Olen viime viikkoina kuullut useammalta ihmiseltä, että pojat eivät näytä yhtään veljeksiltä. Ja olen ollut ihan ihmeissäni, miten niin!? Hehän ovat kun paita ja peppu! Mutta tosiaan, Kaapo kyllä näyttää enemmän isältään ja Elvis sitten on taas kun kopio minusta pienenä. Ja ovathan he luonteeltakin ihan erilaisia.
Molempien poikien luonteet ovat tulleet mielestäni jo tosi varhaisessa vaiheessa esiin. Kaaposta jotenkin vain aisti, että hän on rauhallinen ja herkkä luonne. Elviksen pippurisen luonteen sain taas todeta jo ensimmäisenä päivänä synnytyssairaalassa. Toki tasoja tulee kokoajan lisää ja elämäkin hieman muokkaa persoonaa, mutta nämä ovat ne vahvimmat piirteet – jotka ovat näkyneet ihan vauvasta saakka.
On jännä miten useasti sisarukset ovat niin erilaisia. Vaikka nämäkin kaksi ovat viettäneet lähes koko ikänsä toisensa seurassa 24/7, ei persoonat ole kuitenkaan muokkautuneet samanlaisiksi. Oikeastaan uskon että se on jonkinlainen luonnon oma juttu, sisarusten on oltava erilaisa jotta he saisivat mahdollisimman paljon huomiota vanhemmiltaan. Kuulostaako tämä teistä yhtään järkevältä? Sillä jos sisarukset olisivat kovin samanlaisia, heitä myös helposti alkaisi huomiomaan yhtenä – ei yksilöinä. Olen huomannut nimittäin saman myös viiden pikkuveljeni kanssa. Toki meissä on samojakin piirteiltä ja kiinnostuksen kohteista, mutta jokainen on selkeästi ihan eri luonteinen. Mutta näitä samoja luonteenpiirteitä näkee kyllä sitten taas omissa lapsissa.
Siinä missä Kaapo arvostaa rauhallisia juttu tai lukutuokioita kainalossa, Elviksestä on taas parasta kun huomiota saa vanhemmalta yhdessä pelleilemällä ja riehumalla. Sitten taas kuitenkin Kaapo on se enemmän liikunnalisempi, kun Elvis taas tykkää piirtää ja näperrellä.
Kaikesta huolimatta nämä pojat on mitä mainioin tiimi. Kuten sanoin, paita ja peppu. Kahden vuoden ikäero ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut menoa. He tekevät kaiken yhdessä ja selvästi nauttivat toisensa seurasta. Veljestä saa tukea ja turvaa, vaikka päivittäin he myös kinastelevatkin. Mutta nekin kinat tuntuvat vaan hitsaavan tätä parivaljakkoa enemmän yhteen. Pojat myös tunnistavat toisistaan hyvin tuntemukset. He huomaavat heti kun toisella on joku vialla. Tietävät milloin kannattaa ottaa etäisyyttä tai milloin sitten taas rutistaa tiukemmin. Näiden kahden touhuja seuraten sydän pakahtuu päivittäin.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Moi! Täytyy sanoa, että sun pojat (etenkin toi mainio Elvis, joka on kuvissa aina SYÖTÄVÄN söpö!!) herättää mussakin etäisen vauva-kuumeen!! Ja se kuume ei muutoin ole edelleenkään mussa syttynyt 34- ikävuoteen mennessä.. Kivaa syksyä koko perheelle!
Moi! Hehehe, voi kiitos. On tuo aika tyyppi ja muutamalta muulta olen kuullut samaa 😀 Ihanaa syksyä!
Oi, ihana teksti! Olen pohtinut näitä samoja asioita, miten ihmisen luonne muokkaantuu. Tietenkin ympäristö, kasvatus ym muovaavat luonnetta, mutta huomasin lueskellessani äidin kirjoittamaa kirjaa meistä pienenä ja luonteidemme kehittymisestä että kaikilla oli selkeästi oma persoona ja luonne ihan heti syntymästä lähtien. Toki meillä on myös paljon samanlaisia piirteitä, mutta myös ollaan omia persooniamme. Jaamme mm yhteisen kiinnostuksen musiikkiin (johon osasyy varmasti on myös se että pienestä pitäen meidät on laitettu soitto- , tanssi- yms tunneille), meillä on suhteellisen samanlainen huumorintaju sekä tiedän aina että jos veljeni tai siskoni suosittelee elokuvia tai sarjoja, ne yleensä on semmoisia jotka kolahtaa myös omaan makuun. Ollaan vietetty koko lapsuus ja nuoruus saaristossa jossa ei ollut oikein muita leikkitovereita kuin omat sisarukset ja serkut joten kai sitä väkisinkin vähän kasvaa yhteen. Meistä kyllä varmaan veljen kanssa löytyy nykyään jopa enemmän yhteneviä piirteitä kun mitä nuorempana ja onkin tosi hienoa jakaa yhteinen kaveripiiri, joka tosin onkin muovaantunut vasta aikuisiässä. Ihanaa että lapsillasi on niin vahva sisarussuhde, se on tosi sääli kun löytyy myös ihmisiä jotka eivät jaa oikein mitään samaa sisarustensa kanssa ja eivät siksi ole kovinkaan läheisiä.
Voi ihana että äitinne on kirjoittanut teistä kirjan pienenä. Mikä aarre!
Ihan samaa kaveripiiriä ei vanhemman veljeni kanssa jaeta, mutta ollaan oltu muutaman kerran esim keikalla yhdessä – ja ollut tosi kivaa. Ikinä teininä en olisi voinut ajatella moista, silloin meni sukset niin ristiin 🙂
Eikä miten hauskoja kuvia! Ja en kestä tota poikien tyyliä! Siis hyvässä mielessä 😀
Hihihi, kiitos 😀 !
Sinulla on mielettömän kauniit lapset!
Voi kiitos !!! <3