PERJANTAINEN LUKIJAILTA

10/03/2013

Naistenpäivän iltana tapahtui lemppari brunssipaikassani, Dylanissa, jotain jännää ja hauskaa. Pidimme yhdessä neljän muun bloggarin sekä ruotsalaisvaatemerkin me&i:n kanssa lukijaillan. Vaikka hetki ennen tapahtuman lakua aloinkin jännittämään aika paljon, oli oikein ihana tavata sekä oman että muiden blogien kautta paikalle saapuneita lukijoita. Aivan ihania ja upean näköisiä tyyppejä!

Meidän iltaan kuului luonnollisesti meandin malliston tutustumista sekä Dylanin salaatteja ja muita herkkuja. Saimme nähdä ja tilata myös ennakkoon ensi viikolla julkaistavan kevään uutuusmalliston tuotteet. Kaikista parasta oli kuitenkin tavata uusia ihmisiä ja tutustua lukijoihin ja muihin bloggaajien hitusen paremmin, kasvotusten. Mukaan kaikki osallistujat saivat vielä lahjapussit me&ilta sekä naistenpäin kukkia.

Ainut ikävä juttu oli se, etteivät tietenkään kaikki halukkaat lukijat mahtuneet mukaan. Mutta koska teitä innokkaita tuntui olevan ja perjantai meni niin kivasti, aijon jatkossakin olla mukana ideoimassa tämänkaltaisia tapahtumia! On muutenkin tosi mukava olla hieman enemmän vuorovaikutusessa kanssanne ja myös antaa aktiivisille lukijoille tovomianne juttuja. Aiemmin helmikuussa ensimmäistä kertaa toteutettu vieraspostaus oli ainakin kiva juttu, jota toteutan varmasti jatkossakin. Lisäksi toiveita, ideoita ja kysymyksiä otan aina mielelläni vastaan! Kannattaa myös käydä tykkäämässä Mami go go:n että koko Bella-blogit sivuston Facebook-sivuista, niissä tapahtuu myös paljon!

ps. Mites toi mun Sanna-Raipe otsis, pistäiskös ehkä vähän pätkäistä?


10 Responses to “PERJANTAINEN LUKIJAILTA”

  1. Voi harmi etten ollut tuolla kun Heidikin oli! ois ollu hauska nähdä se piiiiitkästä aikaa 🙂 (oltiin yläasteella samalla luokalla)

    • Ai ihan totta, hauskaa ja pieni maailma! 🙂
      Ens kerraksi mietitään jotain jossa ollaan kaikki paikalla!! 🙂
      Aurikoista sunnuntaita ja terkkuja potilaalle! <3

  2. Bianca** sanoo:

    Kiitos Minttu viimeisestä, lukijana jännitti myös tavata teitä bloggaajia ja oli mukavaa huomata kuinka samanlainen kuva Sinusta välittyi kuin bloginkin perusteella:) Piristävä irtiotto vauva-arjen keskeltä muissa ympyröissä teki terää ja tuolla Dylanissa tulee varmasti piipahdettua uudestaankin brunssin merkeissä. Autopaitaa odotellen.. /Bianca**

  3. Silja sanoo:

    Kiitos vaan minunkin puolestani – ja minivieraan myös! Oli tosi kivaa saada olla mukana 🙂

  4. Mua harmittaa kun jäi väliin – oltiin suunniteltu Käyttiksen kaa ”jotain romanttista ravintolailtaa” joka muuttui hammashysteerisen lapsen aiheuttaman väsymyksen epätoivoiseksi lieventämiseksi. Eli ihan hyvin olisin voinut tulla – jos ois mahtunut.
    Etenkin kun esittelijäkin oli tuttu, paitsi blogista niin tosimaailmasta. Small world.

  5. Noel sanoo:

    Olipa ihanaa päästä tuulettumaan!

    Sä olit just semmoi pirtsakka ja ystävällinen minkälaisen kuvan susta on blogin perusteella saanu. Jejee kiitos juttuseurasta ja kivasta illasta! :))

  6. LPP sanoo:

    Olipas kiva nähdä sinut livenä, ihanan iloinen ihminen <3

    Harmi, ettei ehditty paremmin juttelemaan, aika meni ihan siivillä!

  7. Tänne tulin visiteeraamaan, tuolla blogitapahtumassa kun ehdin vain nopeasti alussa käsipäivää sanoa;) Kivoja kuvia sieltä. Tuon edellisen postauksen juuri luin ja siihen nyt samalla kommentoin: oli hyvä ja havainnollinen postaus laadukkaampien vaatteiden ja ekologisemman ajattelun puolesta! Mukavaa viikkoa ja voimia arkeen!

  8. Katja sanoo:

    Ihanaa oli, kiitokset 🙂 Ihastuin Me&I:n vaatteisiin ja innolla odotan nyt postipakettia.

  9. Kaisa sanoo:

    Oli myös hauska moikata, vaikkakin eri tapahtumassa. 🙂

Kommentoi