ITKUHAN SIINÄ MELKEIN TULI

29/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä ovat pikkujuttuja muille, mutta niin suuria ja tunteikkaita itselle. Meidän pihalla asuu paljon lapsia, mutta uusien kavereiden saaminen – tai varsinkaan valmiiksii tiiviiseen kaveriporukkaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Itse nyt en niin kovasti uusia kavereita kaipaile, vaikka pihalta muutama sellainen onkin jo löytynyt. Mutta lapsille ne ovat hurjan tärkeitä. Ja mikä olisikaan hirveämpää, kun leikeistä ulkopuolelle jääminen.

Me ei olla ihan hirveästi tuossa uudella pihalla oltu vielä hengailtu, päiväkodin jälkeen sitä kun on kiva rauhoittua omaan kotiin ja nyt poikien ollessa lomalla ollaan oltu useasti menossa jossain muualla. Pihan lapsilla on selkeästi myös vähän eri rytmi kun meillä. Kun tulemme päiväreinnoiltamme (ihan liian myöhään) kotiin iltapalalle, ovat parhaat leikit pihalla vasta meneillään. Useasti emme silloin voi edes jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, vaikka se kivaa olisikin.

Pihalla on selkeästi yksi vähän isompi ja tiiviimpi porukka, joista jokainen on jo toki tuttu meille – mutta nämä lapset ovat asuneet koko ikänsä tässä pihassa ja vanhempansa tuntevat toisensa jopa 30 vuoden takaa. Eilen taas nämä lapset vanhempineen olivat pihalla, kun taas meidän oli tarkoitus mennä äkkiä iltapalalle ja nukkumaan.

Muistan itse omasta lapsuudesta, oli ihan parasta kun kesälomalla sai riekkua myöhään pihalla. Leikkiä kirkonrottaa, keinupehvistä tai kiipeillä puissa. Kun ilta alkoi hämärtyä, pikkuhiljaa jokainen pihan lapsi huudettiin ikkunasta kotiin – ja siellä uni tuli heti. Se pihan lasten yhteishenki on jotain mitä en ikinä unohda.

Tämä mielessä sanoin eilen sitten Kaapolle, että hän saa jäädä hetkeksi vielä pihalle, huudan sitten ikkunasta kun pitää tulla sisälle. Ihan mahan pohjasta otti miten iloiseksi tämä Kaapon teki, mutta erityisesti se miten innoissaan pihan muut lapset olivat siitä että hän sai jäädä heidän kanssaan vielä leikkimään. He lähtivät joukolla iloisesti kirmaamaan pihan toiselle puolen ja tunsin samalla tiettyä ylpeyttä lapsestani, joka kasvaa, saa uusia ystäväiä juuri omana itsenään – mutta tunsin myös palan kurkussa. Tunsin miten ne napanuoran viimeisetkin rippeet poikkesivat.

Ei mennyt aikaakaan kun kaikki kaverukset tulivat joukolla pimpottamaan ovikelloa ja kysymään saako Kaapo olla vielä hetken pihalla. Tajusin että minua pidetään täällä varmaan tosi tiukkana ja nipona mutsina :-D Kello puoli kymmenen illalla sitten huutelin lapseni sisään. Kun hän asteli hiki päässä ja maailman onnellisin raukea hymy kasvoillaan eteiseen, meinasi itku tulla. Hän kertoi miten oli juossut yhtä kovaa Jeren kanssa, joka on jo kuusi ja kuinka Inka oli kysynyt voiko hän taas heti aamulla tulla ulos leikkimään. Oma olo samaan aikaan jotenkin hurjan ylpeä, onnellinen ja haikea. Ja tosiaan, aamulla hän kävi sitten ekaa kertaa pimpottamassa kaverin ovikelloa ja kysymässä että ”voitko sä taas olla?”

Eskari alkaa parin viikon päästä ja myönnettävä se kai on, esikoiseni kasvaa, kehittyy ja ennen kaikkea itsenäistyy. Kavereiden seura kiinnostaa entistä enemmän ja kohta mutsi on vaan se joka ei tajuu. Tiedän myös miten raadollista ystävyyssuhteet voivat jo tuossa iässä olla, koulumaailma pelottaa jo etukäteen. Ehkä sen takia myös vähän liikutuin, kun huomasin miten kivasti hän kuitenkin pääsee porukkaan mukaan ja että hänestä tykätään.

Tämä ”lähiössä” asuminen on myös täysin uusi maailma lapsilleni. Aiemmin ei pihalle voinut lähteä yksin, saatika että talossamme olisi muita lapsia edes asunut. Kavereita nähtiin niin että sovittiin vanhempien kanssa leikkitreffejä tai lähdettiin puistoon. Tämä meidän uusi talo, ja ihanan suojaista piha – jossa tekemistä riittää, on tosi ihana. Täällä on hyvä lapsia kasvattaa, irtautumatta itse kuitenkaan liiaksi siitä kaupunkielämästä. Paras päätös ikinä.

Hurjaa tämä vanhemmuus. Ensin sitä opetellaan miten olla, kun lapsi tarvitsee sinua ihan kokoajan. Sitten harjoitellaan miten päästää irti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

19 Responses to “ITKUHAN SIINÄ MELKEIN TULI”

  1. Juttayy sanoo:

    Voi ei, MULLA tuli tippa linssiin vaikken teitä tunnekaan! Helvetin imetyshormonit…
    Tää on pelottava aihe, hirvittää jo valmiiksi koulun aloittaminen vaikka omat pojat ovat vasta kaksi vuotta ja toinen kuusi viikkoa. Minun mies on mamu, ja pelkään millainen sosiaalinen ympäristö tulee olemaan puolimamuille lapsilleni viiden vuoden päästä.

  2. Eee sanoo:

    Täällä kans tuli tippa linssiin, vaikkei mtn imetys\raskaus hormoneja olekkaa tällä hetkellä Itelle 3vuotias poitsu ja kuinka tänään taas havahduin että oma poitsu on kyllä taas isompi ku muistinkaan, ei vauva niinku itsekin tokaisi

  3. aNNu sanoo:

    Meidän pian 4v on tosi sosiaalinen tapaus ja hän on tänä kesänä alkanut käymään yksin naapureilla leikkimässä ja toki naapurit käy sitten välillä meillä. asutaan omakotitaloalueella ja lapsiperheiden ympäröimänä. Tosi ihanaa kun on kavereita, mutta hän ei ymmärrä sitä ettei saa ilman lupaa mennä ja siitä on monet kerrat väännetty.
    Tänä kesänä hän myös oli ensimmäistä kertaa yökylässä kaverillaan, ilman äitiä, voi nyyh. Hän oli reippaampi kuin äiti!

  4. Oi, niin ihana teksti <3. Itse myös lähiölapsena muistan, että parasta olivat illat, joina koko kerrostalon iso lapsilauma leikki yhdessä kirkonrottaa tai naurisvarasta. Meidän nykyisessä talossa ei muita lapsia ole, mutta onneksi paras kaveri löytyy heti, kun juoksee pihan läpi toisen talon pihalle. Onni oikeasti on ystävät, jotka nelivuotias on hankkinut ihan itse <3.

  5. Kirsi sanoo:

    Tykkään niin lukea blogiasi ja olen sentäs yli 5-kymppinen tätsä. Muistan kuin eilisen nuo samat tilanteet ja tunteet, mitä nyt käyt läpi. Ihanaa, että voit ottaa aikaa myös itsellesi. Kaikenlaista on tulossa vuosien myötä, mutta ei mitään, mistä et avoimien, luottamuksellusten välien ja rakkauden avulla selviäisi. Näin uskon! Ja hassua, kun toisen lapsen kanssa ei mene yhtään samoin kuin ensimmäisen… näin omalla kohdallani. Nyt lapset 22 ja 24 v. Olemme rakkaita ja ystäviä. Pidämme myös huolta toisistamme – tahoillamme. Tsemppiä elämääsi ja halit sinulle ja pojille! Seuraan ♡

  6. Sanna sanoo:

    Mulle tuli myös kyyneleitä silmäkulmiin. Voi että miten ihana teksti! Niin hyvin olet kuvaillut kaikki tunteet ja ajatukset että melkein itse tunsin kaiken tuon teidän kanssa!

  7. Jonnanen sanoo:

    Ihana teksti <3 sinun blogi on ihan paras.niin aito,rehelline ja elämänmakuinen.kuitenkin samalla rento ja hyväntuulinen! Ihanaa loppukesää sinulle ja pojille!
    T.kohta 3 vuotiaan pojan äiti :)

  8. Minä sanoo:

    Ihana teksti. Mulla lähes samanikäiset pojat kun sulla. Oon miettinyt tuota samaa ja onnellisena katson, kun viisivuotiaani nauttii kesäilloista pihoilla iltamyöhään..piha täynnä lapsia ja naurua, onnea. Ei sitä voi herkistymättä kattoa. Kiitos blogistasi! Se saa minut aina hyväntuuliseksi.

  9. Meriannen sanoo:

    Vitsit, syytän raskaushormoneita mutta tuli ihan itku silmään! Ihana kirjoitus! <3

  10. Tiinakaisa sanoo:

    Tuttuja tunteita täälläkin. Mutta muista, että ne on meidän vauvoja ja poikia aina vaikka ne kasvaakin <3

  11. Panda sanoo:

    ”voiks sie tänää olla?”

    Oli ihan parhaimpia juttuja lapsuudessa <3 Omituinen sanarakenne, mutta hauska kuulla että sitä käytetään yhä nykyäänkin. :)

  12. Ne kesän vähän hurjat iltahetket pihalla on mullakin parhaimpien lapsuusmuistojen joukossa. Ja vaikka musta täällä ratikkalinjojen sisäpuolella ollaan kyllä vielä kantakaupungissa, niin upeaa on kyllä juuri talojen ihanat pihat – itse mä olen juossut lapsuuteni Itä-Pasilan pihoilla ja nyt omat lapset viilettää Länsi-Pasilan pihoilla. :)

  13. Nina sanoo:

    Sama juttu kuin muilla: tippa linssissä luin tekstin. Tosin minäkin syytän raskaushormoneja :D Haluan kuitenkin sanoa, että poikasi ovat todella onnekkaita, kun heillä on noin upea äiti, joka osaa samaan aikaan asettaa rajoja ja antaa tilaa olla lapsi.

  14. Mia sanoo:

    Luen blogiasi usein mutta en ole kommentoinut ennen. Nyt oli pakko, oli niin ihana ja AITO kirjoitus! Tiedän mitä tarkoitat, samat tunteet itsellä. Hauskaa kesää teille!

  15. Eluna sanoo:

    Moikka!
    Sun blogi on ainoa, jossa jaksan lukea kaikki lapsiin liittyvät postaukset ja tykkään niistä tosi paljon:) Jotenki kerrot niistä niin aidosti ja rehellisesti, että ne on tosi mielenkiintosia. Itsellä kun ei lapsia ole eikä ne myöskään haaveena ole enkä myöskään niistä erityisemmin välitä, ni oikeestaan aina skippailen kaikki postaukset lapsista yms. paitsi poikkeuksen tosiaan teen sun blogissa. Ja plus et sun pojat vaan on ehkä maailman cooleimpia!! Näytän aina välillä mun miehelle kuvia sun pojista, ku niillä on tyylii skeittilaudat käsissä, vanssit jaloissa ja joku ubersöpis-lippis päässä:DD
    Ja vielä täytyy sanoo, et tykkään sun tyylistä myös ihan hulluna ja oot niin super kaunis, et oon vähä kade, oon mm. näyttänyt sun kuvan ku on kysytty kauneinta naista hahaa:DD okei alkaa kuulostaa vähä creepyltä joten lopetan nyt.:SD

  16. Heini sanoo:

    Tosi ihanasti kirjoitettu tarina, mun mielestä paras mitä olen blogistasi lukenut :) Tsemppiä eskarin aloitukseen, toivon että lasten kasvaminen tuo eteen vielä paljon ihania asioita mistä ette ole vielä kerinneet uneksiakaan :)

  17. Maija M sanoo:

    Ehdottomasti parasta tässä lähiöön muutossa on ollu piha ja pihan lapset. Elsa painelee jo ihan omia menojaan pihapiirissä, leikkivät nukeilla ulkona, keinuvat, juoksevat ja leikkivät just niitä ihania klassikkoleikkejä. Otso ja muut pienemmät yrittää pysyä perässä, niin liikkistä. Lapsia on yli 20, vaikka talo on suht pieni. :)

    Ja se tunne kun käy ovella huutamassa ”syömään”. Jotenkin ihanaa. Vaikka ratikkakiskoja välillä onkin ikävä, niin tämän asian suhteen muutto ei kyllä harmita pätkääkään.

    Ihana kirjotus!

  18. Elina sanoo:

    Tämä oli ensimmäinen teksti, jonka luin blogistasi. Minulla ei ole edes lapsia, mutta jotenkin omat lapsuudenaikaiset kesät tulvahtivat mieleeni tästä, tuoksuineen ja leikkeineen. Meilläpäin kysyttiin ”voikko olla” ja leikkeinä oli mm. keinumatti, kymmenen tikkua laudalla, lompakon veto, litta tai peili. Voi kun voisi omille lapsille aikanaan tarjota mahdollisuuden vastaavaan. Onnea syksyn eskariin ja mukavaa loppukesää!

  19. Vilja sanoo:

    Ihana, upea kirjoitus❤