MEIDÄN (KENKÄ) JENGI

19/10/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teen sitä välillä ihan tarkoituksella, mutta välillä huomaan myös että olemme vahingossa lähteneet kaikki ulos ihan samanlaisissa vaatteissa. Onhan se nyt vähän hassua että koko perhe on vaikkapa pukeutunut maastotakkeihin, samanlaisiin pipoihin ja tennareihin. Mutta samalla se on minusta jotenkin tosi söpöä.

Tällä kertaa meitä kaikkia ei sentään yhdistänyt kun vain saman merkin kengät. Lastenvaateinnostukeni on viimeaikoina hiipunut, tai toki tykkään kivoista vaatteista edelleen, mutta ostan niitä lähinnä kun kohdalle osuvat – en päivystä uusia mallistoja niiden ilmestymishetkellä tai tilaille loppuunmyytyjä kappaleita ylihintaisilla postareilla jostain Koreasta. Mutta kenkien kanssa on nykyisin vähän eri juttu. Olen ihan hulluna sneakereihin, ja etenkin noihin lasten söpöihin pikkuisiin kenkiin. Osa tästä innostuksesta johtunee varmasti myös siitä, että poikien jalat eivät enää kasva niin hurjaa vauhtia kun ennen, joten kengille jää entistä enemmän käyttöaikaa. Tietysti on vähän epäreilua, että nykyään lapsillani on alkaa olemaan enemmän ja hienompia kenkiä kun minulla.

Poikien kengissä suosin nykyään ehdottomasti tarrallisia malleja. Pikkujuttuja, mutta kun molemmat lapset saavat itse puettua ja riisuttua kenkänsä, auttaa se tässä sykyisessä pukemisrumbassa. Ja luulen että päiväkodissakin arvostetaan. Vaikka lasten kengät kuluvat melko nopeasti, kannattaa laadukkaisiin kenkiin mielestäni silti panostaa. Esimerkiksi nahka on aina hyvä valinta, niin syys -ja talvikengissä mutta vaikkapa myös sandaaleissa. Oikean kokoistenkin pitää kenkien luonnolisesti olla, lastenkenkiin pitäisi jäädä ainakin 1,5cm vapaata tilaa varpaisiin.

Mutta nyt ei ollut takoitus kirjoitella sen enempää oikeanlaisten kenkien valinnasta, vaan näistä meidän uusista Nikeistä! Pienen yhteistyön merkeissä sain valita Lekmeriltä pojille muutamia leluja. Olen mieltänyt kyseisen nettikaupan aina juurikin vain suureksi lelujen nettikaupaksi, mutta ilokseni huomasin siellä olevan myös mm. laaja valikoima
lasten Nikejä. Kenkiä oli vaikka kuinka, niin tytöille kun pojille, ihan vauvakoosta alkaen isommillekkin lapsille. Itseassa nuo minunkin kenkäni ovat sieltä, suurin koko näytti ainakin silloin olevan 38.5. Kenkien lisäksi Nikeltä löytyy myös erilaisia vaatteita sekä reppuja.

Rakastan omiani, viime talvena osatamia Air Maxeja, ja keväällä löysin sellaiset myös Elvikselle Niken tehtaanmyymältästä Espanjasta. Joten olihan nyt sitten korkea aika myös Kaapon saada omansa. Tykkään hirveästi noista Kaapon kengistä, tiedän niiden olevan superhyvät jalassa ja sen lisäksi ne näyttävät tosi hienoilta. Kengissä on tarra ja joustavat nauhat, joten ne on tosi helppo saada jalkaan. Elvikselle otin sitten vähän värikkäämät kengät, ne on helpompi päiväkodissa sitten itse kenkähyllystä löytää. Pitkävartinen force-malli ei ole itselleni tuttu, mutta menosta päätellen nekin tuntuvat hyvältä jalassa. Elvis haluaa jostain syystä aina käyttää kenkälusikkaa (vaikka se näyttääkin tosi hankalalta) ja näiden kanssa se jopa onnistuu, johtuen varmaankin juuri tuosta pitkästä varresta.

Itse en vieläkään ole kyllästynyt lenkkarien ja muuten siistimpien vaatteiden, kuten vaikka tässä vekkihameen, yhdistämiseen. Ja kun vaatteissa käytän tosi tosi paljon mustaa, on kiva kengissä sitten valita vähän kreisimpiä väriyhdistelmiä. Vai mitä pidätte näistä sinisen ja pinkin yhdistelmistä?

Minkälaisia kenkiä teiltä löytyy ja tykkäättekö samistella tai käyttää lapsilla vaikkapa samanlaisia kenkiä kun itsellänne?

PS Sain eilen ihania uutisia kun kuulin että olette käyneet äänestämässä blogiani ahkerasti vuoden inspiroivommaksi perheblogiksi! Kiitos siitä! Tällä hetkellä ollaan siis viiden eniten äänestetyn joukossa, mutta olisihan se ihan huippua päästä sinne TOP 3:seen. Käykäähän siis vielä klikkaamassa äänenne suosikeillenne joohan, tämä ilta enään aikaa!

Postauksen kengät saatu Lekmeristä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

10 Responses to “MEIDÄN (KENKÄ) JENGI”

  1. Johanna sanoo:

    En kykene keskittymään kenkiin, sillä takkisi on aivan mahtava!

  2. Kerttuli sanoo:

    Aivan ihania kenkiä ja sulle sopii mainiosti otsis! Vitsi olen metsästänyt tuota Elvarin camo-haalaria meidän pojalle, mutta turhaan. Supersöpö pikkupoika asuineen 🙂

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Voi kiitos, itse en ole vieläkään ihan varma tosta otsiksesta… Ja camohaalari, kyllä se on ihana – ja sitä käytetään niin kauan kun se on ihan auttamattoman pieni 😀

  3. Marika sanoo:

    Juuri eilen kaivelin kaapista kaikki kahden lapsen syys-talvi-kevätkelin kengät, ja kirjoitinkin niistä. Meillä lapset on paljon ulkona ja kenkiä on paljon, ja silti ne kuluvat ihan rikki.. Hyvät ja kestävät tossut on hakusessa ja vinkkejä otetaan vastaan. 🙂

    Kenkäpino ja kokemuksia lasten kenkien kestävyydestä tässä: http://ainaylamaki.blogspot.fi/2014/10/aktiivisen-lapsen-kengat.html

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Joo, lasten kengät useasti kuluu ihan loppuun jo ekalla käyttäjällä.. Olen huomannut että juurikin laadukas ja vahva nahka on tosi hyvä lasten kengissä. Samoin se jos yhteen kauteen on muutama pari kenkiä, eikä yhtiä käytetä ihan joka päivä. Yllättäen Cinverset onj on myös olleet tosi kestävät kengät molemmilla pojilla, niitä tosi ei kauheasti talvella voi käyttää…

      • Marika sanoo:

        Joo, meillä on syys-kevätkelin varrellisia lenkkareita kahdelle lapselle kuudet. Sitten on erikseen kumpparit, varrettomat lenkkarit ja Converset. Converset kestää, koska lapset laittavat ne jalkaan vain jos muuta ei ole tarjolla.

  4. misu sanoo:

    ai vitsit katoin jo instagramissa noita kaapon air maxeja, niiiin siistit!

Kommentoi