ISIN HÄMÄHÄKKINAKIT

18/03/2013

kuvia 001 kuvia 008

Aina välillä talon miesväki kaipaa äijäruokaa hörytettyjen fenkoileiden ja muiden tekemieni terveyshömppien sijaan. Äidin roolin ei tosin tässä huushollissa ole pelkästään perinteisen vanhanaikainen, vaan myös isi kokkaa usein. Ja hän tekee ainakin todella hyviä pastoja.

Tällä kertaa isi halusi tehdä hauskaa ja helppoa ruokaa lapsille. Hämähäkkinakkeja. Nakinpalat lävistetään spaghetilla ja keitetään. Siinä se! Virallisella nakkihämähäkillähän olisi kahdeksan jalkaa, näillä oli nyt kuusi. Kokonaisiin spagetteihin voi myös laittaa useamman nakin ketjuksi. Lapsille tämä maistuu varmaan ihan ketsupin kanssa. Myös iskän kerma-pekonikastike oli aika hyvää. Ja mainitaan nyt vielä, tämä ei ole teveysruokaa.

Näin julkisesti kehoittaisin käyttämään täysjyväpastaa ja nitrittömiä nakkeja. Lisäksi tietysti kasviksia.

spaghetilla lävisteyt nakit

 


LAUANTAIAAMU

16/03/2013

lauantai-aamu aamu049aamu097 aamu086 aamu089  aamu103 aamu116 aamu131

Mikähän kumma ohjelmointi useammissa lapsissa on, kun saisi nukkua rauhassa vähän pidempään ovat he viimeistään kuudelta aamulla ylhäällä. Kun taas aamuina jolloin olisi jotain menoa, nukkuisivat he mielellään ainakin yhdeksään saakka. Onneksi sentään omat lapseni nukkuvat usienmiten edes sinne kuuteen-seitsemään, kello viiden aamuherätykset kun ovat aika jäätäviä. Ja joillekkin valitettavasti jokapäiväistä.

Tämäkään aamu ei ollut poikkeus. Kello kuusi jotain tuli Kaapo pyytämään lastenohjelmia. Ei mennyt kauaa kun Elviskin oli heräillä. Mutta miksi viikonloppuisin lastenohjelmat alkavat vasta niin myöhään!? FOX-kanava tosin alkaa näyttämään ohelmia jo todella aikaisin, mutta mitä järkeä pamauttaa ruudulle heti Prätkähiiret tai Transformer, jotain tolkkua tähänkin kiitos! En todellakaan halua näyttää 1 -ja 3 vuotiailleni sellaista taistelukuraa, joten saisinko pyytää jotain pikkulapsille sopivampaa. Eiköhän he ole se suurin kohde-ja katsojaryhmä tuohon aikaan aamulla? Ja ei, minä en pysty nousemaan kuudelta, harvoin edes ennen puoli kahdeksaa, en millään.

Kun muutama viikko saimme makkariin uuden telkkarin, en ole jaksanut aamuisin edes könytä olkkariin laittamaan telkkaria päälle, vaan lapset katsovat lastenohjelmia samassa huoneessa, samalla kun minä torkun. Siinä on ongelmansa, sillä digiboxille nauhoittuja ohjelmia voi katsoa vain olkkarista. Myös kaikki lasten dvd:t ovat olkkarin kaapissa, vaikka niitä voisikin makkarissa katsoa. On minullakin ongelmat!

Mutta oikeasti tämä aamu oli aika rentouttava, klo 8.41 koko talon miesväki oli jo ulkona ja minä vetäydyin aamupalan kanssa sänkyyn! Ihan pienen hetken lepuutin silmiä ja heräsin kello 12. Hups! Siitä saakka olen yrittäyt olla potematta huonoa-omatuuntoa huonosti käyteystä vapaapäivästä. Onhan nukkuminen tosi tärkeetä!


SATAMAKIRPPIS (JA PARI MUUTA)

15/03/2013

satamakirpis mwandi 270 mwandi 274 mwandi 276 mwandi 278 mwandi 283

Kun suosittu Valtterin kirpputori sulki vähän ennen joulua ovensa lopullisesti, oli se todellinen harmi. Sen lisäksi että vanhassa makasiinirakennuksessa toimiva kirppis oli tiloiltaan todella toimiva ja hurjan suosittu niin ostajien kuin myyjienkin osalta, satuimme asumaan aivan sen vieressä. Nyt monta vuotta Vallilan makasiineilla toimivan kirppiksen ja sählyareenan tilalle rakennetaan toimistoja. Onneksi sentään rakennukset säilytetään ja remppa tehdään vain sisätiloihin.

Viime viikolla kuulin sitten iloisia uutisia, Kalasatamaan on perustettu uusi iso kirppis, Satamakirppis. Avajaisia vietiin viime lauantaina ja minähän lähdin reippailemaan heti aamusta sinne kirpeässä pakkassäässä. Jännitti hieman, ensinnäkin löydänkö perille, ja onko siellä ketään myymässä. Toivoin parasta. Harmiksi paikalla taisi olla vain viisi myyjää, ja kaikilla aikamoista romua myynnissä. Mutta onhan viisi jo parempi kuin ei yhtään!

Satamakirppiksen tilat eivät olleet yhtä toimivan oloiset kuin Valltterin, tila oli itseasiassa aika karmiva. Siellä täällä typötyhjiä huoneita pöytineen. Mutta tosi hienoa kuitenkin että tällainen tila on löydetty ja toivottavasti jatkossa kirppistoiminta lähtee pyörimään! Kirpparille pääsee kätevästi ainakin metrolla, lisäksi pihalla on paljon ilmaista parkkitilaa.

Tulevana viikonloppuna kirppistelään monessa paikkaa. Iso Roballa We Got Beef-ravintolassa vietetään perinteistä kevätkirppistä klo 14-18. Sunnuntaina suosikkini Kallion Puistokirppis goes Suvilahti (Kattilahalli), klo 12-17. Sekä Vanhan sunnuntaikirppis klo 10-15.

minttu mami go go

Aurinkoista viikonloppua!


VIIKSIVALLUT

14/03/2013

viikset sammy

Viiksihurmio ei tunnu laantuvan, päinvastoin. Muistelisin että ehkä noin puolitoista vuotta sitten huomasin yhtäkkiä viiksien olevan muotia, siis muuallakin kuin miesten nenien alla. Mustia paksuja viiksiä alkoi näkymään yhä enemmän sisustuksessa, vaatteissa ja koruissa. Eräissä häissä posaarasimme valokuvausseinällä kaikki erilaisissa viiksissä.

viiksi tuotteita

Viiksifanin mekka taitaa olla ihana krääsäkauppa Tiger. Siellä viiksiä löytyy ainakin keittiö, toimisto -ja kylppäritavikkeista. On viiksiteippiä, viiksimukia, viiksisuolasirontinta, viiksitiskirättiä, viiksenmuotoisia pesusieniä ja muistilappuja, viiksikuvioisia alusvaatteita.. Vaikka mitä siis. Mutta toki muualtakin saa. h&m:n pienten poikien osastoille tulee pikkuhiljaa hauskoja viiksiyöpukuja sekä alushousuja. Ainakin Jumbossa ja Tampereella kuulin näitä jo olevan myymälöissä. Ja netin ihmeellisestä maailmasta löytyy tietysti lisää: tutteja, julisteita, erilaisa koruja, kännykänkuoria, oikeastaan mitä vaan.

Viiksillä vai ilman?

Yläkuvassa olevat taulut muokattu Sammy Rosen I ♥ TV printeistä.


BLINGON PAIDAT

13/03/2013

blingo 013 blingo 127 blingo 130blingo raidallinen t-paita blingo 144

Tutustuin Ruotsalaisen Blingon luomupuuvillaisiin vaatteisiin ensimmäisen kerran livenä Saran kotikutsuilla viime vuoden loppupuolella. Olin niitä aiemmin jo netissä katsellut, mutta vasta kun olin päässyt niihin paremmin tutustumaan ja tunnustelemaan pystyin sanoa että oikeasti tykkään niistä.

Yritinkin tehdä talvialen aikaan tilausta, jostain syystä tilaukseni ei kuitenkaan mennyt läpi ja Blingon puoelta meni aika monta päivää selvittää asiaa. Sitten kun vihdoin selvisi ettei tilaustani löydy mistään, olivat tietysti superalessa olleet haluamani tuotteet jo loppu. Siitä jäi hieman tympeä maku suuhun, mutta nyt päätin antaa heille toisen mahdollisuuden.

Sain blogin kautta tilata tilata Blingolta testiin muutaman tuotteen. Sekä heidän kivan – että meidän kaappiemme vaatepaljouden takia valinta oli hieman vaikea. Lopulta päädyin ottamaan itselleni sekä pojille t-paidat, niitä tarvitsee aina.

Omani, tunikapituinn paita tulee vasta myöhemmin mutta poikien paidat saapuivat viime viikolla. Muistaakseni noin viikko tilauksesta. Ja voi että ne ovat ihanat! Elviksen raidallinen paita (koko 92/98) on todella pehmoista ja joustavaa trikoota, olalla on pukemista helpottavat nepparit. Kaapon harmaa sydänpaita on mielestäni myös tosi valloittava. Tuleva omani on samanlainen, mutta pidempi ja sininen.

Blingon vaatteissa itseäni miellyttää eniten yksinkertaisuus ja kivat värit. Ympäristöystävällisyys on myös tärkeä seikka. Blingon vaatteissa on jotain omaa ja teittyä pientä särmää. Kevään mallisto on hiljattain laajentunut Hanna Hedlundin sekä Martin Stenmarckin pastellisella, mutta rokilla mallistolla – josta löytyy myös tuotteita miehille!