BUGABOO BEE MATKARATTAAT

27/07/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Etenkin pidempiaikaiset lukijat tietävät minun olevan bugaboomutsi henkeen ja vereen. Cameleonit hankittiin Kaapon vauvaaikana ja Elviksen synnyttyä myös Donkeyt tuplarattaiksi. Donkeyt pistettiin kiertoon tarpeettomina viime vuonna, mutta vanhat Camit ovat palvelleet hienosti tähän saakka. Olenkin ollut niiden suuri puolestapuhuja ja suositellut niitä kaikille rattaiden ja vaunujen ostoa miettineille. Ja niin kätevät kun ne ovatkin, tuli tänä keväänä kuitenkin tuli ajatus matkarattaista. Ollaan nimittäin reissattu viimeaikoina niin paljon.

En oikeastaan edes tutkaillut mitään muuta matkaratastarjontaa, vaan tiesin että Bugaboo Beet niiden tulisi olla. Olisin kyllä halunnut kokomustat balck editionit, mutta reilu 600 euroa  niistä kirpaisi liikaa. Nettikirppikseltä löytyi sitten yli puolet halvemmalla nämä meidän rattaat. Suunnittelin aluksi maalaavani alumiinisen rungon ja ostamalla mustan kuomun, mutta pikuhiljaa olen tottunut näihin nänkin. Saa nähdä jääkö tuunaussuunnitelma suunnitelmaksi vain.

Bee matkarattaita on tehty kaksi mallia, on nämä ensimmäiset beet ja sitten uudemmat bee+, syksyllä on tulossa kolmas versio jota on taas paranneltu. Nämä ensimmäiset beet eroavat kuulemani mukaan ainakin uusimpiin siinä, että ne ovat vähän kapeammat. Jännitin vähän miten Elvis niihin mahtuu, mutta oikein tilatavat ja hyvät ne ovat mekein kolmivuotiaallekkin vielä. Ja menevät vielä pitkään. Miinuspuoli näissä on myös se että vaihtokuouja on hankala saada, kun kaikkialla myydään nykyään vain uudemman mallin vähän erikokoisia kankaita.

Vaikka tiedän näiden olevan ihan eri malli ja tavallaan erilaiseen käyttöön suunnitellut rattaat, en varsinkaan aluksi voinut olla vertaamatta näitä Cameleoineihin. Entiten on häirinnyt että työntöaisa ei ole heitettävä. Eli että työntösuuntaa voi lennossa vaihtaa. Tällöin rattaat vievät vähän enemmän tilaa pituussunnassa muunmuassa hississä ja julkisissa kulkuneuvoissa. Totuttelua on vaatinut myös se että alla olevaan tavarakoriin pääsee vain etukautta. Istuin on myös eilainen, sitä ei saa ihan täydelliseen pystyasentoon, vaan pystyimmässäkin lapsi nojaamaa hieman takakenossa. Penkin saa kuitenkin myös täysin makuuasentoon ja pehmeän kantokopan kanssa rattaita voi käyttää vastasyntyneelläkin. Tämä on harvinaista matkarattaille. Istuimessa ei myöskään ole turvakaarta, vaan valjaat on muistettava kiinnittää aina kun lapsi istuu kyydissä. Muuten lapsi saattaa pudota maahan nenälteen töyssyssä… (onneksi ei sattunut).

Plussapuolia on kuitenkin myös paljon. Toki ketteryys ja keveys ovat ehdottomia. Rattaat kulkevat todella kevyesti ja pehmesti. Renkaissa on todella hyvä jousitus eivätkä ne juurikaan töksähtele kuoppiin tai katukivetyksiin. Rattaat menevät pieneen kasaan napinpainalluksella ja aukeavat helposti. Cameleoineiden kanssa meillä oli ongelmana ettei kukaan muu osannut niitä ikinä kasata ja silloinkin ne piti ottaa kahteen osaan. Tavarakori on tosi tilava ja sinne saa isommankin kassin helposti sillä penkki nousee tarvittaessa tileltä pois. Ja toki, kuten kaikissa bugigsissa, kaikki lisäosat, kuten juomateline, istuinpehmusteet ja makuupussit käyvät näihinkin. Samoin laatu, pikäikäisyys, säädettävä työntöaisa, molempiin suuniin käännettävä istuin, etupyörien lukitusmekanismi, laaja valikoima eriväriä vaihtokankaita, istuimen vaihtaminen auton turvakaukaloon sekä selkeä muotoilu ja helppokäyttöisyys ovat tuttua bugaboota.

Reissussa ollaan myös hienosti pärjätty ilman seisomalautaa. Myös edellinen reissu keväällä tehtiin ilman sitä, mutta Kaapo pääsi tarvittessa hyppäämään camien kyytiin omalla tyylillään. Näihin ei samalla tavalla pysty tulla salamatkustaman, mutta hienosti hän on jaksanut kävellä pitkiäkin matkoja.

Tiedän että monet pitävät näitä ihan jokapäiväisessä käytössä, ovat ne niin hyvät. Täytyy itsekkin miettiä että pärjäisimmekkö jatkossa pelkästään näillä, ainoastaan tuleva talvi ja lumi mietityttävät. Olisi kiva kuulla onko jollain teillä pelkät beet käytössä?

Enpä ole siis kertaakaan katunut näiden ostoa. Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä matkarattaita miettiville, ja jos tulee mieleen jotain mitä unohdin kertoa niin kysykää ihmeessä! Myös tuolta bugaboo ja rattaat tunnisteiden alta löytyy paljon juttua, vaunuarvosteluja ja käyttökokemuksia cameista ja donkeystä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

5 Responses to “BUGABOO BEE MATKARATTAAT”

  1. Hei hyvä postaus, meilläkin cameleonit käytössä vielä niin olipas mielenkiintoista lukea näistä käyttökokemuksia! Olen välillä myös miettinyt, että jos hommaisi jotkut pienemmät viimeisiksi ratasajoiksi Voimalle. Voit siis ajella näillä alkutalven ja sitten kertoa minulle miten pärjäsit 😀

  2. anna sanoo:

    mullakin on nuo mutta nuo on aivan huippu hyvät

  3. Laura sanoo:

    Rakastin meidän Cameja, ja olisin ne varmaan ostanut tälläkin kerralla, mutta sainkin yhdistelmät toiselta merkiltä testiin.
    Sen sijaan matka- ja citykäyttöön on ennakkotilattu uudet Bee3:t, en malttaisi odottaa käyttäjän syntymää enkä kärryjä.

  4. Nita sanoo:

    Meillä on juurikin nuo black editionit mitä piristettiin vielä Missonin kuomulla ja ei voitaisi tyytyväisempiä olla! Kulkee niin näppärästi ja tavaraa mahtuu ihan tuhottomasti kyytiin, kun hankittiin vielä sellaiset tarroilla kiinnitettävät koukut molemmin puolin työntöaisaa niin ostoskassien määrän saa tuplattua 😉 Näissä vielä mielestäni saa selkänojan ihan pystyyn.

    Meillä on ollut ainoina rattaina/vaunuina niiden ilmestymisestä asti eli pari vuotta (poika nyt 4 v.) ja ollaan pärjätty ihan hyvin, kun olemme asuneet keskustassa ja meillä on auto pahimpina keleinä käytössä, mutta kyllä metrisessä hangessa meno on aika mahdotonta… Pienellä loskalla ja lumella kulkeneet ihan ok, mutta auta armias kun sitä lunta tulee yli kymmenen senttiä jalkakäytävälle niin käy meno aika työlääksi pienten pyörien vuoksi. Nyt on onneksi ollut niin vähälumiset talvet, että ei ole kovin paljoa lumesta ollut onneksi haittaa 🙂

  5. rma sanoo:

    hei ihana tuo sailor paita! mistä se on/minkä merkkinen? =)

Kommentoi