PIKKUVELJEN RÄPSYJÄ

30/08/2015
Kommentit pois päältä artikkelissa PIKKUVELJEN RÄPSYJÄ

imageimageimageimageimageimageimageimage

Viimeisen vuoden aikana olen saanut ihastella pikkuveljeni, Tommin, ottamia kuvia. Ihan huikeita! Kaikissa kuvissa on ihan mieletön tunnelma ja ne tunnistaa jo nyt oman persoonallisen tyylin ansiosta. Tykkään kovasti.  Hauskaa että meitä sisaruksia yhdistää monet samat kiinnostuken kohteet, kuten musiikki ja valokuvaus. Nimittäin muutkin veljeni harrastavat samoja juttuja. Jokaisella meillä on kuitenkin ihan oma tyylinsä, kuten vaikka näistä kuvista näkee.

Tommi vei tässä hiljattain, eräs sadepäivä, pojat kaupungille. Olipa ihana nähdä miten hän oli taltioinut reissun tunnelmat muistikortille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hänen pitäisi alkaa jakaa kuviaan myös muualle kun facebook kavereilleen. Nyt vaan valokuvablogi pystyyn! Vai mitä olette mieltä?

Itse olen taas viettänyt lapsetonta sinkkuelämää tiistaista saakka. Huomenna saan pojat takaisin kotiin ja alkaa taas vähän erilainen arki. Odotan kovasti. Sitä ennen katselen näitä kuvia koneelta, ikävä jo painaa!

Muistuttelen vielä, että Habitare-lippu arvonta päättyy tänään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VUOSI TÄÄLLÄ

28/08/2015

mami-go-go-eevil-stöömani-go-go-minttu-ja-pojatmani-go-go-pinkki-minttuminttu-mani-go-go-kaapo-elvis

Facebook muistutteli aamulla että näiden kuvien ottamisesta on tänään tasan vuosi. Kuvat on ottanut exäni, vanhalla pihallamme ja ne on otettu ensimmäistä Indiedays-postaustani varten. Olen siis kirjoittanut täällä jo vuoden! Siirtyminen blogini kanssa Indiedaysille kuuluu ehdottomasti merkittävimpiin asioihin, mitä urallani on tapahtunut. Muistan edelleen sen hetken ja fiiliksen, kun minuun täältä ensimmäisen kerran otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut alkamaan kirjoittamaan täällä.

Olin isäni luona Espanjassa, kun kesken päivän vain satuin vilkaisemaan sähköpostejani. Seuraavaksi kävinkin jo puhelinnneuvoteluja ja kävin läpi sopimuksia. Oli tosi vaikea olla hiiskumatta asiasta kenellekkään, olin samalla hurjan innostunut ja samalla jännitti ajatus siirtymisestä ihan megasuosittujen ja suurten blogien joukkoon. Olin tietysti myös hurjan otettu. Suomen suosituin blogiportaali haluaisi juuri minut.

Reilu vuosi sitten kesällä tiedossa oli jo, että siirtyisin tulevana syksynä blogini kanssa muualle kirjoittamaan. Kävin neuvotteluja muutaman lehtitalon kanssa ja itseasiassa kaiken piti jo olla selvää. Kunnes sain sen mailin. Tiesin heti että Indiedays on juttuni. Kaikkien muiden tahojen kanssa minulla oli epäilykseni, sopisinko sinne, onko tämä oikeasti minun juttuni, leimaituisinko liikkaa vain yhteen genreen? Mutta Indiedaysin kanssa ei. Sillä hetkellä tiesin että epäilykseni muiden tahojen kanssa eivät olleet turhia, pitäisi aina luottaa omaan intuitioon.

Viime vuoden keväällä punnitsin myös mahdollisuutta ryhtyä itsenäiseksi bloggaajaksi. Se tuntui yleistyvän paljon silloin, ja moni tuttu tekikin niin. Itse tunsin kuitenkin etten pystyisi yksin siihen kaikkeen. Domainien hankkimiseen, sivujen tekemiseen, mainosten myyntiin ja tietysti sitten vielä siihen itse blogin päivittämiseen… Vuorokauden tunnit eivät millään olisi edes riittänyt kaikkeen. Ainakaan jos olisin halunnut säilyttää saman tulotasoni. Tämä blogi kun tosiaan on päätoiminen työni. Bloggaaminen on myös melko yksinäistä homaa. Sitä useinmiten istuu yksin kotona koneen äärellä ja ihmiskontaktit tapahtuvat pääsosin virtuaalisesti. Joten on kiva tietää että taustalla on joukko ihmisiä, joihin tarvittaessa turvata. Ja useinmalle ihmiselle on tärkeä kuulua johonkin joukkoon, niin minunkin. Meillä kaikilla Indiedays-bloggajilla on tosi hyvä yhteishenki, vaikka kaikkien kanssa emme olekkaan ikinä livenä tavattukkaan.

Yhteisöllisyyden lisäksi portaalibloggaaminen tosiaan turvaa elannon. Kuukausipalkan lisäksi tienestejä kertyy yhteistöistä. Näiden sopiminen voi joskus kestää kauan, sähköposteja lähetellään kymmenittäin ennen kun saadaan kaikki asiat sovittua, lisäksi niihin saattaa liittyä vaikkapa bannereiden tekoa. Arvostan todella sitä että suurimmaksi osaksi joku tekee tämän kaiken puolestani. Silloin minä voin keskittyä vain tähän tärkeimpään ja rakkaimpaan, eli bloggaamiseen. Indiedays tarjoaa mukavasti hyvin erilaisia yhteistöistä erilaisten kumppanien kanssa, niistä voi sitten valita itselleen luontevimmat ja kiinnostavat jutut – jos haluaa.

Vaikka minulla olikin ongelmani edellisen portaalin kanssa, näen silti portaalissa bloggaamisen ehdottomasti hyväksi jutuksi. Etenkin kun tätä saa tehdä näin hyvien tyyppien kanssa, taustalla on hyvin ammattitaitoinen porukkaa. Portaalia on pyäritetty ennen kun minä edes tiesin mitä blogit ovat. Vaikka tämä on portaalille bisnestä, ei kukaan ikinä missään vaiheessa unohda että me bloggaajat kuitenkin teemme tätä hommaa sydämmellä ja että tämä on tapamme ilmaista ja toteuttaa itseämme omilla tavoillamme. Meillä on kaikilla täysi vapaus tehdä sitä ihan omaa juttuamme, vaikka portaalin alla bloggaammekin. Ja se on varmasti yksi Indiedaysin suuren suosion salaisuuksista.

Vuosi täällä on mennyt tosi nopeasti. En olisi koko asiaa edes tajunnut ilman fecebookin muistutusta. Vuoden aikana olen varmasti kehittynyt jonkin verran kirjoittajana – vaikka kirjoitusvirheitä vilisee edelleen, sori niistä! Itse blogi on varmasti myös kehittynyt siinä samassa kun minäkin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä tärkeämmäksi tämä kokoajan muuttuu. Viimeisten vuosien aikana olen antanut itsestäni tänne enemmän kun ikinä. Kirjoittaminen on avannut omiakin silmiä siitä kuka ja millainen olen. Tämä ei tosiaan ole enää vain sitä alkuaikojen perhe-hömppää lastenvaatteista ja puuron syönnistä, vaan paikka jossa todella avaan sisintäni ja pohdin välillä tosi henkilökohtaisiakin asioita teidän kanssa.

On myös paljon asioita mitä en edelleenkään osaa. Ja ehken ikinä opikkaan. Kirjoitan mitä mieleen tulee, en osaa ajatella että mitkä aiheet toisivat lisää kävijöitä tai että jossain jutussa olisi nyt aihetta suureksi skandaaliksi. En yli neljän ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen tajua edelleenkään mitään mistään hakukoneoptimoinnista tai siitä miten voisin kasvattaa lukijamäärääriäni. Viikoittain hämmmäsyn siitä, että jotkut ihan tajunnan virtana kirjoittamani jutut päätyvätkin tosi suosituiksi ja taas postaukset joita olen suunnitellut ja tehnyt pitkään eivät aiheuttakaan teissä juuri minkäänlaisia reaktioita. Välillä tulee myös kausia kun en keksi tai ei huvita kirjoittaa mitään. Tämän vuoden aikana olen myös kokenut paineita. Paineita siitä olenko tarpeeksi hyvä tai suosittu näiden kaikkien muiden blogien keskelle. Aiemmassa portaalissa kun olin yksi isoimpia, täällä nyt lähes päinvastoin. Näitä paineita onneksi helpottaa esimerkiksi toimistusjohtajalta sunnuntai-iltana tuleva viesti: Huikean hieno toi sun viimeisin postaus! Blogikirjoittamista parhaimmillaan, onnittelut :-) !

Bloggaamisen lisäksi tämä vuosi on muidenkin töiden osalta ollut merkittävä. Blogin ansioista olen saanut hyvin mielenkiintoisia työtarjouksia. Olen ollut usempaan kertaan mallina, olen ollut emännöimässä tapahtumia, lapsetkin ovat saaneet malli -ja mainoskeikkoja, olen päässyt suunnitelemaan vaatteita kahdelle eri taholle ja mikä tärkeintä – tutustunut taas roppakaupalla uusiin mahtaviin ja lahjakkaisiin ihmisiin. Kirjaakin aloin kirjoittamaan – se tosin edistyy hyvin hitaasti, mutta varmasti. En kovin usein uskalla tätä edes itsekseni miettiä, (sillä tidättehän, se kellä onni sen kätkeköön) mutta vaikka vuoteen on hyvien asioiden lisäksi mahtunut myös paljon vastoinkäymisiä ja raskaita asioita, elän juuri nyt unelmaani. Saan tehdä sitä mitä rakastan. Kiitos kun olette mukana <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.


VOIHAN POJAT

27/08/2015

VOIHAN POJAT 10VOIHAN POJAT 2VOIHAN POJAT 3VOIHAN POJAT 1VOIHAN POJAT 4VOIHAN POJAT 6VOIHAN POJAT 5VOIHAN POJAT 8VOIHAN POJAT 7VOIHAN POJAT 9VOIHAN POJAT 11

Olen viime viikkoina kuullut useammalta ihmiseltä, että pojat eivät näytä yhtään veljeksiltä. Ja olen ollut ihan ihmeissäni, miten niin!? Hehän ovat kun paita ja peppu! Mutta tosiaan, Kaapo kyllä näyttää enemmän isältään ja Elvis sitten on taas kun kopio minusta pienenä. Ja ovathan he luonteeltakin ihan erilaisia.

Molempien poikien luonteet ovat tulleet mielestäni jo tosi varhaisessa vaiheessa esiin. Kaaposta jotenkin vain aisti, että hän on rauhallinen ja herkkä luonne. Elviksen pippurisen luonteen sain taas todeta jo ensimmäisenä päivänä synnytyssairaalassa. Toki tasoja tulee kokoajan lisää ja elämäkin hieman muokkaa persoonaa, mutta nämä ovat ne vahvimmat piirteet – jotka ovat näkyneet ihan vauvasta saakka.

On jännä miten useasti sisarukset ovat niin erilaisia. Vaikka nämäkin kaksi ovat viettäneet lähes koko ikänsä toisensa seurassa 24/7, ei persoonat ole kuitenkaan muokkautuneet samanlaisiksi. Oikeastaan uskon että se on jonkinlainen luonnon oma juttu, sisarusten on oltava erilaisa jotta he saisivat mahdollisimman paljon huomiota vanhemmiltaan. Kuulostaako tämä teistä yhtään järkevältä? Sillä jos sisarukset olisivat kovin samanlaisia, heitä myös helposti alkaisi huomiomaan yhtenä – ei yksilöinä. Olen huomannut nimittäin saman myös viiden pikkuveljeni kanssa. Toki meissä on samojakin piirteiltä ja kiinnostuksen kohteista, mutta jokainen on selkeästi ihan eri luonteinen. Mutta näitä samoja luonteenpiirteitä näkee kyllä sitten taas omissa lapsissa.

Siinä missä Kaapo arvostaa rauhallisia juttu tai lukutuokioita kainalossa, Elviksestä on taas parasta kun huomiota saa vanhemmalta yhdessä pelleilemällä ja riehumalla. Sitten taas kuitenkin Kaapo on se enemmän liikunnalisempi, kun Elvis taas tykkää piirtää ja näperrellä.

Kaikesta huolimatta nämä pojat on mitä mainioin tiimi. Kuten sanoin, paita ja peppu. Kahden vuoden ikäero ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut menoa. He tekevät kaiken yhdessä ja selvästi nauttivat toisensa seurasta. Veljestä saa tukea ja turvaa, vaikka päivittäin he myös kinastelevatkin. Mutta nekin kinat tuntuvat vaan hitsaavan tätä parivaljakkoa enemmän yhteen. Pojat myös tunnistavat toisistaan hyvin tuntemukset. He huomaavat heti kun toisella on joku vialla. Tietävät milloin kannattaa ottaa etäisyyttä tai milloin sitten taas rutistaa tiukemmin. Näiden kahden touhuja seuraten sydän pakahtuu päivittäin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.