4/52 LENKILLÄ PAKKASSÄÄSSÄ

31/01/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sporttikuva on taas vähän myöhässä, tämä onkin paljon haastavampi projekti kun uskoinkaan. Ei urheilujen kannalta, ne ovat kyllä maistuneet, vaan kuvien takia. Kameran kanssa ei oikein voi lähteä lenkille, saatika että mukana olisi joku kuvaamassa. Todella hienoja kuvia kyllä saisi, tuolla pakkasessa juostessa huivi, pipo, hiukset ja ripset saavat hienon kimaltelevan jään ylleen. Aurinko paistaa, joka puolella huuruaa ja hanki kimmeltää. Se on varmasti myös syy jonka takia olen kerta toisensa jälkeen lähtenyt tuonne ulos juoksemaan, vaikka hullulta se tuntuukin.

Kuten aiemmin kerroin, olen mukana Jaksa Paremmin ohjelman juoksukoulussa. Onkin ollut tarkoitus kertoa koulusta ja ohjelman teosta vähän enemmän, ja kerronkin ihan pian. Tavoitteenani on käydä lenkillä kolme kertaa viikossa, ja se on toteutunut melko hyvin. Lenkit minulla ovat yleinsä sellaisia 6 kilometrin pituisia ja teen ne juoksemalla noin kaksi minuuttia ja kävelemällä yhden. Pikkuhiljaa kokoajan pidentämällä juoksuaikaa. Tuntuu että kunto on kasvanut muutamassa viikossa ja juokseminen tuntuu kokoajan mielekkäämmältä.

Pakkasessa juostessa varusteet ovat tärkeät. Tekniset, kosteutta pois iholta siirtävät vaatteet ja tuulta pitävä hiihtotakki toimivat ainakin itselläni. Kurkku tulee myös helposti kipeäksi, joten pidän vielä lämmintä huivia, joka tosin alkaa aina lenkin lopulla olla vähän liian kuuma. Olen juossut ihan tavallisilla kengillä, mutta tänään sain juuri viestin että tilaamani nastalliset juoksekegät ovat saapuneet! Kiva saada ne käyttöön ja askeleen vähän varmemmaksi.

Takki ja tekninen alusasu Raiski, juoksutrikoot ja kengät Asics, pipo Haglöfs – saatu blogin kautta,  huivi Marimekko

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

16 Responses to “4/52 LENKILLÄ PAKKASSÄÄSSÄ”

  1. Laura sanoo:

    Hyvä sinä! Ihanalta näytät. Ja mahtavaa, että olet innostunut lenkkeilystä. Tolleen mäkin aloitin viime keväänä. Tai kuuntelin musaa ja juoksin biisin, kävelin biisin, juoksin biisin jne. Ja sit vähitellen juoksin 2 biisiä, kävelin yhden, sit 3 biisiä jne… Keskityin jotenkin siihen musiikkiin ja sit yhtäkkiä huomasin, että jaksoin juosta 5 kilsaa. Ja nyt menee jo paljon enemmänkin Tsemppiä!

    • Jee, se on kyllä mahtavaa kun huomaa että alkaa sujumaan ja innistumaan lisää. Olen kanssa huomannut että hyvä musa auttaa paremmin. Itsekkin mielein että juoksen vielä vaikka seuraavaan kertsiin kun tuntuu ettei enään jaksaisi. Ja kummasti sitä sitten kuitenkin jaksaa 🙂 Kiitos!

  2. Rea sanoo:

    Vautsi mikä juoksija , mä en uskalla kun ei ole kunnon lenkkareita 😉 Eikä vissiin aikaakan , vaunuja työnnellessä siis ja pulkkaa vetäessä 😉

    Pitäs hankkii hyvät kengät siis.

    Kauniita kuvia susta.

    • Joo kunnon tukevat kengät, aika hyvin noi nastattomatkin ovat pitäneet noilla lumisilla (hiekoitetulla) teillä. Nyt kun on jäisempää niin nastat varmaan kannatta olla.
      Kiitos!!!

  3. Pirke sanoo:

    Vautsi, hieno homma, että urheilu on maistunut ja onnistunut aikataulullisesti noin monta kertaa viikossa lapsiperheen arjessa! 🙂

    • Joo, juoksen yleinsä lapset päiväkotiin ja siitä vielä heitän lenkin ennen töiden aloittamista, muuten se ei varmaan onnistuisikaan 🙂

  4. Henna sanoo:

    Sinä se oot kaunis jopa lenkkeillessä 🙂

  5. Reetta.a sanoo:

    Huikeeta Minttu!! Näytät terveeltä ja kauniilta

  6. Tuulia sanoo:

    Näytät niin terveeltä ja urheilulliselta 🙂 Mäkin opettelen juoksemaan noin, paljon helpompaa kun saa kävellä aina välillä, muuten kuolen jo vartissa 🙂

  7. Elina K sanoo:

    Ootpas hurjan kaunis! Hoikistunut?
    Sinulla on niin kauniit kasvot 🙂

  8. Ihania kuvia, sporttisuus sopii sinulle!:)

    Juoksukunto tulee tosi nopsaan, kuukaudessa kehittyy jo paljon. On tosi hyvä päästä välillä nollaamaan päätä liikkumalla, endorfiineilla hyvä fiilis niin taas jaksaa:)

    http://mamainprogess.blogspot.fi/2014/01/liikuntaa-lasten-kanssa-osa-1.html

Kommentoi