassa lapsuudessani rehellisesti aivan hirveäksi järjestelyksi. Ja nimenomaan sen kannalta, että tavaroita sai aina olla raahaamassa, aina joku asia unohtui ja aina oli ikävä lähteä toisesta ”kodista” toiseen ”kotiin”. Tuntui nimenomaan siltä, ettei kuulunut minnekään ja aina jollekin tuli paha mieli, kun sanoi, että tämä on vähän raskasta. Itse olisin nimenomaan kaivannut omaa huonetta, jossa on kaikki tavarat, joita ei tarvitse joka viikko raahata järkyttävällä urheilukassilla toisen luokse ja sitten ihmetellä, että se ja tämä jäi matkasta. Eikä vuoroasumisesta tule pysyvyyden tunnetta: sitä, että tämä on minun kotini ja kuulun tänne.

    Toki joillekin vuoroasuminen voi sopia, mutta en aliarvioisi lapsen tunnetta siitä, että se voi oikeasti olla älyttömän raskasta ja kuluttavaa.

Kommentoi