HEMMOTELTAVANA

5/06/2014

holiday club hemmotteluOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAYhteistyössä Bella-blogit ja Holiday Club

Olimme viikonloppuna kylpylässä hemmoteltavina. Tai no lähinnä pulikoimassa, laskemassa vesiliukumäkeä, hohtokeilaamassa ja temppuilemassa Angry Birds puistossa, mutta sain myös parituntisen ihan omaa aikaa. Lähdimme siis junalla poikien ja äitini kanssa Holiday Club Saimaalle viikonlopun viettoon. Suunnitelmana oli viihtyä ja rentoutua, molemmat onnistuivat täydellisesti.

Instagramin puolella jo vähän kerroinkin että pääsin hemmotteluhoitoon ihan yksin. Olin varannut tunnin aromahieronnan hotellin Harmony Spahan. Ennen hoitoani kävin kaikessa rauhassa höyrysaunassa jonka jälkeen kylpytakkiin kääriytyneenä olo oli jo valmiiksi ihanan raukea. Odottelin hoitoni alkamista pehmoisessa nojatuolissa ja fiilistelin sitä että lapset riehuvat jossain äitini kanssa ja minä saan hetken vain olla. Siis IHAN YKSIN.

Aromahieronta teki superhyvää. Sain valita kolmesta eritavalla vaikuttavasta öljystä mieluisen, ja koska oli ilta ja halusin kaiken hyödyn irti pienestä hemmottelutuokiostani valitsin rentouttavan öljyn. Tunnin aikana ajatukset lähtivät välillä seikkailemaan mutta suurimman osan ajasta sain tyhjennettyä pään kaikista ajatuksista ja olla ihan rentona. Hoitoon olisi voinut vielä yhdistää parinkymmenen minuutin intialaisen päähieronnan, ensi kerralla sitten. Oli muuten vaikea valita kaikista hoitolan hoidoista, pitkään mietin myös jotain kiinteyttävää vartalokäärettä ja kuumakivihierontaa. Mutta se oli selvää että hoidon pitäisi olla vartalolle ja jotain oikein hemmottelua, ei mitään mustapäiden puristelua. Aromahieronta oli ihan nappivalinta.

Hieronnan jälkeen minut ohjattiin vielä rentoutumishuoneeseen jossa oli tarjolla teetä. Siellä minä taas istuin yksin suuressa pehmoisessa tuolissa viltin alla teetäni hörppien. Olo oli todella rento ja raukea, näytin varmaan ihan pöllähtäneeltä ja puolinukuksissa olevalta siellä istuessani. Ihana öljy vaikutti iholla vielä seuraavaan päivään.

Hoidosta tuli sellainen olo että tällaista on tehtävä useammin. Pieni irrotautuminen kaikesta ympärillä olevasta tekee niin hyvää. Jokainen on pienen hemmoteluhetken hetken ansainnut aina silloin tällöin ja itse yritän nyt jatkossa panostaa itseeni vähän useammin. Oli se sitten lyhyt hieronta silloin tällöin, jalkahoito tai kampaajalla käynti niin jotain hemmottelua edes.

Aika ihanaa hemmottelua oli myös aktiiviksen kylpyläpäivän jälkeen tilata hotellin ravintolasta hamppariateriat ja syödä ne peiton alla sängyssä.

Käyttekö te välillä hemmotteluhoidoissa tai miten muuten rentoudutte?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

10 Responses to “HEMMOTELTAVANA”

  1. Bianca** sanoo:

    Mä olen hemmotteluhoitojen suurkuluttaja! Grouponilta väijyn aina puoli-ilmaisia (lue:hoitovapaabudjetin) hierontoja ja hemmotteluja. Kuumakivihieronta on lemppari kun siinä ei ikinä satu! Eikä se hemmottelu oikeasti aikaakaan vaadi, kun etsii paikan kodin läheltä. Tuollaiset kylpylälomat on vielä kokematta. Te näytätte niin sööteiltä kylpytakeissa:)

  2. ihanat kylpytakkikuvat <3 terkkuja täältä Hunajasta mussuille! Lauantaina lähteeeee :DDD Ps. Kaikki hotellit on kai täynnä…

  3. Jonna sanoo:

    Mietinkin että saimaalle kun olitte tulossa että juuri tuonne olitte menossa 😉 Myö asutaan muutamien kilsojen päässä tuosta hotellista. Oispa ollut mukava tavata! 😀

    • Joo oli kyllä kiva paikka ja Saimaa muutenkin kaunis! Olisipa ollut hauska törmätä vaikka änkkäripuistossa 🙂 ! No Kaapolle jo luvattu moneen kertaan että tullaan vielä uudestaan 🙂

  4. Aliina sanoo:

    Tämä blogi on yksi minun ehdoton suosikki paikka. Kiitos ihanasta blogista 🙂
    Itsekin kirjoitan blogia 🙂
    Hyvää kesää koko perheelle!

  5. Aliina Raunio sanoo:

    Kirjoitan osoitteessa http://aliinanomapaikka,blogspottiin.fi . Se on ihan mun tunne blogi. Päivittäin yritän sitä kirjoittaa 🙂 jätähän viesti jos oot käynyt 😉

  6. […] viime viikon viikonlopun Saimaalla, Holiday Clubissa ja kylpylässä. Kirjoittelin ihanasta hemmotteluhetkestäni, mutta muun aikaa viilletimme kun mitkäkin hurjapäät. Reissuun kuului pulikointia hotellin […]

Kommentoi