Huh, vähän hässäkkä päivä. Jätin nimittäin suurimman osan lahjaostoksista, peketoinnit sekä pakkaamisen tähän päivään. Vähän tuli hoppu kentälle, onni onnettomuudessa että kone on melkein tunnin myöhässä. Nyt voidaan vihdoin huokaista ja aloittaa joulunvietto. Tai no, vähän jännittää että löytääkö kaikki laukut (eli lahjat) myös perille. Toivotaan! Ihanaa joulua kaikille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En muista milloin olisin viimeksi käynyt perjantai-iltana kaverin kanssa leffassa. Viime vuosina kun elokuvakäynnit ovat painottuneet lähinnä iltapäiviin ja leffana ollut joku koko perheen animaatio. Ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta kun minua kysyttiin yhteistyössä Finnkinon kanssa testamaan uutta Scape-salia kaverin kanssa ponkaisin ylös lähes sillä sekunnilla.

Viime kesänä tuonne Tennipalatsin yläkertaa rakentui suomen aivan ensimmäinen ja ainut Scape premium-elokuvasali. Nimensä mukaisesti se on siis kaikin puolin vähän parempi miljöö katsella elokuvia. Elokuvat esitetään uudenlaisen edistyksellisen laserpojektorin kautta, jolloin kuvat kuva on hyvin tarkka ja jättimäisellä screenillä näkyy kaikki elokuvan kauniit värit. Jo sen puolesta katsomamme Rouge One: Star Wrar 3D:nä oli hieno kokemus. Myös 360 ̊Dolby Atmos -äänijärjestelmä pitää huolen, että elokuvan maailmaan pääsee uppotumaan kunnolla.

Scape sali sopii mielestäni hyvin, kun haluaa tehdä leffaillastaan vähän spesiaalimman. Näyttävässä salissa on nimittäin myös italialaiset tilavat luksuspenkit. Penkit ovat kooltaan normaalia isommat, pehmeämmät, lisäksi nissä on kunnolla jalkatilaa. Teatteri on myös porrastettu niin, että valkokankalle näkee hyvin vaikka edessä istuisikin vähän pidempi tyyppi.

Itse aion jatkossakin yrittää nyt käydä vähän useammin leffassa treffeillä tai kavereiden kanssa. Scape premium-sali on kiva kokemus, ja oikeastaan myös aika vaikuttava sen ollessa lähes täynnä, ja maksan mielläni muutaman euron ekstraa jalkatilasta ja asetta visuaalisemmasta leffakokemuksesta. Jos vaikkapa leffaan meno joulun välipäivinä kiinnostaa, Scape-salin leffat voi käydä varaamassa täältä.

Ja on minulle teille myös LEFFALIPPUARVONTA! Arvon nimittäin yhteensä viisi kahden hengen lippupakettia Scape-saliin. Kerro mitä leffaa tahtoisit katsomaan niin olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy 29.12 jonka jälkeen voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kommentoi siis alle!

LIFIE yhteistyössä Finnkino

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VAROITUS! ALLA OLEVAT KUVAT EIVÄT EHKÄ SOVI HERKIMPIEN SILMILLE!

Ensiksi pahoittelut ainakin herkempiä järkyttävistä kuvista. Mietin pitkään, että laitanko nämä tänne vai en, sillä en itsekään kestä tuollaisia katsoa. Sitten ajattelin, että jos olisin itse joskus samanlaisen kuvan nähnyt, en ehkä olisi ikinä ottanut rakennekynsiä, enkä olisi nyt tässä tilanteessa. Nimittäin yhtä kynttä köyhempänä ja yllättävän kovissa kivuissa.

Kävin viime viikolla laitattamassa kolmannen kerran akryllikynnet. Tällä kertaa otin vielä vähän pidemmät kun yleensä, Rihannan kuva mallina. Liimahan näissä on niin hyvää, ettei kynsiä saa irti kun hiomalla tai kynsitudiossa voimakkaassa asetonissa liottamalla.

Olen kyllä kuullut rakennekynsitapaturmista. Vaikkapa kaatuessa, jos kynsi taittuu, myös oma kynsi lähtee siinä mukana. Ajattelin tämän olevan kuitenkin todella harvinaista, eikä ainakaan tapahtuvan omalle kohdalle. Kunnes sitten tuossa muutama aamu sitten ihan normaalisti housuja pukiessa käsi jotenkin lipsahti ja tiesin heti katsomatta että mitä oli tapahtunut.

Inhottavaa tästä teki sen, että kynsi ei lähtenyt kokonaan irti. Se repesi juuresta saakka ja tuli osittain sormesta läpi ja jäi sojottamaan sivulle.

Olen todella herkkä kaikelle tälläiselle ja menin jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Soitin ensin tehveyskeskukseen, josta ei vastattu. Sitten äidilleni. Kun äiti vastasi, purskahdin itkuun. Tiesin että kynsi pitää ottaa kokonaan pois.

En edes tiedä miksi menin yksityisen lääkärin sijaan teveyskesksukeen, mutta se oli virhe. Siellä nimittäin oltiin sitä mieltä ettei kynttä kannata ottakkaan pois, sillä myös puuduttaminen sattuu. Hoitaja yritti painaa sormen läpi tullutta kynttä takaisin paikoilleen ja vasta usean pyynnön jälkeen suostui konsultoimaan lääkäriä. Mutta lääkäri ei edes tullut katsomaan minua, vaan neuvoi minua menemään kynsistudioon ja pyytämään siellä liottamaan kynnen pois. Siis asetonia avohaavalle!?!

Siinä vaiheessa kun hoitaja oli vaan että, jaaa, no jos et mene kysnistudioon niin voin antaa sulle tämmöistä laastaria mukaan, lähdin siltä istumalta ovet paukkuen huoneesta pois. En muista mitä sanoin mennessäni, mutta tuskin mitään kovin kaunista.

Marssin vieressä olevalle yksityiselle lääkäriasemalle ja vaikka vapaita aikoja ei ollut, pääsin muutamassa minutissa sairaanhoitajan arvion kautta lääkärille ja seuraavaksi oltiinkin jo toimenpidehuoneessa sormea puuduttamassa. Lääkäri oli aivan yhtä ihmeissään terveyskesksuken toiminnasta kun minäkin.

Sormen puuduttaminen tuntui ikävältä, mutta jo ensimmäisen pistoksen jälkeen olin vain tyytyväinen että homma saataisiin pian tehtyä. Hoitaja pyyhki kyyneleitäni samalla kun lääkäri napsaisi kynnen pois tunnottomasta sormesta. Se kävi muutamassa sekunnissa.

Nyt minulla on siis pikkusormen kynnen tilalla todella kipeä verinen liha, jonka paranemissa kestää vielä päiviä. Uusi kynsi kasvaa siihen pikkuhiljaa kuukausien mittaan, mutta sormi ja uusi kynsi jää todennäköisesti aina vähän rumaksi.

Kynnen lähteminen noin brutaalisti tuntuu tosi pahalta ja kipu on noin pieneksi jutuksi yllättävän suuri. Syön edelleen buranaa ja panadolia sekaisin ja silti sormeen sattuu. Hirveintä on vaihtaa itse tuo side. Meinasin tänään pyörtyä, kun teki niin pahaa.

En ole varma mitä teen jäljellä olevien kynsien kanssa, taidan viilata ne lyhyiksi elleen ottaa kokonaan pois. Se on aivan varmaa, etten enää koskaan ota rakennekynsiä. Sen verran traumaattinen kokemus tämä on ollut. Enkä kyllä suosittele kenelleekään muullekkaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Mobiilikäyttäytymisestä on viime aikoina ollut paljon negatiivista puhetta. On syyllistetty niin vanhempia kun lapsiakin. Puhelimen käytöllä on kuitenkin paljon positiivia puolia ja hyötyjä. Se helpottaa muutakin kuin yhteydenpitoa. Minä lähdin mukaan Tele Finlandin kampaljaan mukaan ja samalla pääsin tutustumaan Mobiilikäyttötutkimuksen tuloksiin.

Itselleni puhelin on tärkeä väline niin yhteydenpitoon, mutta teen sillä hyvin paljon muutakin. Kiireelliset sähköpostit on nopea hoitaa puhelimen kautta, samoin jos pitää äkkiä tarkistaa jotain. Puhelimessa on nettipankki, musiikki, kartta ja tietenkin netti. Aika usein tulee tilattua myös ruokaa puhelimessa olevan helpon appin kautta. Lisäksi kännykässä on kamera ja kuvien muokkaus ohjelma ja kaikki käyttämäni sosiaalisen median kanavat.

Monissa perheissä lasten puhelimen käyttöön liittyy huolia, neuvotteluja, rajoituksia ja tunteitakin.  Mobiilikäyttötutkimuksen mukaan 7–16-vuotiaiden lasten vanhemmat suhtautuvat kuitenkin positiivisesti digitaalisuuteen ja älypuhelimiin, sillä yhdeksän kymmenestä näki, että ne kuuluvat olennaisena osana nykyajan elämään. Älylaitteet koetaan sekä vanhempien että lasten näkökulmasta helpottavana ja hyödyllisenä osana arkea.

Meidän molemmilta lapsilta, eli 5 -ja 7-vuotiailta, löytyy omat puhelimet, mutta kummallakaan ei ole vielä liittymää. Tähän saakka he ovatkin siis käyttäneet puhelimaan satunneisesti esimerkiksi pelaamiseen. Kännykät eivät ole päivittäin, oikeastaan edes viikottain vielä käytössä, lähinnä ne otetaan mukaan vaikkapa matkalle mukaan viihdykkeiksi. Pelaamisen ohella kuitenkin lapset oppivat samalla miten puhelinta käytetään ja se on minusta nykypäivänä tärkeä taito.

Vaikka omat lapset eivät vielä pidä kavereihin tai vanhempiin puhelimella yhteyttä on minusta tärkeää että lapsi osaa esimerkisi soittaa tarvittaessa hätänumeroon. Se ei olekkaan älypuhelimella yhtä yksinkertaista kun aikanaan vaikka lankapuhelimella. Ja koska elämme digiaikaa, on minusta tärkeää että noin kouluikäinen osaa puhelinta käyttää, se kun nyt vain kuuluu tähän aikaan. En myöskään halua, että omat lapset jäävät ulkopuolisiksi.

Älypuhelimen hyödyntämistä valottava Mobiilikäyttötutkimus osoittaa myös, että älypuhelimet ovat näkyvä osa myös koululaisten arkea. Niitä käytetään muun muassa tiedonhakuun ja siihen, että kysytään ystäviltä koulutehtäviin liittyvistä asioista. Esimerksi iso osa tutkimukseen vastanneista lapsista kertoo ottavansa laitteellaan kuvia tai videoita koulutyönsä tueksi.
Myös kouluissa halutaan kovasti tarttua älylaitteiden tuomiin mahdollisuuksiin. Opettajat ovat erityisen kiinnostuneita laitteiden käytöstä opetuksen tukena. Toimivan laitteen lisäksi tarvitaan myös oppimiseen lisäarvoa tuova sovellus.

Kaapon koulussa luokissa on älylaitteita ja opettajat ovat suositelleet myös kotona pelattavia opettavaisia pelejä. Niitä käytetään myös tukiopetuksen muotona. Muuten kännyköitä eivät ekaluokkalaiset ainakaan koulussa käyttää, mutta ne on hyvä olla mukana esimerkiksi jos lapsi kulkee yksin koulusta kotiin. Itse koen ainakin, että puhelin tuo juurikin sitä turvaa. Lapsi on tavoitettavavissa ja toisin päin. Siksi meilläkin on tuo liittymän hankinta ihan to do-listan kärjessä.

Puhelimella pidetään aktiivisesti yllä myösystävyyssuhteita, mutta perinteinen puhuminen on vaihtunut pikaviestittelyyn. Yli puolet 7–16-vuotiasta lapsista ja nuorista kokee, että netin avulla voi pitää yhteyttä ystäviinsä, mihin ei muuten olisi aikaa tai mahdollisuuksia. Vanhemmistakin lähes puolet on samoilla linjoilla. Aktiivisesti yhteyttä ystäviinsä pitävät lapset ja nuoret pikaviestittelevät ahkerasti esim. WhatsAppin kautta tai ovat läsnä sosiaalisessa mediassa. Tutkimukseen vastanneista lapsista ja nuorista lähes kahdeksan kymmenestä on vähintään päivittäin yhteydessä ystäviinsä pikaviestein. Sosiaalisista medioista esimerkiksi Instagram ja YouTube ovat ahkerassa käytössä. Ja itseasiassa sama linja on itselläkin. Lapsilla ja nuorilla puhelin on taas yleisemmin yhteisessä käytössä kaverien kanssa ja siitä katsotaan yhdessä kuvia, somepäivityksiä ja blogeja. Netin kautta kaveripiiriä laajennetaan virtuaalisesti, ja kaikki voivat olla läsnä samassa tilanteessa. Meillä aikuisilla puhelin tuntuu pysyvän visusti omassa henkilökohtaisessa käytössä.

Ystäväpiirit ovat lapsilla ja aikuisilla myös erilaiset, ja koulupäivän päätteeksi yhdessäolo jatkuu luontevasti netin kautta. Tutkimusten mukaan nykyään ajatellaankin, että vaikka netissä vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa onkin erilaista kuin kasvokkain, niin molemmissa se on ihan yhtä tärkeää. Itse ajattelen ihan samoin. On hyvä että voin olla päivittäin yhteydessä ystäviini tai edes vähän olla kartalla siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu, vaikka emme ehtisi muuten kovin usein tapaamaan.

Koska tunsin olevani kovin samoilla linjoilla tutkimukseen vastanneiden kesken, päätin vielä tehdä hauskan Henkinen digi-ikä testin. Pelkäsin jo nimittäin vähän että käyttädynkö ihan kuin teini puhelimeni kanssa, toisaalta pelkäsin että saanko seniorin paperit testin kautta. Tulos oli kun olikin aivan sitä mitä olenkin, muistan vielä aijan ennen kännyköitä, internetin ja älypuhelimien tulon, mutta siitäkin huolimatta olen aika hyvin edelleen tässä nykyisessä digiajassa kiinni. Uskon kyllä että vielä tulee aika, kun lapset opettavat minulle uusien laitteiden ja sovellusten käyttöä.

LIFIE Yhteistyössä Tele Finland

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viime kuukausina olen monen kertaan kuullut puhuttavan ns. huijarisyndroomasta. Facebookissa useampi kaverini on kertonut kärsivänsä moisesta. Huijarisyndroomaksi siis kutsutaan psykologista ilmiötä, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.

Tunnistan ainakin osittain samoja ajatuksia välillä liikkuvan myös omassa päässäni.

Esimerkiksi kun pääsin keväällä pääsykokeisiin olin yllättynyt, mutta ajattelin että ehkä sinne pääsivät kaikki esseen lähettäneet. Kun sitten sain tietää päässeeni kouluun, ajattelin että joku vielä huomaa jonkun virheen kokeessani ja ottaa paikan minulta pois. Kun minut pyydettiin syksyllä neuvottelemaan uudesta blogisopimuskesta luulin saavani potkut. Päinvastoin siinä sitten silti kävi. Kun blogini valittiin vuoden inspiroivimmaksi, olin taas ihan varma että siinä oli nyt käynyt jokin virhe. Lisaa voisi jatkaa loputtomiin.

En koe tuota huijaussyndroomaa omakseni, mutta siihen on helppo samaistua. Olen usein suht varma siitä teen, enkä koe itseäni mitenkään huonoksi. Itseasiassa minulla on aika hyvä itsetunto, enkä toisaalta myöskään hirveästi välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Silti, etenkin nyt noiden koulujuttujen kanssa, olen ollut jotenkin alentuva.

Koulussa olemme kirjoitelleet paljon erilaisia juttuja. Aina kun olen saanut hyvää palautetta en ole jotenkin uskonut siihen. Kirjoitinko muka oikeasti niin hyvän jutun että opettaja kehoittaa myymään sen lehteen? Jotain tässä nyt on vialla, olen ajatellut.

En tiedä, johtuuko tunne siitä että voimme juttujen teossa käyttää hyväksi erilaisia oppimismateriaaleja. Eli jos kirjoitan rakenteeltaan hyvän uutisjutun, tunnen huijaaneni, sillä olen opiskellut millä tavalla hyvä juttu pitäisi koota ja kirjoittaa. Saatteko nyt kiinni tästä ajatuksesta?

Koko syksyn tuotoksiamme on myös arvioitu lähinnä kriittisesti. Se on osa opetustapaa ja sen on varmaankin tarkoitus valmentaa meitä tulevaan työelämään. Ilmapiiri on toki positiivinen, mutta onhan se tehokasta kun suoraan sanotaan jos joku juttu ei toimi. Olikin todella yllättävää saada lukukauden päätteeksi pelkkää hyvää palautetta. Kun olin matkalla palautteeseen, minulle ei tullut mieleenkään, että voisin saada siellä kehuja! Miten hullua!

Tämä taas todistaa ainakin itselleni sen, että voin luottaa itseeni ja tehdä juttuja tavallani. Yritän oppia ottamaan enemmän kunniaa tekemästäni työstä ja olemalla vielä enemmän ylpeä itsestäni. Annan jatkossakin hyvää palautetta muille, sillä tiedän miten hyvältä sitä tuntuu saada.

Kannustetaan ja tsempataan toisiamme, ja itseämme! Annetaan kehuja. Hyvä minä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.