KEVÄTTAKKI

25/03/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vähän harmaata harmaan keskelle, mutta keväistä kumminkin! Nimittäin uutta kevättakkia. Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, neopreeni ja scuba-vaatteet ovat tehneet paluuta. Muistan vielä hyvin, kun minulla oli joskus ala-asteen lopulla yli-iso Dieselin haaleanvaalenpunainen huppari samaista kangasta. Ja taisin kyllä käyttää sen ihan loppuun. Niin rakas se oli. Nyt tämän sukelluspukukankaisten vaatteiden uudestaan tulemisen jäkeen on vaatekaappiin takin lisäksi löytänyt taas muutamia paitoja ja hameita.

Mitäs te tykkäätte näiden scubavaatteiden uudelleen tuelemisesta? Entäs onko kevättakit pakattu takaisin kaappiin ja talvitakit otettu uudestaan käyttöön?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ETENEE(KÖ)

23/03/2015

imageimageimageimageimageimage

No etenee, pikkuhiljaa. Tässäpä muutama kännykkäräpsy uusista nurkista. Eilen rupesin sitten järkkäilemään makkariin huonekaluja. Enää siis vain keittiön laitta maalaamatta! Sitten voinkin aloittaa ikkunanpielen maalaamisen, keittiön tasojen ja kaappien uusimisen sekä kylppärin fiksaamisen. Lamputkin on vielä laittamatta. Etenee hitaasti, mutta melko varmasti.

Sitten vielä pakko vähän purnata. Onko Ikealla myyntistategiana se, että aina hyllystä puuttuu jokin tuote mitä sinne menee ostamaan? Jotta on pakko palata aina uudestaan ja uudestaan. Ja tietysti tehdä kymmenen heräteostosta siinä samalla. Rasittavaa! Onneksi Pasilan Ikean rakentaminen on huhujen mukaan jo alkanut, koska eihän sitä puljua ilmankaan voi elää…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

TUO POIKA

21/03/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuo poika, lapseni, esikoiseni. Poika joka sulattaa sydämeni joka päivä. Poika joka totistesti tietää mistä naruista vetää, jotta saa minut ärsyyntymään. Suuttumaan. Poika joka ohi kävellessään sipaisee hellästi poskeani, poika joka sanoo joka päivä minua kauniiksi ja rakkaaksi.

Hän on herkkä ja empaattinen. Rauhallinen ja samaan aikaan hurjan energinen. Hän heittää villisti viisi kuperkeikkaa putkeen ja menee sen jälkeen puhumaan kukalle, jotta se kasvaisi nopeammin. Hän rakastaa taisteluleikkejä, näperrellä legoilla, kirjoittaa omaa nimeään, kuunnella satuja ja tulla syliin paijattavaksi. Hän haluaa leikkiä yksin pihalla ja nukkua vieressä. Hän on isoveli ja ylpeä siitä. Hän inhoaa hiustenpesua. Hän puolustaa muita ja on reilu kaveri. Välillä hän katoaa omaan mielikuvitusmaailmaansa. Hän nauraa ja naurattaa, vitsailee ja juksaa. Hänellä on pilkettä silmäkulmassa ja häneltä löytyy aina vastaus kaikkeen. Hän on eläinrakas. Hän on pohdiskeleva ja utelias. Hän rakastaa kuulla juttuja siitä kun hän oli vauva. Hän suuttu jos häntä määräillään. Hänen sisällään asuu pieni taitelijasielu.

Minun poikani, joka syntyessään auttoi ymmärtämään elämän merkityksen ja joka edelleen joka päivä opettaa niin paljon uutta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MITEN MÄ ENÄÄ OSAAN?

19/03/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Sitä kun rapsuttaa vanhan Lundian liukuoviin kiinni lakattua paperia irti ties kuinka monetta tuntia, ehtii miettiä kaikenlaista. Kuten että jaksaisiko sitä aamulla mennä lenkille, mitäs jos eksyn keskuspuistoon enkä jaksa enää kotiin, näkeekö jostain tarkkaan paljonko kaloreita tietyissä viineissä on, tai miltä vuotavan hanan korjaamaan tuleva putkimies näyttää kun puhelimessa kuulosti kivalta tai että runkkaakohan joku oikeasti ajatellen mua kuten eräs kaverini kerran erään epäonnistuneen miesjutun jälkeen yritti lohduttaa tai sitä että olen ollut sinkkuna yli kaksi vuotta ja kolme kuukautta.

Ja siitä päästään sitten ajatukseen, joka yllättäen tuotti minussa pienoisen paniikintunteen, mitäs jos oikeasti löydän jonkun, miten osaan olla sen kanssa!? Sitä kun parissa vuodessa ehtii tottua aika hyvin siihen että saa tehdä ihan mitä haluaa. Ei tarvitse miettiä sitä toista sitten yhtään. Voi syödä mitä haluaa, milloin haluaa, missä haluaa, miten haluaa ja kuinka paljon haluaa… Nukkua miten haluaa, miten haluaa, mennä miten haluaa, missä haluaa, kenen kanssa haluaa, tulla miten haluaa… Tajusitte pointin. Apua, entäs sitten kun niskassa hönkii joku, joka kyllästyneenä tiedustelee vaikka että aijonko rapsuttaa tuota paperia tuosta ovesta vielä pitkäänkin. Tai moralisoi aleshoppailuja, tai puuttuu sisustukseen tai haluaa ylipäätään jotain mitä minä en. Hullua miten itsenäiseksi sitä muuttuu ja kangistuu omiin tapoihinsa nopeasti.

Näin kevään tullen miehetkin taas tuntuvat kaivautuvan ulos koloistaan osoittamaan kiinnostustaan. Ja nyt asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Treffikutsuun tekee mieli vastata että sori, lupasin jo viettää hauskaa ja romanttista koti-iltaa yhden toisen kanssa. (Sen nimi on Netflix.) Aina ennen olen sanonut että olispa mulla poikaystävä. Nyt mietin että, apua jos saan poikaystävän! En mä saa sitä pysymään mun luona paria viikkoa kauempaa. Ellei se sitten ole tosi rakastunut. Ja kiltti. Ja sopeutuvainen. Ja kuuro. Ja hullu. Ja hölmö. Ja avaruusolio. Vai haluanko edes että se pysyy.

Tällaisia torstai-illan mietteitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

AIKUISEKSI YHDESSÄ YÖSSÄ

18/03/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin siinä sitten kävi, että 28,5 vuoden ikäisenä ostin elämäni ensimmäisen talouspaperirullatelineen. Itse talouspaperiakin on tullut ostettua varmaan yhden käden sormilla laskettava määrä. Kyllä tämä mielestäni on yksi vahva merkki aikuiseksi kasvamisesta. Mitähän seuraavaksi?

No, en tiedä olisiko ostanut koko vempelettä ollenkaan ellen olisi törmännyt tähän Shane Schneckin HAY:lle suunnittelemaan saarnipuiseen neonkeltaiseen ihanuuteen. Hillitympiä värivaihtoehtoja olisi ollut muitakin, mutta tämä kirkui nimeäni. Puu kuitenkin kuultaa kauniisti maalin läpi. Tuo hauska käännettävä pää pitää paperirullan hyvin paikoillaan.

Teinkö mä juuri postauksen talouspaperirullatelineestä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.