SHOKKI

7/01/2017

Processed with VSCO with hb1 preset

Kylläpä vähän kirpaisi palata eilen illalla +20 asteen lämmöstä tänne lumen ja tuiskeen keskelle. Kovimmat pakkaset taitavat olla jo taana päin, mutta olisin silti mielelläni jäänyt vielä Espanjan aurinkoon edes muutamaksi päiväksi. Kaksi viikkoa meni ihan liian nopeasti. Tänään aamulla, hytisten paksun untuvapeiton alla heräillen ja harmaata lumituiskua ikkunasta katsellen, olin samalla kauhuissani että iloinen, saimme kuitenkin tankata kaksi viikkoa aurinkoa kymmenen tuntia – joka päivä. Ajankohta lomalle ei olisi voinut olla täydellisempi, taisimme kaikki olla pienen aurinko-energian tarpeessa.

Itselläni on tässä vielä reilu viikko lomaa koulusta ja ajattelinkin nyt tosiaan ottaa sen vielä lomana. Latailla akkuja ja valmistautua varmasti melkoisen härdelliin kevääseen. Tänään minulla tosin oli suuret suunnitelmat pestä monta koneellistä pyykkiä ja järjestellä eteisen komero. Noh, pyykit on edelleen pesemättä, puolet komerosta ympäri eteisen lattiaa ja Netflxin uusi OA sarja katsottuna. Ainakin olen levännyt.

Pari muistikortillista kuviakin matkalta vielä odottaa läpikäyntiä. Jos teille tulee jotain tiettyä mieleen mitä tahtoisitte kuulla reisustamme tai vaikkapa jotain vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen, niin vielä on mahdollisuus esittää postaustoiveita!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

One Response to “SHOKKI”

  1. Paprika sanoo:

    En tahdo kuulla mitään koska tulen kateelliseksi kaikista kuvista 😀 😀 😀 Ei vaiskaa, mutta ihanan näköistä on ollut ainakin snäpin perusteella!

Kommentoi