POIKIEN KESÄLOMALISTA

24/06/2015

imageimageimageimageimage
Kirjoittelin jo itse aiemmin listaa siitä, mitä kaikkea haluaisin kesällä tehdä. Mutta tänään aamupalapöydässä kyselin pojilta että mitä toiveita heillä olisi. Ensimmäisen lomaviikon pojat viettivät isän kanssa mökillä, josta palasivat eilen kotiin. Elviksen kesti aluksi hetki tajuta ettei kesäloma tarkoita sitä että lähdettäisiin uudestaan jonnekkin reissuun. Mutta alkoihan se poikienkin lista pikkuhijaa rakentua. Täytyy sanoa että minäkin voisin tehdä kaikkea samaa, luulen että aika kiva loma on tulossa.

Kesälomalla Kaapo ja Elvis aikovat:

-mennä uimaan
-syödä jäätelöä
-käydä puistossa
-ladata uusi peli pädille
-käydä visulahdessa
-kutsua kavereita kylään
-mennä retkelle
-syöttää lampaita
-nukkua pitkään
-mennä sateella sealifeen
-harjoitella kirjaimia
-pitää leffailta
-leikkiä
-mennä thaimaahan ja espanjaan

Tänään kuitenkin käytiin ihan vaan kaupungilla vähän aleostoksilla, lohikeitolla ravintolassa ja maitoa ostamassa huolto-asemalta. Oli tarkoitus lähteä pienestä sateesta huolimatta myös pyöräretkelle, mutta laattikkopyörästä olikin kumi TAAAAS tyhjä. Ehkä huomenna.

Mitäs teidän lapset aikovat kesälomalla tehdä? Ja kuinka pitkään teillä muuten ollaan lomalla?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KESÄN HIUSTUOTESUOSIKKEJA

23/06/2015

imageimageimageimageimageimage

Olen mukana Indiedaysin ja Biozellin yhteistyökampanjassa. Mallitoimisto Brand ja Indiedays käynnistivät maaliskuussa Suomen suurimman Instagramissa järjestetyn mallihaun, ja kisan yhteistyökumppani Biozell valitsi osallistujista omaksi suosikikseen suloisen Belindan joka pääsi nyt koristamaan Biozellin uutta Instagram-kisaa.

Itse tutustuin ensimmäistä kertaa Suomalaisen Biozellin tuotteisiin, kun löysin värjäävät hiusnaamiot. Hoitavia Color Mask sävytteitä löytyy nykyään jo melko monessa sävyssä, uusin väri on sininen joka minullakin odottaa kylppärin kaapissa rohkaistumistani. Tähän saakka kun olen käyttänyt juurikasvuun mustaa ja latvoihin sitten oranssia sävytettä. Mutta koska väri haalistuu muutamien pesujen jälkeen – eikä omassa tukassani se varmaan näkyisi kun noissa latvoissa, ei sen sinisenkään testaaminen ihan hulluin ajatus ole. Mitä olette mieltä, kokeilenko kun vanha oranssi haalistuu pois?

Olen merkkiin tutustumisen jälkeen löytänyt pari luottotuotetta. Nimittäin tummille hiuksille sopivan kuivasahmpoon sekä kiiltosuihkeen. Kuivasampoo on loistava siloin kun hiuksia ei ehdi / jaksa pestä, mutta ne kaipaavat vähän freesausta. Tai oikeastaan tällä onnistuu vähän isompikin freesaus. Mutta sen lisäksi kuivasahmpoolla saa kivasti pitoa tukkaan, vaikkapa kampauksiin. Tai sitten kuten minä teen, sillä saa hiuksiin vähän nostetta ja tuuheutta. Itselläni kun aikankin suoristamisen jälkeen ne tuntuvat vähän lässähtävän. Jos kuivasampoota suihkuttelee paljon tai useampana päivänä putkeen, hius saattaa muutta vähän sameaksi ja kuivan näköiseksi – silloin auttaa kiiltosuihke. Yksi kaksi suihkausta riittää. Aiemmin kaikki muut paitsi tuo tummille hiuksille tarkoitettu kuivasampoo on jättänyt hiukseni harmahtaviksi, mutta nykyisin pystyn käyttämään ihan tuota tavallistakin suihketta. Lieneekö koostumusta vaihdettu, en tiedä, mutta kiva näin! Varsinkin kun sitä saa tuossa jättipullossa.

Sain nyt sinisen sävyn lisäksi myös tuon suolasuihkeen. Yleensä tykkään että tukkani on mahdollisimman sileä, mutta viime aikoina olen alkanut rokata myös laineita ja hieman pörröisempää boho-tyyliä hiuksissa. Harjoittelen vielä vähän sen käyttöä, mutta sillä saa kyllä hyvin aidon surffitukan aikaan jos ei muuta. Voisin kuvitella että juurikin todella sileälle ja hentoiselle tukalle aivan loistava tuote.

Biozellin Instassa on tosiaan nyt kisa käynnissä. Seuraamalla Biozellia Instagramissa ja kommentoimalla kisakuvaan, että minkä luulet kuvauksien kulisseissa olleen Belinan suosikkituote, voit voittaa upean kesäkampauspaketin. Paketti sisältää ammattilaisen käyttämän Revolv’it 32 mm keraamisen kihartimen, Biozell Professional Tuuheuttavan Suolasuihkeen ja Kuivashampoon sekä Vahvistavan Lämpösuihkeen. KISA PÄÄTTYY 31.7. Kaikki nuo tuotteet löytyy myös Biozellin nettikaupasta.

biozell insta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

IT´S A LITTLE BIT FUNNY

22/06/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage imageimageimage

 

It’s a little bit funny
this feeling inside
I’m not one of those
who can easily hide

And you can tell everybody this is your song
It may be quite simple but now that it’s done
I hope you don’t mind
I hope you don’t mind that I put down in words
How wonderful life is while you’re in the world

Tuo laulu on soinnut koko Juhannuksen päässäni. Siitä saakka kun kaverini Paju lauloi kello puoli viidestä huolimatta sitä kauniisti aitan parvella kitaran säestäessä. Takana on ihana Juhannus. Elämään on tupsahtanut taas huikeita uusia ystäviä, ja oikeasti ihmettelen ettei sixpäkki jo näy kaiken sen nauramisen  tuloksena. Juhannus oli myös hyvin erilainen siinä mielessä, etten ole viettänyt sitä ilman lapsia heidän syntymänsä jälkeen. Enkä muutenkaan ole oikeastaan koskaan ennen viettänyt villejä juhannusbileitä pelaamassa tuntitolkulla paljussa pullonpyöritystä. No, nyt olen tehnyt senkin.

Kaiken naurun ja ilon lisäksi viikko on ollut hyvin haikea ja paikoitellen myös raskas. Lapset lähtivät isänsä kanssa viikoksi mökille ja olen ikävöinyt heitä enemmän kuin koskaan. Se että he ovat monen tunnin matkan päässä, puuhailemassa juttuja joista minä jään paitsi tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta koska ei sen näin pitänyt mennä. Ikävöin entistä elämääni. Tai siis sitä millaista kaiken piti olla. Suunnittelin onnellista arkea ehjässä perheessä. Elämä kun on siitä hassua, että se harvoin menee suunnitelmien mukaan.

Nyt olo on ollut haikea ja katkera, hiton maailmankaikkeus miksi tämä homma meni näin. Mökiltä, ihmisten keskeltä, palattuani tyhjään kotiin oli vaikea pidätellä kyyneleitä. Olisi rakkautta annettavana, mutta ei ketään joka ottaisi sitä vastaan. Ihan tyhmää. Sillä kaikkea muuta on kyllä yllin kyllin, mutta se on nyt vain tämä hassu tunne – ja sille on vaikea mahtaa mitään kun se tunne iskee. Jos koskaan, niin nyt katkeransuloinen on täydellisin sana kuvaamaan tätä oloa.

Huomenna lapset vihdoin palaavaat kotiin. Heillä on kesäloma alkanut ja se jatkuu kunnes eskari alkaa. ESKARI. Siinä on toinen asia mitä olen viime viikolla nyyhkinyt, esikoisvauvani menee eskariin. Mä en ala.

Kiitos vielä ihanat mökkikaverit! Paju, Peeta ja Kaisu, jolle myös kiitos tuosta vikasta kuvasta <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.