JUNALEIKIT

28/10/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikainen herätys aamulla, kiire päiväkotiin, kiire työjuttuun, seikkailua toisessa kaupungissa, vieraiden ihmisten tapaamista, kuvaamista ja haastettelua, pitkä matka takaisin kotiin, kauppareissu, työposteihin vastaamista, tulevien postausten valmistelua, kiireellä lapsia tarhasta hakemaan… Kotiin päästessä sitä ei ihan ensimmäisenä jaksaisi alkaa miettimään ruoanlaittoa, enkä sitä tänään tehnytkään. Vaan istuimme kaikki yhdessä lastenhuoneen lattialle ja otimme junaradan esiin.

Etenkin nyt kun lapsia on kaksi, ja heillä on seuraa toisistaan, tulee sitä ihan liian harvoin leikittyä yhdessä. Hektisessä arjessa on välillä vaikea pysähtyä. Kaiken ajan haluaisi käyttää tehokkaasti, tai sitten sen hengähdystauon haluaa käyttää ihan vain itseensä. Mutta taas tuli huomattua että rauhallinen junaradan rakentelutuokio on sekin rentouttavaa. Ja samalla saa viettää aikaa rakkaimpiensa kanssa, vaikkakin vähän väsyneenä, niin olla siinä vain läsnä. Ei kelloon katsomista tai kännykän näpräämistä, leikkiä vaan. Tai no, oli sitä leikkien lopuksi napattava muutama kuva, ennen kun aurinko laski kokonaan. Mutta tuon, ehkä reilun puolentunnin leikkimisen jälkeen kotona on valinnut jotenkin paljon hyväntuulisempi ja rauhallisempi harmonia, kun useinmiten.

Saimme vähän aikaa sitten valita Lekmeriltä testiin muutaman uutuuslelun. Ja itseassa minä valitsin ne poikien puolesta. Nimittäin Duplojen lisäksi, nuo junat ovat ainoat lelut joilla lasten kanssa jaksan leikkiä. Muuten kun nuo poikien leikit ovat melko ukkeli -ja riehumispainotteisia. Junaradan rakentelun äärelle pojatkin aina rauhoittuvat, ja samalla voi höpötellä mukavia vaikka päivänkulusta. Brion junat ja radat ovat lisäksi laadukkaita ja sellaisia leluja, jotka aion pistää talteen sitten kun pojat junaleikeistä kasvavat ulos. Ja noihin junaleikkeihin on kiva yhdistellä myös vaikka autoja ja muita puupalikoita.

Kuinka usein te muuten leikitte lastenne kanssa? Podetteko ikinä huonoa omaatuntoa siitä, että aina tuntusisi olevan niin paljon kaikkea muuta tekemistä? Vai istutteko alas leikkimään aina kun lapsi pyytää ja jätätte kaiket muut hommat odottamaan?

Niin ja tykkäättekö muutkin tarjota lasten leikkihin samoja klassikkoleluja joilla itse pieninä leikitte? Mitä leikkejä ja millä leluilla kaikista mieluiten lasten kanssa leikitte ja mitkä taas ovat inhokkeja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JOKAINEN ON ANSAINNUT PALAN SUKLAAKAKKUA SILLOIN TÄLLÖIN

27/10/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä aiheesta ei mielestäni voi puhua liikaa; itsensä hyväksyminen ja itsestään huolen pitäminen. Minä en todellakaan ole siinä aina mikään malliesimerkki, mutta tämän asian oivaltaminen muutama vuosi sitten paransi elämänlaatuani huomattavasti. Vuosikausia ajattelin, että jos vain olisin laiha ratkaisisi se kaikki ongelmani. Alotin laihduttamaan ensimmäisen kerran kun olin vasta neljännellä luokalla, eikä minulla todellakaan ollut silloin yhtään mitään ylimääräistä mistä laihduttaa. Lehdistä ja musavideoista tulevat kauneusihanteet ja sitäkautta tulevat paineet olivat valtavat. Anorektinen laihuus oli suurinta muotia, mutta minä olin naisellisella ruumiinrakenteellani aivan toisenlaisen. Muistan selvästi että joskus oikeasti jopa toivoin sairastuvani anoreksiaan, siis ala-aste ikäisenä!

Koko nuoruuteni kuvittelin oleva lihava, vaikka en sitä ollutkaan. En vain ollut laisinkaan tyytyväinen itseeni ja minäkuvani oli aivan vääristynyt. Harrastin tanssia, joka harrastuksena oli todella ihana, mutta toi entistä enemmän ulkonäköpaineita. Ainakaan silloin tanssipiireissä ei mietitty terveellisyyttä tai hyvinvointia, vaan kiloja karistettiin hinnalla millä hyvällä. Siihen aikaan jopa nuorten lehdissä oli laihdutusvinkkejä niin kaalikeittokuurista lentoemäntädiettiin. Ruoka ja laihtuminen pyöri mielessä jatkuvasti. Pikkuhiljaa niitä kilojakin alkoi sitten ihan oikeasti tulla, kun epäterveellisesti laihdutettut kilot palasivatkin aina korkojen kera.

Raskaudet toivat kiloja entisestään, ja muutenkin muuttivat kehoani hyvin radikaalisti. Pienten lasten kanssa oli vain helppo linoittutua sohvannurkkaan ja hakea lohtua suklaalevystä. Kuvittelin että jos menisin vaikka kuntosalille, kaikki olisivat vaan naureskelleet että mitä tuo läskikin tuossa nyt yrittää. Vielä tässäkin vaiheessa kuvittelin että jos vain olisin laiha olisin parempi ihminen, parempi äiti ja onnellisempi parisuhteessani. Kuvittelin sen olevan ainut ratkaisu, mutten kuitenkaan saanut tehtyä mitään sen eteen. En pitänyt peilikuvastani ja sain lohtua oikeastaan vain syömisestä. Lukemattomat maanantait aloitin aina sen laihdutuskuurin, mutta kun viimeistän viikon päästä repsahdin johonkin kiellettyyn oli se sitten siinä. Otin repasahdukset raskaasti itseeni ja joka kerta tunsin olevani aina vähän huonompi ihminen.

Sitten, kohta kaksi vuotta sitten, erosin lasteni isästä. Se oli puhtaasti itsekäs teko, mutta sen seuraksena aloin näkemään maailmaa ja omaa elämääni hieman toisinlaisin silmin. Tajusin että vain minä itse olen vastuussa omasta onnellisuudestani, ja tähän saakka olin lähinnä vain ollut sen tiellä. Ero oli rankka prosessi, se vei paljon voimia mutta jännästi samaan aikaan se oli myös voimaanuttavaa. Tavallaan tutustuin vasta silloin itseeni kunnolla.

Sitten kesällä 2013 tein jotain jonka seurauksia en osannut ikinä kuvitellakkaan. Julkaisin itsestäni kuvan alusvaattesilla, raskausarpien ja liikakilojen kera. Se yksi napin painallus kevensi harteillani olevaa taakkaa noin miljoona kiloa. Se yksi painallus ja vuosien itseinho oli kadonnut. Katsoin kuvaani läppärin näytöllä ja tunsin itseni hyväksi. Näin jotain kaunista vaikka se ei ollut lähelläkään yleisiä kauneusihanteita. Tajusin että minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä, miksi tuhlaisin sen murehtimalla kilojani tai raskausarpiani. Mielummin nauttisin siitä ja teksisin asioita joita tahtoisin.

Jo aiemmin, eron jälkeen, oli muutama kilo lähtenyt itsestään, mutta tämän oivalluksen jälkeen niitä alkoi oikeasti karisemaan. Ei sillä että olisin taas ryhtynyt jollekkin älyttömälle dietille, vaan siksi että tunsin itseni hyväksi ja tahdoin myös tehdä itselleni hyvää. Aloin syömään terveellisimmin ja innostuin liikkumaan enemmän, en siksi että laihtuisin, vaan siksi se sai oloni vieläkin paremmaksi. Se että itsensä hyväksyy sellaisena kun on ei sulje pois sitä, että eläisi terveellisesti.

Haluan edelleen laihtua, mutta tehdä sen itselleni lempeästi, eli terveellisten elämäntapojen kautta. En tuijota vaa´an lukemia tai laske kaloreita. Haluan elää onnellisesti ja myös hemmotella itseäni. Toki syön välillä epäteveellsiesti, herkuttelen tai juhlin yömyöhään. Mutta sen sijaan että ruoskin sen jälkeen itseäni siitä miten huono ja läski olen, teen mielummin puhdistavan smoothien tai nukun univelat pois ja jatkan elämää positiivisin mielin.

Haluan vaan sanoa kaikille että olkaa itsellenne armollisia, rakastakaa itseänne ja olkaa välillä vähän itsekkäitä. Ja syökää välillä kakkua, olette varmasti sen ansainneet.

ps. Kaupoista löytyy juuri nyt Me Naisten KILOT VEKS-lehti jossa kerron viiden sivun verran tarinaani tästä aiheesta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

INSPIRATION DAY

26/10/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogissa on ollut pari päivää hiljaiseloa, mutta sitä enemmänkin on tapahtunut täällä ruudun takana. Instagram seuraajat ainakin tietävät, että sain koko viikonlopuksi ihania vieraita, kun Riikka, Essi ja Kaisu tulivat meille yökylään. Nimesimme viikonlopun gaalaaviikonlopuksi ja nyt kieltämättä kisaväsymys vähän painaa. Perjantaista saakka ollaan nimittäin menty juhlasta ja keikalta toiseen mutta hauskaa on ollut (muutamaa vaatekriisiä lukuunottamatta). Viikonlopun parhaaksi hetkeksi kuitenkin mieleen taitaa jäädä lauantai-aamupäivän lounashetki kavereiden kesken, tulipahan naurettua. Tiedättehän kun kaikki ovat vähän väsyneitä, mutta hilpeällä tuulella…parasta.

Eilen illalla Indiedays Awardseissa palkittiin inspiroivimpia blogeja, ja kiitos kaikille äänestäjille, MAMI GO GO pääsi myös palkintopallille jaetulla 3. sijalla inspirovimpana perheblogina. Olen todella todella otettu ja kiitollinen jokaikisestä äänestä, ihan huikeata saada tälläinen tunnustus teiltä lukijoilta. Kiitos. Ja palaan tähän varmasti vielä vähän paremmin myöhemmin. Ennen illan gaalaa vietettiin kuitenkin Sipulin talvipuutarhassa Indiedaysin järjestämää Bloggers Inspiration päivää, joka on siis bloggajille tarkoitettu ammattilaistapahtuma.

Päivän aikana oli mahdollisuus osallistua erilaisiin workshoppeihin, kuten saada ammattilaiskuvaajilta neuvoja hyviin asu -ja ruokakuviin sekä kuvankäsittelyyn. Paikalla oli myös ruotsalaiset huippubloggaajat Fanny Luckman sekä Victoria Törnegren, jotka kertoivat muunmuassa siitä mitkä ovat hyvän ja suositun blogin rakennusaineet. Luentosalissa myös osa Indiedaysin bloggaajissa oli yhessä yleisön kanssa keskustelemassa bloggaamisesta yleisesti.

Itse otin osaa Hobby Hallin hauskaan stailauskisaan, jossa oli kymmenen minuuttia aikaa stailata makuuhuone. Stailauksen jälkeen jo vähän janotti, eikä De Kuperin drinkkikoulun tatuoitu baarimikkokaan ollut hullumman näköinen, joten kävin tekemässä siellä raparperi-ruusu drinksut sekä itselleni että Emilialle ja Rillalle. Kaupan päälle sain vielä piiitkän halauksen, joten kannatti ottaa osaa. Hehehe. Drinkkikoulun jälkeen kiertelimme vielä Designers lounge-alueella, jossa oli mukana muutama suomalainen brändi, kuten CTRL, R/H ja Riivari.

Aamupäivä oli ihana ja todellakin hyvin inspiroiva. On kiva että blogien ja blogimaailman kasvaessa myös tämänkaltaiset ammattilaistapahtuvat kasvavat ja kehittyvät. Mutta oikeasti kaikkien parastahan näissä on muiden ihaninen bloggaajien tapaaminen. Vaikka monesti muissa tilaisuuksissa tuleekin törmättyä, on myös paljon niitä jotka asuvat jossain kauempaa ja joita ei ole ikinä livenä tavannut. Monet teistä varmasti myös tieteävät sen tunteen, kun joku bloggaaja tuntuu tosi tutulta vain sen takia, että jotain blogia tulee seurattua vuosi toisensa jälkeen päivittäin. Minäkin tapasin eilen monta tuttua kasvoa, ihania hymyileviä ihmisiä, kaikki jotenkin niin tuttuja vaikka nyt vasta ensimmäistä kertaa tapasimme. Yksi ihanimmista ensikohtaamisista oli Ruotsissa asuvan blogikaimani Go 4 it vol.2-blogin Mintun kanssa.

Tällaisten viikonloppujen jälkeen päällimäisenä tunteena on vain niin suuri kiitollisuus kaikesta mitä itsellä on. Kaikki upeat ystävät ja ihmiset ympärillä, mitä olenkaan tehnyt ansaitaakseni näin mahtavan jookon erilaisia persoonia ympärilleni. Perjantaina exäni myös muistutti olemaan ylpeä itsestäni, ei sitä todellakaan meinaa tajuta että mitä kaikkea olenkaan tällä blogilla saanut aikaan ja mihin se on minuut tänä päivänä vienyt ja mitä kaikkea se on antanut. Joten kiitos vielä, kiitos että olette siellä ruudun toisen puolen lukemassa ja kommentoimassa juttujani, ilman teitä ei tätä blogia olisi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.