5 Responses to “LEMPPAREITA”

  1. Anni sanoo:

    Missä Pao on? Olenko missannut jotain? :O

  2. Tepa sanoo:

    Miksi et voi mainita jos jokin tuote on saatu. Nuo Mainion vaatteet esim eivät ole vielä myynnissä edes joten tuskin olet ostanut.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Totta, ne on saatu. Ei rehellisesti sanottuna tullut edes mieleen mainita asiasta, sillä en tajunnut. Tämä postaus kun ei ollut vaatteista, ne vain sattuivat siinä näkymään. Ja lisäksi olin juuri edellisessä postauksessa maininnut että saimme näitä vaatteita Mainiolta.

      Tämä on sellainen asia, mitä itseni pitää nyt oikeasti miettiä. Sillä esimerkiksi jotkut saadut tavarat, kuten vaikkapa juuri lastenvaatteet, saattavat näkyä blogissa useamman vuoden. Ne ovat ensin vuoden käytössä toisella ja sitten vuoden toisella lapsella. Tuleeko joka kerta kun vaatteet näkyvät kuvissa mainita että ne on saatu? En tosiaan ole maininnut asiasta kun sen ensimmäisen kerran, mutta ehdottomasti tämä on nyt mietinnän paikka että miten oikeasti pitäisi jatkossa toimia.

  3. sla sanoo:

    Heippa ihana tuo naulakossa roikkuva musta takki? Saisinko kysyä mistä tuollaisen olet bongannut? Kiitos muutenkin hienosta ja inspiroivasta blogista, jonka olen vasta lähiaikoina löytänyt ja totaalisesti jo koukuttunut. 🙂

Kommentoi