POP JUTTU

23/02/2013

Pitikin jo eilen kirjoittaa teille POPin Hiitolomaviikonloppu edusta, mutta lähdin juhlimaan ja asukriisi söi kaiken bloggausajan. Nyt olen palautunut villistä bilettäjästä takaisin arkiseksi kotiäidiksi. Joten siihen hiihtoloma etuun; Nimittäin sekä popin myymälöissä että netiikaupassa on kaikki toppavaatteet ja talviasusteet -40% sekä villaiset alus- ja välikerrastot  -30 %. Itse en oikein olla kauas viisas ja ostaa vaikka seuraavalle talvelle ulkokamppeet alennuksesta, vaikka siinä pitkän pennin säästäisikin. Mutta keväässä on jo katse ja ihan uskomatonta että meidän lapsille on väikausivaatetus jo kunnossa! Siis helmikuussa, minähän alan oppia!

Ehkä sadannen kerran hehkutan popin kuorivaatteita ja windfleecejä. Minulta kysyttiin hilajttain erääseen blogiin liittyvän jutun yhteydessä, että kuinka merkkiuskollinen olen popille. Ja vastaushan kuului että melko uskollinen, mutta välikausivaatteiden kohdalla aivan täysin. En oikeastaan edes halua testata muita, sillä kun näihin olen niin tyytyväinen miksi käydä koettelemassa onneaan ja poiketa hyväksi havaitusta. Vedenpitävyys, kulutuskesto sekä ulkonäkö kohtaavat näissä. Kestävyydestä keroo esimerkiksi se, että Elvistä odottaa kaapissa uudenveroinen housut-takki-windfleece setti, joka on häntä ennen ollut käytössä kahdella lapsella, ainakin neljä kautta.

Välikausivaatteissa´- takeissa, housissa ja haalareissa on tänäkin vuonna ihastuttavia värejä. Sininen ja punainen denim taivat olla melkoinen hitti. Ja itseasiassa meilläkin on nyt denimtakki, jonka saimme valita popilta. Toinen monen ihastelema kuosi on tuo kummitus, jota löytyy esim windfleecetakista. Näiden tuttujen tuotteiden lisäksi valikoimissa on täysin uusi tuote, pusakkamallinen, hieman ohuempi kuoritakki, joka menee tosi pieneen tilaan. Toinen ihana takki on Kaapollakin tuossa kuvassa oleva baseball takki, jonka hihat ovat shoftshel-materiaalia ja muuosa tuulenpitävää windfleeceä. Tätä on saatavilla koossa 122-152 cm.

En tiedä olenko vain viimeaikoina katsellut tarkemmin, vai onko popin myymälöiden somistuksessa oikeasti tehty nykyisin jotain toisin, mutta mielestäni mallinukkeja on entistä enemmän ja muutenkin tuotteet ovat jotenkin paremmin esillä. Ja voi että miten ihanasti ne mallinuket on puettu! Niistä saa helposti inspiraatiota vaatteiden yhdistelemiseen (ja lompakon laihduttamiseen). Tuolla Itiksenin liikkeessä oli useampia välikausivaatteisiin puettuja nukkeja, ja tosi raikkaita sekä hauskoja väri -ja kuosiyhdistelmiä.

Jokos muillakin alkaa olla kevään puistovaatetus valmiina, vai alatteko miettiä näitä vasta myöhemmin? Entäs ketkä tekee kevään alennusmyynneistä hankintoja ensi talvelle?


KOMPAKTIT MATKAKUMPPANIT

22/02/2013

Ratasasiaa taas tässä terve! Blogia ainakin pidempää seuranneet ja lastentarvikkeista, kuten rattaista, kiinnostuneet tietävätkin enemmän luottokulkupeleistämme. Käytöstä meiltä löytyy siis Bugaboon Cameleonit sekä Donkeyt. Molempia käytetään yhdessä ja erikseen, molemmilla, toisella tai seisomalaudalla, milloin mitenkin. Autoa meillä ei ole joten liikumme pääosin aina julkisilla, useinmiten ratikalla. Siitä syystä minulla onkin rattaissa ollut korkeat kriteerit ja odotukset, onneksi olen voinut olla tyytyväinen molempiin bugiksiimme.

Kaapo täyttää pian 3,5 vuotta ja onkin viimeaikona kulkenut lähes poikkeuksetta kävellen tai seisomalaudalla. Ihan jo senkin takia että lumessa molempien työntäminen tuplissa on tosi raskasta. Ykkössuosikki vaihtelee, kuukasi sitten olisin sanonut suosikkini olevan donkeyt mutta nyt taas viimeaikoina olen käyttänyt enemmän cameleoneita. Ehkä lähinnä siksi että niihin saa seisomalaudan, donkeyyn tarvittavaa seisomalauta-adapeteria kun meillä ei ole.

Olemme viimeaikoina myös miettineet enemmän donkeyjen myymistä. Se ei ihan vielä ole ajankohtaista, mutta eiköhän senkin aika valitettavasti vielä tule. Mutta koska liikumme paljon, etenkin nyt taas kevään ja kesän tullessa saatamme viettää koko päivän ulkosalla, on hyvä että molemmat pääsevät välillä rattaisiin huilaamaan tai ihan kunnolla nokosille.

Olemme lähdössä Elsan kanssa ensi kuussa Siljan Muksumaanantain lähdöllä Tukholmaan. Sinne ajattellin ehdottomasti ottaa donkeyt mukaan. Laivalla ne kulkevat monona ja taas maissa molemmat lapset kyydissä duona. Kun aika maissa on rajallinen, on mukavempi saada molemmat lapset kuljetettua samassa syssyssä, eikä murehtia ylimääräisestä. Luulisi molemmille myös maistuvan päikkärit risteilyillan jälkeisenä päivänä.

Mutta entäs sitten huhtikuussa tuleva Espanjan reissumme, ja päässäni kohta jo ongelmaksi muodostunut reissurattaiden valinta. En osaa nimittäin päättää että kummat otan mukaan. Kauhea ongelma eikö! Molemmissa kun on puolensa. Cameleonit on kätevä pakata ja kuljettaa, donkeyjen ruumassa hajomista pelkään. Cameleoneilla pääsee kulkemaan kapeimmistakin paikoista, donkeyillä ei niin kapeasti. Cameleoneihin ei saa kuin yhden lapsen, molemmat nukkuvat kuitenkin päiväunet. Reissun aikana on varmasti useampi päivä kun olen aivan kaksin poikien kanssa, tuntuu turvallisemmalta sekä helpommalta että saan heidät molemmat (vyötettyä kiinni) rattaisiin. Cameleonit mahtuvat oikeastaan minkä tahansa auton takakontiin, donkeyista saisi taas molemmille pojille ”hätä”turvaistuimet mahdollisille taksimatkoille. Donkeyden kyytiin taas mahtuu enemmänkin tarvikkeita retkiä varten, mutta ei camaleonitkaan mitenkään mahdottoman vähän vedä. Tämä vaatii siis edelleen punnitsemista, onneksi reisuun on vielä hetki aikaa. Mukava olisi kuulla kokemuksianne ja mielipiteitä!


HÄTÄMEIKKI

20/02/2013

Lähdimme toissaviikonloppuna Lappeenrantaan viettämään mieheni mummon 90-vuotistispäivää. Ennen ravintolaillallista, minulla oli reilu tunti käydä tutkimassa Itäsuomen parhaan shoppailukaupungin alennusmyyntejä. Ajattelin meikata valmiiksi ennen lähtöä, jotta hotellille palatessa vosin vain vaihtaa vaatteet ennen pöytävarauksen alkua. Mutta kas kummaa, meikkipussia ei löytynytkään mistään! Se oli jäänyt kotiin.

Ajattelin että pyörähdän silti muutamassa vaatekaupassa, ja nappasin lopuksi jostain lähi-Anttilasta muutaman perusmeikin mukaan. Alerekkejä selatessa sekä sovituskopeissa ähistessä, aika menikin yllättävän nopeasti. Kaupunkia juurikaan yhtään tuntematta ei sen anttilan löytäminen ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Monet liikkeet sulkivat ovensa lauantaina jo neljältä, joten vaikka sattumalta löysinkin Kicksin ei se enään ollut auki. Viimeisimpänä vaihtoehtona ryntäsin h&m:ään, olihan toki kätevää ostaa samalla meikkien lisäksi myös sukkia ja uudet legginssit.

Ripsientaivutin, puuteri -ja huiska, ripsiväri sekä eyeliner. Niillä oli pärjättävä. Kiireen vilkkaa hotelliin juhlailtaan valmistautumaan. Mutta…

Ripsiväri oli sinistä!! Voi helvetti – pääsi suusta. Sen jälkeen jo nauratti, eihän siinä voinut muuta kun vetää siniset ripsarit naamaan ja lähteä, sanotaanko että osittain melko konsertatiiviseen joukkoon, illallistamaan. Olisipahan se pitänyt arvata jo paketin väristä, mutta kun ei siellä ollut muitakaan. Onneksi sentään herkkä ihoni ei saanut mitään reaktiota meikeistä.

Tältä näyttää kolmessa minutissa naamaan sutaistu hätämeikki. Onneksi olin laittanut sentään aamulla tummiin silminalusiin valokynää, siitä taisi olla vielä muutama hitunen jäljellä. Käsilaukun pohjalta löytyi huulipuna. Sekin joskus aikoinaan hätäpäissään Gina Tricotista ostettu.

Ja pakko sanoa että halpa hinta ja halpa laatu. Ripsientaivutin ja huiska kyllä jäävät käyttöön, mutta esimerkiksi tuo eyeliner oli niin kuivakka ja vähäpigmenttinen, ettei sillä saa siistiä jälkeä oikein millään.


DUPLO ARVONTA

19/02/2013

Olin jonkin aikaa sitten Lego Duplon järjestämässä tapahtumassa tutustumassa tarkemmin Legoon ja sen historiaan sekä uuteen Taaperoille suunnattuun Duplo-sarjaan. Legihan on loistava keksintö, samoin kun sen tuplasti suurempi sisarus Duplokin. Palikat saavat lasten mielikuvituksen laukkaamaan ja niistä voi rakentaa oikeastaan mitä vain. Tiesittekö muuten että pikkulegot sekä duplot sopivat myös yhteen! Taaperon rakennussarjojen palikat ovat hieman suurempia kun ihan tavalliset duplopalikat mutta toki myös yhteensopivia niiden kanssa.

Nyt minulla on ilo arpoa teille uuden Taaperosarjan setit! Osallistua voit kommentoimalla nimimerkin kanssa alle. Arvonta päättyy ensi viikon torstaina, eli 28.2. Arvonnassa on kolme voittajaa ja joikainen saa yhden Taaperosetin.

Taaperon rakennus -ja leikkikuutiot – Tuote sisältää 17  palikkaa ja osaa. Mukana on mm. ikkunakuutioita, karhu ja kuviopalikoita. Rasian kansi toimii rakennusalustana.

Taaperon rakennus -ja hinauslelut – Tuote sisältää 15 palikkaa ja muuta osaa. Mukana on mm. vedettävä vaunu, kuviollisia ja erikoissuuria palikoita.

Taaperon ensimmäinen rakennussarja – Tuote sisältää 37 palikkaa, joukossa on mm. silmin koristeltuja palikoita. Rasian kansi toimii myös rakennusalustana.

Arvonta onnea! – Tässä arvonnassa on triplavoittomahdollisuus!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE!


AAMUJENI ALOITUS, PÄIVIENI PELASTUS

17/02/2013

Ja sehän on tietysti kahvi. Äitiyden ja kasvavien univelkojen takia kahvista on tullut aika olleellinen osa päivää. Nuorempana join kahvia vain tavan vuoksi tai seuraksi, nykyisin en vain saa silmiä auki ennen ekaa kupposta. Kiireisinä aamuna kahvi lähtee mukaan KeepCupissa.

Sain jo aikaa sitten valita Nespressolta mieleisen kahvikoneen. Koska juon kahvini maidolla, kahvilassa otan usein joko laten tai cappuccinon, valitsin koneen joka vaahdottaa maidon automaattisesti.

Nespresso Lattissima+ surruttaakin meillä monen monta kertaa päivässä. Maitoa kuluu nykyään tuplamäärä entiseen verrattuna. Muutama päivä sitten käytyäni vaa´alla päätin vaihtaa sen rasvattomaan…

Koneeseen käyvät Nespresson omat kahvit tulevat värikkäissä kapseleissa. Kahvisekoituksia on yhteensä 16 erilaista ja ainutlaatuista, miedosta paahteesta voimakkaaseen. Kahvilaadusta riippuen kahvisekoituket on maustettu mm. punaisilla marjoilla, appelsiinilla, pippurilla, roobustalla, paahdetulla viljalla ja karamellilla. Syksyllä markkinoilla oli vielä ihana kolmen maun erikoiserä, josta suosikkini oli kookos.

Harmiksi noita kapseleita ei voi ostaa muualta kuin Nespresson omasta nettikaupasta. Kapselit myydään muistaaksi kymmenen kappaleen putkiloissa ja hintaa yhdelle kapselille tulee noin 0,45 euroa. Humasin myös että muutamassa nettikaupassa olen nähnyt myös näihin kahvikoineisiin sopivia, ns. kestokapseleita joihin voi täyttää oman kahvisekoituksen jahetuista pavuista.

Ollaan tehty lasten kanssa koneella myös kuumaa kaakaota, se käy helposti. Mukin pohjalle muutama lusikallinen kaakojauhetta (meillä Clipperin jauhetta) ja kone päälle ilman kapselia. Kone on muutenkin tosi kätevä ja helppo käyttää, nappia painamalla saa valita espreson, lungokahvin, cappuccinon tai latte macchiaton.

Ennen olin koukussa kitkerään pikakahviin, nykyään kahvin juontiin liittyy myös nautinto. Maistelen ja haistelen. En enään ryystä pikakahvia pikavauhtiin jotta aamu tai iltapäivä lähtisi mahdollisimman nopeasti käyntiin. Olen niin ihastunut näihin huippuhyviin kahvimakuihin että ole jopa suunnittelut tekeväni niistä erilaisia jälkiruokia. Postaan niistä varmaan myöhemmin!