KAUNIS JA IHANA MINÄ

27/09/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Kuka muistaa vielä kolmen vuoden takaisen Beautiful Body haasteen? Nyt kerron mistä kaikki oikein lähti.

Olin kärsinyt vuosia vääristyneestä minäkuvasta, vihasin sitä miltä näytin. Olin mielestäni liian lihava, väärän muotoinen, väärän pituinen, väärän värinen, liian kömpelö, liian muhkurainen, liian isot tissit, liian lättänä pylly, vatsaan tuli rumat makkarat kun istuin… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toki kuvittelin että kaikki muutkin ajattelivat minusta näin. Jos joku sanoi minua kauniiksi en uskonut. Minusta oli kiusallista olla uimaranalla edes kavereiden kanssa. Kesällä pidin hameen kanssa legginssejä, oli kuinka kuuma tahansa.

Aloin laihduttamaan ensimmäisen kerran neljännellä luokalla. Sen jälkeen kaikki nämä vuodet ajattelin laihduttamista jatkuvasti. Seiskaluokalla toivoin sairastuvani anoreksiaan, jotta saisin olla laiha. Oikeasti en ollut yhtään lihava, olin kaunis nuori ja nätti. Harmi etten vain itse nähnyt sitä.

Vuodet kuluivat, mutta ajatus itsestäni ei muuttunut. En kohdellut itseäni hyvin, sätin, puristelin makkaroita peilin edessä ja söin läskiahdistukseen suklaata. Saatoin olla viikon todella tiukalla laihdutuskuurilla, jonka jälkeen repsahdin ja olin itseeni entistä enemmän pettyneempi. Välillä saatoin törmätä johonkin vanhaan nuoruuskuvaan. Katsoin niitä ihmeissäni, olin oikeasti ollut silloin ihan hoikka, mietin että miksi ihmeessä en silloin nauttinut elämästä ja siitä että näytin hyvältä? En kuitenkaan tajunnut että voisin tehdä sen vieläkin. En vain osannut muuttaa ajattelutapaani. Ja nyt oikeasti olinkin jo vähän pullukka.

Sitten sain ensimmäisen lapseni. Raskaus todellakin jätti jälkensä. Viimeisinä kuukausina nahka vain repesi. Kaikkialta. Siihen ei voinut vaikuttaa mitenkään. Jotkut sentin paksuiset rasvausarvet alkoivat ihan ylävatsasta ja päättyivät vasta alas haaroväliin asti. Arpia ei tosiaan tullut vain vatsaan, vaan niitä oli kaikkialla. Sektiosta tuli vielä myös oma arpensa, eikä tiukasti kiinni kurotun haavan ympärillä oleva iho palautunutkaan entiselleen. Kahden vuoden päästä tuli toinen lapsi. En ole koskaan näyttänyt rujommalta kipeiden ja kutisevien raskausarpien, ylimääräisen vatsanahkani ja maitoa suihkuvien jättitissien kanssa. Ne kymmenen tikkiä haarovälissä olivat vain kirsikkana kakun päällä.

Tiesin että minä ja kroppani olivat tehnyt upean ja ihmeellisen työn, tehneet kaksi elävää ihmistä tähän maailmaan. Toki ottaisin kaikki nämä ulkonäkö muutoksen milloin vain näiden kahden takia. Mutta silti olisi halunnut näyttää siltä. Nyt oli kuitenkin näin, eikä perhe-elämää pyörittäessä ehtinyt hirveästi kirjaimellisestikkaan tujotella sitä omaa napaa.

Sitten päätimme lasten isän kanssa erota. Tajusin että elämässä on oltava vähän itsekäs. On tehtävä itse itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan ihan vielä tällöin osannut ajatella, että tämä liittyy myös siihen itsensä hyväksymiseen. Mutta aloin rakastaa itseäni enemmän. Kohtelemaan itseäni paremmin. Tekemään asioita joista pidän. Hyppäsin tuntemattomaan, eikä se ollutkaan katastrofi. Asiat alkoivat rullaamaan. Aloin luottamaan itseeni enemmän.

Olin melkein 27-vuotias ja sinkku. Aloin pikkuhiljaa tapailemaan uusia ihmisiä. Sitten minulle kävi jotain joka oli iso sysäys sille, miksi tein Beautiful Body haasteen. En ole kertonut tätä ennen.

Olin tavannut yhden pojan. Hän oli luonani yötä ja asiat menivät siihen pisteeseen että hän näki minut alasti. En ikinä unohda sitä katsetta. Sitä järkytystä hänen silmissään, kun hän näki raskausarpisen vatsani. Se oli liikaa. Hänelle. Hän vain lähti. Keskellä yötä hän vain lähti.

Sen sijaan, että olisin itkenyt silmiä päästäni tai ollut hänelle totaalisen raivoissani, minua suututti se, että edelleenkö vuonna 2013 median luoma kuva naisesta on niin vääristynyt, ettei edes 30-vuotias mies tiedä miltä ihan tavallinen nainen voi näyttää! Luulin jo, että kaikki tietävät, että kuvia muokataan tosi paljon ja harva meistä oikeasti näyttää samalta kun ne mallit lehtien sivuilla tai hollywood-elokuvissa. En myöskään halunnut että omat poikani kasvaisivat sellaiseen maailmaan. Mutta en oikein tiennyt mitä tehdä.

Olin nähnyt aiemmin valokuvaaja Jade Beallin ottamia realistisia kuvia äideistä. Hetken mielijohteesta otin itsestäni saman tyylisen, aamu-unisen valokuvan ja pistin blogiin. Sillä sekunnilla kaikki muuttui. Se oli ensimmäinen kerta kun kerta tunsin itseni niin hyväksi, arvokkaaksi, ihanaksi ja rakkaaksi. Yksi napin painallus ja vuosien kaikki typerät ajatukset olivat historiaa. Kun näin itseni juuri sellaisena kun olen, siinä tietokoneen ruudulla, tunsin yhtäkkiä sitä monen peräänkuuluttamaa armollisuutta itseäni kohtaan.

Kerroin kuvan alla lyhyesti aiemmasta suhtautumisesta itseeni. Miten raskasta on elää rakastamatta ja hyväksymättä itseään. Kehoitin muita tekemään saman. Sitten lähdin uimaan lasteni kanssa.

Kun pääsin iltapäivällä takaisin kotiin, tuntui kun koko internet olisi räjähtänyt. Kymmenet ja kymmenet naiset olivat tehneet saman perässä. Blogit olivat täynnä samanlaisia kirjoituksia. Samanlaisia ajatuksia kun minulla oli ollut. Ja kaikki näyttivät kuvissa todella kauniilta. Kaikki olivat ihanan erilaisia. Ei ollut väliä sillä oliko joku hoikka tai isompi, kaikilla oli samanlaisia ongelmia itsensä suhteen. Syntyi todella hyvää keskustelua ja tuhansien suomalaisten silmät avautuivat. Moni oli kokenut saman helpotuksen tunteen, itsensä hyväksymisen ladattuaan sen kuvan muiden nähtäväksi.

Kuvani oli Ilta-Sanomien kanssa ja muiden lehtien sivuilla. Sain satoja sähköposteja. Haasteeseen otti osaa omassa blogissaan lähes 300 naista. Haastattelupyyntöjä sateli. Ulkonäköpaineista puhuttiin illan uutisissa. Kolumneissa kirjoitettiin tästä. En enää muista minkä, mutta jonkun lehden kaikki miestoimittajat tekivät myös saman perässä. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen juttu nousee säännöllisesti esille tai joku ottaa yhteyttä sen tiimoilta.

Se kertoo paljon siitä mitä meidän päässämme liikkuu. Miten näemme itsemme ja toisemme. Miksi olemme niin raadollisia itseämme kohtaan? Haaste tosiaan herätti paljon keskustelua ja mielestäni kolmessa vuodessa asia on kehittynyt parempaan suuntaan. Pikkuhiljaa, mutta kuitenkin. Kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset pukeutuvat vapautuneemmin, uudet laihdutuskuurit eivät einää välky niin useasti lehtien otsikoissa, mediassa näkyy kokoajan enemmän erilaisia malleja, ihmiset ymmärtävät paremmin mikä on todellisuutta ja mikä feikkiä. Bodysheimausta ja arvostelua on silti todella paljon, mutta näihin puututaan nykyään myös aika tiukkaan sävyyn.

Kuitenkin loppujen lopuksi sillä, mitä kukaan muu on mieltä, ei ole mitään väliä. Kaikki lähtee itsestä. Vaikka kuinka laihduttaisi tai lihottaisi tai kävisi miljoonassa kirurgisessa toimenpiteessä, ei sillä ole millään mitään väliä, jos oma suhtautuminen itseensä ei ole tasapainossa. Se on helpommin sanottu kun tehty. Mutta ai että, kun se päivä koittaa jolloin tajuaa olevansa aivan hyvä ja ihana juuri sellaisena kun on ja pitää huolta itsestään sen takia, se on aivan parhaita juttuja elämässä. Suosittelen!

Beautiful Body haaste
Upeat, kauniit ja rohkeat
Haasteen jälkeen
ps. Kirjoittakaa googlen kuvahakuun beautiful body haaste, vau.

Translate: Love Yourself!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

40 Responses to “KAUNIS JA IHANA MINÄ”

  1. Asikaine sanoo:

    MAHTAVA MINTTU! Tulin tästä niin hyvälle mielelle, oot huippu muija! <3
    Tuli tuosta "miten näemme itsemme ja toisemme" hommasta mieleen, kun tapasimme Tampereella blogimiitissä, olin todella syönyt ja väsynyt ja aika raskaana, emmekä me tunteneet toisiamme ja sanoit vaan hymyillen "Sä näytät niin ihanalta! Sun vaatteet ja kaikki, oot tosi nätti!". Tuli siitä niin hyvä mieli silloin, lämmittää vieläkin.

    Ihanaa syksyä!! Toivottavasti törmäillään taas :D

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi ihana sinä!! Ihana muisto!! Säkin olet ihan huippu!
      Varmasti vielä törmäillään!! Ihanaa syksyä!

  2. Emilia sanoo:

    Ihana nainen! <3 silloin ja edelleen. Mä olin ihan ällikällä lyöty sillon,loppumetreillä raskaana ja ajattelin että en ikinä enää pystyis menemään bikineissä rannalle saatikka julkaisemaan itsestäni kuvaa jossa mun vatsani näkyis,internettiin!! Ihailin sun rohkeutta (ja tietty edelleen ihailen) että teit sillon tuollaisen julkaisun ja se mitä siitä seuras,oli sanoinkuvailemattoman MAHTAVAA! Löysin myös Jade Beallin tän sun kirjoittaman postauksen kautta sillon,ja sittemmin oon myös useampaan kertaan ihaillut hänen kuviaan. Nykyään oon ihan fine mun vatsani kans. En oo viel bikineissä ollu,mut vaan siitä syystä että mulla ei oo passelin kokoisia bikineitä tällä hetkellä.:-D Mutta ainoo,mitä ihmettelen.. onks siitä JO kolme vuotta?!?! :-D
    Kaunista päivän jatkoa kauniille naiselle!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei vau kiitos, ihan mahtava kuulla. Ja JOOOOO, mieti, KOLME VUOTTA! Ihanaa syksyä!

  3. Tyttö sinä olet niin kaunis! Olen sen sulle jo aiemminkin sanonut, mutta sanon vieläkin. Sanotaanko, että oli sun onnesi, että kundi lähti. Ei ihan tainnut olla sinun arvoisesi. Halaus!

  4. Riina sanoo:

    Tuota asennetta pulloon talteen ja levittämään jokaiseen tilaan, jossa ihmisiä on! You rock! Ja oot suloinenkin, sitä ei mitkään raskausarvet tai muhkurat reisissä muuksi muuta!

  5. meiranmaja sanoo:

    Kiitos Minttu, kun muistutit tästä!

    Osallistuin itsekin haasteeseen ja sain.siitä paljon voimaa ja rohkeutta katsoa itseäni peilistä.

    Vuosien varrella olen silti seilannut edestakaisin viha- ja rakkaussuhteessani oman kehoni kanssa. Tällä hetkellä elän luovutusvaiheessa, haluaisin näyttää muulta, mutta olen hyväksynyt, että tässä elämäntilanteessa minusta ei ole tilannetta korjaamaan, eikä sillä ole väliä. Teen sen sitten myöhemmin. Jos teen.

    Toivon, että jonain päivänä pystyisin olla 100% sinut itseni kanssa.

    Kaikkea hyvää sinulle Minttu! Olet uskomattoman upea nainen!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Ihana että osallistuit haasteeseen, kiitos siitä! Toivon myös todella että voit katsoa pelistä täydellistä ihanaa sinua! Olet sen arvoinen! Matkan varrella tulee varmasti ylä ja alamäkiä, mutta muista että sinä olet aina tärkein! <3 !

  6. Nessa sanoo:

    Ihana postaus ja ihana sinä! Oot saanut alulle tosi hienon kampanjan! :)

  7. Neiti20v sanoo:

    Luulin ton tekstin ja kertomasi miehen reaktion perusteella, että kuvat ois jotenkin ”pahannäköisiä”. Kun sitten katsoin kuvasi linkin kautta, yllätyin todella! Eihän tuo näyttänyt lainkaan pahalta, ensireaktioni oli ”Vau miten kaunis!” Ja taustatietona kerrottakoon, etten juuri ole ennen raskausarpia nähnyt, eli ois voinut olla erilainenkin reaktio.

  8. Miina sanoo:

    Hieno kirjoitus!En tiennytkään,että olet tuon aiemmin haasteen alullepanija.Olen monesti kuviasi katsoessani miettinyt,miten kauniit piirteet sinulla on.Olet todella kyvauksellinen.Tietenkään kukaan meistä ei ole täydellinen,omat ’arpensa’ on meillä kaikilla.Tuohon miehen suhtautumiseen voisi ottaa toisenkin näkökulman.Itse olen ollut parikymppisenä sinkkuäiti ja sen aikaisten kokemusteni pohjalta minulle jäi tunne,että osa nuorista miehistä kokee äidin kanssa seurustelun aika hankalana ja pelottavanakin.He saattavat aloittaa suhteen,mutta sitten huomaa,että alkavat perääntyä.Ajattelin tekstiäsi lukiessani,että tuo tapailemasi mies ei välttämättä ollut ihan sinut äitiytesi kanssa ja jo valmiiksi varpaillaan.En usko,että kroppasi sinänsä häntä pelästytti vaan se tosiasia että olet synnyttänyt äiti-ihminen.Tämä toki on vain yksi tulkinta.

  9. sannijuulia sanoo:

    Tää postaus oli aamun pelastus! Ehkä koko päivän. Parin ensimmäisen kappaleen aikana liikutuin, sillä näin niissä itseni . Miten voikaan pienen tytön päähän olla iskostunut jo ihan lapsesta lähtien, että en kelpaa, jos vartalotyyppini ei ole tietynlainen? Ja miten sitä näki/näkeekin itsensä todellisuutta paljon lihavampana, ihan kuin sitä väen väkisin etsisi niitä vikoja itsestään, ja pakottaisi itsensä uskomaan moiseen. Mutta se, että sä nyt seisot siinä, ihan hemmetin upeana, kauniina, itsevarmana ja tyylikkäänä on aivaan törkeen mahtava juttu. Todella inspiroivaa ja voimauttavaa, miten sä ihan kouriin tuntuvasti näytät, että tosta ahdistavasta epätodellisen kehonkuvan luomasta laatikosta pääsee pois. Oot rohkee ja upee, kun jaat sun syvimpiä tuntoja ja jopa nöyryyttäviä kokomuksia asiasta, joka herättää niin paljon keskustelua ja siltikin hävettää monia. Oot vaan yksinkertasesti upee nainen!!!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi ihanaa, jes! On tosiaan tosi surullista, ja pelottavaa, miten jo pienestä pitäen nämä ulkonäköpaineet ovat olleet monelle osa lapsuutta ja nuoruutta. Toivottavasti lapsillamme olisi jo helpompaa – ja siihenhän me voimme vaikuttaa!
      Ja kiitos, kiitos, kiitos, kiitos! Tulen lukemaan tätä kommenttia jos joskus tuntuu olo huonolta <3

  10. Minnea sanoo:

    Voi, miten ihana teksti! Hyvä sinä! Olet rohkea!

  11. Marja sanoo:

    Olet todella fiksu ja sulla on paljon annettavaa maailmalle! Usein siisteimmät ja vaikuttavimmat jutut lähtee ihan yksittäisten ihmisten oivalluksista ja rohkeudesta tarttua asioihin! Maailma ei muutu jos sitä ei laita muuttumaan! Ajattele miten ylpeä voit olla itsestäsi että sait tällaisen ilmiön aikaan!

  12. Mims sanoo:

    <3

  13. Mpk sanoo:

    Tärkeä aihe ja ihan järkyttävää kohtelua tuolta muinaiselta yövieraaltasi! Huhhuh.

    Toivon kuitenkin, että ihan kaikki naiset ja miehet voisivat tulla hyväksytyksi sellaisina, kuin ovat. Että vain raskaus ei anna oikeutusta olla jotain muuta, kuin ns. malli. Et varmaan sitä tarkoitakaan, mutta monesti näistä kirjoituksista tulee se olo, että vain äideillä on oikeus olla ylpeitä kehostaan, sehän on tehnyt jotain hienoa ja uskomatonta. Mutta kyllähän meidän kaikkien kropat ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Ja kauniita. Muistetaan se.

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Jep, nimenomaan tämä on tarkoitettu IHAN KAIKILLE, tottakai vartalo muuttuu myös ilman raskauksia ja vaikka ei muuttuisikaan, ei se tarkoita että tuntisi itseään välttämättä hyväksi. Kaikki ollaan yhtä tärkeitä ja rakkaita! :-)

  14. <3 <3

    Aloin melkein itkemään bussissa tätä lukiessani.

  15. Nippe sanoo:

    Rakastan rohkeuttasi, ja tärkeän asian, itsensä rakastamisen ymmärtämistä!
    Olemme vahvoja naisia♡♡

  16. Satu sanoo:

    Ihana kaunis Minttu ♡. Pidä sama asenne kehoosi vielä 20-vuoden päästäkin. Mies, joka ansaitsee sinut rakastaa sinua juuri sellaisena, kuin olet. Omani on juuri sellainen. Olin kuullut tuosta haasteesta aiemmin, mutta jotenkin se meni ohi minulta ja blogiasi aloin seurata myöhemmin juuri elämänasenteesi vuoksi. Kuvistasi välittyy kaunis itseään ja läheisiään arvostava nuori äiti/nainen. Kaikkea hyvää elämääsi ja voimia arjen pyörittämiseen ja opiskeluun.

  17. Miia sanoo:

    Ihana Minttu! :) Oot ihana ja kaunis ja fiksu ja ja ja<3

  18. Alias sanoo:

    Tarvitsin tätä, todella!!! Kiitos sinä vieras, kaunis ihminen. Äiti.
    Yt. 5kk tytön äiti, nainen. Minä.

  19. Salla sanoo:

    Mielestäni olet todella kaunis ja tyylikäs nainen!

  20. Siina Raivio sanoo:

    Kaikki näyttää hyvältä juuri omana itsenään. Kunhan itse on tyytyväinen itseensä niin kaikki on hyvin. Ps. taisi olla hieman lapsellisen puoleinen tuo luotasi poistunut kolmekymppinen :)