KATSO HARVINASET KUVAT!

3/08/2016

14226204

Olin tänään kirjoittamassa siitä, miten haastavaa on välillä olla yksinasuva bloggaaja. Nimittäin lapsia ja kotia tulee kyllä kuvailtua aika ahkerasti, mutta minusta itsestäni on näihin verrattuna aika vähän kuvia. Kukaan ei nimittäin ole ottamassa niitä!

Jalustan ja kaukolaukaisijan kanssa on mielestäni nolo heilua ihmisten ilmoilla, eikä moni kaverikaan jaksa kovin usein mitään kuvaussessioita. Enkä muutenkaan halua turhan usein pyytää ketään varta vasten kuvaamaan, sillä parhaat kuvat mielestäni tulevat muutenkin silloin, kun ei tiedä toisen kuvaavaan tai on samalla keskittynyt myös johonkin muuhun puuhaan.

Siksi olinkin tosi iloinen muistaessani, että kun viime viikolla teimme poikien ja kaveripariskunnan kanssa kesäretken kauniiseen Lammassaareen, räpsi kaverini minusta ja pojista samalla monen monta kuvaa. Ne olivat juuri sellaisia tilannekuvia joista tykkään. Minä ja pojat kävelemässä luonnon keskellä pitkospuita pitkin, ihmettelemässä ötököitä ja kasveja.

No missä ne kuvat sitten ovat? Enpäs tiedä, olen nimittäin hukannut kyseisen muistikortin! Vähän harmittaa, kerrankin olisi ollut harvinaislaatuista kuvamateriaalia. Onneksi muistot säilyy mielessä…jne :D Yllä oleva kännykkäkuva liittyy tavallaan tapaukseen. Siinä olemme me, just niin arkisesti ja aidosti kun olla ja voi. Taisi olla vainkolaukaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

4 Responses to “KATSO HARVINASET KUVAT!”

  1. Tintsu sanoo:

    Moi, en halua nipottaa, mutta lapsille kypärät päähän, kun ajelette!
    Itse olen saanut kerran pahan aivotärähdyksen, kun toinen pyöräilijä törmäsi minuun. Olin pitkään kyvytön tekemään mitään. Onnekseni en kuitenkaan vammautunut pysyvästi. Aina ei riitä, että ajaa itse turvallisesti.

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kyllä, kypärät ovat elintärkeät! :-) tässä kuvassa ollaan parkissa :-)
      Sun tapaus kuulostaa tosi hurjalta, onneksi voit jo paremmin!

  2. Fs-mamman sanoo:

    Tiedän tunteen! Mulla on ihan sama ongelma, joten tuttua on! Siksi blogissa on lähinnä ihan kaikkea muuta kuvattuna. Ja myöskin tämän takia olen edelleen blogissani ”kasvoton”. Mutta jos joskus tarvitset kuvaajaa niin reippaasti yhteyttä!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Joo taitaa olla tuttua aika monelle bloggaajalle! :-)