ISONA HALUAN OLLA ONNELLINEN

30/07/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Muistatteko kun yhdessä vaiheessa blogeissa kiersi jatkuvasti erilaisia haasteita. Minullakin oli joskus jonossa varmaan kymmenen haastetta, mutten saanut lopulta vastattua niihin yhteenkään. Nyt sain pitkästä aikaa sellaisen, kun blogikaimani Minttu haastoi minut vastaamaan näihin kymmeneen kysymykseen. En edes lukenut kysymyksiä etukäteen, aloin vain vastailemaan. Aika hauska juttu!

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Tiedätte ehkä sen, että musiikki on minulle lähellä sydäntä – mutta ehkä tienneet että olen ollut ala -ja yläasteen musiikkiluokalla. Olen soittanut pianoa, bassoa ja rumpuja ja minulla on ollut punk-bändi. Olen myös koko ikäni harrastanut tanssia ja aloitan aamuni tanssimalla hassusti keittiössä. Rakastin koulussa esitystunteja, musikkaalien tekoa sekä konserteissa esiintymistä. Harrastan edelleen teatteria.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

Toki on. Olen alusta saakka tehnyt blogia ilolla ja haluan myös että tämä on lukijoille iloinen paikka käydä. En mielelläni kirjoita liian negatiivisesti, ainakaan kovin usein. Myös (todella harvoin tulevia) täysin asiattomia kommenteja jätän julkaisematta vain sen takia, ettei lukijoille tulisi paha mieli niiden takia.

3. Miten bloggariminä eroaa ”reaaliminästäsi”?

Tuskin paljoakaan. Olen kirjoittanut blogia yli 4,5 vuotta, joten todellinen minäni on varmasti tullut aika hyvin jo esiin. Kirjoittamalla pystyn kuitenkin paremmin tuomaan ajatuksiani esille, joten ehkä jollain tapaa olen puheliaampi, ainakin syvällisemmissä asiossa, täällä blogissa.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Mikä vaan hassu. Eniten naurattaa tilannekomiikka, hassut kommellukset joita tuntuu sattuvat paljon niin itselleni kun kavereillekkin. Huumori saa olla hurttia, kaksimieliset jutut naurattavat aina, samoin musta huumori uppoaa. Nauran varmaan päivittäin ainakin itselleni.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Koko sukuni sekä äidin että isäni puolelta tulee luovista ammateista ja olenkin kasvanut aina luovassa ympäristössä. Luovuus merkitsee itselleni henkilökohtaisesti eniten ehkä vapautta toteuttaa itseään vapaasti. Luova voi olla niin monella eri tapaa, ja uskon että jokainen meistä on omalla tavallaan sitä. Toinen loihtii jääkaapin tähteistä maukkaan illallisen ja toinen taas maalaa tauluja.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihan mahdoton valita yhtä, sillä rehellisesti ihailen ihan jokaista. Jokainen on oman elämänsä sankari ja jokainen on voittanut haasteita ja kulkee omia polkujaa, sitä arvostan ja ihailen muutenkin ihmisessä – että tekee itselleen rakkaita ja tärkeitä asioita. Juuri tällä hetkellä tunnen paljon ylpeyttä pikkuveljestäni joka on tehnyt aina asiat omalla tavallaan ja sai hiljattain oman radio-ohjelman, josta on unelmoinut. Kaverini Koko Hubara on myös viime päiviniä ollut paljon otsikoissa, siinä on ihminen jota ihailen suuresti.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Saamattomuus ja täydellisyyden tavoitteleminen. Siinä on kaksi asiaa jotka eivät vaan mitenkään sovi yhteen. Päässäni on miljoona ideaa ja asiaa mitä haluaisin tehdä, mutta sitten toisaalta haluan vain katsoa Netflixiä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Hmm, vaikea sanoa muiden puolesta! Useasti saan kuulla olevani herttainen, ehkä se.

9. Mikä sinusta tulee ”isona”?

Toivottavasti onnellinen ihminen. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.

Uskon siihen että kaikki asiat aina järjestyvät. Tottakai elämässä on rankkoja aikoja ja asioita, surua, menetyksiä ja tiedän ettei elämä tosiaankaan mene suunnitelmien mukaan. Onnellisuuden voi kuitenkin löytää pieniestäki asioista, vaikka pahimman kriisin keskellä. Uskon että jos elämänsä elää hyvin ja kohtelee muita samoin, hyvä kiertää takaisin myös omalle kohdalle. Joten kyllä, juuri siksi uskon myös onnellisiin loppuihin.

Ja hei muuten, käykää ihmeessä laittamassa vielä kysymyksiä tänne, jos jokin asia askarruttaa tai kiinnostaa ja tahtoisitte minun niihin vastaavan. Keräilen kysymyksiä vielä hetken. Ja jottei haaste tyssäisi tähän, haastan kolme bloggaajaa Pajun, Miian ja Lindan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ITKUHAN SIINÄ MELKEIN TULI

29/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä ovat pikkujuttuja muille, mutta niin suuria ja tunteikkaita itselle. Meidän pihalla asuu paljon lapsia, mutta uusien kavereiden saaminen – tai varsinkaan valmiiksii tiiviiseen kaveriporukkaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Itse nyt en niin kovasti uusia kavereita kaipaile, vaikka pihalta muutama sellainen onkin jo löytynyt. Mutta lapsille ne ovat hurjan tärkeitä. Ja mikä olisikaan hirveämpää, kun leikeistä ulkopuolelle jääminen.

Me ei olla ihan hirveästi tuossa uudella pihalla oltu vielä hengailtu, päiväkodin jälkeen sitä kun on kiva rauhoittua omaan kotiin ja nyt poikien ollessa lomalla ollaan oltu useasti menossa jossain muualla. Pihan lapsilla on selkeästi myös vähän eri rytmi kun meillä. Kun tulemme päiväreinnoiltamme (ihan liian myöhään) kotiin iltapalalle, ovat parhaat leikit pihalla vasta meneillään. Useasti emme silloin voi edes jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, vaikka se kivaa olisikin.

Pihalla on selkeästi yksi vähän isompi ja tiiviimpi porukka, joista jokainen on jo toki tuttu meille – mutta nämä lapset ovat asuneet koko ikänsä tässä pihassa ja vanhempansa tuntevat toisensa jopa 30 vuoden takaa. Eilen taas nämä lapset vanhempineen olivat pihalla, kun taas meidän oli tarkoitus mennä äkkiä iltapalalle ja nukkumaan.

Muistan itse omasta lapsuudesta, oli ihan parasta kun kesälomalla sai riekkua myöhään pihalla. Leikkiä kirkonrottaa, keinupehvistä tai kiipeillä puissa. Kun ilta alkoi hämärtyä, pikkuhiljaa jokainen pihan lapsi huudettiin ikkunasta kotiin – ja siellä uni tuli heti. Se pihan lasten yhteishenki on jotain mitä en ikinä unohda.

Tämä mielessä sanoin eilen sitten Kaapolle, että hän saa jäädä hetkeksi vielä pihalle, huudan sitten ikkunasta kun pitää tulla sisälle. Ihan mahan pohjasta otti miten iloiseksi tämä Kaapon teki, mutta erityisesti se miten innoissaan pihan muut lapset olivat siitä että hän sai jäädä heidän kanssaan vielä leikkimään. He lähtivät joukolla iloisesti kirmaamaan pihan toiselle puolen ja tunsin samalla tiettyä ylpeyttä lapsestani, joka kasvaa, saa uusia ystäväiä juuri omana itsenään – mutta tunsin myös palan kurkussa. Tunsin miten ne napanuoran viimeisetkin rippeet poikkesivat.

Ei mennyt aikaakaan kun kaikki kaverukset tulivat joukolla pimpottamaan ovikelloa ja kysymään saako Kaapo olla vielä hetken pihalla. Tajusin että minua pidetään täällä varmaan tosi tiukkana ja nipona mutsina 😀 Kello puoli kymmenen illalla sitten huutelin lapseni sisään. Kun hän asteli hiki päässä ja maailman onnellisin raukea hymy kasvoillaan eteiseen, meinasi itku tulla. Hän kertoi miten oli juossut yhtä kovaa Jeren kanssa, joka on jo kuusi ja kuinka Inka oli kysynyt voiko hän taas heti aamulla tulla ulos leikkimään. Oma olo samaan aikaan jotenkin hurjan ylpeä, onnellinen ja haikea. Ja tosiaan, aamulla hän kävi sitten ekaa kertaa pimpottamassa kaverin ovikelloa ja kysymässä että ”voitko sä taas olla?”

Eskari alkaa parin viikon päästä ja myönnettävä se kai on, esikoiseni kasvaa, kehittyy ja ennen kaikkea itsenäistyy. Kavereiden seura kiinnostaa entistä enemmän ja kohta mutsi on vaan se joka ei tajuu. Tiedän myös miten raadollista ystävyyssuhteet voivat jo tuossa iässä olla, koulumaailma pelottaa jo etukäteen. Ehkä sen takia myös vähän liikutuin, kun huomasin miten kivasti hän kuitenkin pääsee porukkaan mukaan ja että hänestä tykätään.

Tämä ”lähiössä” asuminen on myös täysin uusi maailma lapsilleni. Aiemmin ei pihalle voinut lähteä yksin, saatika että talossamme olisi muita lapsia edes asunut. Kavereita nähtiin niin että sovittiin vanhempien kanssa leikkitreffejä tai lähdettiin puistoon. Tämä meidän uusi talo, ja ihanan suojaista piha – jossa tekemistä riittää, on tosi ihana. Täällä on hyvä lapsia kasvattaa, irtautumatta itse kuitenkaan liiaksi siitä kaupunkielämästä. Paras päätös ikinä.

Hurjaa tämä vanhemmuus. Ensin sitä opetellaan miten olla, kun lapsi tarvitsee sinua ihan kokoajan. Sitten harjoitellaan miten päästää irti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

FESTARITYYLEJÄ

28/07/2015

h2o festival 25h2o festival 15h2o festival 60h2o festival 59h2o festival 58h2o festival 49h2o festival 44h2o festival 33h2o festival 24h2o festival 19h2o festival 13h2o festival 5imageh2o festival 45h2o festival 56hhhhhh3

Kuten alkukesästä Sideways festareilla, myös H2Ö vieraat olivat toinen toistaan tyylikäämpiä ja persoonallisesti pukeutuneita. Oli oikeasti tosi ihana vain istuskella ja katsella ohi käveleviä ihmisiä. Kun sanoin että kysessä oli hurjan kaunis festari visuaalieneen, niin sitä olivat myös vieraat. Tässä vain pieni pala niistä kivan näköisistä ihmisistä, jotka kohdalle viikonlopun aikana sattuivat.

Muistan hyvin festarit kymmenen vuoden takaa, maailman humalaisin porukka oli verhoutunut lähinnä sadetakkeihin ja niihin maailman kamalimpiin, jättimäisiin Don Huonot-festarihattuihin. Itse luotin tälläkin kertaa mustan voimaan, mutta nautin täysillä niistä kaikkein hullunkurisempien väri-ja kuosiyhdistelmien näkemisestä. Lisäksi minäkin olen vihdoin alkanut lämpeämään tuolle bohohenkiselle hippityylille, voitteko uskoa! Itselläni on ollut parin kuukauden aika myös hirveä halu värjätä hiukset, joko ihan shokkikeltaisiksi tai kirkkaan oransseiksi – eikä joka toisen festari-ihmisen upeiden ja kreisien hiuksien näkeminen ainakaan helpottanut sitä kuumetta.

Vaikka musta ihan suosikkiväri vaatteissa on, ja tulee varmaan olemaan, huomasin selkeästi inspiroutuneeni tästä viikonlopusta. Eilen metsäretkellä päällä olikin sitten vähän kreisimpi ja värikkäämpi asu, kuten instasta ehkä joku huomasi. Tai siis kreisi nykyiselle mustalle-minulle, kun oli väriä ja kukkakuosia. Ehkä sitä Flowhun vihdoin viitsisi sitten verhoutua johonkin muuhun kuin mustaan. Vaikka nuo perjantaina festareilla jalassa olleet mustat samettipökät kehuja saivatkin.

Mikä on muuten teidän KAMALIN festarivaate-muistonne? Itse en edelleenkään pääse varmaan ikinä yli niistä hatuista…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIDÄN KOTI – ETEINEN

27/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjaa miten aika taas juoksee, olemme asuneet tässä ”uudessa” kodissamme nyt tasan viisi kuukautta. Eka kuukausi meni tosin ihan remppameiningeissä ja toinen kuukausi reissussa, mutta silti! Olen ollut tyytyväinen päätökseen lähteä sisustamaan tosi pikkuhiljaa ja harkiten. Karsin tavaraa tosi paljon ennen muuttoa ja kun tilaa tuli kerralla vielä melkein 30 neliötä lisää, ei liika ahtaus ainakaan ahdista. Valkealle ja simmppelille pohjalle on sitten helppo tehdä vaikka mitä, jos sisustustyyiä haluaa jossain vaiheessa muuttaa.

Olenkin aiemmin esitellyt vähän tarkemmin jo olohuoneen sekä keittiön, pohapiirustus löytyy täältä ja auttaa ehkä hahmottamaan vielä vähän enemmän.

Eteinen on varmaankin kotimme ahtain ja pimein kolkka, ja siksi olenkin halunnut pitää sen mahdollisimman tyhjänä. Siinä auttaa eteisen yhteydessä oleva vaatehuone/komero jonne onnekseni mahtuu siististi kaikki kengät, ulkovaatteet ja muu sälä. Lapsetkin opetin heti alusta saakka siihen, että he riisuvat kenkänsä ja takkinsa aina suoraan sinne. Joten jos lattialla pyörii ylimääräisiä tavaroita, ne ovat useinmiten minun. Mietin jopa tuon söpön vanhan naulakonkin irroittamista, mutta vieraille on kuitenkin hyvä olla paikka takeille ja kasseille.

Pitkään mietin myös jotain säilytyshommaa eteisessä normaalisti sälitettäville tavaroille, kuten avaimille, aurinkolaseille yms pikkutavaralle. En vain oikein ollut varma että millaisen haluaisin ja sinä aikana näille kaikille on löytynyt jo luonnolliiset muut paikat. Eli sellaisellekkaan ei ole enää tarvetta.

Maton kanssa tuskailin myös pitkään. Kaikki testaamani käytävämatot olivat jotenkin hölmöjä ja lopulta tuo, alunperin ulko-oven edustalla rapun puolella ollut, perus-eteismatto päätyi tuohon. Saa nähdä lähteekö se joskus vaihtoon, toisaalta tässä tapauksessa käytännöllisyys saattaa voittaa ulkonäön. Tuo on nimittäin superhelppo pitää puhtaana, eikä se liu’u eikä liiku ärsyttävästi, kuten kaikki muut matot tahtoivat tehdä. NUDin peruslamppu mustavalkoisella johdolla on myös vanhan kodin peruja.

Uusi hankinta on kuitenkin tuo Iittalan plektra-jakkara. Valkoiseksi kuultomaalattu vanerijakkara on juuri täydellisen korkuinen kengännauhojen solmimiseen ja lasten pukemiseen (senkin aika koittaa taas pian, hyrrr). Kyllä se penkki vaan kuuluu sinne eteiseen, vaikka yritinkin pärjätä ilman. Ja paljoa muuta siellä ei sitten olekkaan, vielä kerran kiitos ja ylistys eteisen komerolle. Niin paitsi tuo pupupeili! Se on h&m homen lasten puolelta.

Eteinen siis jatkaa samaa pelkistettyä ja valkoista linjaa. Mutta jännä, että siitä huolimatta sekin on jotenkin ihan meidän näköinen. Varsinkin niinä päivinä kun en ole jaksanut siivota… ;-D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.	 	Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

H2Ö

27/07/2015

h2o festival 21h2o festival 17imageh2o festival 26h2o festival 51h2o festival 46h2o festival 10h2o festival 8imageh2o festival 23h2o festival 4h2o festival 3h2o festival 20h2o festival 22h2o festival 53imageh2o festival 47h2o festival 57h2o festival 40h2o festival 45h2o festival 37h2o festival 29h2o festival 36h2o festival 35h2o festival 32h2o festival 28h2o festival 27h2o festival 13h2o festival 21h2o festival 14h2o festival 11h2o festival 12h2o festival 9h2o festival 2h2o festival 1imageimageimageimageimage

Kesän toinen festariviikonloppu takana ja sehän tapahtuikin Turussa H2Össä. Hauskaa että tämän vuoden festarit on kaikki ollut itselleni ihan uusia. Ensin oli Sideways, joka järkättiin ihan ekaa kertaa, ja nyt tämä itselleni muuten vain ihan uusi, toista kertaa H2Ö nimellä järkätty festari.

H2Ö on siitä mielenkiintoinen tapahtuma, että siellä oli hirveän paljon uusia, itselle tuntemattomia, esiintyjiä ja vieläpä ilman mitään genrerajoja. Siitä huolimatta festarivieraat olivat mielestäni tosi saman henkisiä, eikä meno ollut yhtään liian hippi, kuten vähän etukäteen jännitin. Alueella vallitsi tosi kiva tunnelma ja tuo Ruissalon telakka antoikin aivan mahtavat puitteet festareille. Visuaaliseen puoleen oltiin kiinnotetty paljon huomiota, paikka oli hurjan kaunis niin päivällä auringossa kun illalla valojen ja valoteosten loistaessa. Teemu Keisterin kyltteinä toimivat Ukkeli-hahmot olivat vaan ihan mahtavia ja toivat hauskaa särmää idylliseen merimaisemaan.

Fesrarialue oli isompi kun olin etukäteen kuvitellut, ja ihmisiä oli myös ihan ryysäksi asti. Jonot olivat välillä vessaan ja juomatiskeille tuskallisen pitkät, mutta niin ne taitavat vähän joka festareilla olla. Rajatut anniskelualeet tuottivat välillä myös vähän vaivaa, kun piti aina odottaa että porukan viimenenkin saa lasinsa tyhjäksi, ennen kun voitiin siirtyä toiseen paikkaan. Mutta itse paikka oli hurjan hieno ja uniikki. Vau.

Esiintyjiä ja ohjelmaa oli tosiaan laidasta laitaan ja musiikin lisäksi ohjelmassa oli teepaitatyöpaja, ruotsin alkeikurssi ja salatiedelaboratorio. Törmäsin myös yllättävän moneen tuttuun, joten aika kului ihan siivillä. Mutta sehän juuri kertoo että kivaa oli.

Tapani Kansalainen veti yllättäen mielestäni festareiden parhaan ja energisimmän keikan. Seksihullut eivät myöskään pettäneet odotuksia, huh. En tiedä oliko nyt niin kivaa että keikan aikana osa yleisöstä oli täysin alasti, mutta mieleenpainuvaa se oli ainakin. Harmiksi kamerasta loppui akkui juuri ennen tätä, hehe. Hyviä olivat myös Ruger Hauer, Asa ja lempparini Aivovuoto.

Nyt sunnuntaina väsymys on hieman painanut ja kengät ovat mutaistakin mutaisemmat. Myöskään ilman miesdraamoja ei vältytty, olen edelleen samalla kannalla edellisen tekstini kanssa. Lisäään kuitenkin sen, että kyllä me naisetkin osataan välillä olla aika vaikeita ja pilata juttuja… No, ei siitä sen enempää (paitsi jos joku tuntee Turusta sellaista kun Jukkaa-Pekkaa, tai Veli-Matti tai Juha-Veikko tai jotain sellaista, niin haluaisin pyytää siltä anteeksi). Onneksi tässä on nyt hetki aikaa palautua, ennen kun festarikesän päättää sitten Flow. Mutta voi, ihana viikonloppu takana. Sanoinko jo että tämä festari oli ihan huippu KAUNIS! Toivottavasti kuvista välittyy edes vähän tunnelmaa. Olisin mielelläni kuvannut jokaisen upean yksityiskohdan ja pamauttanut tänne. Mutta pakko oli vähän karsia, koko alue oli nimittäin yhtä suurta installaatiota. Tulossa on kyllä vielä kooste viikonlopun hienoimmista festarityyleistä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.