PERHEPÄIVÄ FORUMISSA 3.12

27/11/2013

lukijatapaaminen Minttu ja Elsa Forumissa

Kauppakeskus Forumissa vieteään ensi viikon tiistaina perhepäivää! Koko päivän kauppakeskusksessa tapahtuu kaikkea kivaa ja myös minä sekä Oi mutsi mutsi-blogin Elsa olemme paikalla. Meidän kanssa nimittäin pääsee viettämään lukija-aamua Forumin hiljattain uudistuneeseen kolmanteen kerrokseen. Kävimme tutustumassa siellä muutama viikko sitten ja mielestämme paikka sopii täydellisesti tällaiseen tilaisuuteen.

Lukija-aamuun pääsee mukaan yhteensä kymmenen lukijaamme lapsineen. Aluksi tietysti syödään aamupalaa Ciao Caffessa, rupatellaan ja meiltä voi kysellä kaikenlaista. Tarkoitus olisi Elsan kanssa myös koota kivoja joululahjavinkkejä ja vähän esitellä niitä. Voipi olla että myös uutta aikuisten pikkujoulumuotia nähdään yllämme. Zoomi kuvaa päivän aikana lapsia ilmaiseksi. Lapsia käy tervehtimässä Name It:in Luie-maskotti. Päivän päätteeksi lukijat saavat mukaansa pienen lahjakassin.

Ja vaikka meidän lukijatapaamisen ei mahtuisikaan mukaan, voi Zoomin lapsikuvassa käydä veloituksetta aina klo 14 saakka. Päivän aikana Forumissa on muitakin tarjouksia, muunmuassa Glitterissä tehdään lapsille raitakampauksia uusilla hiusliiduilla sekä heidän maskottinsa kiertävät kauppakeskuksessa karkkia jakaen. Formumin Kullassa voi käydä rei´ittämässä korvat edullisesti. Korvien rei’itys laadukkailla ruotsalaisilla Blomdahl-lävistyskorvakoruilla (sis. korvakorut sekä työ) 10€ (normaalisti 24€).

TAHTOSITKO SINÄ TULLA MUKAAN LUKIJATAPAAMISEEN 3.12 klo 9.30-12?
Ilmoittaudu mukaan kommentoimalla tähän alle . Olisi mukava kuulla että ketä sieltä olisi tulossa ja minkä ikäisiä lapsia tulossa mukaan. Jos sitovia ilmoittutumisia tulee yli viisi niin arvon osallistujat huomenillalla. Ehkä siis ensi viikolla nähdään Forumissa? 🙂

Kuva: Mimmi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

22 Responses to “PERHEPÄIVÄ FORUMISSA 3.12”

  1. Oispa ihana päästä mukaan, kun kerrankin olisimme oikeassa kaupungissa :)! Eli jos mukaan mahtuu, täältä ois tulossa Juuli-äiti ja 2-v tyttö ja 1-v poika. Ja suoraan pohjoisesta ;).

  2. Mari sanoo:

    Tulisin kyllä mutta harmikseni tapahtuma on väärässä kaupungissa tai sitten minä.. 😀 Mutta sitä kyselisin että jokohan Petra Wolff-kalenteri on arvottu? En löytänyt mistään voittajaa??

  3. Noel sanoo:

    Mekin voitas tulla jos mahdutaan vielä mukaan 🙂 Minä ja Emppu 1v

  4. Tämähän kuulostaa niin kivalta, että voisimme lintsata muskarista 19-kuisen poikani kanssa ja tulla sen sijaan hengailemaan teidän kanssa!

  5. Mari sanoo:

    Olisipa kiva päästä mukaan! T. Mari ja Vilja 10 kk.

  6. Lillukka sanoo:

    Olisi íhastuttavaa päästä mukaan ! minä ja 10kk ikäinen tyty 🙂

  7. Minttu sanoo:

    Jos mukaan mahtuu niin täältä tulis mun lisäksi 1,5 vuotias seuralainen. Olisi kiva rikkoa arkea mukavalla tapahtumalla. 🙂

  8. Suvi sanoo:

    Täältä mukaan lähtisi mielellään äiti 30v ja poika 2v 3kk

  9. misu sanoo:

    me voitais kans lähteä ihan etelänmatkalle vaikka tän takia, oon jo pitkään miettinyt reissua.
    eli minä plus lapset 2v ja 4kk.

  10. Jenni sanoo:

    Minä Jenni ja 9 kuukauden ikäinen tytsykkä tultaisiin mielellämme! 🙂

  11. piste. sanoo:

    Täältä kaakkois-suomesta tulisi mukaan mielellään vanhemmat ja 2,5v pikkumies ja 11v. neiti. Pääsisi lapset junalla puksuttelemaan 🙂

  12. Hansu sanoo:

    Olisi kiva päästä mukaan :)! Meidän poppoo koostuisi musta ja tytsyistä 3v. ja 5kk. Kauan seurannu kumpaakin niin olis kiva tavata livenä.

  13. Bianca** sanoo:

    Kuulostaa jännittävältä, varsinkin se kahvilassa aamupalailu tuon kohta 2veen kanssa 😀 Mutta sisulla sekaan, jos onni käy myöden!

  14. Iitu sanoo:

    Mahtuuko vielä mukaan?
    Pienen 1.5v kanssa olisin tulossa!
    T:Iitu

  15. Veera sanoo:

    Hei laitoin sinulle viestiä tuonne keskusta postaukseesi… Vastaisitko, kiitos! 🙂

  16. heidi sanoo:

    Olisi mukava osallistua. Minä ja lapset 1v ja 5v

  17. Ida sanoo:

    Meitä tulisi into piukkana mie ja tyttö 2v!:)

  18. Karina sanoo:

    Voi kun kuulostaa kivalta! Meiltä mukaan tulisi minä ja 6v tyttö Olisipa mukava päästä tutustumaan kunnolla tuohon uuteen Forumiin ja samalla saisi oivan tilaisuuden järjestää laatuaikaa toiselle lapsista 🙂

  19. Killabee sanoo:

    Goddamit,meidän on pakko päästä messiin! Täällä mutsi 28v ja neiti 2v. 🙂

  20. Elina sanoo:

    Oispa kiva päästä osallistumaan! Arvonnassa mukana! T. äiti 31 v. ja tyttö 1v8kk

  21. -Jenni sanoo:

    Haluaisin myös mukaan melkein 2-vee poikani kanssa!

Kommentoi