KALLISARVOINEN VAATEKAAPPI

3/04/2016

ELX Care 3ELX Care 6ELX Care 1ELX Care 5ELX Care 2ELX Care 4

Olen mukana Indiedaysin ja ELX Caren kampanjassa, jonka tarkoituksena olisi jakaa neuvoja vaatteiden hoitamiseen ja pyykinpesuun.

Suomalaisen vaatekaapin arvo on keskimäärin lähes 9 000 euroa. Aika paljon siis. Siksi vaatteita kannattaakin huoltaa oikein. Vaatteiden hoitaminen ja pyykinpesu ei ole vaikeaa. Hyvä pesukone ja vaatteiden oikeanlainen huoltaminen auttaa niitä säilymään kauniina ja käyttökelpoisina pidempään.

Olen itse ennen arkaillut kalliimpien vaatteiden ostamista juuri siitä syystä, että olen pelännyt pilaavani ne pesussa. Huoli on kuitenkin osoittautunut turhaksi, sillä pesuohjeita noudattamalla vaate kyllä pysyy hyvänä. Vaatteita ostaessa katsonkin aina myös materiaalin lisäksi pesuohjeen. Suosin laadukkaita luonnonmateriaaleja ja tietysti sitä, että vaatteet voi pestä kotona pesukoneessa. Pesen myös vaatteet vasta kun ne ovat oikeasti likaisia. Useasti tuuletus tai pesukoneen raikastava höyryohjelma riittää. Myös vaatteiden kuivattamiseen ja säilyttämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Useat neuleet kannattaa kuivattaa mielummin tasaisella alustalla, kun narulla tai henkarissa, sillä muuten vaate venyy. Vaatteet kannattaa säilyttää poissa suorasta auringonvalosta, myös vaatteiden kuivattaminen auringossa haalistaa värejä.

Kun vaatteisiin tulee laitettua aika paljonkin rahaa, ei vaatteita tietysti halua pilata hoitamalla niitä väärin. Eikä se olisi ympäristönkään kannalta hyvä. Joistain vaatteita tulee niin tärkeitä, että olisi katastrofi jos vaikkapa rakkaalle vekkihameelleni tai turvaneuleelleni tapahtuisi jotain. Pystytte varmaan samaistumaan tähän?

Onko teille käynyt joskus vahinkoja pyykinpesun kanssa? Itse olen vahingossa kutistanut ainakin villasukkia, mutta sen kamalimpia katastrofeja ei kyllä ainakaan muistu mieleen? Kiinnitätteköte muut huomiota vaatteet pesuohjeisiin ostohetkellä? Entäs olisiko teillä lisää hyviä vinkkejä joilla saa vaatteet pidettyä kauniina pitkään ja miten välttyä katastrofeilta pyykkiä pestessä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

10 Responses to “KALLISARVOINEN VAATEKAAPPI”

  1. Den Finlandssvenska mamman sanoo:

    Olen melko tarkka vaatteiden kanssa, väreittäin pyrin pesemään sekä alusvaatteet ja sukat korkeammassa lämpötilassa.

    Olen ajan myötä oppinut sen ettei aina tarvitse pestä lempimekkoa käytön jälkeen. Kunnon tuuletus riittää. Lastevaatteissa se ei ikävä kyllä ole niin helppoa. Välillä olen hysteerinen merkkivaatteiden suhteen (sillä haluaisin pestä vaatteen mahdollisimman harvoin). Mutta lapsi on lapsi, ja lapsen pitää saada olla lapsi olipa päällä perus Henkkamauka takki tai Mini Rodinin pico.

    Mutta pakko todeta että meillä kalliimman vaatekaapin omaa kyllä poikani!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Jep, väreittäin pesen minäkin. Onneksi on on aika paljon mustaa, niin se on helppoa 😀 Olen itsekkin joskus miettinyt että pojilla on varmaan paljon kalliimpia vaatteita kun minulla 😀

  2. Satu sanoo:

    Musta tuntuu ihan mahdottomalta, että keskimääräisen vaatekaapin arvo olisi 9000€ (!!). Tuohon summaan päästäkseen saa olla jo useampi merkkilaukku, designer-vaate tai tailoroitu puku. Itsehän en varmaan ole koko elämäni aikana käyttänyt vaatteisiin tuota summaa, saati että sen summan edestä makaisi vaatetta kaapissa. 😀

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Se on kyllä ihan älyttömän iso summa, mutta kun itse ajattelee ja laskee mukaan ulkotakit, laukut ja kengät niin onhan se hirveesti rahaa.

  3. Ida sanoo:

    Mistä olet ostanut tuon kauniin hameen?

  4. Anna sanoo:

    Munkin mielestä toi 9000e kuullostaa järjettömän isolta summalta. Itselläni ei todellakaan ole sen edestä vaatteita. Olen aina ajatellut olevani keskivertoihminen :). Ps: Ihania kuvia sinusta! Ihmettelen vaan, miksi sulla on kännykkä niissä?!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Jotkut näköjään shoppailevat meidänkin edestä sitten 😀 ja kiitos, puhelin siksi että se toimii kaukolaukaisijana kameraan 😀

  5. Dara sanoo:

    Pahoilta pyykkikatastrofeilta olen onneksi välttynyt yhtä kuudenkympin ohjelmassa korpuksi kutistettua villapaitaa lukuunottamatta. Älä kysy mitä mahdoin ajatella tyrkätessäni villapaidan koneeseen liinavaatepyykin sekaan. Todennäköisesti päässäni ei liikkunut edes sahanpurut sillä hetkellä… 😀

    Mun helmasynti on pyykkien moneen kertaan peseminen, siksi etten muista nostaa niitä pois koneesta. Tuli vaan niin hyvä mieli tuosta sun linkkaamasta höyrypostauksesta, jossa kerroit sortuvasi itse samaan. Ihanaa, etten ole ainoa ”patalaiska lusmu” maailmassa sentään! 😉

Kommentoi