UNICEFIN VIERAANA

24/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
Unicef lahja school in a box hätäapuOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten jo jokin aikaa sitten kerroin, aloitin hiljattain blogin kautta hyväntekeväisyysyhteistyön Unicefin kanssa. Itseasiassa jo useamman vuoden minulla on ollut ajatus että voisin hyödyntää blogia ja laajaa lukijakuntaani myös tämäntyyppiseen toimintaan. Hienoja järjestöjä on todella monta, mutta lopulta Unicefin laaja lasten ja perheiden hyväksi tekemä toiminta vakuutti niin ettei tarvinnut enää miettiä. Eikä tämä tietenkään sulje pois myöskään muita hyväntekeväisyysjärjestöjä jatkossa.

Syy miksi postaan vasta nyt kunnolla ensimmäistä kertaa aiheesta Unicef on se, että asiaa olisi ihan hirveästi. Olen todella inspiroitunut tästä järjestöstä ja miten siellä hommat hoidetaan, mutta samalla pää on kuitenkin pyörällä kaikesta informaatiotulvasta. Joten voin vain kuvitella miten sekavan postauksen saisin aikaan, jos vain lähtisin kirjoittamaan kaikkea kuulemaani ja näkemääni. Olenkin tässä miettinyt että miten aloittaisin, kertoisinko Unicefista järjestönä yleensä, tai kenties näin joulun kynnyksellä Unicef-Lahjasta, vaiko vierailustani heidän tehtaallaan. Vierailunkin aikana tuli opittua niin paljon uutta, että siitäkin saisi ainakin neljä eri aihe-aluetta käsittävää postausta… Mutta jos nyt kuitenkin alkuun edes vähän tuosta varasto-vierailusta. Kysykää sitten kaikkea mahdollista mitä vain tulee mieleen!

Meitä lähti siis muutama viikko sitten Kööpenhaminaan, Unicefin varastolle, pieni porukka johon lukeutui Suomen Unicefin Eijan ja Sarin lisäksi Ilman sinua olen lyijyä-blogin Karoliina sekä Project Mama-Katja. Lensimme Finnairin lahjoittamilla vanhentuneilla pisteillä. Varasto on Tanskan valtion Unicefille lahjoittama ja samalla maailman suurin humanitaarisen avun varasto. Siitäkin huolimatta että todellisuudessa vain 5% Unicefin toimittamista tarvikkeista kulkee sen kautta. Varasto on todella vaikuttava silti, ihan hillittömän kokoinen ja todella tarkasti suunniteltu. Mutta varastotoiminnan lisäksi se on myös Unicefin hankintakeskusksen päämaja. Siellä tehdään vuosittain päätökset 2 miljardin euron tarvikkeista ja palveluista. Siellä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan. Suunnitellaan että minkälaisilla tuotteilla saisi vaikkapa lapsikuolleisuutta laskemaan tai miten jo olemassa olevia tuotteita saisi yksinkertaistettua niin, että jokainen joka puolella maailmaa osaisi niitä käyttää. Varastolla muuten työskentelee ihmisiä yli 70 eri maasta!

Unifec toimii 190 maassa, ja suurimman osan tarvikkeistaan se hankkii mahdollisiman läheltä sitä minne ne menevät. Myös näin ollen kyseiset maat vaurastuvat. Pienempiä varastoja on sijoiteltu loogisesti alueille, joilla vaikkapa maanjäristysten riski on suuri. Unicefin  pyrkimys on loppupeleissä kuitenkin saada valtiot itse vastaamaan lastensa hyvinvoinnista.  Näin erimerkiksi Intiassa, joka otti kolme vuotta sitten vastuun lastensa rokotuksista Unicefin avulla.

Köpiksen varastolla kootaan siis lähinnä paketteja, joita myös kuluttajat voivat ostaa ja lahjoittaa. Yksi näistä paketeista on meidänkin porukan vakuuttaanut School in a box. Yhdessä laatikossa on kaikki mitä tarvitaan 40 henkisen koluluokan opattamiseen. Se on kätevä esimerkiksi katastofialuuella, jolloin on todella tärkeä saada lapset normaaliin ja turvalliseen arkeen kiinni, mutta kaikki ympärillä on tuhoutunut. Hätäapu siis lähtee varastolta ja katastrofin sattuessa viimeistään 72 tunnin päästä, yleensä reilusti aiemminkin, ovat jo ensimmäiset paketit perillä. Tarvikkeiden lisäksi paikalla toki Unicefin työntekijöitä jotka tekevät yhdessä valtion viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa tilannekartoituksen. Katastrofialueille lähtee ensimmäiseksi tyypillisesti terveyspakkauksia, jotka sisältävät muun muassa antibiootteja ja muita lääkkeitä, vedenpuhdistustabletteja ja vesiastioita, saippuaa, suolasokeriseosta sekä hygieniatarvikkeita. Niitä seuraavat teltat, hätäapuravinto, rokotteet ja koulutarvikkeet. Viimeistään kuuden viikon jälkeen alkaa tyypillisesti jälleenrakennus. Unifec osallistuu erityisesti koulujen rakentamiseen ja kunnostukseen sekä vesihuollon järjestämiseen. Tavoitteena on aina rakentaa kestävämpää ja parempaa infrastruktuuria, vahvistaa maata mahdollisen seuraavan katastrofin varalta.

Tietysti näin äitinä kaikki tällainen saa herkistymään, Unicef tekee todella hienoa ja arvokasta työtä ja lasten perheiden eteen. On ollut todella antoisaa tavata työntekijöitä, joista heti huomaa kuinka suurella sydämellä ja intohimolla he suhtautuvat ja puhuvat työstään Unicefilla. En voi kun lämpimästi suositella ryhtymään esimerkiksi kuukausilahjoittajaksi tai korvaamalla edes osan joululahjahankinnoista Unicef-lahjoilla. Lisätietoa Unifecista löydät TÄÄLTÄ.

Onko Unicefin toiminta entuudestaan tuttua, onko teistä jo joku lahjoittaja? Ja tiesittekö muuten että Unifec on aikanaan toiminut myös suomessa, tarjoten apuaan suomalaislapsille sodan jälkeen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ARKINEN VIIKONLOPPU

23/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuna tuli räpsittyä kuva sieltä, kuva täältä. Tuli mieleen, että ennen se bloggaaminen oli vain tällaista. Kuvailin arkisia kuvia ja jaoin ne blogiin. Nykyään sitä tulee ihan liian harvoin tartuttua kameraan ihan muuten vaan. Nykyään kuvaustilanteet tulee mietittyä etukäteen tai kuvattua jotain tiettyä, vaikkapa tavaraa. Tuntui tosi hyvältä pikästä aikaa tallentaa kameralle vaan meidän arkisia tunnelmia.

Vaikka eihän nyt mikään arki ollut, vaan viikonloppu. Mutta pitkästä aikaa meillä ei ollut mitään menoja, ihan tarkoituksella pysyttiin ihan kotikulmilla, vaikka keskustassa tapahtuikin vaikka mitä. Pari päivää oli sellaista mitä meidän arki oikeasti oli vielä vuosi sitten, kun olin vielä hoitovapaalla eikä aamulla tarvinnutkaan sännätä päiväkotiin ja duunijuttujen pariin. Ulkoiltiin, käytiin syömässä eväät talvipuutarhassa, tehtiin ruokaa, lueskeltiin, köllöteltiin, käytiin uimahallissa.. Ihanan virkistävää ja erilaista. Tästä on hyvä aloittaa taas se oikea arki.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LEGO JOULUKALENTERI ARVONTA

21/11/2014

LEGO JOULUKALENTERI - friends - lego city

Ei olisi ehkä täydellisempää päivää alkaa miettimään lähestyvä Joulua. Jos joku ei vielä tiennyt, niin iltapäivällä Helsinkiin alkoi leijailmaan kaunis valkoinen LUMI! Ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että huomenna saadaan kaivaa pulkat esiin. Lapset suunnittelevat jo lumienkeleiden tekoa sekä lumisotaa… Joten toivottavasti lumi pysyy maassa vielä huomiseen.

Vaikka me vietämme Joulua toisella puolella maapalloa, on kiva laittaa kotiin vähän joulufiilistä kuitenkin. Tai en aiemmin ajatellut laittaa, mutta kyllä tuo lumi tuo heti sellaisen fiiliksen että ikkunoihin on saatava valot, oveen kranssi, kynttilät palamaan ja piparit uuniin. Lasten kanssa meillä on ollut tapana arskarrella sellainen jouluikkuna, ja tänäkin vuonna se tehdään.

Joulun odotukseen kuuluu luonnollisesti JOULUKALENTERIT! Niistä suklaisista ei oikein välitetä, eikä kestokalenteriakaan oikein voi reisuun raahata mukaan, joten luonnollinen valinta meidän Lego-hulluille on tietenkin Legokalenterit. Itseänikin vähän jännittää että mitäs kaikkea kivaa niistä tulee, ainakin ukkeleita ja paloja josta saa rakennettua jotain kivaa.

Legolta haluttiin lukijoillekkin jakaa pari kalenteria! Joten pistetäänpä arvonta pystyyn! Kommentoi tähän postaukseen että tahtoisitko mielummin Lego Friends vai Lego City kalenerin ja sellainen voi olla sinun! Arvonta päättyy tiistaina 25.11, joten kalenterit ehtivät vielä ennen kuun vaihdetta uusiin koteihinsa 🙂

Lyhyesti: JOULU TULEE – KOMMENTOI – VOITA JOULUKALENTERI

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KOHTI UUTTA OSA 2

19/11/2014

MG_6545_bw3sMG_6550sMG_6537_1s

Vuosi sitten oli kylmä pakkaspäivä ja maa jäässä. Me hyppäsimme poikien kanssa autoon joka suuntasi Porvoon vanhalle rautatieasemalle. Samassa autossa reissasi myös RAWR Magazinen tekijöitä, siinä samalla matkaa taittaessa juteltiin. Puhuttiin siitä miten samana vuonna tekemäni suuri elämänmuutos, eli ero, oli vaikuttanut elämääni ja ajatuksiini. Tuosta rupattelusta syntyi mielestäni paras haastattelu mitä minusta on ikinä tehty. En ollut lukenut juttua lähes vuoteen, mutta allerkirjoitan edelleen kaiken sanomani. Tajusin taas miten suuren päätöksen tein aikoinaan, pelkkää sydämen ääntä kuuntelemalla. Aika hurjaa. Ja se päätös on edelleen oikea.

Kerron lyhyesti niille jotka ovat alkaneet seuraamaan blogiani vasta hiljattain. Kaksi vuotta sitten sanoin sen ensimmäistä kertaa ääneen ihan tosissani, haluan erota. Halusin erota kahden pienen lapsemme isästä, jonka kanssa olimme olleet yhdessä kuusi vuotta, tunteneet yli kymmenen. Meillä oli koti loppuelämäksi ja hänen nimissään oleva iso asuntolaina. En tiennyt miten selviäisin jatkosta, olin ollut kotiäitinä monta vuotta, eikä mitään tietoa tulevasta, mutta tiesin että minun on tehtävä se.

Päätös ei ollut mikään yhtäkkinen päähänpisto, vaan olin kyllä miettinyt sitä pitkään. Itseasiassa tajusin myöhemmin että olin prosessoinut päätöstä mielessäni varmaan kaksi vuotta. Uskottelin pitkään itselleni että kaikki kyllä palaa joskus entiselleen, rakastinhan puolisoani edelleen. Mutta kun rakastin häntä kuin parasta ystävää, en kuten tyttöystävän tulisi rakastaa poikaystäväänsä. Senkin asian oivaltaminen vaati aikaa.

Ero oli minulle todella kova paikka, vaikka halusinkin sitä. Tunsin itseni kauheaksi ihmiseksi, häpelin asiaa, podin syyllisyyttä ja epätoivoa. Oli epäreilua ettei elämä mennytkään suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan löysin itsestäni niin paljon voimaa ja tarmokkuutta, etten tiennyt sellaista olevan edes olemassa. Kuoriuduin panssarista. Samaan aikaan rintaan koski ja oli helppo hengittää, hyvin ristiriistaista. Mutta kokoajan tiesin että tämä on oikea päätös, ja kaikki tuntemukseni vain vahistivat sitä.

Tajusin että elämässä pitää joskus tehdä hyvinkin kiperiä valintoja, itseään kuunnellen ja itsekkäästi. Ja joskus ei voi muuta kun hypätä tuntemattomaan ja toivoa parasta. Kukaan muu ei ole vastuussa onnestasi kuin sinä itse ja sen pohjalta aloinkin elämään elämääni. Päätin että ikävien asioiden tekeminen saa riittää, teen asioita joista minulle tulee hyvä olo, en miellyttääkseni muita.

Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä. Eropäätökseni jälkeen päätimme vielä yrittää kuukauden, Joulun yli, mutta tammikuussa rupesin sitten etsimään uutta asuntoa. Monien kiemuroiden, kuten vesivahingon, takia pääsimme muuttamaan vasta alkukeväästä. Muistan edelleenkin ensimmäisen yöni uudessa kodissa. Lapset olivat vielä vanhassa asunnossa isän kanssa ja minä nukuin lasten patjalla- koska minulla ei ollut sänkyä. Illalla katsoin telkkarista Sinkkulaivaa ja kauhistelin että tuollaistako elämäni tulee nyt olemaan. Uni ei meinannut tulla millään, mutta kun aamulla heräsin tunsin heti että tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tässä vaiheessa kirjoittamista kyyneleet valuvat poskilla. Ja siitä se elämä tosiaan lähti rullaamaan pikkuhiljaa eteenpäin. Tai itseassa neljä päivää muuton jälkeen lähdin lasten kanssa kuukaudeksi Espanjaan, jonka jälkeen se elämä alkoi.

Välillä on ollut vaikeaa, välillä helppoa. Lasten takia välillä surettaa, mutta hei, tällaista elämä on. Ei sen kai kuulukkaan päivästä toiseen soljua mukavasti eteenpäin. Tai silloin se ainakin olisi ihan hiton tylsää.

Sillä jos jotain olen oppinut tässä tämän vuoden aikana on se, ettei elämää voi suunnitella. Rawn haastattelussa tein joitakin uudenvuoden lupauksia, ja myös samoihin aikoihin kirjoittamassani postauksessa suunnitelin tulevaa vuotta. Naurattaa lukea noita, sillä oikeastaan mikään ei ole toteutunut. Mutta asioita on tapahtunut enemmän kun olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan! Edelleen löydän itsestäni uusia puolia, ja samalla olen kokoajan enemmän ja enemmän sinut itseni kanssa. Tämän vuoden suurin teema henkilökohtaisessa elämässäni on ollut rakkauden etsiminen. Ja senkin huomaaminen ettei sitä voi etsiä. Se tulee jos on tullakseen. Olen ihastunut, ehkä jopa rakastunut, särkenyt sydämeni ja jatkanut taas elämää. Sitähän tämä on. Olen itkenyt ja surrut, mutta sitäkin enemmän nauranut ja iloinnut. Tämä on mun elämä, tämä yksi ja ainoa, joten aion kyllä jatkossakin elää sen täysillä. Itselleni.

En edelleenkän tiedä mitä tuleva tuo tullessaan, mutta aion yrittää parhaani pysyäkseni mukana kyydissä. En ehkä ole saanut kaikkia niitä asioita joista olen haaveillut, mutta olen varmasti saanut paljon enemmän. Ystävien merkitys on korostunut entisestään. Ja yksi näistä ystävistä on exäni, lasteni isä joka on edelleen hyvin tiiviisti kuvioissa. Hän oli kavereineen se joka muutti tavaramme uuteen kotiin, lähti kanssani sänkyostoksille, se joka kuskaa minua edelleen Ikeaan, lupaa tulla vaihtamaan lamput jos en itse osaa ja käy kastelemassa kukat kun olemme matkoilla.

Jännä miettiä että mitä kaikkea elämällä on vielä annettavana.
Mutta se selviää vaan jatkamalla eteenpäin ja elämällä sitä.

Kuvat: Daniela Talvitie

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KENEN LEGOT NE OLIKAAN

18/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin tänään itseni istumassa lastenhuoneen lattialta, korjailemasta lasten lego-poliisiasemaa. Ei siinä mitään, mutta kun olin yksin kotona ja lapset isänsä luona. Asettelin ukkeleita paikoilleen, poliisi vartiotorniin ja kahvikuppi käteen, toinen konttorille tietokoneen ääreen passihakemuksia näpyttelemään, mopopoliisi rosvoja pidättämään ja yksi onneton roisto putkan pöntölle istumaan… Ööh, piti kyllä tehdä jotain ihan muuta.

Pojat saivat Legolta pikkujoululahjaksi ihan älyttömän kokoisen poliisiasema-legohässäkän, joka liiottelematta sisältää noin viisi miljardia osaa. En ole koskaan nähnyt heidän siivoavan huonettaan niin nopeasti, kun viime perjantaina lupasin aseman koota heti kun huone olisi vain siisti. En myöskään tajunnut miten yksityiskohtainen ja miten monesta eri osasta asema koostuisi. Sen sisältä löytyy vessasta pienet hanat, toimistolta niin kahvinkeittimet kuin vesiautomaatitkin. Varustehuoneessa rivissä ovat kiikarit, radiopuhelimet, valolyhdyt ja minikokoiset käsiraudat. Autoissakin on toki kaikki mahdolliset vilkuista taustapeileihin ja nopeusmittareihin.

Koko höskän kokoamiseen meni melkein neljä tuntia. Siis huh, välissä tosin syötiin nopeasti, mutta silti! Siinä kokoamisen lomassa monta kertaa vannotin poikia että tätä ette sitten riko heti! Pojatkin huomasivat miten iso urakka oli, ja vain muutaman kerran kuulin tuskastuneen huokauksen että milloin se on valmis? Ja ah sitä kehujen määrää kun viimeinenkin poliisihelikopteri sai tarrat kylkeen. Äiti sä olet ihan sika taitava! Hahaha, niin olenkin.

6-12 vuotaille takoitettu asema on jo saanut pariin otteeseen osumaa, mutta yllättävän hyvin se on kaikenkaikkiaan pysynyt kasassa hurjimmisakin vankilapaoissa. Ladatessani viikonloppuna kuvan asemasta omaan facebookkiini eräs kaveri kommentoi että haluan nähdä karatepotkun jolla rakennelmani rikotaan. Mutta ehei, sellaista ei ole tulossa. Minä pidän siitä huolen, vaalin ja suojelen ja ehkä välillä vähän salaa käyn leikkimässäkin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.