LOMAVIIKON INSTAT

26/08/2013

lomaistagram

Viides lomapäivä alkaa olla takana päin ja yllä on pieni yhteenveeto niistä päivistä kuvina. Kamera on jäänyt laukkun ja kuvia on tullut napsittua lähinnä vain puhelimella. Kännykkään minulla se sellainen vedenpitävä pussukka, järkkäriä taas en uskalla ottaa lähellekkään allasta. Ja siellä altaassa on tosiaan tullut vietettyä aikaa. Eilen taisin lillua vedessä yhteen putkeen kolmisen tuntia.

Lähinnä olen siis vaan ottanut aurinkoa ja uinut. Olen myös käynyt vähän shoppailemassa, markkinoilla, ferioilla, heppatalleilla, keikalla – no, en muuta. Viettänyt aikaa Espanjan perheeni -ja ystävien kanssa.

Lapsia on ollut väillä ikävä, mutta olen pysynyt myös nauttimaan ihan omasta ajasta ja siitä että voin tehdä mitä haluan. Olen nukkunut kokonaisia öitä, kymmenen tunnin yöunia heräämättä kertaakaan. Välillä myös se huono-omatunto on kolkuttanut, kun olen miettinyt miten kivaa pojillakin olisi täällä. Me vietimme aiemmin tänä keväällä täällä poikien kanssa kuukauden, ja etenkin Kaapo oli nyt vähän pettynyt kun ei päässyt tällä kertaa mukaan. Mutta pojille on luvassa niin hienot tuliaiset että äiti toivotetaan varmaan uudestaankin yksin reissuun. Pitääkin muuten ostaa toinen matkalaukku jotta saan ne mahtumaan mukaan!

Huomenna rannalle, vielä kolme kokonaista lomapäivää edessä. Niin ja sieltä instagramista siis löydyn nimellä mamigogominttu.


8 Responses to “LOMAVIIKON INSTAT”

  1. misu sanoo:

    näyttää kyllä siltä että sulla on ollut ihan huippureissu! nauti kun voit! 🙂

  2. Rva R. sanoo:

    Ihanalta näyttää! Etenkin ”kadehdin” tuota ratsastamista…Tuollaisella lomalla äiti latautuu hyvin syksyn kurakelejä ja paukkupakkasia varten!

    Heppailusta: ennen kolmatta raskautta ja samaan aikaan sattunutta keskimmäisen lapsen sairastumista pääsin just palailemaan kouluratsastuksen ihmeelliseen maailmaan ja vuoden 2010 jälkeen ei siis ole ollut aikaa edes kuvitella menevänsä talleille takaisin. Ja oikeastaan se on itsesuojelukysymyksin: jos menee tallille, on pakko päästä satulaan ja jos pääsee satulaan, sitten kerta viikkoon ei riitä ja sen jälkeen ei enää aika riitä:D Tai rahat..

    Jonakin hyvänä päivänä sitten (haaveissa heppaileva tytär ja yhteinen polle):) RV:lla 32 ei satula ehkä olisi muutenkaan kiva paikka!

    • Hepat on kyllä upeita. Itse olen ratsastanut viime vuosina tosi tosi vähän, ja taidot ovat ruostuneet. Olisi ihana mennä vaikka jollekkin kurssille, niin saisi lisää varmuutta yms.
      Ja juu, ehkä sinun ei kannata ratsaille nyt ennen vauvaa hypätä 😀 Toivottavasti saatte ratsastuksesta kivan yhteisharrastuksen myöhemmin 🙂

  3. Lindusius sanoo:

    Tulit mieleen BB haasteesta kun kuulin tästä romaanista

    http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510399644

    Toinen must have on

    http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510398562

    Lindusius Lyckans Ost

  4. Heidi sanoo:

    Kuinka hyvin tuo vedenpitävä pussukka oikeasti kestää vettä? Jos vaikka pussukassa oleva luuri tippuisi altaaseen, niin olisiko kännykällä mitään toivoa säilyä 😀
    Omaa etelänlomaa silmällä pitäen, olen hieman harkinnut sellaisen hommaamista 🙂

Kommentoi