MAINIO KEVÄT

28/02/2016

50735026Näyttökuva 2016-02-27 kello 22.46.23502050235028Näyttökuva 2016-02-27 kello 22.48.375069

Voihan pojat, en muista milloin viimeksi olisi tuleva lastenvaatemallisto saanut sydämeni pamppailemaan samalla tavalla kun nyt. Mainion kevät/kesä16 mallisto leikittelee 80-luvun postmodernityylisillä kuvoilla ja geometrialla. Suunnittelija Outi Mäkinen on saanut inspiraation mallistoon omasta lapsuudestaan. Ehkä tämä siksi kolahtaa niin kovaa itsellenikin. Se vie aikamatkalle omaan lapsuuteen, olematta kuitenkaan liian retro. Päinvastoin, se on ihanan raikas ja moderni.

SS16 ensimmäinen osa tulee myyntiin tiistaina 1.3. Luomupuuvillasta valmimistetut vaatteet on suunniteltu niin, että lapsen kiva ja helppo leikkiä ja touhuta niissä. Ensimmäisessä osassa myyntiin tulee erilaisia housuja, legginssejä, paitoja, mekkoja, huppareita ja haalareita. Myös kivoja leggareita, mekkoja ja tunikoita naisille! Toinen osa julkistetaan vähän myöhemmin ja se taas sisältää kesäisiempiä vaatteita sekä aika ihania pieniä juttuja kotiin. En malta odottaa!

Aiheuttaako Mainion uusi mallisto samanlaisia ihastuksen huokauksia sielläkin? Meillä myös lapset tykästyivät heti vaatteisiin kovasti, saatiin niitä jo nimittäin muutama kappale testiin. Tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä snapchatista (minttummm) ja instagramista niitä bongailleet 😉

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

3 Responses to “MAINIO KEVÄT”

  1. Juttayy sanoo:

    Mihin aikoihin tuo toinen droppi on aiempina vuosina tullut?
    Mua ei oo koskaan mitkään vaatemallistot juurikaan kiinnostanu mutta nyt sain käsiini yhden Mainion tunikan ja se on niin huippu että lisää on saatava. Stalkkasin Instasta että toisessa dropissa ois tulossa tuota Visio-kuosia aikuisillekin!

Kommentoi