Silkin pehmeää valkoista hiekkaa, lämmintä lasin kirkasta turkoosia vettä, taivaalla porottava aurinko. Enempää en olisi voinut reissultamme odottaa. Tämä oli parasta mahdollista rentoutumista tähän väliin pimeää talvea. Kieltämättä olisin voinut palata kotiin vasta joskus vähän myöhemmin. Ikinä ei kaksiviikkoinen ole mennyt noin nopeasti.

Meidän oli joluaattona tarkoitus lähteä snorkaalaamaan, mutta kova merenkäynti ja virtaukset olisivat olleet liikaa lapsille. Onneksi reissu lähisaarille onnistui vielä myöhemminkin. Varasimme hotellin kautta päiväretken läheisille Similanin saarille. Moottorivene haki meidät aamulla ja parinkymmenen ihmisen posyukassa lähdimme matkaan. Kävimme muutamalla saarella ja snorklasimme muutaman edustalla. Suurimpaan osaan saarista oli rantautuminen kieletty munivien merikilpikonnien vuoksi.

Jos kuvittelimme oman rantamme hiekan olevan valkoista ja veden turkoosia, oli Similanilla se sitä vielä kymmenen kertaa enemmän. Puitteet olivat aivan huikeat, ainut miinus oli että miljoona muutakin turistia halusi niitä ihastelemaan. Rannoilla kävi kova kuhina, uimareille oltiin rajattu oma pieni alueensa, ja muuten moottoriveneet toivat tai hakivat porukkaa jatkuvasti edestakaisin.

Snorklauspysähdykset sitten hieman rauhallisimpiin paikkoihin, saarien edustalle olivat enemmän mieleeni. Vaikka korallit eivät olleet niin värikkäitä kun odotin, ja missasin sekä ”Nemot” että merikilpikonnan, oli kokemus tosi hieno. Tuolla veden alla on vaan niin oma hieno tunnelmansa. Olisin voinut viettää siellä vaikka koko päivän.

Poikia kalat ja syvä meri pelottivat sen verran, että pikaisen kastautumisen jälkeen he jäivät mielummin odottamaan veneeseen, ja ihmettelivät vedenlaista elämää sitten veneen kannelta käsin. Kuulemma olivat ainakin kilpikonnaan nähneet.

Snorkannut olen aiemmin Malesiassa, ja se oli aivan mieletöntä. Upeitä, joka sateenkaaren värissä olevia, toinen toistaan erikoisempia korallia ja kasvia, tuhannesti värikkäitä ja kuviollisia kaloja. Kerran siellä ympärilläni ui parhaillaan 14 pientä valkohaita Odotin tältä reissulta jotain samaa, mutta en missään nimessä pettynyt, vaikka tämä kerta olikin erilainen. Vedenlaisen tunnelman lisäksi ilmassa on kokoajan pientä jännitystä, eikä tälläkään kertaan kiljahdukislta vältytty, kun isokokoiset kalaparvet uivat vain suoraa päin. Niin hienoa.

Matkalla mukana minulla oli Olympuksen Stylus Tough TG-3  iskun -ja vedenpitävä pokkari. Sillä oli kiva kuvailla lapsia myös altaassa ja aika paljon kuvia kivoja vielä onkin julkaisematta. Joten voi olla että joudutte katselemaan lomakuviamme vielä muutaman postauksen verran. Täytyy myöntää että mieli haikailee jo takaisin aurinkoon ja lämpöön…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.