FLUNSSAN KARKOITUS SOPPA

15/09/2014

inkivääri kookos kanakeitto

Onpas ollut ihanat aurinkoiset syyssäät. Kuitenkin kun lämpötila laskee ja muutenkin flunssapöpöt alkavat tehokkaammin liikkumaan, on täälläkin päässä ollut vähän tukkoinen olo. Syksyn tullen on ihana syödä herkullisia ja kuuman höyryäviä keittoja, joten sellaisen minäkin kehittelin flunssaista oloa helpottamaan.

Keitto ehti kadotota parempiin suihin ennen kun sain sen kuvattua, mutta sen sanon että hyvää oli. Kyseessä oli siis inkivääri-kookos-kanakeitto. Nam. Olen vähän huono jakamaan reseptejä, kun kokkailen aina vähän mututuntumalla. Mutta tämä flunnsarohto valmistui näin:

Pilko porkkanoita ja keitä niitä laimeassa kanaliemessä, lisää joukkoon sokeriherneitä tai papuja sekä kukkakaalia. Raasta joukkoon kunnon pala inkivääriä ja chiliä sekä valkosipulia oman maun mukaan (paljon). Lisää kananpalat kiehuvaan veteen. Laita perään vähän suolaa ja pippuria. Lisää pilkottu sipuli, herkkusienet sekä ituja (käytin valmista mixiä jossa myös babmua ja vesikanstanjaa). Lisää lopuksi kookoskerma ja mausta ripauksella curryä.

Saapi laittaa jakoon myös muut herkulliset syyssoppaohjeet ja flunssarohdot! Ja jos teette tätä keittoa niin tulkaa toki kertomaan että oliko hyvää (ei tää kyllä muuta voi edes olla)!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

5 Responses to “FLUNSSAN KARKOITUS SOPPA”

  1. Tuottaja vinkkaa sanoo:

    Talon sisältä tulee vinkki, joka on toistuvasti pelastanut omat flunssat! Keitä vettä, ja sekoita kuppiin joukkoon hunajaa, tuoretta sitruunaa ja valkosipulinpuristimella muserrettua inkivääriä. Raikasta ja tehokasta! Nopea juoja voi käyttää ”täytteet” uudelleen ja lisätä vain vettä ja aavistuksen hunajaa.

  2. Norsis sanoo:

    Mä tykkään tehdä flunssassa appelsiinipuuroa, ainakin siitä saa paljon c-vitamiinia jos ei muuta ja ”lämmin ja pehmeä” rakenne on kipeänä aina kivaa. Tosin tää toimii tosi hyvin myös terveenä. Ja kylmänä 😀

    http://hupsistarallaa.blogspot.fi/2014/03/appelsiinipuuro.html

  3. Tässä on yksi mun keittosuosikki jonka uskoisin maistuvan myös sinulle, kun tuossa kertomassasi keitossa oli myös porkkanaa ja inkivääriä..

    http://mummurut.blogspot.fi/2014/05/sosekeitto-vol2.html

  4. Mikaela sanoo:

    kuulostaa ihanalta, pakko kokeilla!!

    mä tein just eilen inkivääristö porkkanasosekeittoo ja tuli ihan superhyvää! 🙂 http://allthelovesofmylife.blogspot.fi/2014/09/inkivaarinen-porkkanakeitto.html

  5. Piia sanoo:

    Valkosipulinkynsiä sukkiin yöksi, toimii!

Kommentoi