Taisinkin ehkä jo aiemmassa postauksessa kertoa että Kaapo oppi Thaimaan matkallamme uimaan.
Itseasiassa jo heti ekana päivänä.
Kun Kaapon kanssa aloimme, hänen ollessa 3 kuukauden ikäinen, käymään vauvauinnissa, uumoilin että tästä pojasta tulee varmasti aikamoinen vesipeto. Vauvauinnissa käytiin reilu vuosi, mutta sitten alkoivat korvatulehduskierteet ja kun minäkin aloin odottamaan Elvistä oli vain helpoin lopettaa harrastus. Vaikka se olikin ollut tosi kivaa, kaikki me tykkäsimme.
Meni heti ennen kun pääsimme taas kunnolla testailemaan uimista. Menimme uimahalliin. Ja se ei ollut kovin kivaa. Kaapo ei halunnut syvälle, vedessä oli kyllä kiva läträtä ja leikkiä, kunhan vesi ylettyi alle polven. Tosi pitkään jatkui näin, oli kyse sitten uimahallista, rannasta tai maauimalasta niin vedessä oli kyllä kiva leikkiä, mutta yhtään syvmpään altaaseen oli ihan turha yrittää. Siitä seurasi vaan kauhea itku ja huuto.
Viime vuoden kevällä sitten Espanjan lomallamme pikkuhiljaa syvään altaaseen kellukuiden ja aikuisen kanssa meneminen ei ollut enää niin pelottavaa. Mutta tässä asiassa edettiin todella hitaasti, edellisellä lomalla vuotta aiemmin pojat läträsivät puhallettavassa lasten altaassa uima-altaan vieressä… Kotosuomessa jatkoimme sitten kahlailua lastenaltaissa ja pikkuhiljaa kellukeitakin vähennettiin. Kesällä kylpylässä Kaapo jopa uskalsi ottaa kellukkeet hetkeksi pois (roikkuen aikuisen kaulassa). Itse ajattelin vähän että ihan sama koko uintiasiasta, mutta äitini aina hanakasti yritti Kaapoa saada uimaan. Hän myös osti perinteiset selkään tulevat kellukkeet, joiden avulla oikea uima-asentokin paremmin löytyy.
Loppukesästä lähdimme taas kuukaudeksi Espanjaan. Siellä lähinnä asuttiin altaassa, mutta pojat kellukeidensa kanssa. Enää kukaan ei pelännyt vettä tai uimista ja se oli ihanaa. Sillä mikäkin tykkään polskia tai altaan reunalla makoilla.
Kesän ja Thaimaan matkan välissä kävimme ehkä korkeintaan kaksi kertaa uimahallissa. Lasten altaassa Kaapolla ylettyi jalatkin pohjaan ja polskuttelu siellä nyt muutenkin on sellaista leikkimistä vain. Edelleen ne kellukeet tiukasti selässä, sen kummemmin stressaamatta. Mitä nyt mietin että pitäisikö keväällä katsella jotain uimakouluja.
Thaimaassa sitten perille päästyämme suuntasimme toki heti altaalle. Hetken siellä oltuamme äitini otti Kaapolta kellukkeet pois. Ensin oli pientä vastustelua, sitä tuttua huutoa ja itkua. Mutta hei, hän uikin samointein pari metriä. Sitten kolme metriä. Neljä. Seuraavana päivänä kymmenen. Sitten kaksikymmentä, altaan päästä päähän. Sen jälkeen en edes tiedä paljonko. Aikamoista. Niin se vain esikoiseni oppi uimaan. Tuosta noin vaan. Hän hyppeli pommeja veteen, nousi pinnalle, ui ja sitten vesiliukumäkeen…
Elvishän sitten innoistui tästä myös niin että halusi kokoajan harjoitella myös. Hän heitti kellukkeet pois, sanoi että harjoittelen vähän ja hyppäili kielloista huolimatta altaan pohjaan. Silmät punaisia hän varmaan vietti enemmän aikaa siellä veden alla kun pinnalla. Mutta kiva että tykkäsi.
Tässä myös huomaa lasten luonne-erot, Kaapo tosiaan tarvitsee aikaa ja hänelle pitää antaa tilaa tehdä asiat omaan tahtiinsa maltillisesti kannustaen. Elvis sitten taas heittäytyy ihan täysillä heti kun vaan saa isoveljeltä siihen esimerkin. Pienet uimamaisterini <3
Oletteko te muuten vieneet lapsianne uimakouluun, minkä ikäisinä? Vai miten teillä ollaan uimaan harjoiteltu? Muistanko oikein omasta lapsuudesta että eskarissa ja ekalla luokalla ainakin käytiin porukalla uimakoulussa? Onkohan tällaista enää?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Kiitos kivasta blogista, jota olen seuraillut jo pitkään mutta nyt vasta innostuin kommentoimaan. Uinti ja vedessä puljaus on meidän perheellemme tärkeä juttu – kaikki neljä lastamme harrastavat tai ovat harrastaneet uintia jollain tavalla.
Uimaan voi oppia niin monella tavalla ja niin monessa iässä. Meillä kaikkien vauvojen kanssa on käyty vauvauinnissa ja osan kanssa jatkettu taaperona sisarusuinnin muodossa. Esikoisen kanssa lähdettiin aikuinen-lapsi uimakouluun, kun hän oli 4v. Nykyään tuo kohta 12-vuotias harrastaa kilpauintia ja treenaa tavoitteellisesti neljä kertaa viikossa. Kakkonen taas kävi aikanaan rantauimakoulun eskaria edeltävänä kesänä ja oppi siellä jopa uimaankin (vaikka vesi oli sinä vuonna ehkä 15-asteista… :-)). Hän jatkoi veljensä jalanjälkiä ja ui nykyään myös kilpauintiryhmässä.
Kolmonen oli 3-vuotias, kun mekin vietimme kuukauden Espanjassa. Käytännössä siis asuimme uima-altaalla ja merenrannalla. Sisukkaana tyttönä (”Minähän osaan kaiken mitä isommat sisaruksetkin!”) hän oppi jo ensimmäisen viikon aikana uimaan ja sai naapurin brittituristit pyörittelemään silmiään hyppiessään ja sukellellessaan syvässä altaassa kaiket päivät. Kuitenkin se, mikä kyseiset britit sai suorastaan kauhistumaan, oli kun vauvauimari-kuopuksemme – silloin 11kk – sukelsi itse reunalta kipaten altaaseen, missä aikuinen tietenkin otti veden alta kiinni ja nosti pintaan! 😀 Se oli ihana kesä <3
Tuo kolmonen – joka siis oppi uimaan hurjan aikaisin – kävi uimassa lasten harrastusryhmässä vuoden-pari, mutta ei innostunut asiasta yhtä paljon kuin isommat sisaruksensa. Kuopus 3v. taas käy tällä hetkellä Easyswim-ryhmässä, missä opetellaan uintia sellaisen kelluttavan yläosan kanssa. Hän on superinnoissaan siitä! Ja plussaa on, jos sieltä se uimataitokin pikku hiljaa kypsyy.
Uimataito on tosi tärkeä juttu ihan kaikille. Itse olen mielissäni siitä, että isommat lapset ovat innostuneet siitä myös harrastuksena, koska uinti on tosi kokonaisvaltaista ja monipuolista liikuntaa. Omana tavoitteenani on myös itse oppia joskus uimaan eri uintilajeja ihan oikeasti, esim. aikuisten tekniikkakurssilla.
Luulen, että uinti kuuluu Suomessa peruskoulun opetussunnitelmaan, mutta ei kovin laajasti. Täällä meillä päin uimahallissa käydään kaksi kertaa 2. luokalla ja kaksi kertaa 4. luokalla. Meillä ei tosin ole täällä omaa uimahallia, joten minimillä varmaan mennään. Toivottavasti suuremmissa kaupungeissa koululaiset uivat enemmän.
Sanomattakin on selvää, että meillä lomailuun kuuluu aina kylpylä, uima-allas tai merenranta 🙂
Kivoja uinteja teidän perheellenne!
Kiitos, tosi kiva kun kommentoit! 🙂
Ja näitä on tosi kiva lukea, niinhän se on että kaikki ovat niin erilaisia 🙂
Moikka!
Itelläni ei oo lapsia mutta mooonia vuosia uimakouluja ohjanneena vastailen vähä sun kysymyksiin:) Uimakouluja on tosi paljon erilaisia ja kaiken ikäsille. On vauvauintia, vesipeuhulaa, easyswimmia, vesirallia, vesieskareita ymsyms. Eli lapsen voi viedä jo ihan nuorena uimakouluun, kuhan kattoo et on ryhmään sopivan ikäinen/tasoinen. Mun veljenpoika on iha syntymästään asti käyny aina uimakoulussa (eka toki vauvauintia, en tiä voiks sitä sanoo uimakouluks:D), siirtyen sit iän/tason mukaan seuraavaan ryhmään. Nyt se on eskarissa ja ihan hullu vesipeto ja tosi taitava uimari. Nauttii siitä älyttömästi.
Uimakouluja järjestää uimaseurat, kunnat ja sit jotkut yksityiset tahot.
Eskareilla ja koululaisilla ja koululaisilla usein kuuluu uinti opetussuunnitelmaan mutta toki riippuu kunnasta, et mikä käytäntö siellä on, mun kotikunnassa esim eskarit käy 4 kertaa syksyllä tai keväällä. Ala-asteelta käydään täällä 3 kolme kertaa syksyllä JA 3 kertaa keväällä jokaiselta luokalta.
Mutta juu, ihanaa kevättä teiäin koko perheelle!:) Sun blogi on aivan ihana ja ilostun aina sun postauksista:)
Hei kiitos kovasti vastailusta! Pitääkin katsella noita oman uimahallin kursseja! IHanaa kevättä sinnekkin!! 🙂
Me käytiin esikoisen kanssa vauvauinnissa, mutta lopetettiin se nopeasti koska tyttö oli aina niin pelokas ja huusi sekä altaassa että suihkussa kuin syötävä. Hän on nykyään 10 ja kova vesipeto – kävi sittemmin uimakoulun kaikki vesirallit loppuun saakka, hallitsee eri tekniikat, sukeltelee ja hyppii laudalta.
Kuopus kävi alkeisuimakoulun kaksi kertaa, eikä vaan päässyt läpi. Kun poika masentuneena kyseli, pitääkö sama kurssi käydä vielä kolmannen kerran, jätimme homman sikseen. Hän oppi itsekseen tänä syksynä uimaan ja joululomalla (Thaimaassa) uimataito vain syveni 🙂
Eli mun mielestä jokainen lapsi oppii omassa tahdissaan myös uimaan, kun aika on eli fyysiset edellytykset täyttyy ja rohkeus riittää <3
Kuopus on siis 7-vuotias eli nyt ekalla. Ja kyllä, koulusta päin käydään edelleen muutaman kerran lukukaudessa uimassa (ainakin meidän lasten koulusta) jossa hallin uimavalvojat opettaa niitä, jotka ei ole uimataitoisia.
hehe, niin ne lapset vain ovat erilaisia eikä vauvauinnin perusteella tosiaankaan voi sanoa että millainen vesipeto lapsesta vielä kuoriutuu 🙂
Me aloitettiin vauvauinti, kun esikoinen oli 3kk. Kävimme siellä 6kk ja kun koettiin, että ei sieltä mitään saatu sukeltamaanoppimisen lisäksi, niin ruvettiin käymään uimassa perheen kanssa ihan keskenämme. Aluksi kerran viikkoon, sitten jossakin vaiheessa 2-3 kertaa viikossa, joskus jopa 6. Poikaa ei mitenkään opetettu uimaan, mutta oppi itse 2,5v ikäisenä. Kolmevuotiaana ui jo 10m allasta päästä päähän. Viisveenä suoritti Pohjoismaisen uimataitotestin: ”Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen.” Kuopuksen kanssa ei menty vauvauintiin ollenkaan. Vietiin vauva 3kk ikäisenä uimahalliin ihan keskenämme ja käytiin vähintään sen kaksi kertaa viikossa, usein enemmänkin. Kuopus oppi myös ihan itsekseen 2.5v ikäisenä ja ui 3v samat 10m kuin isoveljensäkin. Kuopus on vielä erittäin pienikokoinen, joten se saa kyllä järjettömästi huomiota uimahallissa, kun 2v kokoisena ui sitä 10m allasta päästä päähän.
Oho, tosi paljon! Mutta juurikin varmasti tuo vaan veteen totuttaminen edesauttaa oppimiseen, sen kummemmin opettamalla 🙂
Itse kävin lapsena uimakoulussa, mutta en pitänyt siitä. Tai tarkemmin sanottuna en pitänyt sukeltamisesta, johon uimakoulun opettaja pakotti. Puhuin tästä kotona ja vanhempani ilmoittivat sitten opettajalle, että minun ei tarvitse sukeltaa jos pelkään. Jos oikein muistan, sanominen ei kuitenkaan auttanut ja lopetimme uimakoulun siihen. Opin sitten omin päin uimaan rannalla ja nykyään rakastan sitä 🙂
No kiva että silti uimisesta tuli mukava harrastus! 🙂 Eli tosiaankaan pakottaminen ei ainakaan auta!
Me käytiin molempien poikien kans vauvauinnissa 3kk-12kk ikäsinä. Sen jälkeen ollaan käytetty poikia säännöllisen epäsäännöllisesti uimahallissa ja kylpylässä. Viime kesänä rannalla pari kertaa. Molemmat on kauheita vesipetoja. 4v laskee yksin vesiliukumäestä ja otetaan alhaalla kii ja tykkää harjotella uimista ja sukeltamista altaassa jossa yltää jalat pohjaan. Pienempi eli 2v kokeili viime kylpyläreissulla uimista selkäkellukkeiden ja lötköpötkön kans ja molemmilla osas yllättäen uida 2m matkan. Vaikka siis ekaa kertaa kokeili. Meillä kans isompi vaatii oman ajan ja rauhan opetteluun ja pienempi on rämäpäisempi ja se vaan menee ja tekee. Pienemmällä ei oo mitään itsesuojeluvaistoa ja hukkuminen on ollu lähellä ku on päässy karkaamaan.
Mä oon ite oppinu uimaan 3v ilman kellukkeita. Olin kuulemma päättäny oppia. Sit harrastinki kilpauintia 8 vuotta. Lopetin 14v sitten mut palasin altaaseen viikko sitten. Kyllä vesi on mun juttu! 🙂
Vesi on kyllä vaan niin ihana elementti 🙂