Yritin tässä juuri muistella että kuinka monta vuotta olen ollut Instagramissa. Ehkä neljä tai viisi. Sinä aikana siellä on tullut julkaistua yli kolmetuhatta kuvaa. Blogia olen kirjoittanut pian kuusi vuotta. Blogikirjoituksia näyttäisi olevan kasassa reilut 1500 kappaletta. Snapchattiä taas olen käyttänyt aktiivisesti ehkä puolisentoista vuotta. Siellä snäppitulos on yli 10 000. Facebookista sitten puhumattakaan.
Teiniajoilta minulla ei ole yhtäkään päiväkirjaa tallella. Tavallaan se harmittaa, tavallaan taas ehkä ihan hyvä 😀 On kuitenkin kiva pitää nyt vähän modernimpaa lukua elämästään. Tykkään käydä aina välillä juurikin vaikka instasta katselemassa että mitäs sitä olinkaan tehnyt ja kauhistelemassa että ONKO TOSTAKIN JO SATANELJÄTOISTAVIIKKOA!?
Aina välillä kuitenkin mietin, että mitäs vaikka kolmenkymmenen vuoden päästä? Edelleenkö nämä muistot ovat silloin tallessa? Mitäs jos blogi joskus vahingossa katoaa taivaan tuuliin tai insta lakkaa olemasta? Toisaalta, ne parhaat muistot elävät toivottavasti mielessä ja sydämessä mukana. Mutta olisi kiva sitä jättää jälkeensä jotain konkreettista lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille.
Olisi ihanaa jos olisi aikaa, tai viitseliäisyyttä, kirjoittaa käsin ja kehittää valokuvia. Toisaalta nekin voivat yhtä hyvin tuhoutua tai hävitä siinä missä digitaaliset tallenteetkin. Kai se on vain ihmisellä joku sisäänrakettu tarve jättää muistoja itsestään? Mites te muut, kirjoitatteko päiväkirjaa tai tallennatte muistoja jollain muulla tavalla?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Mä harrastan skräppäämistä, eli joo, tallennan mun elämää fyysisiin albumeihin ja päiväkirjoihin tosi tarkastikin nykyään. Musta kivointa on just muistella esim. mennyttä vuotta samalla kun kokoaa niitä albumeita joissa on kuvia ja muistoja.
Jokainenhan valitsee itse sen, miten haluaa mennyttä muistella. Jos esim. insta, snapchat ja blogi on sulle se juttu, niin ainahan voit ottaa niistä varmuuskopioita tms. jolla voit varmistaa sen, ettei sun tärkeet muistot huku (mulla on esim. omat kuvat tallennettuna kolmeen paikkaan, jos vaikka kämppä palaa tms.). Ja kaikille se menneen muistelu ei yleensä ole niin tärkeetä. Tärkeintä on tehdä sitä mistä nauttii ja elää elämää niin, että voi myöhemmin ajatella tehneensä siitä omannäköisensä, sisälsi se sitten muistojen tallentamista albumeihin tai ei.
Mulla tulee kirjoteltua päiväkirjaa aika tiheään, mut en oo ikinä aatellu, et haluaisin sen jäävän talteen mahdollisesti tuleville sukupolville. Sitä kirjoittaa sillä mentaliteetilla, että kukaan muu ei näe sitä. Ainaki toivon, ettei kukaan niitä tekstejä näe. Toki joskus jos on tullut kirjoitettua jotenki tosi pakinatyyppisesti nii ei haittaa ja voin vaikka ääneenkin lukea jotain valikoituja paloja. Mutta kyllähän siellä on välillä semmosta sydänveristä paskaa, et toivon ettei kukaan muu tuu ikinä näkemään 😀 Instat, Facebookit sun muut on kuitenki aina semmosia, et niihin julkasee asioita mitä haluaakin että tulee nähtäväksi, sehän niiden tarkotus on. Mun mielestä on kans kiva teetättää ifolorilla valokuvia, niitä on kivempi hipelöidä ku katella ruudulta 😀
Tosi kiva blogi sulla, avoin ja rehellinen, jatka samaan malliin. 🙂
Mä kirjoitin siitä asti kun opin kirjottamaan, johonkin opiskeluaikaan asti säännöllisesti päiväkirjaa. Välillä harvemmin ja välillä ihan joka päivä. Nyt oon aloittanut uudestaan monen vuoden tauon jälkeen ja oon huomannut että mulla toimii parhaiten kalenterityyppinen, tai sitten nyt käytössä oleva viiden vuoden päiväkirja. Kun on joka päivälle valmiiksi tila, on pakko joka päivä jotain merkkailla. Joskus jää siis parikin viikkoa kirjoittamatta ja sitten muistelen joka päivän touhut jälkikäteen. Parasta on kuitenkin sen hetkiset fiilikset, jotka pieneenkin tilaan muutaman rivin muistiinpanoihin saa kirjattua. Vähän samaa fiilistä tulee kuin vanhoista instakuvista, niistä vuoden takaisista muistiinpanoista, että ”onko tuostakin jo vuosi”. 🙂
Itse kirjoittelin ihan johonkin lukioaikoihin asti enemmän ja vähemmän aktiivisesti päiväkirjaa. Myös opiskeluajoilta on muutamia merkintöjä, ’itya jälkeenpäin harmittaa että vaihtoon lähtiessä into oli jo hiipunut. Harmi, varsinkin niitä merkintöjä olisi kiva ollut lueskella jälkeenpäin! No, siltä ajalta on kuitenkin tallessa lukuisia kuitteja, karttoja, lippuja ym. Nykyäänkin mulla on pöytälaatikossa päiväkirja, jossa olisi tyhjiä sivuja, mutta eipä ole tullut kirjoitettua. Blogi on myös olemassa, mutta sekin innostus on vähän hiipunut. Insta on kuitenkin ja sängyn alta löytyy laatikko, johon edelleen satunnaisesti heittelen mm. leffa- ja junalippuja muistoina kivoista hetkistä ja reissuista. Samoin kalenteri löytyy nykyään (ihan siis fyysinen sellainen), kai senkin voi jonkinlaisena muistona säilyttää – onhan sinnekin kuitenkin tullut merkkailtua kaikkia kivoja tapahtumia ja tehtyä pieniä muistiinpanoja.