Meillä piti olla pojille kaikki vermeet syksyksi. Seuraavat ulkovaate hankinnat piti tehdä vasta talven pakkasia silmällä pitäen. Mutta kuinkas sitten kävikään. Eräs kaunis päivä, kaikista ennakkopäätökistäni huolimatta, tilasin pojille Rodinin Camoa.

Camo-kuosista olen jo tykännyt pidemmän aikaa ja keväästä saakka haaveillut lapsillekkin jotain. Alkukesästä löysinkin Kaapolle hienon Sakan armeijan takeista tehdyn lasten kokoisen kopion. Se oli ihan pakko-ostos jo senkin takia että itseltäni löytyy myös samanlainen.

Vaikka Mini Rodini on ollut lempimerkki jo pitkään, ajattelin etten nyt tilaisi heiltä mitään. Ja se sellaisesta syystä, että mua vähän ärsyttää kun kaikilla on nykyisin sitä. Ei ehkä oikeasti, mutta sitä näkyy nyt erityisesti blogeissa niin paljon, että siltä ainakin tuntuu. Vitsailinkin kaverille että ostan tästälähin meidän poikien kaikki vaatteet Lindexiltä, niin erotutaan ainakin joukosta. Massahysterian lisäksi Rodinien laatu on valitettavasti huonontunut aika rajustikkin viimeisen parin vuoden aikana. Meillä ainakin uusimpien mallistojen paidat ja leggarit lörpsähtää, tulee helposti reikiä ja värit haalistuvat. Tämän syksyn Picoissa on ollut kuulemma huomattavan paljon nepparivikoja. No mutta, camohaalari kuitenkin kolahti lopulta postiluukusta. Kaapon takki tulee myöhemmin.

Tykkään ja en taas niin paljoa tykkää tuosta camosta. Toisaalta on kiva että se on vähän erilainen ja tunnistettavissa Rodinin kuosiksi. Kiva että sen eteen on tehty suunnittelutyötä. Toisaalta taas en ole ihan varma tuosta värimaailmasta, omaan makuuni vihreä olisi saanut olla tummempi. Myös se, että kuosin on tarkoitus kulua ja vaalentua pesuissa vintage-henkiseksi vähän arveluttaa. Miltähän se lopulta tulee sitten näyttämään? Nimittäin tämän yhden leikkipuisto reissun jälkeen on haalarin polvet se selkästi vaaleammat kuin muu haalari. Erikoista on myös että tuo haalari on ihan ohut, välikauteen sopiva. Kun taas takissa on tikki-vuori jolla päärjää hyvin nolla keleilläkin. Vedenpitäpyys tuntuu olevan hyvä, se oli positiivista huomata.

Vaikka suhtaudunkin vähän kriittisesti niin olen silti ihan tyytyväinen että muutin (jossain mielenhäiriössä) mieleni ja nuo tilasin. Onhan noi aika päheet, vai mitä tykkäätte? Jos tämän syksyn menisi nyt tällaisella maanläheisellä linjalla ja talvella taas repäisisi vähän värien kanssa.

Oletteko jo tilanneet Rodinin syksyn uutuuksia? Mitä olette pitäneet laadusta ja mitä tilasitte?

Kirjoittelin viime viikolla että päivämme ovat usein hyvin erilaisia, yleinsä ollaan joko ulkona tai liikkeessä mutta tänään jumitettiin kotona. Aamusta saakka satoi vettä oikein kunnolla, eikä itseäni huvittanut kuravaaterumba tai ulkona hytiseminen sitten yhtään. Vedettiin päälle rennot kotivaatteet, rakenneltiin duploilla ja löhöiltiin sadepäivän tyyliin. Migreenikin tuntui tulevan.

Kunnes tajusin ettei meillä ole maitoa. Äh! Edellispäivän tähteitä kyllä oli, mutta maito loppu. Ja ilman sitä ei pärjätä. Laiskotti niin paljon etten millään olisi jaksanut alkaa vaihtamaan vaatteita, kammata tukkaa ja pukea pojille ulkovarusteita pikaisen kauppareissun takia. Joten tilasin pitsan kotiinkuljetuksella ja siihen kylkeen maidon. Siis kuinka nerokasta (ha hah).

Iltapäivällä, päikkäreiden ja muutaman Orange is the new black jakson jälkeen olo oli tosi tunkkainen ja ällöttävä, eikä asiaa auttanut se aiemmin syöty rasvainen pizza tai jo ihan kunnolla jomottava hedari ja siitä johtuva huono-olo. Ulos oli päästävä.

Käveltiin sadesäässä  vähän normaalia kauemmas kauppaan. Mieli teki jotain kevyttä ja hyvää. Annoin Kaapon valita salaattiin ainekset. Aika hyvin valkkasikin, vai mitä sanotte? Ituja, salaattisekoitus, avomaankurkkua, pisaratomaatteja, luomumozzarellaa, mansikoita ja päälle vielä basilikaa oman pihan yrttimaalta. Hyvä ja ihanan kesäinen ja raikas salaatti synkkään syysiltaan.

En ole mikään syksyn vihaaja ja sadettakin siedän, kivaa silti että pian alkaa kerhot ja muut, jotta saa myös tekemistä sadepäiviksi. Ja aika kivaa on myös että lähden ensi viikolla pienelle kesälomalle etelä-espanjaan. Yksin. Mutta siitä varmasti lisää myöhemmin.

Käytiin tänään Elsan kanssa aamupalalla ja suunnattiin siitä keskustaan. Ajattelin jakaa blogiin pitästkä aikaa jonkinlaista päivän asu-kuvaa. Elsa nappasi kuvat omalla kamerallaan, mutta mitään kovin yksityiskohtaisia kuvia asusta ei tälla kertaa saanut, kiitos ihan hullun kaatosateen ja tielle juoksentelevan lapsen.

Elsa kuitenkin lähetti mulle pari kuvaa ja taisin vähän pissata housuun tuon viimeisen kohdalla. Kuva jossa huudan tielle päin vesilätäkköön juoksevaa Kaapoa. Kuvaan lisätty osuva teksti ja kuva nimetty ”mami go go huutaa lastaan”. En tiedä teistä, mutta mua tämä naurattaa vieläkin.

Tuosta posetuksestakin on tullut vitsi meidän keskuudessa, olin vuosi sitten eräissä muotikuvauksissa muotibloggareiden kanssa. Kun tuli minun kuvausvuoroni valokuvaaja käski minua ”ottaa oma pose”. Olin että,  jaa mikä!? Vieläkään en ole harjoitellut omaa posea, kuulin kyseisissä kuvauksissa että monilla muotibloggareilla on 5-10 luottopose-asentoa. Mulla ei yhtään! (Mutta haittaakse?)

Kaksi viikkoa sitten pistin aluilleen A beautiful Body haasteen. Inspirpoduin Jade Beallin kauniista ja totuudenmukaisista kuvista. Tiesin kyllä että meitä on kaikenlaisia, isoja, pieniä, pitkiä, pätkiä ja kaikkea siltä väliltä. Silti koin kuvia katsellessa jonkinlaisen oivalluksen. Minä näytän nyt tältä ja sen sijaan että murehtsin ja häpeilisin asiaa voisin mielummin olla tyytyväinen itseeni ja hyväksyä itseni paremmin juuri tällaisena.

Haasteen perimmäinen ja tärkein tarkoitus olikin saada ihmiset hyväksymään itse itsensä. Kun ihminen arvostaa itseään, on mielestään ja vartalostaan helpompi pitää myös huolta jatkossa. Valitettavan moni nainen häpeää vartaloaan niin paljon että se jopa haittaa normaalia elämää, ei kehdata tehdä asioita. Miksi niin moni nainen kiusaa itseään, haukkuu, vähättelee ja kohtelee muutenkin huonosti? On tosi surullista että kaikennäköiset naiset ovat saattaneet vihata vartaloitaan jo teini-iästä saakka, vuosien ajan.

Itsensä hyväksymisen lisäksi halusin tuoda esille sen miten erillaisia vartaloita meillä kaikilla on. Median luoma kuva ihannevartaloista kuin vastaa vain hyvin pientä osaa meidän kaikkien tavallisten naisten vartaloista. Koska myös raskauden tuomat muutokset vartalossa ovat itselleni edelleen ajankohtaisia, eikä niistä ole mielestäni tarpeeksi puhuttu (lue yhtään), halusin tuoda sitäkin asiaa esille.

Haastoin kaikenlaiset naiset, synnyttäneet ja synnytämättömät, kertomaan ajatuksiaan omasta kehostaan ja sen muutoksista vuosien mittaan. Kuvan kanssa. Ja voi kuinka upeasti moni otti heti haasteen vastaan.

Tunsin että A Beautiful Body Haaste on hyvä juttu, mutta en voinut kuvitellakaan miten suureksi se paisuisi ihan hetkessä. Etenkin ensimmäiset päivät olivat ihan huikeita. Sain sadoittain kommentteja ja viestejä. Luin niitä liikuttuneina ja kokoajan tuli lisää. Jo toisena päivänä juttu oli iltapäivälehdessä ja radiossa, kolmantena toisen iltapäivälehden kannessa. Sain haastattelupyyntöjä, jutusta puhuttiin eri medioissa, blogi vilahti MTV3 uutisissa. Mutta kaikkien hienointa oli rohkeat naiset jotka ottivat osaa haasteeseen (laskujeni mukaan 216 kpl). Ja etenkin se hienous mitä siitä seurasi.

Monet näistä naisista, lähes kaikki, kertoivat tuntevansa enemmän tai vähemmän negatiivisia tunteita omaa kehoaan kohtaan. Se on liian paksu, vääränmuotoinen, liian laiha, liian muhkurainen, liian arpinen, liian lyhyt tai on liian pienet tissit, tai liian isot, tai eripariset tai ihan erilaiset kuin muotilehtien malleilla. Monet näistä naisista olivat painineet ulkonäköpaineiden kanssa jo vuosikaudet. Eikä todellakaan raskauden tai imetyksen tuomat muutokset vartalossa näitä paineita ollut helpottanut.

Mutta mitä tapahtuikaan kun nämä naiset paljastivat nämä ”vääränlaiset” vartalonsa satojen tuhansien ihmisten nähtäväksi. Ne alkoivatkin näyttää kauniilta. Nämä naiset saivat saivat kauan kaivattua hyväksyntää – mikä tärkeintä, itseltään. Enään se oma vartalo ei tuntunutkaan niin kauhealta vaan nähtiin myös ne hyvät puolet.

Myös muut kuin haasteeseen osallistuneet lähtivät ihanasti mukaan, monille sateli paljon kauniita ja kannustavia kommentteja. Myös pelkästään toisen kuvia katselleet ja tarinoita lukeneet kokivat viimeistään nyt herätyksen omalla kohdallaan. Oli hienoa kuulla usemmalta ihmiseltä että haasteen rohkaisemana he uskalsivat vaikka ensimmäistä kertaa mennä rannalle bikineissä.

Suuri mediahuomio toi tietysti tullessaan myös eriäviä mielipiteitä. Mutta väliä ei ole sillä hyäksyykö Pertsa 48v Mynämäeltä ylipainon tai raskausarvet, vai onko neiti Anonyymin mielestä väärin osallistua haasteeseen jos on hoikka. Väliä on sillä että jokainen nainen hyväksyy itse itsensä, tuntee olonsa hyväksi ja sitä kautta voi jatkaa oman kehonsa kehittämistä jos sellaiseen on tarve. Vaikka minäkin kerroin olevani nyt sinut itseni kanssa ei se tarkoita ettenkö tahtoisi pitää huolta itsesäni, kuntoilla, syödä terveellisesti ja sitä kautta pudottaa painoa. Mutta jos tuntee olonsa paskaksi on sellainen aika hiton vaikeaa.

Lämmin kiitos vielä kerran kaikille haasteeseen osallistuneille. Olen yrittänyt kiittää teitä kaikkia henkilökohtaiseti ja vastata kaikkiin viesteihin, mutta valitettavasti ajallisesti minulla ei vaan ole ollut resursseja siihen. Kiitos kiitos kiitos kuitenkin teille kaikille, ilman teitä tätä kaikkea hyvää ei olisi tapahtunut. Kiitos myös kaikille kauniista sanoistanne tänne, muihin blogeihin sekä facebookkin kommentoineille!

Alkuperäinen haaste löytyy TÄÄLTÄ, siitä seuraavan päivän hämmästelyt TÄÄLTÄ, kaikkien haasteeseen osallstuneiden kuvat ja tarinat TÄÄLTÄ. Niin ja jatkossa voit seurata blogiani vaikka TÄTÄ kautta.

Olisi tosi ihana kuulla vielä mietteitänne tästä kaikesta näin pari viikkoa haasteen jälkeen.

Olen kehittänyt itselleni kriisin kotimme ja sisustuksen suhteen.  Muutosta alkaa olla jo muutamia kuukausia, mutta silti täällä on paikoitellen hyvinkin keskeneräistä. Alukestästä minulla oli hyvä boosti päällä ja sainkin paljon aikaan, mutta sitten kaikki vain jäi.

Moni juttu onneksi vain odottaa tekijäänsä, taulut seinälle laittoa, pöytä maalausta, lipasto noutoa mutta muutama todellinen kriisin paikkakin on.

Ensimmäinen on lasten huoneen matto. Täydellinen matto oli jo kiikarissa ja tilattuna, valitettavasti toimitus viivästyi ja viivästyi kunnes lopulta ilmoitettiin ettei ko. mattoa olekkaan enään saatavilla. Vastavaa, yhtä täydellistä (ja edullista) ei tunnu löytyvän mistään.

Toinen, ja ehkä tämän hetken pahin kriisin aiheuttaja, on olohuoneen tyhjä seinä. En haluaisi tehdä hätköityjä päätöksiä joita alan pian katumaan, mutta jotain siihen olisi saatava ja äkkiä. Valintaa vaikeuttaa se etten tiedä haluanko seinään maalia tai tapettia, pelkästään jotain seinälle vai myös huonekeluja sille seinustalle. Nyt tyhjään seinään nojaa vain fatboyn säkkituoli.

Pahin kriisi on ollut päällä nyt pari päivää. Eilisen illan surffasin sistustuskauppoja ja blogeja. En kuitenkaan saanut oikein mitään irti niistä. Yhtä printtiä yritin tilata varmaan tunnin, mutta PayPal tilini ei ilmeisesti ollut samaa mieltä hankinnasta. Hommat siis jumittaa ja pahasti, toivottavasti se inspiraatio iskisi pian tämän kriisin tilalle.

Kivoja sisustusblogeja ja ideoita saa siis vinkata! Mun sisustusmaku lahaa vähän jälkijunassa, en siis ainakaan ihan vielä innostu omaan kotiin hankkimaan ryijymattoja, rottinkia tai kuparia – jotain ylläolevian kuvien tyylistä keveää ja raikasta, lisäksi 60-luvun tyyli on plussaa.