ILMAN APUPYÖRIÄ

12/08/2015

ilman apupyöriä 6ilman apupyöriä 9ilman apupyöriä 3ilman apupyöriä 8ilman apupyöriä 5ilman apupyöriä 7ilman apupyöriä 2ilman apupyöriä 4ilman apupyöriä1

Kuulostaa hullulta, mutta ehdittiin vasta eilen aloittaa pyäräilyharjotuksen ilman apupyöriä. Uusi isompi pyörä hankittiin jo alkukeväästä, mutta tähän saakka se on vain koristanut rappukäytäväämme. Miten sitä voikin olla muka niiin kiire. No, toisaalta sateessa pyöräileminen ei ole niin hauskaa ja sadetta tähän kesään on mahtunut.

Äitini itseasiassa löysi tuon ihanan vanhan Ponin nettikirppikseltä mielestäni ihan pilkkahintaan. Olin juuri aiemmin kauhistellut monien satasten Jopoja, hyvä että tuo tuli vastaan! Retro Tunturissa on kaikki alkuperäiset osat tallella, myös siis tuo aivan ihana penkkimäinen satula. Satulassa on muuten vielä tuollainen pieni kahva, joten pyöräilyn harjoitteleminen oli vieläkin helpompaa.

Pyöräilyharjotukset jatkuvat vielä, pihalla juoksentevat kaverit kun olivat tällä kertaa kiinnostavampia kun ilman apupyöriä oppimaan ajaminen. Luulen kuitenkin, että tässä mennään samalla tavalla kun uimisenkin kanssa. Eli sitten kun se asia tarpeeksi kiinnostaa tai jaksaa keksittyä niin se onnistuukin ihan itsestään. Ei nimittäin eilen kaukana ollut, että olisin voinut päästää irti.

Toisaalta, itselleni ei olisi mikään kiire tuon kanssa – mutta onhan pyöräily hyvä asia osata viimeistään ennen koulua. Vai mitä olette mieltä? Itselleni sopisi kyllä rullailla laatikkopyörällä lapset kyydissä, oikeastaan mielummin niin. Hirvittää nimittäin tämä liikenne täällä ja etenkin päästää lapsi tuonne käveliöiden, lenkkelilöiden, pyöräilijöiden, koirien ulkoiluttajien, skeittaajien, mopojen, bussien, ratikoiden ja autojen joukkoon – vaikka itse vieressä polkisikin.

Mutta eikö ole aivan ihana tuo pyörä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

5 Responses to “ILMAN APUPYÖRIÄ”

  1. Elisa sanoo:

    Vautsi miten ihana pyörä!
    Mua pelotti myös aluksi päästää lapsi liikenteeseen, sillä tällä alueella tosiaan on kamikaze-pyöräilijöitä, skeittareita, polkulautailijoita, koiria ja kävelijöitä. Ja reitti päiväkodille on melko hurja (jengi polkee kuin pyöräkisassa).
    Tyttö kuitenkin itse halusi polkea matkan, joten alettiin treenata. Ja eipä siinä ongelmia ole tullut. Nyt melkein kahden viikon jälkeen alan vähitellen luottaa, et kyllä se pienikin näköjään pärjää tuolla liikenteen seassa. 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei vau, mahtava kuulla että on mennyt hienosti! Ja eihän tuolla liikenteen seassa oppimaan aja muuten kun treenaamalla 🙂

  2. neito sanoo:

    Mun poika, joka aloittaa myöskin eskarin nytten, niin oppi ajamaan ilman apupyöriä vuosi sitten, oli silloin n. 5,5 vuotta. Oppi kun asia rupesi kiinnostamaan.

    Mut sitten meidän hurjapää pikku-sisko, ikää nyt 3,5 vee. Aloitti 2 veenä potkupyörällä ja on ajellut tämän kesän siten tavallisella pyörällä ilman apupyöriä. Jätti ne sitten kokonaan ilman.

    Jos näitä kahta sisarusta vertaa, niin mieluummin vanhempana kuin nuorempana. Poika oli ihan selkeästi fiksumpi pyörän kanssa ja osaa paremmin katella ympärilleen kuin pikku-sisko, joka noh… ajaa niin kovaa kuin pääsee. On tuolla pojallakin oppimista, mutta kyllä 5-6 vuotiaalle on helpompi selittää asioita kuin 3 vee uhmikselle, joka rakastaa vauhtia…

  3. Lillipantteri sanoo:

    Ihana kuulla, että te ette ole ehtineet pyöräilemään/opettelemaan ajaa ilman appareita. Tiedän tasan mitä tarkoitat! Me ollaan kyllä pyöräilty ja opeteltu ajamaan ilman appareita, mutta me ei olla käyty kertaakaan uimassa tänä kesänä. Ja tuskin enää edes mennään.. ainakaan luonnonvesiin. Ja hitsi mikä huono omatunto siitä asiasta! Okei, me ei olla mitään uimareita, että sinne rannalle olisi päästävä hellepäivinä. Mut ois siellä voinut käydä ees sen pari kertaa. Täälläkin esikoinen aloittaa eskarin, ja uimataito olisi tärkeä. Ps. Ihana pyörä! 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Joo, ihme kiire ollut 😀 Kesä menee niin nopsaan, muttei kyllä kannata stressata, kyllä sitä vielä ehtii 🙂

Kommentoi